5. kesäkuuta 2018

Ravintola Fat Lizard: ronskia ruokaa ja runsaita annoksia

Ruoat ja juomat tarjosi Ravintola Fat Lizard

Fat Lizardin panimo lienee tässä vaiheessa kaikille tuttu (ainakin nimeltään) - ja todennäköisesti myös se, että samaa nimeä kantava ravintola sai alkunsa, kun Herttoniemen Treffi Pub & Bistron porukka lyöttäytyi yhteen panimon poppoon kanssa ja avasi viimein pitkän odotuksen jälkeen 330-paikkaisen ravintolan tammikuussa 2018 Otaonne... Otaniemen kampusalueelle.

Alkuun suurin kuhina oli trendikkäiden sirkkojen, burgerien ja Espoon ensimmäisessä italialaisessa puu-uunissa paistettujen pizzojen ympärillä - ja varmasti syystäkin. Meitä kuitenkin kiinnostivat hiiligrillin herkut. Kun saimme kutsun tulla tutustumaan ravintolaan, otimme sen mielellämme vastaan, sillä vaikka baarin puoli oli jo testattu ja hyväksi havaittu, syömään emme olleet vielä ehtineet.


Alkuun Marjut yritti sulautua paikallisväestöön ja valitsi Otaniemen omena -drinkin, joka oli tehty tammikypsytetystä Kyrö Koskue Ginistä ja Attun suodattamattomasta omenamehusta. Omenamehu komppasi hyvin hieman vaniljaista giniä ja päällimmäiseksi jäänyt vaikutelma oli herkullisen omenainen. Pitää kokeilla tätä joskus kotonakin, kun mieli tekee jotain hedelmäistä eikä niin makeaa drinksua.

Jussi Litsi-coolerissa oli Kyrö Pale Rye Bitteriä, Brugal Whitea, litsiä & Fat Lizard -olutta. Drinkki oli makean litsinen ja makeutta lisäsi lasin reunalle ripoteltu sokeri. Drinkki olisikin sopinut aperitiivin sijaan paremmin jälkiruokajuomaksi.


Poke Bowl

Nälkä oli tässä vaiheessa ehtinyt jo kehittyä varsinkin, kun lounaasta alkoi olla aikaa. Siksi kaikki alkuruoat vaikuttivat houkuttelevilta, ja valinta oli vaikea. Pohdinnan jälkeen Marjut valitsi poke bowlin. Valinta oli onnistunut: mirin-riisi ja seesamilohi olivat maukkaita ja niiden seurana ollut avokado toimii aina. Korianteripesto tuntui hieman ylimääräiseltä, mutta hyvää sekin oli.

Pitää myöntää, että jos olisi slow foodin suuri ystävä, joka aterialla voisi tarjota edamame-papuja, sillä niiden napsiminen syömäpuikoilla ei ole mitenkään nopeaa... Mutta onnistuu kyllä sujuvasti, ei siinä mitään.


Grankulla "Burger" 

Jussi valitsi alkuruoaksi Grankulla "Burgerin". Pikkublinien välissä oli tuoreista katkaravuista tehtyä skagenia ja päällä oli muikunmätiä, smetanaa, punasipulia sekä tilliä. Vaikka blinit ovat enemmän talviruokaa, ne maistuvat myös kesällä. Ohuet blinit olivat maukkaita, samoin täytteet. Syötävää oli sen verran, että tämä annos riittäisi hyvin pikkunälkään. Makea alkudrinkki ei kuitenkaan toiminut blinien kanssa kovin hyvin. Grankulla Burgerin kanssa kannattaakin valita ennemmin joku raikas, vaalea olut - esimerkiksi Fat Lizard Roadkill IPA.


Entrecôte 

Runsaan poke bowlin jälkeen Marjutia alkoi hirvittää - pitäisikö vielä syödä pääruokaa? Olisiko sittenkin pitänyt jättää lounas väliin?

Toisaalta listan entrecôte oli juuri edellisenä päivänä saanut kehuja kavereilta ja houkutteli sen ansiosta hyvinkin paljon, sillä mehevä entrecôte on poikkeuksetta ollut aina hyvää. Niin nytkin. Urheasti Marjut ryhtyi 280 g painoisen entrecôten kimppuun eikä pettynyt. Puuhiilillä grillatussa mureassa pihvissä oli miellyttävä savun maku ja entrecôtelle tyypillinen rasva teki siitä mehevän. Bearnaisekastike oli niin tuhtia, että hetken aikaa näytti siltä, että lautasella on perunasosetta.

Mutta eipä siinä vielä kaikki - Fat 'L' pekoni-parmesan-ranskalaiset vasta olivatkin herkkua. Pekoni ja parmesan - voiko niiden kanssa mennä pieleen? Ei voi. Näitä ranskalaisia ei jaeta kaverin kanssa (eikä edes aviomiehen), ne pidetään visusti omalla puolella. Muut tilatkoon omansa!

Lautasella oli vielä luuydintä, mutta se jäi hieman paitsioon pihvin ja ranskalaisten rinnalla. Lopuksi Marjutin oli myönnettävä, että kaikkea ei vain jaksa.


Surf and Turf Platter

Alkuruoan jälkeen Jussi katseli hieman kateellisena naapuripöydän pizzoja ja mietti, olisiko sittenkin pitänyt tilata sellainen. Mieli muuttui kuitenkin nopeasti.

Kun pääruoka tuotiin pöytään, Jussia alkoi epäilyttää, jaksaako koko annoksen syödä blinien jälkeen. Annoksessa oli puolikas valkosipulivoilla gratinoitu hummeri, Black Angus -härän ‘petite tender’ fileetä ja Duroc-possun ”tomahawk”. Lisukkeina oli ranskalaisia sekä blue cheese creme, kurkku- korianterisalsaa ja béarnaisekastiketta.

Jussi aloitti syömisen hummerista. Mieto savuisuus ja valkosipulivoi olivat yhdistelmä, joka teki hummerista todella maukkaan eikä se kaivannut mitään lisukkeita. Kyseessä oli yksi parhaimmista hummereista, mitä Jussi on syönyt.

Marjut: "Onko hyvää, olisiko sun sittenkin pitänyt tilata pizzaa?"
Jussi (jatkaa syömistä): "Törkeän hyvää!"

Seuraavana oli vuorossa annoksen lihaosuus. Tomahawkeja on tullut syötyä vain naudasta valmistettuna, joten porsaasta valmistettu versio herätti mielenkiintoa varsinkin, kun se esiteltiin sanoilla "tästä possun osasta tehdään yleensä jauhelihaa". Rasvainen ja savunmakuinen porsas maistui erinomaiselta ja erityisesti kurkku-korianterisalsa toimi sen kanssa hyvin. Myös Black Angus -häränfilee oli hyvää, mutta se ei päässyt ihan hummerin ja tomahawkin tasolle. Härän kanssa sopi parhaiten béarnaisekastike.

Alkuepäilyistä huolimatta Jussi jaksoi syödä koko annoksen ja vielä osan Marjutin entrecôtea. Alkuruoan voi jättää huoletta pois, jos aikoo syödä Surf and Turf Platterin.


Donut Trump

Toisaalta vaikka alkupalojen ja entrecôten jälkeen alkoi olla jo erittäin hyvinsyönyt olo, jälkiruoalle on aina tilaa varsinkin, kun listalla on lähes legendaarinen Donut Trump. Let’s make Espoo great again! Annoksen grillatut donitsit ja vaniljajäätelö ovat saaneet hattarasta trumpmaisen (tai ehkä sideshowbobmaisen) kampauksen ja koko komeuden ympärille on ripoteltu marjoja, vaahtokarkkia sekä kinuski- ja suklaakastiketta.

Nyt ei ollut ähkystä enää tietoakaan, vaan kaikki katosi viimeiseen muruseen saakka.


Flaming Alaska

Jussin jälkiruoassa oli vaniljajäätelöä, Oreo-crumblea, marenkia, vadelmaa ja kinuskikastiketta. Savuisen pääruoan jälkeen se oli mukavan raikas, vaikka makeutta löytyikin. Jälkiruoan kanssa Jussi joi Fat Lizard Smooth Lava Red Alen. Oluen tuoksu oli karamellinen, mutta mukana oli myös greippiä, havua ja appelsiininkuorta. Katkerahko maku muistutti aromeiltaan tuoksua. Olut tasapainotti mukavasti jälkiruoan makeutta.



Viinit & oluet

Fat Lizardin viinilista yllätti iloisesti. Valikoima tuntui kattavalta ja suhteellisen kohtuuhintaiselta, puna- ja valkoviinipullojen hinnat vaihtelivat noin neljästä-viidestäkympistä hieman yli sataseen. Lisäksi lista saa bonuspisteitä viihdyttävistä kuvauksista: "Oh silly you, there's no such thing as too much sparkling!" "Sippity doo dah, sippity yay!" "Wine improves with age, do you improve with wine?"

Ruoan seuraksi valitsimme meksikolaisen L.A. Cetto Zinfandel 2015:n, vaikka meille suositeltiinkin Barbera d'Astia. Valinta ei ollut epäluottamuslause henkilökunnan viinitietämystä kohtaan, emme vain olleet koskaan aikaisemmin maistaneet meksikolaista viiniä ja uteliaisuus voitti. Positiivista oli se, että tarjoilijamme kysyi, haluammeko hänen dekantoivan viinin. Kyseessä taisi olla meille oli ensimmäinen kerta, kun kokonainen viinipullo dekantoitiin, yleensä pullo on vain tuotu pöytään. (Pienempiä annoksia on toki tuotu karahvissa valmiina.) Dekantointi tekikin viinille hyvää ja pehmensi sen aluksi tiukkaa makua.

Viiniä ei olisi aivan heti arvannut sokkotastingissä Zinfandeliksi ainakaan, jos on tottunut pehmeisiin ja makeisiin italialaisiin Zinfandeleihin/Primitivoihin, sillä tämä viini kuului mausteisiin, tanniinisiin Zinfandeleihin. Viinin aromeissa oli mustaherukkaa, karhunvatukkaa, mausteisuutta ja karpaloa. Aluksi tiukkojen, ilmaantumisen myötä pehmenevien tanniinien lisäksi viinissä oli kohtuullisesti hapokkuutta, ja kokonaisuutena viini muistuttikin Cabernet Sauvignonia. Ruoan kanssa viini sopi kohtuullisen hyvin. Suositusviini olisi varmaankin ollut parempi, mutta hei - kuinka usein saa meksikolaista viiniä?

Olutlista puolestaan koostuu (itsestäänselvästi) Fat Lizardin oluista sekä muista kotimaisista käsityöläisoluista. Palaamme varmasti oluiden pariin afterworkeilla tai viikonloppubrunssilla varsinkin, jos ja kun kesä jatkuu näin kauniina.


Summa summarum

Ravintola Fat Lizardin menussakin lukeva "Get ready to loosen your belt" pitää todellakin paikkansa. Tarjolla on ronskia ruokaa ja runsaita annoksia. Ainoa puute on, että ravintolasta puuttuu huone, jonne voisi aterian jälkeen mennä makaamaan vatsansa viereen - nyt on vain pyörittävä tyytyväisenä kotiin.

Ruokalista on ilmeisesti vaihtumassa kesäkuun aikana, mutta klassikot tuskin katoavat listalta.

Lopuksi on pakko mainita taustamusiikki: loistavia kasari-, ysäri- ja nollari-klassikkorockbiisejä. Peukku sille!

***
Ravintola Fat Lizard
Tietotie 1, Espoo

Paikan päälle on helppo tulla. Jopa suuntavaistoton humanisti Marjut suoriutui: kun metrosta jää pois Aalto-yliopiston asemalla ja suunnistaa Tietotien suuntaan ulos, ravintola on heti asemaa vastapäätä tien toisella puolella. Reipas diplomi-insinööri Jussi taas päätyi teekkariajalta tuttuihin maisemiin bussilla 550: Innopolin pysäkiltä on muutaman minuutin kävelymatka.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti