Viron juomakulttuurimuseo

Tiesitkö, että Tallinnassa toimi viinitehdas jo lähes 100 vuotta sitten ja että siellä pullotettiin viinien lisäksi myös Johnnie Walker -viskiä? Mitä ihmettä on cangoc?

Loppasuut kapusivat Toompean mäelle Viron juomakulttuurimuseoon (Toom-Rüütli 10) kertaamaan tietojaan Luscher & Matiesenin viinitehtaasta ja sen melkeinpä elokuvan arvoisista vaiheista. Museon sisäänpääsy on 3 € - tai 6 € viinilasillisen kera. Missä muussa museossa voi kuljeskella viinilasi kädessä?

M valitsi museoviinikseen Sauvignon Blancin (alkuperämaa Ranska), J Tempranilloa (alkuperämaa Espanja). Molemmat olivat mukavia perusviinejä.

Viime kesään verrattuna uutta oli multimediaesitys, joka pyöri museossa. (Edellisellä kerralla meille kerrottiin yrityksen tarina kassalla ja se oli huomattavasti vaikuttavampi kokemus, multimedia oli taas laajempi ja sen sai katsella omassa rauhassa.)

Uutta oli myös 16 tuoksun setti, joilla pääsi testaamaan, kuinka hyvin tunnistaa viinin tuoksuja. Oikeat vastaukset eivät olleet "saippua, saippua, saippua ja punaviini". Viiniaiheista oheiskirjallisuutta oli edelleen siellä täällä.

Luscher & Matiesenin historia alkaa jo vuodesta 1910, jolloin sveitsiläinen Arnold Lüscher ja virolainen Paul Matiesen perustivat Moskovaan viinatehtaan. Venäjän vallankumouksen jälkeen kaksikko pakeni juuri itsenäistyneeseen Viroon, jossa toiminta jatkui vuonna 1921. Yhtiö toi maahan ja valmisti itse erilaisia alkoholijuomia. Yhtiö kypsytti viiniä omissa kellareissa, myi brandya tuotemerkillä Cangoc ja pullotti Johnnie Walker -viskiä. Tämän lisäksi ryhdyttiin valmistamaan mehuja.

Toiminta päättyi toisen maailmansodan alkaessa, kun Viro joutui Neuvostoliiton miehittämäksi. Arnold Lüscher onnistui pakenemaan Sveitsiin ja yhtiön silloinen toimitusjohtaja Dimitri Matiesen Ruotsiin. Paul Matiesen jäi Viroon ja riisti oman henkensä, kun häntä tultiin vangitsemaan.

Luscher & Matiesen vaipui unholaan vuoteen 2008 asti. Tuolloin Dimitri Matiesen saapui Tallinnaan juhlimaan 100-vuotissyntymäpäiväänsä. Dimitri alkoi jutella entisissä liiketiloissaan kahvilaa pyörittäneen Peke Elorannan kanssa menneistä ajoista. Lopputuloksena Eloranta hankki Luscher & Matiesenin tuotemerkin itselleen ja ryhtyi jatkamaan yhtiön toimintaa vuonna 2009.

Peke Eloranta on myös Muhu Veinitalon isäntä. Tilalla viljellään useita rypälelajikkeita: Rondoa, Hasanski Sladkia ja Alfaa sekä Rieslingiä, Cabernet Francia, Bacchusta ja Kerneriä. Ensimmäisen viinin pitäisi valmistua tänä vuonna.

Entä ostokset? Museokaupan viinivalikoima oli pienentynyt viime kesästä (tai sitten kävimme huonoon aikaan). Talon omien puna- ja valkoviinien lisäksi myynnissä oli Xarello-rypäleestä tehty Matiesen Eesti ajaloomuuseum suurgildi valge ja muutamaa muuta.

Katso myös
Matiesen Syrah Roosa Vein
Matiesen Valge Vein 2010