Wine Australia 2018

Vuotuinen Wine Australia -tapahtuma järjestettiin Vanhalla ylioppilastalolla 3.10.2018. Saimme sinne kutsun - ja tänä vuonna tapahtumaa ei voinut jättää väliin.


Vanha tuttavamme ja edellisellä kerralla suuri suosikkimme Gemtree Obsidian oli tällä kertaa päässyt Focus Tablelle edustamaan Shiraz-viinien kirjoa. Tällä(kin) kertaa Obsidian oli hyvää, mutta ei aivan yhtä herkullista kuin edellisellä kerralla - lieneekö oma viinimaku muuttunut vai onko vuosikerroissa eroa, mene ja tiedä.


McGuigan esitteli edustavan sarjan punaviinejään, mainion Nepenthe-kuohuviinin sekä yllättävän hyviä ja vain kohtuullisen sokerisia alkoholittomia ja vähäalkoholisia viinejä. Maistamamme punaviinien sarja lähti lähti makeasta ja hilloisesta Merlot'sta, muuttui vähitellen tuhdimmaksi ja päättyi moniulotteiseen The Philosophy 2013:n. Meidän mielestämme paras hinta-laatusuhde oli Hand Made Shiraz'lla (34,99 €), jota voisi joskus ostaa pullollisen kotiin.


Giant Steps -viinit tulivat viileiltä alueilta, joten ne eivät olleet makeita ja hilloisia, vaan raikkaita ja mukavan hedelmäisiä ja jopa aavistuksen mineraalisia. Kokonaisuutena viinit olivat oikein hyviä, niihin voisi joskus tutustua tarkemmin.


Peter Lehmannin valikoimasta valkoinen Layers (Semillon, Muscat, Gewürztraminer, Pinot Gris) oli miellyttävää ja helppoa juotavaa. Uusi tuttavuus The Barossan Shiraz oli myös pehmeä ja helposti kulauteltavan oloinen Shiraz.


Patrittin viinit sen sijaan edustivat tuhdin tanniinista linjaa ja jäivät ikeniin kutkuttelemaan. Parhaiten mieleen jäivät JPB Single Vineyard Shiraz, pehmeä GSM ja Saperavi - Saperavi varsinkin siksi, että rypälelajikkeeseen ei kovin usein Georgian ulkopuolella törmää. Australialainen tulkinta oli varsin mainio, vaikka se ei heti tuntunut Saperavilta. Lajikkeen toi viljeltäväksi viinitalon georgialainen työntekijä, joka tosin ehti lähteä ennen kuin ensimmäinen viini valmistui.


Shiraz-kuohuviinejä oli tarjolla useampia. Patritti NV Blewitt Springs Estate Sparkling Shirazin makeassa aromimaailmassa oli punaista marjaa, mustaherukkaa ja vadelmaa. De Bortoli
Woodfired Sparkling Shiraz
oli kuivempi ja sen aromeissa oli mustaherukan lisäksi mausteisuutta, paahteisuutta ja kirsikkaa. Kumpikin oli mielenkiintoinen viini.


McLaren Valessa sijaitsevan d'Arenbergin The Dead Arm Shiraz 2015 (Alkossa vuosikerta 2014 39,80 €) oli mustaherukkainen, mausteinen ja tummasuklainen. The Coppermine Road Cabernet Sauvignon 2015 aromeissa oli mustaherukan lisäksi punaisia marjoja ja tammea. The Ironstone Pressing Grenache Shiraz Mourvèdre 2015 oli tumman marjainen, mausteinen ja tummasuklainen. Kaikissa kolmessa viinissä oli runsaasti tanniineja, mutta ne luultavasti pehmenevät ajan myötä, sillä valmistajan mukaan viinejä voi säilyttää jopa 15 vuotta ennen nauttimista.



De Bortolin Noble One on moneen kertaan palkittu makea viini ja kyllä, se oli kovin herkullista. Mielenkiintoinen sen sijaan oli sen kuiva vastine Deen Vat Series All Rounder Semillon, myöskin Semillonista tehty kuiva valkoviini. Jalohome (botrytis) toi viinin tuoksuun hedelmäisyyttä ja marmeladia, mutta itse viini oli kuiva ja hieman hunajainen. Ikävä kyllä viiniä ei juuri nyt saa Suomesta mistään, mutta ensi vuoden alusta se on Viking Linen valikoimissa.

Semillonista puheenollen: meille suositeltiin Mount Pleasant Elizabeth Semillonia - eikä turhaan. Pitkään pullossa kypsynyt Semillon oli täyteläistä, hedelmäistä, sitruksista, mukavan hapokasta ja tyylikästä.



Eniten yllätti Flor Marché. Ajauduimme tiskille Denmark-nimisten viinien perässä ja opimme, että kyllä, Australiassa on alue nimeltä Denmark. Pienen talon luomuviinit olivat tyylikkäitä ja keveitä, joten suosikkia oli vaikea valita. Ensimaistamalla ei näitäkään olisi heti sijoittanut Australiaan.

Summa summarum: hieno tapahtuma ja yllättäviä viinejä. Kaikkia ei-niin-tyypillisistä lajikkeista tehtyjä viinejä emme ehtineet maistaa, mutta  yleisesti ottaen makeat ja hilloiset punaviinit tuntuivat jäivän paitsioon, kun niiden sijaan valikoimasta osui lasiin viileiden alueiden hapokkaita ja hedelmäisiä viinejä.