Viinimaa Festival 2018

Mikä viini! -tapahtuma vaihtoi tänä vuonna nimensä Viinimaa Festivaliksi. Se järjestettiin tuttuun tapaan Vanhalla ylioppilastalolla, ja kävimme paikalla molempina päivinä. Tapahtuman sisäänpääsy oli ensimmäistä kertaa maksullinen (5 €, sisälsi lasivuokran), lipukkeet olivat tuttuun tapaan 1 €/kpl.

Perinteisesti tapahtumassa julkistettiin Blossa-glögin uusi kausimaku. Tänä vuonna Blossa on saanut inspiraationsa Amalfin rannikolta ja maistuu limoncellolle ja Italian yrteille, rosmariinille, timjamille ja basilikalle. Vaikka ensin sitruunan, yrttien ja perinteisten glögimausteiden yhdistäminen tuntui hieman oudolta, yhdistelmä toimi hyvin kylmänäkin varsinkin kauniina päivänä terassilla, kun syysaurinko vielä lämmitti.

Blossan ja yleisen hengailun lisäksi kävimme kahdessa tastingissa, keskiviikkona Bollingerin samppanjatastingissa (40 €) ja torstaina Faustinon punaviinitastingissa (20 €).

Champagne Bollinger – Samppanjatalojen aatelia

Bollinger-tastingin veti Bollingerin export area manager Karl-Frédéric Reuter. Uutena samppanjana oli mukana keväällä lanseerattu R.D. 2004. Myös La Grande Annéen ja La Grande Année Rosén vuosikerrat olivat uudempia kuin kaksi vuotta sitten.

Special Cuvée Champagne Brut (NV)
60 % Pinot Noir, 25 % Chardonnay, 15 % Meunier; 57,59 €

Bollingerin vakiosamppanjan tuoksu oli paahteinen ja kypsän omenainen. Täyteläisen ja hapokkaan maun hedelmäisyys kallistui omenasta päärynän suuntaan, lisäksi mukana oli pientä mausteisuutta ja pähkinää. Mousse oli pirteä ja suutuntuma kermainen.

Rosé Champagne Brut (NV)
62 % Pinot Noir, 24 % Chardonnay, 14 % Meunier; 70,99 €

Kauniin lohenpunaisen samppanjan tuoksussa oli punaisia marjoja, mansikkaa, vadelmaa ja karpaloa sekä sitruksista hapokkuutta. Myös maku oli marjainen, edellistä samppanjaa pehmeämpi, mutta silti hapokas. Vadelmaisuus jatkui jälkimakuun saakka.

La Grande Année Brut 2007
66 % Pinot Noir, 34 % Chardonnay; 115,89 €

Bollingerin vuosikertasamppanjaa valmistetaan vain parhaina vuosina. Sen tuoksussa tuntui paahteisuutta ja paahtoleipää sekä mantelia ja niiden lisäksi trooppista hedelmää, persikkaa ja hillitysti greippistä sitruksisuutta. Samppanjan ryhdikkäässä ja täyteläisessä maussa oli trooppisia vaaleita hedelmiä, kuten mangoa. Suutuntuma oli runsas ja kermainen.


La Grande Année Rosé 2007
68 % Pinot Noir, 32 % Chardonnay, 6 % punaista Côte aux Enfants -alueen viiniä; 141,89 €

Vaalean persikan värisen samppanjan tuoksussa oli paahteisuutta, vaniljaa, mantelia sekä kukkaisuutta ja appelsiinia. Niiden lisäksi tuoksussa oli myös tummia marjoja, viikunaa ja mustikkaa. Täyteläisessä ja runsaassa maussa tuntui kirpeitä marjoja, punaherukkaa ja kirsikkaa sekä limeä. Tämä samppanja oli Jussin suosikki.

Bollinger R.D. Extra Brut 2004
60 % Pinot Noir, 40 % Chardonnay; 179,90 €

Bollinger R.D. eli Recently Discorged on uudelleenkorkitettu helmikuussa 2018 ja lanseerattu tänä keväänä. Sen moniulotteinen tuoksu oli toisaalta paahteinen ja toisaalta raikas. Trooppisten hedelmien ja appelsiininkuoren lisäksi siitä erotti kuivattuja hedelmiä ja mausteita. Samppanjan roteva maku oli täyteläinen ja hapokas, kypsien hedelmien lisäksi siinä oli sitrusta ja voita. Mousse oli kermainen ja runsas. Tämä oli Marjutin ja tastingiin myös osallistuneen Marjutin työkaverin suosikki.

Faustino – Riojan palkitut klassikkopunaviinit

Bodegas Faustino -tastingin veti export director Rocío Muñoz Marín. Viime vuonna Faustino I yllätti iloisesti ja oli Marjutin mielestä jopa tapahtuman parhaimpia viinejä, joten tänä vuonna oli aika ottaa mukaan Kallion kirjeenvaihtaja ja käydä kokeilemassa, palautuisiko usko tempranilloihin.

Cava Faustino Extra Seco
DO Cava; Macabeo, Chardonnay; 10,49 €

Punaviinien lisäksi Bodegas Faustino valmistaa myös cavaa, joka olikin oikein mukava uusi tuttavuus. Sen tuoksussa oli limen lisäksi lakkaa, omenaa ja valkoherukkaa sekä kukkaisuutta ja hunajaa. Mousse oli pehmeä, maku pirteä ja keveä, mutta raikkaan hapokas. Tuoksun aromit jatkuivat maussa. Helposti juotava cava sopisi esimerkiksi kevyiden äyriäisruokien seuraksi.

Faustino VII 2015
DOCa Rioja; Tempranillo; 10,49 €

Rioja (ent. Joven): viini on nuori ja kypsynyt tammitynnyrissä vain vähän aikaa tai ei ollenkaan.

Talon entry level -viini on kypsynyt 6 kk amerikkalaisesta tammesta tehdyssä tynnyreissä, ja sen huomasikin tuoksun hennosta vaniljaisuudesta. Kevyessä tuoksussa oli nahkaa ja punaisia marjoja kuten hapankirsikkaa, punaherukkaa ja vadelmaa. Maussa oli vain vähän tanniineja, mutta mukavasti hedelmäisyyttä ja marjaista hapokkuutta sekä tuoksusta tuttuja mausteita. Jälkimaussa maistui karpalo. Tämä(kin) viini oli helppoa juotavaa ja sopisi vaikkapa serranokinkun ja kanan kanssa.

Faustino Crianza 2014
DOCa Rioja; Tempranillo; 11,49 €

Crianza: viiniä on kypsytetty ainakin kaksi vuotta, josta vähintään vuosi tammitynnyrissä.

Crianza-tason viini on kypsynyt 15 kk ajan amerikkalaisessa tammessa. Se toi tuoksuun makeaa vaniljaa ja mausteita, ja niiden lisäksi erotti myös hedelmäistä makeutta, kypsiä marjoja, viikunaa ja mansikkaa. Myös maussa tuntui kypsää tummaa marjaa ja hieman paahteisuutta. Viinin tanniinit olivat pehmeät ja se tuntui täyteläisemmältä kuin edellinen viini, mutta silti vielä melko kevyeltä. Crianza sopisi grillatun porsaan tai juustojen seuraksi.

Faustino V Reserva 2012
DOCa Rioja; Tempranillo, Mazuelo; 17,98 €

Reserva: viiniä on kypsytetty ainakin kolme vuotta, josta vähintään vuosi tammitynnyrissä.

Reserva-viiniä on kypsytetty 18 kk amerikkalaisessa tammessa. Sen täyteläisessä tuoksussa tuntui hieman vaniljaa, mutta enemmän nahkaa ja mausteita, seetriä, kaakaota ja pippuria sekä tummia marjoja ja hedelmiä, luumuja, viikunaa ja karhunvatukkaa. Tanniinit alkoivat jo tuntua, mutta vaikutelma on silti pehmeän mausteinen ja tumman marjainen: aromimaailmassa oli mustikkaa, kaakaota, kahvia ja suklaata sekä vähän vaniljaa. Tämä viini sopisi kypsien liharuokien kanssa.

Faustino I Gran Reserva 2005
DOCa Rioja; Tempranillo, Graciano, Mazuelo; 26,99 €

Gran Reserva: viiniä on kypsytetty ainakin viisi vuotta, josta vähintään kaksi vuotta tammitynnyrissä

Gran Reserva -viiniä on kypsytetty 26 kk sekä ranskalaisessa että amerikkalaisessa tammessa. Tammen tuomat aromit olivat jo hyvin integroituneet eivätkä enää erottuneet alleviivaavan vaniljaisina. Viinin runsaassa tuoksussa oli nahkaa, seetriä ja paahteisuutta, kaakaota ja kahvia, kypsää hedelmää, luumua, viikunaa ja herukkahilloa sekä mausteisuutta ja roseepippuria. Viinin maku oli tasapainoinen ja sen tanniinit olivat pehmeät. Samettinen ja mausteinen viini oli edelleen nuoren oloinen. Se sopisi pihvin kanssa - ja kyllä, se oli edelleen herkullista, meidän kaikkien kolmen suosikki tässä tastingissa.

Yleisiä havaintoja

Viinimaa Festivalin ruokatarjonnasta vastasi ravintola Nokan pop-up. Tarjolla oli kolme eri rieskaa (á 7 €): punajuuri-vuohenjuusto-, hauki-hauenmäti- ja peura-metsäsienirieska. Jokaiselle rieskalle oli myös oma viinisuositus, mutta myös salin puolelta sai hakea mieluisan viinin. Testasimme kaikki kolme annosta ja havaitsimme ne hyviksi.

150 viinin joukosta ei tänä vuonna tuntunut löytyvän suuria suosikkeja. Marjutin mieleen jäivät parhaiten samppanjabaarin Louis Roedererit. Brut Premier (6 lipuketta; Chardonnay, Pinot Noir, Meunier; 54,90 €) tosin jäi hieman jalkoihin, kun sen maistoi heti Bollinger-tastingin jälkeen. Blanc de Blancs (8 lipuketta; Chardonnay; 78,60 €) oli raikas ja omenainen sekä aavistuksen mineraalinen ja Louis Roederer et Philippe Starck Champagne Brut Nature (9 lipuketta; Chardonnay, Pinot Noir; 82,40 €) taas rutikuiva, mutta silti hedelmäinen.

Vaikka viinit eivät tällä kertaa niin napanneetkaan, Cocktail Loungesta sai mainioita O.P. Andersonin akvaviitista tehtyjä drinksuja (2 €). Marjutin CosmOPolitan oli marjainen ja raikas (ja kylmä ja makea) ja Jussin Swedish Mule Moscow Mulen tapaan rapsakan inkiväärinen ja limettinen.