21. syyskuuta 2019

Riesberg Premium Riesling ja uuniperunaa savulohitäytteellä

Näytepullo / Rosa Viini & Ruoka, Rosa viininmaistaja -yhteistyö


Riesberg Premium Riesling 
Saksa; Riesling; 11,99 € / 1 l

Maahantuoja Cisa Drinks

Etiketin mukaan Cisa Drinksille valmistettu Riesling on peräisin Etelä-Saksasta

Rypäleen mukaan
Riesling: sitrusta (sitruuna, lime, greippi), omenaa, persikkaa ja aprikoosia, trooppisia hedelmiä, jalohomeen mineraalintäyteistä tai hunajaista vivahdetta, petrolia, kukkaisuutta, hapokkuutta



Kommentit 

M: Vaaleankeltainen viinin tuoksu on sitruksinen ja persikkainen sekä hunajameloninen, ehkä jopa hieman hunajainen. Viinin maku on hapokas ja tuoksun mukaisesti sitruksinen ja persikkainen, lisäksi siinä on kirpeää omenaa ja aavistus mineraalisuutta. Vaikka viini on kuiva, se on myös hedelmäinen, ja sen jälkimaussa tuntuu tuoksussa häivähtänyttä hunajaa.

Litran muovipullossa myytävällä risukalla on hyvä dokabiliteetti. Ruoan kanssa se sopii hyvin, kun sen hapokkuus huuhtelee hyvin suusta savulohitäytteen rasvaisuutta ja hedelmäisyys pelaa hyvin yhteen täytteen suolaisuuden kanssa. Jos vielä olisi kesä, tämän viinin voisi ottaa piknikille tai sen kanssa voisi viettää kaunista kesäpäivää aivan muuten vain, kunhan sen vain saa pidettyä riittävän kylmänä. Kieltämättä risukka maistuu aina, mutta tällä kertaa perushyvä riesling saa arvosanaksi 0.

J: Viinin tuoksu on rapsakan sitruksinen, omenainen ja persikkainen. Makua hallitsevat sitruksinen hapokkuus ja vihreä omena. Maussa on myös hieman mineraalisuutta ja persikkaa. Jälkimaussa sitrus kevenee limeksi, jota kevyt hunajamelonisuus tasapainottaa. Viinin hieman lämmetessä sen aromeihin tulee aavistus kypsää hedelmäisyyttä.

Rasvaisen lohen kanssa viini oli oiva valinta hapokkuutensa ansiosta. Kalan lisäksi viini saattaisi sopia äyriäisille. Se kävisi hyvin myös piknikjuomaksi kevyiden ruokien seuraksi. Arvosanaksi viini saa 0.


Uuniperunat savulohitäytteellä

Alkuperäinen resepti Rosa Viini & Ruoka

Uuniperunat
2 isoa uuniperunaa per aikuinen (esim. Rosamunda-lajiketta)

Savulohitäyte
200 g lämminsavulohta
1 dl suolakurkkukuutioita
1 kovaksi keitetty kananmuna pilkottuna
1 rkl sinappia
2 rkl ruohosipulia hienonnettuna
100 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl ranskankermaa

Pistele perunoihin muutama reikä haarukalla, etteivät ne rikkoudu uunissa. Kääri perunat folioon ja kypsennä niitä 175-asteisessa uunissa 1-1½ tuntia koon mukaan.

Ota perunat uunista ja anna niiden jäähtyä noin 10 minuuttia ennen tarjoilua. Leikkaa sen jälkeen perunaan ristiviilto ja paina peruna auki.

Valmista täytteet sillä aikaa, kun perunat ovat uunissa: pilko kananmuna ja suolakurkku, hienonna ruohosipuli ja sekoita ainekset keskenään.

Tarjoile raikkaan salaatin kanssa.

***
Ohje on neljälle, mutta olisi kaiken voinut syödä kahdestaankin, jos oikein olisi ollut nälkä. Ruohosipulin sijaan käytimme nippusipulia varsineen.

19. syyskuuta 2019

Hartwall Tasting Days 2019 oluet

Kutsu Hartwall

Saimme kutsun Vanhalla ylioppilastalolla järjestettyyn Hartwall Tasting Daysiin, jossa pääsimme maistamaan Hartwallin omia sekä Hartwallin maahantuomia tuotteita. Seuraavassa katsaus joihinkin oluisiin.


Mattsson on vuonna 2017 Hartwallin tiloihin perustettu tuotekehitys- ja erikoisolutpanimo, jolla on oma panimomestari ja omat 2500 litran keittolaitteistot. Panimo on saanut nimensä Mallasjuoman perustajan, lahtelaisen Henrik Mattssonin (1838-1922) mukaan.

Mattsson Imperial Porter (7,0 %) on ollut valikoimassa jo jonkin aikaa. Tummanruskean, lähes mustan oluen aromeissa on paahteisuutta, kahvia, tummaa suklaata ja hieman ruisleipäistä makeutta. Prosentteja on imperial porteriksi melko vähän, minkä vuoksi kokonaisuus ei ole yhtä tuhti kuin useimmissa vastaavissa oluissa. Mattsson Imperial Porter on perusporter, joka ei herätä kovin suuria intohimoja, mutta on laadukasta ja helppoa juotavaa.

Mattsson Sour Ale (6,0 %) oli vain miedosti hapan, joten se sopii myös ihmisille, jotka eivät ole hapanoluiden suuria ystäviä. Maussa oli kurkkua, vaikka olutta ei olekaan maustettu kurkulla.


Tanskalaisen pitkän linjan panimomestarin ja olutgurun Anders Kissmeyerin perustama Kissmeyer Beer on Hartwallin tavoin osa Royal Unibrew -konsernia. Kissmeyer toimi 16 vuotta Carlsbergin laadunvalvonnassa ja oli mukana perustamassa Nørrebro Bryghusia 2000-luvun alussa. Maistoimme kolmea Kissmeyerin panimon olutta.

Vaalean meripihkainen Kissmeyer Young Lust Belgian Blonden (6,0 %) tuoksussa oli sitrusta, mausteisuutta, oreganoa ja hedelmäisyyttä. Katkerahkossa maussa oli tuoksun aromien lisäksi korianteria ja yrttisyyttä. Oikein hyvä blondea joisi mielellään uudestaankin.

Punaruskea Kissmeyer Strange Fruit Tripel (9,0 %) oli puolestaan vahvan sitruksinen sekä tuoksultaan että maultaan. Hedelmäisyys ja hillitty mausteisuus tasapainottivat mukavasti oluen sitruksisuutta. Näin vahvaksi olueksi Strange Fruit Tripel on yllättävän helppoa juotavaa. Strange Fruit Tripel on erinomainen olut, suosittelemme.

Kissmeyer Stockholm Syndrome DIPA (9,5 %) poikkeaa etiketiltään kahdesta edellisestä oluesta ja antaa esimerkin panimon uudistuvasta visuaalisesta ilmeestä. Oluen tuoksu oli vahvasti trooppisen hedelmäinen ja sitruksinen. Oluessa on katkeruutta 100 IBU:n verran, minkä huomaa selvästi mausta. Jos IBU:t eivät sano mitään, niin vertailun vuoksi Lapin Kullassa on 18 IBU:a. Katkeruutta ei ole kuitenkaan liikaa. IPA:n ystäville kuten Jussille tämä uppoaa varmasti - ja Marjutille taas ei laisinkaan.


Hartwallin tunnetuimpien merkkien puolelta maistoimme Lahden Erikois Oktoberfest Märzeniä (5,1 %) ja Aura Bockia (6,5 %). Lahden Erikois Oktoberfest on syksyisin myynnissä oleva kausiolut, jonka aromimaailma on kevyen maltainen ja hieman karamellinen. Katkeruutta ei ole kovin paljon, mutta kuitenkin sen verran, että olut sopii varmasti makkaran ja vastaavan rasvaisen ruoan seuraksi.

Aura Bock päätyi näistä kahdesta Jussin suosikiksi. Olut oli vahvan maltainen ja humalien katkeruus piristi mukavasti täyteläistä makua. Alkoholi tosin maistui hieman taustalla, vaikka prosentteja ei ole ylettömän paljon. Hyvä olut se oli joka tapauksessa. Se sopinee myös hyvin Oktoberfest-olueksi ja makkaroiden seuraksi.

PS. Tyttö voi lähteä Lahesta, mutta Lahti ei lähe tytöstä. Mallasjuomasta puhuessamme mieleen tuli heti Lahen keskustassa usein leijunut Malskin maltainen tuoksu - ja muutenkin alkoi tehdä mieli lihamukia.

17. syyskuuta 2019

Viinipostin Brittien viinimaailma -tasting 2.9.2019



Brittien viinihistoria on yllättävän pitkä: jo muinaiset roomalaiset* viljelivät viiniä Englannissa. Sen jälkeen esimerkiksi Englannin vanhimmassa maakirjassa Domesday Bookissa vuodelta 1086 mainitaan yli 40 viinitilaa, ja vuonna 1509 Henrik VIII:n kruunajaisten aikaan viinitilojen määräksi kirjattiin 139, mikä on suunnilleen sama kuin vuonna 2015. Viinintuotanto ei kuitenkaan ole jatkunut tasaisena vuosisatojen ajan, ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen se hiipui täysin.

Englannin ilmasto on ilmastonmuutoksen myötä lämmennyt jälleen niin, että viiniköynnösten viljely onnistuu hyvin mm. Sussexin ja Kentin alueilla. Itse asiassa Etelä-Englannin sää on nykyisin samanlainen kuin Ranskan Champagnessa noin 30 vuotta sitten. Lisäksi alueiden maaperä on samaa kalkkikiveä kuin Champagnessa, joten ei ihme, että viininviljely on jälleen uudessa nousussa ja tulokset hienoja.** Jopa ranskalaiset samppanjatalot ovat alkaneet investoida Englantiin.

Tällä hetkellä Britanniassa on 164 viinitilaa ja 544 viinitarhaa. Viime vuonna Englannissa ja Walesissa tuotettiin ennätysmäärä viiniä, 15,6 miljoonaa pulloa. Noin 70 % viinistä oli kuohuviiniä, mutta still-viinien tuotannon odotetaan lisääntyvän, sillä esimerkiksi vaativan Pinot Noirin viljely on muuttunut aiempaa helpommaksi. (Lähde: WineGB)



Kun Jussi vietti iltaa ravintola Basen olutklubissa, vannoutunut brittiviinien fani Marjut lähti Hello Strangeriin Viinipostin Brittien viinimaailma -tastingiin (30 €) tutustumaan kentiläiseen Gusbournen viinitaloon ns. paremmassa seurassa. Tastingin isännöi talon viinintekijä Charlie Holland.

Gusbournen tila on ollut olemassa jo 1400-luvun alussa, ja itse asiassa sen silloisten omistajien de Goosebournen suvun vaakunan kolme hanhea näkyvät edelleen viinipullojen kyljessä. Varsinainen Gusbournen viinitalon historia alkaa vuodesta 2003, kun eteläafrikkalainen Andrew Weeber osti tilan ja päätti kokeilla siellä viininviljelyä. Ensimmäiset köynnökset istutettiin 2004 ja ensimmäiset, vuosikertaa 2006 olleet viinit julkaistiin vuonna 2010. Sen jälkeen viinit ovat saaneet useita palkintoja, ja viinitalo on mm. valittu kolmena vuonna parhaaksi englantilaiseksi viinintuottajaksi International Wine & Spirits Competition (IWSC) -kilpailussa.

Gusbourne Blanc de Blancs 2014
100 % Chardonnay; 49,95 € (vuosikerta 2013)

Talon lippulaivaviini kypsyy 42 kuukautta sakkojensa päällä ja kuusi kuukautta pullossa ennen myyntiin tuloaan.

Viinin väri on kirkas, vaalea sitruunankeltainen. Sen tuoksu on pirteän sitruksinen ja paahteinen, ja kallistuu myös sitruunamarmeladin suuntaan. Samat aromit jatkuvat hapokkaassa maussa, jossa on myös mineraalisuutta ja jopa meren läheisyyden tuomaa suolaisuutta. Jostain syystä ensinuuhkaisulla mieleen tuli Charles Heidsieckin samppanja! Blanc de Blancs on mukavan rapsakka ja pohdimme, että ruoan kanssa se voisi toimia hyvin.

Blanc de Blancs oli yleisön suosikki.

Gusbourne Brut Reserve 2014
60 % Pinot Noir, 22 % Chardonnay, 18 % Meunier; 43,78 €

Viini kypsyy 36 kuukautta sakkojensa päällä ja kolme kuukautta pullossa ennen myyntiin tuloaan.

Myös Brut Reserven väri on kirkas, vaalea sitruunankeltainen. Sen tuoksu on hillitty eikä yhtä pirteä kuin Blanc de Blancsin. Samaa paahteisuutta täydentää pieni pähkinäisyys ja kypsä hedelmäisyys. Myöskään makunsa puolesta viini ei ole yhtä rapsakka kuin BdB, vaan ennemminkin kypsän hedelmäinen, omenainen (jopa omenasoseinen) ja aprikoosinen. Viini on herkullinen ja maistuisi myös sellaisenaan, kun mieli tekisi tyylikästä kuohuvaa.

Meidän mielipiteemme erosi enemmistöstä, sillä Brut Reserve oli suosikkimme.

Gusbourne Rosé 2015
54 % Pinot Noir, 32 % Meunier, 14 % Chardonnay

Viini kypsyy vähintään 26 kuukautta sakkojensa päällä. Se käy terästankeissa, ja siihen sekoitetaan hieman tynnyrikypsytettyä punaviiniä ennen toista käymistä.

Roseekuohuva on väriltään vaalean persikkainen. Sen tuoksu on hillitty ja kirpeän vadelmainen, lisäksi tuoksussa on havaittavissa yrttejä ja pientä paahteisuutta. Viinin maku on hapokas ja tuoksun tavoin punamarjainen. Vadelman lisäksi maussa on puolukkaa ja muita punaisia marjoja, kuten kirsikkaa ja karpaloa, sekä Hubba Bubba -purkan mieleen tuovaa mansikkaa. Tämäkin oli oikein mukava viini ja kelpaisi kyllä kesäpäivänä.



Gusbourne Guinevere Chardonnay 2016

Viini on kypsynyt kokonaan tammitynnyreissä (mikä saa ensin hieman epäilevälle kannalle). Sen tuoksu on paahteinen ja paahdetun pähkinäinen, lisäksi siinä on kypsää omenaa ja sitrusta. Samat aromit toistuvat myös maussa. Tammitus on (onneksi) kohtalaista, joten viinin maisteleminen ei tunnu siltä, että pureskelisi kakkosnelosta. Suutuntuma on odotetusti pehmeä ja kermainen. Guinevere on ennemmin ruokaviini kuin nautiskeluviini, mutta kaiken kaikkiaan se on varsin mukava ensimmäinen englantilainen chardonnay, jota olen maistanut. Kuinkahan tammittamaton chardonnay toimisi?

Gusbourne Pinot Noir 2016

Viini on kypsynyt 10 kuukautta pienissä tammitynnyreissä. Sen tuoksussa on odotetusti puolukkaa, karpaloa ja muita punaisia marjoja sekä aavistus kukkaisuutta ja savua. Viinin maku on hapokas ja kevyt ja se toistaa tuoksun aromeja. Tanniineja viinissä ei ole oikeastaan laisinkaan. Hedelmäinen ja mehukas pinot noir on helppoa ja miellyttävää juotavaa ja melko pitkälti sellainen, mitä viileän ilmaston pinot noirilta odottaakin olevan. Kuten Jorma Uotinen sanoisi: "Ei huono."



Summa summarum

Brittiviinit ovat nousussa ja syystäkin. Tosin edelleen pohdin (ainakin näin alun uutuudenviehätyksen jälkeen), haluanko maksaa englantilaisesta kuohuviinistä saman verran kuin samppanjasta. Se on täysin omassa päässä oleva ongelma: samppanja on onnistunut brändäämään itsensä luksustuotteeksi ja 50 € pullosta tuntuu melkeinpä halvalta, kun taas 50 € brittiviinistä tuntuu kovin tyyriiltä. Mielenkiintoista olisi joskus päästä maistamaan viinejä rinnakkain, sillä laadussa ei ole tuntunut olevan merkittäviä eroja - ja aina brittiviinit ovat olleet hyvää vastinetta rahoille, kertaakaan en ole pettynyt.

Nyt oli mielenkiintoista päästä maistamaan myös still-viinejä ja lupaavalta vaikuttaa niidenkin suhteen. Katsotaan siis, mitä Brexit-kuviot tuovat tullessaan...

* Kerrankin kirjoituksen saa aloittaa näin aivan perustellusti. Seuraavaksi lienee synkkä ja myrskyinen yö... tai suo, kuokka ja Jussi.

** Vaikka ilmastonmuutos on muuten ehdottoman huono asia.

14. syyskuuta 2019

Syyskuun kuukauden klassikko: Beef Wellington, pinot noir ja imperial stout

Syyskuun kuukauden klassikkona on monien lähteiden mukaan 1700-1800-lukujen vaihteessa eläneen Wellingtonin herttuan lempiruoka, taikinakuoressa paistettu, sienillä höystetty naudan sisäfilee Beef Wellington eli Wellingtonin pihvi. Englantilaisena pidetyn ruoan juuret johtavat herkkusuuherttuan sijaan todennäköisesti Ranskaan ja filet de bœuf en croûteen, joka brändättiin Englannissa näppärästi uudelleen.

Näin syksyllä Welligtonin pihvin voi naudan sijaan valmistaa vaikkapa hirvestä.


Louis Jadot Couvent des Jacobins Pinot Noir 2016
AC Bourgogne, Ranska; Pinot Noir; 20,49 €
Tuottaja Maison Louis Jadot
Etiketin mukaan ranskalaista viiniä
Rypäleen mukaan kirsikkaa, raparperia ja herukkaa, kukkaista hedelmäisyyttä, vähän happoja ja tanniineja; nuorena mansikkaa ja vadelmaa sekä ruusua, orvokkia ja minttua, kypsytyksen myötä mausteita, paahtoleipää, vaniljaa sekä nahkaa

Kun etsimme viinisuosituksia beef Wellingtonille, yksi netistä löytynyt ohje oli, että kannattaa ostaa niin kallis Burgundin alueella tuotettu punaviini kuin suinkin raatsii. Noudatimme periaatetta ja annoimme sattuman johdattaa: lähi-Alkon hyllyssä kallein burgundilainen maksoi (vain) parikymppiä, joten nappasimme sen mukaan sen kummemmin miettimättä. Olimme tutustuneet tuottajaan pari vuotta sitten, joten valintaa ei tarvinnut edes pohtia sen ihmeemmin.

Louis Jadot'n Couvent des Jacobins Pinot Noir on valmistettu Côte d’Orin ja Côte Chalonnaisen alueiden rypäleistä. Osa viinistä on kypsynyt terästankeissa ja osa tammitynnyreissä. Viini on runsas ja mehevä, varsin ryhdikäs pinot noir. Sen kypsien, melkein hillomaisten punaisten marjojen, puolukan ja karpalon hallitsemaa tuoksua sävyttävät pieni yrttisyys ja raikas minttu. Myös viinin maku on mehevä ja tuo veden kielelle, hapokkuuden lisäksi viinissä tuntuu jonkin verran tanniineja. Se ei ole mikään kevyt, mehumainen pinot noir, vaan kallistuu keskitäyteläisen puolelle.

Ruoan kanssa viini sopii odotetulla tavalla hyvin. Ensin arvelutti, toimiiko pinot noir mediumiksi jätetyn sisäfileen kanssa vai olisiko viinin pitänyt olla tuhdimpaa, mutta yhdistelmä on mainio. Viinin hapokkuus taittaa sopivasti taikinakuoren rasvaisuutta ja komppaa sienien umamia. Kaiken kaikkiaan se on oikein onnistunut paritus ruoan kanssa.


Bryggeri Sofia Imperial Stout
Suomi, imperial stout, 9,0 %; 4,97 € Alkossa
Tuottaja Bryggeri Helsinki
Oluttyylin mukaan Imperial stout -tyylin oluissa on yleensä paahdettua mallasta, kahvia, tummaa suklaata ja palanutta tuoksua sekä usein myös karamellisuutta, luumua, taatelia tai rusinaa. Ikääntymisen myötä imperial stout saattaa alkaa muistuttaa portviiniä.

Imperial stout valikoitui tyyliksi, koska stout sopii yleensä hyvin tuhtien liharuokien kanssa. Stout on myös sopiva juoma viileään syksyiseen säähän ja Beef Wellingtonissa on syksyn satoa eli sieniä. Bryggeri Sofia Imperial Stout oli tuttu myös Smokers x Bryggeri -tastingista, joten itse oluen valinta oli helppo.

Bryggeri Sofia Imperial Stout on tumman ruskeaa, lähes mustaa. Beigeä vaahtoa syntyy kaadettaessa runsaasti. Oluen tuoksussa on paahteisuutta, luumua ja hieman vaniljaa. Maussa on tuoksun aromien lisäksi siirappisuutta ja kahvisuutta. Jälkimaku on vahvan kahvinen. Bryggeri Sofia Imperial Stout on laadukas ja maukas stout, joka edustaa tyyliään hyvin.

Aluksi hieman epäilytti, käykö olut medium-kypsän lihan kanssa, mutta epäily oli turhaa. Lihan, sienien ja taikinakuorrutteen yhdistelmä toimi oivallisesti stoutin kanssa. Varsinkin oluen paahteisuus komppasi hyvin ruoan pannulla paistettujen ainesten aromeja.


Beef Wellington (6:lle)


1 pkt voitaikinaa (mielellään esikaulittu ja laskostettu)
n. 800 g naudan sisäfileetä
öljyä ja/tai voita
suolaa, mustapippuria

Sienitäyte (duxelles)
n. 200 g sieniä (metsäsieniä, kantarelleja)
2-3 salottisipulia
voita
timjamia, suolaa, mustapippuria

Lisäksi
1 pkt (70 g) parmankinkkua
voiteluun 1 kananmuna

Sulata voitaikina pakkauksen ohjeen mukaan.

Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistusta. Ruskista se rasvassa kuumalla pannulla. Muista ruskistaa myös fileen päädyt. Mausta filee suolalla ja pippurilla, ja anna sen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Sienitäyte: puhdista ja hienonna sienet ja sipuli. Kuullota niitä rasvassa (älä ruskista sipulia), kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut. Mausta timjamilla, suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Levitä parmankinkkuviipaleet vierekkäin tuorekelmulle, ja levitä niiden päälle hieman alle puolet sienitäytteestä. Nosta filee sienitäytteen päälle ja levitä loput sienitäytteestä tasaisesti fileen päälle. Taivuta loput viipaleet fileen ympärille kelmun avulla tiiviiksi paketiksi. Anna rullan vetäytyä jääkaapissa noin puolen tunnin ajan.

Kauli voitaikina noin 1/2-1 cm paksuiseksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi, jolle filee mahtuu hyvin. Nosta filee kelmun avulla taikinan päälle ja poista kelmu. Voitele taikinalevyn reunat kananmunalla ja kääri filee napakasti taikinan sisään.

Nosta Wellington-rulla leivinpaperin päälle pellille saumapuoli alaspäin ja voitele kananmunalla. Anna sen levätä kylmässä vielä puoli tuntia.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Paista Wellington-rullaa uunin keskitasolla noin puolen tunnin ajan, kunnes taikina on kauniisti ruskistunut ja fileen sisälämpötila on 52-55 astetta. Peitä se tarvittaessa foliolla, jos taikinan pinta tummuu liikaa.

Anna fileen vetäytyä noin 10-15 minuuttia ennen leikkaamista. Huomaa, että vetäytymisen aikana fileen sisälämpötila nousee vielä jonkin verran, suunnilleen 5-8 asteen verran.

Tarjoa Wellingtonin pihvin kanssa esimerkiksi lohkoperunoita, uunijuureksia, pikapikkelöityjä raitajuuria ja punaviinikastiketta.

12. syyskuuta 2019

Ravintola Basen olutklubi: 2.9.2019 Lumi Brewing

Ravintola Basen olutklubi palasi kesätauolta 2.9., ja paikalle meni Jussi. Iltaa isännöi Kivenlahdessa operoiva Lumi Brewing. Osallistumismaksu oli 25 €, joka sisälsi viisi olutta sekä maistelulautasen, jolla oli tällä kertaa friteerattua camembertia vadelmahillon kera, brietä, appenzelleriä ja vuohenjuustotahnaa siemennäkkärillä.


Kuten nimestä voi ehkä päätellä, Hejsan Hopsan American Lager (5,5 %) on tarkoitettu erityisesti rapujen kanssa nautittavaksi. Oluen tuoksua ja makua hallitsi sitrus, ja maussa oli myös maltaisuutta. Maistelulautasen ruoista olut sopi parhaiten brien kanssa. Joisin tätä mielelläni myös rapujen kanssa.

Myös Mandarina Bavaria Single Hop German Lager (5,5 %) oli aromeiltaan sitruksinen. Tuoksussa oli lisäksi maltaisuutta ja ruohoa. Katkerahko maku oli mukavan maltainen. Oluen nimessä oleva Mandarina Bavaria ei viittaa mandariiniin, vaan se on humalalajike. Olut jyräsi brien maun ja sopi paremmin appenzellerille ja näkkärille. Ihan mukava olut.

Aasia-sarjan uusin olut Khao Doka 04 - Passion Wheat Ale (5,5 %) on maustettu passiohedelmällä ja humaloitu uusi-seelantilaisella Wai-itilla. Nimensä olut on saanut Khao Lakissa sijaitsevasta baarista. Oluen tuoksussa oli trooppista hedelmää ja passiohedelmästä tullutta suolaisuutta. Maussa oli myös sitrusta. Khao Doka 04 sopi parhaiten vuohenjuuston kanssa. Tykkäsin, jään odottamaan sarjan seuraavaa osaa.

Vasemmalta oikealle: Hejsan hopsan, Mandarina, Khao Doka 04

...
Frontside Session IPA (4,8 %) on gluteeniton ja sen valmistuksessa on käytetty hieman kauraa. Oluen tuoksussa oli greippiä, appelsiinia ja hitunen yrttisyyttä. Raikkaassa maussa oli greipin lisäksi karamellisuutta ja keksiä. Vuohenjuuston kanssa olut ei sopinut lainkaan, sen sijaan camembertin ja hillon yhdistelmä toimi hyvin. Hyvä perus-IPA.

Go West! West Coast IPA (7,0 %) edustaa panimon mukaan länsirannikon maltillisempaa puolta. Olut oli tuoksultaan greippinen, sitruunakarkkinen ja trooppisen hedelmäinen. Maku toisti tuoksun aromeja, mutta oli myös karamellinen. Tämäkin olut sopi parhaiten camembertin ja hillon seuraksi. Pidin tästä enemmän kuin Frontsidesta.

Vasemmalla Frontside, oikealla Go West

Summa summarum

Kaikki maistetut oluet olivat maukkaita, joten suosikin valitseminen osoittautui haastavaksi. Parhaaksi olueksi valikoitui lopulta Hejsan Hopsan ravunaskeleen mitalla.

Seuraavan olutklubin ajankohdan ja teeman saa selville seuraamalla ravintola Basen Facebook-sivua.

10. syyskuuta 2019

Ravintola Murun viini-ilta 26.8.2019: Back to work, herkät tunteet ja herkät Pinot Noirit

Ravintola Murun viini-illat jatkuivat kesätauon jälkeen Samuil Angelovin ohjauksessa pinot noirien parissa. Alunperin Ranskasta olevan, ohutkuorisen ja hieman hankalasti kasvatettavan rypälelajikkeen eri variantit viihtyvät parhaiten viileillä alueilla, ja niistä tehdyt viinit heijastelevat kasvualueen maaperää ja ilmastoa.

Viinit vaihtelevat kevyistä ja hapokkaista runsaan marjaisiin ja täyteläisiin. Tyypillisiä nuorten viinien aromeja ovat punaiset marjat, puolukka ja kirsikka, yrtit ja mausteet. Viinien vanhetessa ne saavat myös maanläheisiä sävyjä. Lisäksi aromimaailmassa saattaa olla kukkaisuutta ja joskus jopa savua. Ohuen kuoren takia viineissä ei yleensä ole kovinkaan paljon tanniineja, hapokkuutta saattaa sen sijaan olla runsaastikin.

Meyer-Näkel Illusion 2017
Ahr, Saksa

Illan ensimmäinen pinot noir ei ollutkaan punainen, vaan valkoinen - toisin sanoen se on valmistettu ilman kuorikontaktia. Saksassa Spätburgunderina tunnettu Pinot Noir on maan toiseksi viljellyin lajike, ja kaikkiaan Saksa on Ranskan ja USA:n jälkeen maailman kolmanneksi suurin pinot noirin tuottaja.

Viinin tuoksussa oli sitrusta ja kirpeää omenaa sekä aavistus punaisia marjoja. Hapokkaan ja hieman pirskahtelevan viinin maussa oli myös omenaa sekä hieman sitruunamarmeladin ja appelsiinin makeutta. Se oli oikein kiva ja pirteä, varsin mukava aloitus.

Zelanos Pinot Noir 2016
PGI Trachian Lowlands, Bulgaria; 15,51 €

Toisena viininä oli bulgarialainen pinot noir. Traakian alankojen lämpöiset olosuhteet tekivät viinistä lähes turboahdetun (eikä se nyt tarkoita huonoa asiaa!), sillä siinä oli runsaasti kaikkea: makeutta, marjaisuutta, alkoholia (13 %), hapokkuutta, jonkin verran jopa tanniinejakin. Tummien marjojen kimaran (puolukka, boysenmarja, luumu, karpalo, vadelma) lisäksi viinin maussa oli myös mausteisuutta. Kaiken kaikkiaan täyteläisen viinin elementit pysyivät hyvin tasapainossa.

Mehevää viiniä voisi nauttia esimerkiksi tartarin seurana.


Verus Pinot Noir 2013
PDO Stajerska Slovenija, Slovenia; 29,88 €

Slovenialainen pinot noir oli puolestaan hillityn tyylikäs. Lempeän hapokkaan marjaisen ja kirpeän viinin tuoksussa ja mausta erottui selvästi yrttisyyttä. Timjamin, rosmariinin ja laakerinlehden aromit toimivat hyvin viinin puolukkaisuuden kanssa, ja mausteisuus jäi tuntumaan vielä jälkimaussa.

Viini voisi toimia riimiporon seurana.

Forge Cellars Pinot Noir 2015
New York, USA

Yhdysvaltalainen pinot noir vei aivan erilaisiin tunnelmiin. Viini oli vain kevyesti suodatettu eli samea, mutta epäilyistä huolimatta se ei kuitenkaan ollut naturalviini. Ensinuuhkaisulla viinistä tuli mieleen puolukkainen vispipuuro. Tarkemmin tutkailtuna runsaan viinin aromeissa oli puolukan ja karviaisen lisäksi muita punaisia marjoja, vadelmaa ja kirsikkaa sekä mielenkiintoisella tavalla myös ruista. (Rukiista huolimatta puuroajatukset eivät kuitenkaan vaihtuneet ruismarjapuuroon, vaikka sekin olisi voinut olla mahdollista.) Jälkimaussa tuntui maustepippuria.

Ruokana tämän viinin kanssa voisi olla vaikkapa vasikanleike.


Domaine Cachat-Ocquidant et Fils Corton Clos des Vergennes Monopole 2003
Burgundi, Ranska

Illan päätti ronski ja hyvin ikääntynyt ranskalainen pinot noir. Sen tuoksussa oli hilloa, punaisia marjoja (puolukkaa, mustikkaa ja karpaloa), kypsää hedelmäisyyttä sekä raikasta eukalyptusta ja minttua. Samat aromit toistuivat myös viinin maussa, jossa alkoholin määrä (13 %) tuntui hentona makeutena. Herkäksi tätä viiniä oli hieman vaikea kutsua, mutta runsaan ja täyteläisen viinin yleisvaikutelma oli rustiikkinen ja tasapainoinen.

Tämä viini sopisi punaisen lihan seuraksi. Se oli myös illan ylivoimainen ykkössuosikki, muut viinit saivat äänestyksessä vain hajaääniä - eikä ihme, niin herkullista se oli.

***
Lopuksi vielä pätkä Sideways-leffasta, jota ei voi jättää mainitsematta, kun puhutaan pinot noireista:

7. syyskuuta 2019

The Flying Spaghetti Monster Pinot Grigio 2018



The Flying Spaghetti Monster Pinot Grigio 2018
IGT Veneto, Italia; Pinot Grigio; 12,48 €

Tuottaja Le Ville di Antané

Etiketin mukaan kotiruoalle, groovyille pastoille tai rasvaisille alkupaloille - tai sellaisenaan ääntä kohden

Rypäleen mukaan
Pinot Grigio: keveyttä, hapokkuutta, sitrusta, vihreää omenaa, päärynää, kukkaisuutta; kypsää trooppista hedelmää, mangoa, melonia, myös pähkinää ja yrttejä, makeita mausteita, savua ja märkää villaa

Ruokana sitruunarisotto ja tonnikalapihvi

Lyhyesti: pirteän hapokas ja hedelmäinen viini kalan tai äyriäisten seuraksi. Spagettihirviöstä on enemmän asiaa punaviinin yhteydessä.



Kommentit 

M: Vaaleankeltaisen viinin tuoksussa on kypsiä trooppisia hedelmiä, omenaa, päärynää ja mangoa sekä hieman mausteisuutta ja savuun kallistuvaa paahteisuutta. Viinin maku on pirteän hapokas ja greippinen, mausteisuus tuntuu siinä voimakkaammin kuin tuoksussa ja tuntuu jopa hitusen valkopippuriselta. Kypsä hedelmäisyys tuo viinin makuun aavistuksen makeutta, vaikka viini onkin kuiva. Jälkimaussa kielelle jää greippistä sitruksisuutta.

Ruoan kanssa viini toimii hyvin. Sen hapokkuus toimii hyvin voilla ja juustolla höystetyn risoton vastaparina ja komppaa myös risoton sitruunaisuutta. Toisaalta viini ei kuitenkaan ole liian voimakas vain suolalla ja pippurilla maustetun tonnikalapihvin seuraksi eikä riitele lisukkeena olleiden, soijalla ja riisiviinietikalla maustettujen juuresten kanssakaan. Tämän viinin voisi kuvitella myös rapuviiniksi näin rapukautena, sen aavistuksen makea hedelmäisyys voisi sopia passelisti suolaisten rapujen kanssa. Kiva pinot grigio saa arvosanaksi 0.

J: Viini on väriltään vaaleankeltainen. Sen tuoksussa on trooppista hedelmää, omenaa, mangoa, ananasta ja kypsää sitrusta. Maku on sitruksinen ja kirpeän hapokas, siinä on myös mausteisuutta. Pitkässä jälkimaussa on sitruksen ja mausteisuuden lisäksi valkopippuria ja greippiä. Viinin hieman lämmetessä tuoksuun tulee kypsää omenaa ja maun mausteisuus muuttuu valkopippurisuudeksi.

Rasvaisen risoton kanssa viini sopi hyvin. Hieman makeampi viini olisi tosin voinut tasapainottaa paremman ruoan sitruksisuutta. Viini oli toisaalta myös sopivan mieto tonnikalan seuraksi. Viini voisi sopia myös äyriäisten ja rasvaisen vaalean kalan seuraksi. Ihan mukava viini, mutta ei mitenkään erikoinen. Arvosanaksi viini saa 0.

5. syyskuuta 2019

Ota Olut 2019

Olutfestivaali Ota Olut järjestettiin tänä vuonna 30.-31.8. ja paikkana oli edellisvuoden tapaan Otaniemessä sijaitsevan ravintola Fat Lizardin "takapiha". Kävimme paikalla lauantaina illalla.

Paikalla oli 13 suomalaista pienpanimoa. Oluen lisäksi Ainoa Winery, Peenjoogivabrik Nudist ja Punch Drinks tarjosivat marjaviinejä, kuohuvaa ja drinkkejä.

10 € sisäänpääsymaksuun 10 € sisältyi Spiegelaun Tulip-lasi, jonka sai ottaa mukaan. Maisteluannosten hinnat olivat 3-4 €. Sekä ruoka että juoma maksettiin Seamchipin kortilla. Korttiin pystyi lataamaan rahaa myös kännykkäsovelluksen kautta, joten latauspisteellä ei tarvinnut jonottaa.


Fat Lizardin ja Örebro Brygghusin yhteistyö Dixie Highway Florida IPA (6 %) on kalamansilla maustettu hapan IPA. Kalamansi on lähinnä Filippiineillä kasvava kumkvatin ja mandariinin hybridilajike. Oluen aromeissa oli sitrusta ja trooppista sekä hieman happamuutta.

JasKalle Kalja Hefeweizen (5,2 %) on myös yhteistyöolut. Sen ovat tehneet Moose On The Loose Brewing Co. ja JaskanKaljat-blogi. Olut oli Hefeweizenille tyypilliseen tapaan vehnäinen, yrttinen ja sitruksinen. (Seuraava JasKalle Kalja -yhteistyöolut on muuten tulossa Kimito Brewingiltä.)

Jaskan jälkeen jatkettiin etunimilinjalla ja vuorossa oli Paloaseman Panimon Hämy Mikko Pale Ale (5 %). Se oli maltainen, hedelmäinen ja hieman katkera.


Tämän jälkeen vuorossa oli Espoo-kierros, jonka aloitti Ikean ja Jorvin välimaastossa sijaitsevan Salama Brewing Companyn Guilty Pleasures IPA (6,2 %). Rapsakkaan katkerassa oluessa oli sekä tuoksussa että maussa greippiä, sitrusta, mangoa ja ananasta.

Saunalahdessa toimivan Espoon Oman Panimon oluista maistoimme Cheers From Saunalahti Porteria (5,5 %) ja Cheers From Friisilä IPA:a (6,2 %). Saunalahti julkaistiin Espoo-päivän kunniaksi. Kahvinen ja suklainen porter maistui hyvin illan alkaessa jo viilentyä. Friisilä oli puolestaan sitruksinen, ananaksinen, passiohedelmäinen ja hieman appelsiininen.


Espoo-kierros päättyi Olarin Panimon tiskille, jossa maisteltavaksi valikoitui hävikkileipäolut Leipäle Pale Ale (5,5 %). Olut on kehitetty Otaniemen K-kauppiaan sekä Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa, ja sen maltaista on hävikkileipää 30 %. Leipä ei erottunut mitenkään merkittävästi, vaan olut oli raikas, maltainen ja hieman sitruksinen.

Ilta päättyi Ruosniemi Breweryn Betony 45100 Porter:in (8,7 %). Kyseinen olut on valmistettu kouvolalaiselle Gastropub Betonylle. Ihminen voi lähteä Kouvolasta, mutta Kouvola ei lähde ihmisestä. Tämä oli Jussin mielestä illan paras olut.


Marjut päätyi viettämään suurimman osan ajasta Ainoa Wineryn tiskillä vaihtamassa kuulumisia. Valikoimassa ei ollut tällä kertaa uutuuksia, mutta vanhat tutut Elo, Sametti, Silkki, Valokki, Havu ja Kaste maistuvat aina yhtä hyvin.


Marjaviineistä piti maistaa myös Craft Beer Gardenissa väliin jääneet Peenjoogivabrik Nudistin karviaismarjoista tehty kuohuviini ПРИНЦЕССА (Princessa) ja omenasiideri Cursed Ieva. Hyvää kannatti odottaa - Princessa oli raikasta ja mukavan karviaismarjaista ja Ieva taas täyteläisen omenaista.

Viroa edusti myös Punch Drinks, joiden ginipohjaisista valmisdrinkeistä päätyi maistiaisten jälkeen lasiin Punch Club! Rhubarb and Hibiscus (6,5%). Raparperi toi juomaan happamuutta, kiinanruusu makeutta ja kaiken taustalla maistui myös gini. Harmillisesti juomat ovat maitokauppamyyntiä varten hieman liian vahvoja - toisaalta selittääkö se samalla sen, miksi gini maistui niin hyvin, mene ja tiedä.


Olutpuolelta Salama Brewingin Gose Goes to Space (Galactic Gose; 5,3 %) oli loistava: Nelson Sauvinilla kuivahumaloitu gose oli maustettu suolalla ja korianterin siemenillä. Kaikessa kikkailemattomuudessaan se oli herkullista juotavaa. Toisaalta taas Ruosniemen Panimon Kolaremmistä (5,2 %) ei tullut mieleen kolaremmi, vaan jotain jouluista, neilikkaista ja kanelista. Vaikka joulumausteet ovat hyvä asia, olutta tuskin tulee maistettua uudelleen.

Paloaseman Panimon tiskillä oli muuten grappaa! Slovenialaista slivovitsiä mainostanut kyltti houkutteli lähemmäs ja kun tarjolla oli myös grappaa, valinta ei ollut ollenkaan vaikea. Grappa oli hyvää, yllättävän pehmeää ja miellyttävää juotavaa.


Tapahtuman ruokatarjonnasta vastasivat Bar Laurea, Lángos, Sandwich Club, Spiraaliperuna ja Ravintola Fat Lizard. Päädyimme testaamaan Sandwich Clubin juustojalapeno- ja feikkipekonileivät. Molemmat olivat herkullisia ja hyvin täyttäviä.

Jälleen kerran tapahtuma oli pieni ja viihtyisä - tai no, klo 21 laulettiin viime vuoden tapaan Via Dolorosa karaokena... Väkeä oli kohtuullisesti, mutta mistään tungoksesta ei voi puhua. Ehkä samaan aikaan olleen Espoo-päivän tapahtumat veivät potentiaalisia kävijöitä?

3. syyskuuta 2019

Restauran Lusikas, Tallinna


Restauran Lusikas
Aia 7, Tallinna

Kävimme kesälomalla päiväreissun Tallinnassa. Päivän ruokapaikaksi päätyi vanhankaupungin reunamilla oleva Restauran Lusikas hyvältä näyttäneen samppanjalistansa ansiosta. Ravintola on perustettu vuonna 2012, ja se tarjoilee omasta ympäristöstään ja karusta Pohjolasta inspiroituneita annoksia kansainvälisellä kosketuksella.


Kun saavuimme paikalle neljän aikaan, ravintola oli lähes tyhjä, paikalla oli vain muutamia satunnaisia ruokailijoita. Meitä palveltiin sujuvasti suomeksi, mikä ei Tallinnassa ole enää ollenkaan itsestäänselvää (emmekä sitä myöskään odota, toki ilahdumme aina).

Hyvistä kuplivista aikomuksista huolimatta emme kuitenkaan muistaneet aloittaa ateriaa samppanjalla, vaan aperitiiviksi ja alkupalojen seuraksi päätyi tarjoilijamme ehdotuksesta mukava Montelvinin prosecco (5,50 €).


Alkupalaksi Jussi valitsi virolaisesta hirvestä valmistetun carpaccion rucolan, sembransiementen, puolukkakastikkeen ja Grana Padano -juuston kera (11 €).

Hirvicarpaccio oli herkullista. Vähemmälläkin lisukemäärällä olisi ehkä pärjännyt, mutta maut toimivat hyvin yhteen ja parempi överit kuin vajarit. Erityisesti puolukkakastike sopi loistavasti hirven maun kanssa.



Marjut päätyi suolasiikaan, jonka seurana oli rapeaa suolakurkkua, piparjuuri-yrttitahnaa, kunnon annos siianmätiä ja pari palaa tattarileipää sekä salaattia (10 €).

Siika kaipasi ehkä aavistuksen lisää suolaa, koska sellaisenaan se on varsin mieto. Lisäksi runsaat lisukkeet jättivät siian hieman varjoonsa. Suolakurkut paljastuivat jonkinlaisiksi hölskytyskurkkujen ja suolakurkkujen välimuodoksi ja olivat varsin maukkaita, salaatin tomaatit veivät kielen mennessään ja piparjuuri-yrttitahna... no, piparjuurella saa aina pisteet kotiin.



Pääruoaksi me molemmat valitsimme saman annoksen annoskateuden välttämiseksi: pannulla paistettua ankan rintafilettä paahdettuja perunoiden, pinaattikiinankaalin ja mustikka-punaviinikastikkeen kanssa (16,50 €).

Ankan paistopinta oli hyvä ja itse filee mureaa. Pinaattikiinankaali oli rapsakkaa ja aavistuksen addiktoivaa, ainakin Marjut olisi voinut syödä pelkästään sitä perunoiden sijaan - eikä mehevissä paistetuissa perunoissakaan ollut valittamista, päinvastoin. Lisäksi alkuruoan tomaatit tekivät paluun! Myös kastikkeen mustikka toimi.



Viinin valinta oli helppoa, listalla oli laseittain tarjolla vain yksi Pinot Noir eli Antonin Rodet Château de Mercey Pinot Noir 2017 (7,50 € / 15 cl). Hinta oli varsin edullinen, pullo olisi maksanut 34 €. Burgundilainen viini komppasi ankkaa hyvin. Se oli oikein miellyttävää juotavaa: kohtalaisen täyteläinen pinot noiriksi, marjainen ja mukavan hapokas.



Sanoiko joku suklaamousse? Marjut ei voinut vastustaa kiusausta, vaan jätti osan ankasta syömättä ja tilasi manteleiden ja vadelmasorbetin kanssa tarjoillun suklaamoussen jälkiruoaksi (7 €). Suklaamousse oli vastustamattoman suklaista, joten vadelmasorbetin raikkaus muodosti sille hyvän vastaparin, lisäksi annoksessa ollut crumble toi annokseen mukavan rapeaa suutuntumaa.


Jussi päätyi ranskalaisen juustojen valikoimaan (6 €), joiden seuraksi valikoitui Maynard's 10 yo Tawny (7,00 €). Portviinin aromeissa oli rusinaa, luumua, pähkinää ja hieman vaniljaa. Sitä olisi voinut nautiskella ihan sellaisenaankin jälkiruoaksi. Juustojen kanssa portviini sopi hyvin, sen makeus tasapainotti juustojen rasvaisuutta ja suolaisuutta. Viinirypäleiden kanssa ei ole aikaisemmin tullut juotua portviiniä, mutta ei sekään yhdistelmä huono ollut.

Summa summarum

Kaikkiaan lasku oli 99 € (+ tippi, joka oli ehdottomasti ansaittu). Se ei ollut ollenkaan paha hinta kolmen ruokalajin ateriasta ja viidestä lasillisesta viiniä varsinkin, kun ruoka oli maistuvaa ja annokset runsaita. Ensi kerralla pitää vain muistaa se samppanja...

31. elokuuta 2019

Reissuviinit osa 2: Weingut Gindorf & koukkaus Champagneen

Raatimme on viettänyt kesälomansa ja reissunsa reissannut, joten Pirkka-viinien jälkeen pääsimme tutustumaan reissusta tuotuihin tuliaisiin samoin kuin vuosi sitten. Maistoimme viinit tuttuun tapaan sokkona.


Weingut Gindorf Rivaner Trocken 2016

Rivaner on yksi uusista 1800-luvun loppupuolella kehitetyistä rypälelajikkeista. Se tunnetaan myös nimellä Müller-Thurgau kehittäjänsä, Sveitsin Thurgausta kotoisin olleen Hermann Müllerin mukaan. Müllerin vuonna 1882 kehittämän rypälelajikkeen ajateltiin pitkään olevan Rieslingin ja Silvanerin risteytys, mutta sittemmin selvisi, että Silvanerin sijaan toinen vanhemmista on Madeline Royale.

Rivaner on Saksan toiseksi viljellyin valkoinen rypälelajike 12,4 % osuudellaan ja kaikkiaan kolmanneksi viljellyin lajike, sen ja Rieslingin väliin kiilaa vain Spätburgunder/Pinot Noir. Aikaisin kypsyvä ja runsassatoinen Rivaner tunnetaan parhaiten yhtenä puolimakean Liebfraumilchin rypäleenä, mutta nyttemmin rypäleen mainetta halutaan parantaa ja varsinkin viinien kuivia versioita myydään Rivanerina Müller-Thurgaun sijaan.

Rivaner-viinien aromeissa on persikkaa ja hedelmäisyyttä sekä jonkin verran yrttisyyttä ja muscatmaista aromikkuutta. Hapokkuutta rypäleissä ei ole kovinkaan runsaasti, tosin Saksan viileä ilmasto kompensoi tilannetta ja tuo viineihin lisää hapokkuutta. Parhaimmillaan viinit ovat nuorena.

Illan rivanerin herukanlehtisyys ja karviaismarjan aromit toivat aluksi mieleen sauvignon blancit, toisaalta taas viini oli lempeän hapokas eikä yhtä terävä kuin SB:t voivat olla. Kepeässä ja raikkaassa viinissä oli myös limeä ja pientä yrttisyyttä, ja mukavan hedelmäinen viini tuntui kivalta kesäjuomalta.

Kukaan ei arvannut rypälettä tai maata oikein - eikä ihme, rivaneria tulee harvemmin juotua eikä Libiskään kuulunut meidän teinivuosiemme juomiin. Suosikkiäänestyksessä Rivaner Trocken 2016 sijoittui jaetulle viimeiselle sijalle, vaikka se oli Jussin kakkossuosikki.


Weingut Gindorf Riesling Trocken "Alte Reben" 2016

Riesling on Saksan viljellyin rypälelajike (23 %), ja noin 70 % maailman Riesling-rypäleistä tuotetaan Saksassa. Niinpä saksalaisista viineistä tuskin voi puhua mainitsematta risukkaa eikä reissulta varmastikaan pääse kotiin ilman pulloa tai paria. Niinpä sitä oli päätynyt mukaan tähänkin tuliaisviinikattaukseen.

"Alte Reben" tarkoittaa vähintään 40 vuotta vanhoja köynnöksiä, joiden rypäleistä sanotaan saatavan nuoria köynnöksiä laadukkaampia ja aromikkaampia viinejä.

Viinin sitrus, ananas, persikka ja kypsät hedelmät veivät ajatukset melko nopeasti saksalaisen Rieslingin suuntaan ja rapsakka hapokkuus antoi ajatuksille lisäpontta. Aromikas viini oli täyteläisempi ja kypsän hedelmäisempi kuin ensimmäinen, toki samaa yrttisyyttä, nokkosta ja herukkaa bongaili myös sen aromeista. Viini oli mineraalinen, mutta raikas eikä (joskus niin ihanaa) petroolisuutta ollut sen tuoksussa vielä yhtään.

Suosikkiäänestyksessä Riesling Trocken 2016 sai ylivoimaisen ykkössijan, neljä raatilaista (me ja kaksi muuta) äänesti sen ykköseksi, mutta viides oli täysin vastakkaisella kannalla ja jätti sen viimeiselle sijalle.


Weingut Gindorf Dornfelder Trocken 2016

Dornfelder on suhteellisen uusi rypälelajike. Sen kehitti vuonna 1955 August Herold risteyttämällä muutama vuosikymmen aikaisemmin kehittämänsä lajikkeet Helfensteinerin ja Heroldreben. Dornfelderin sukupuu on rönsyilevä: myöskin August Heroldin mukaan nimetty Heroldrebe on Blauer Portugieserin ja Blaufränkischin/Lembergerin risteytys ja Helfensteiner taas Frühburgunderin/Pinot Noir Précocen (varhain kypsyvän Pinot Noirin variantin) ja Trollingerin risteytys. Samoja lajikkeita on muuten myös Rivanerin sukupuussa: sen vanhemmista Madeline Royale on Trollingerin ja Pinot'n risteytys.

Dornfelderin viljely alkoi vuonna 1979, ja tällä hetkellä se on Saksan toiseksi viljellyin punainen rypälelajike Spätburgunderin/Pinot Noirin jälkeen ja kaikkiaan neljänneksi viljellyin lajike (7,7 %). Dornfelder tuottaa tummanpunaisia viinejä, joiden makumaailma on pehmeä, kohtalaisen hapokas ja tanniininen, tumman marjainen (hapankirsikkaa, karhunvatukkaa, luumua) ja joskus jopa kukkainen. Mahdollinen tammikypsytys tuo viiniin mausteisuutta. Usein sitä myös sekoitetaan Pinot Noirin kanssa.

Keskitäyteläisen viinin tuoksu oli aluksi marjaisan makea ja mustikkainen, mutta se kehittyi koko ajan ja vaihteli kuivan ja makean välillä. Mustikan lisäksi marjakimarassa oli herukkaa ja myöhemmin myös mansikkaa, puolukkaa ja kirsikkaa luumujen lisäksi, ja kokonaisuus tasapainotteli jossain punaisten ja tummien marjojen välillä. Mehevä viini oli pehmeä ja hedelmäinen, toisaalta myös hapokas. Tanniineja oli jonkin verran, mutta ei mainittavan paljon. Kaiken kaikkiaan se oli mielenkiintoinen tuttavuus.

Viinin aromimaailma vei Marjutin ajatukset ensin Pohjois-Italiaan, mutta se oli aivan yhtä väärä arvaus kuin mystinen itä-eurooppalainen maa tai Bordeaux. Toisaalta tällä Dornfelder-kokemuksella se ei yllätä.

Suosikkiäänestyksessä Dornfelder Trocken 2016 sijoittui jaetulle viimeiselle sijalle. Se oli Marjutin kakkossuosikki ja Riesling-vastaisen raatilaisen ykkössuosikki.


Weingut Gindorf Spätburgunder Trocken 2016

Saksa on maailman kolmanneksi suurin Spätburgunder/Pinot Noir -tuottaja (11,5 %). Maan viileän ilmaston takia viinit ovat usein hapokkaampia kuin lämpimien maiden pinot noirit ja tyyliltään muutenkin niitä kevyempiä.

Tämäkin väriltään läpinäkyvä viini oli niin kevyt, hapokas ja puolukkainen sekä vähätanniininen, että se oli selvästi Pinot Noir. Maaksi arvailimme tosin Ranskaa. Viini oli varsin rapsakka, ja sen hapokkuus nosti veden kielelle. Toisaalta sen punainen marjaisuus oli pirteää ja mehukasta. Tanniineja ei ollut tässäkään mainittavasti.

Suosikkiäänestyksessä Spätburgunder Trocken 2016 sijoittui kakkoseksi. Viinien asettaminen järjestykseen oli kuitenkin vaikeaa ja tulokset olisivat voineet heilahtaa myös toiseen järjestykseen, sillä vain Riesling sai neljä ykkössijaansa ja yhden nelossijansa ilman sen suurempaa pohdintaa.

Kaikki viinit olivat Moselista, Saksasta, Weingut Gindorfin tilalta Lieserin kylästä. Saksalais-amerikkalaisen Pfeifferin perhe osti tilan sen edellisiltä omistajilta Gindorfeilta vuonna 2017. Hauska yhteensattuma oli se, että edustettuina olivat Saksan neljä viljellyintä rypälelajiketta.


Illan alkumalja ja jälkiruokaviini olivat puolestaan Ranskan Champagnesta.

Alkumaljamme Champagne Elodie D Tradition Premier Cru Brut (70 % Pinot Noir, 15 % Chardonnay, 15 % Meunier) oli omenainen, paahteinen ja täyteläinen, oikein maukas samppanja. Kypsä sitruuna ja muutenkin kypsä hedelmäisyys teki samppanjasta varsin miellyttävän - lisäksi jotain on kai tullut opittua matkan varrella, kun pinotnoirvetoisuuden bongasi melko pian samppanjan mausta.


Jälkiruoan kanssa tarjolla oli Bouché Pere & Fils Ratafia de Champagnea (100 % Meunier). Talon samppanjoihin olemme tutustuneet useaan otteeseen aiemmin, joten talon ratafia oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Ratafian alkoholi lämmitti, mutta kypsä sitruksisuus raikasti suutuntumaa, ja varsinkin savoiardi-keksien kanssa makea ja hunajainen ratafia toimi oikein hyvin.

29. elokuuta 2019

Bryggeri Helsingin maistelulauta

Päädyimme elokuun lämpimänä iltana Bryggeri Helsingin terassille. Jussi päätti testata maistelulaudan. 10 €:lla sai maisteltavaksi viisi hanaolutta, jotka ovat kaikki Bryggerin omaa tuotantoa.

Vasemmalta oikealle: Smokers, Typhoon, IPA, Weizen, Pils


Bryggeri Pils (4,5 %) on ollut panimon valikoimassa jo vuodesta 2013 asti.  Kullankeltainen olut oli tuoksultaan maltainen, ruohoinen ja kukkainen. Katkera maku toisti tuoksun aromeja, ja siinä oli myös jonkinlainen koivunlehtinen aromi. Laadukas ja tyylikäs pils sopii hyvin kesäolueksi.

Myös Bryggeri Weizen (5,0 %) on ollut valikoimassa vuodesta 2013 lähtien. Suodattamaton olut oli vehnäoluelle tyypillisesti banaaninen ja maltainen. Sen maussa oli tuoksun aromien lisäksi myös hieman korianteria. Maussa oli tuoksun aromien lisäksi myös hieman sitrusta. Tämäkin oli kesäinen olut.

Bryggeri IPA (5,5 %) oli tuoksultaan vahvan greippinen, hedelmäinen ja hieman karamellinen. Maussa oli näiden lisäksi myös appelsiinia ja hieman havua. Jälkimaku kallistui tuoksun tapaan greipin suuntaan. Bryggeri itse kutsuu tätä arki-IPA:ksi, mutta kyllä näin laadukasta olutta voisi pyhäpäivänäkin juoda.

Typhoon Pacific Pale Ale (6,2 %) on maustettu Uuden-Seelannin ja Australian humalalajikkeilla. Sen tuoksussa ja maussa oli trooppista hedelmää, mallasta, keksiä ja pähkinää. Aromimaailma oli niin mieto, että tämä olisi kannattanut maistaa ennen IPA:a.

Smokers Dunkles Bock (6,9 %) on tehty yhteistyössä Sellon Smokers Beer & BBQ ravintolan kanssa. Oluien paahteisessa tuoksussa oli kahvia ja savua. Maussa oli savua, paahteisuutta, viikunaa ja kevyttä lakritsisuutta. Yleensä savuoluiden savuisuus muistuttaa savukinkkua, mutta Smokersin savuisuus toi mieleen turvesavun. Olut sopinee hyvin burgerin kanssa. Tämä oli maistelluista oluista paras.

Maistelulauta oli enemmän kuin hintansa arvoinen, suosittelemme!

27. elokuuta 2019

Tormaresca Calafuria 2018

Näytepullo / Viiniposti


Tormaresca Calafuria 2018
IGT Salento, Italia; 100 % Negroamaro; 17,49 €

Tuottaja Tormaresca
Maahantuoja Fine Brands

Etiketin mukaan IGT-viiniä

Rypäleen mukaan
Negroamaro: hillomaisuutta, metsämarjoja, maanläheisyyttä, tammea

Ruokana spagetti ja kermainen chorizo-kastike

Lyhyesti: rapsakan marjainen rose

Kommentit 

M: Tormaresco Calafuria ei ole mikään haalea rosee, vaan väri on kunnolla mansikanpunainen. Mansikkaa on myös viinin tuoksussa, sen lisäksi tuoksussa on vadelmaa ja muita punaisia marjoja, melonia ja pieni aavistus makeita mausteita. Viinin maku on hapokas ja jatkaa tuoksun linjoilla marjaisuudellaan ja mausteisuudellaan. Yleisvaikutelma on ryhdikäs, sillä Calafuriassa riittää sekä väriä että makua.

Chorizopastan kanssa viini ei ole kaikkein parhain valinta, sen hapokkuus korostuu kermaisen ja tomaattisen kastikkeen ja mausteisen chorizon kanssa välillä hieman liikaakin. Ehkä esimerkiksi mansikka-halloumisalaatti olisi toiminut paremmin. Viini ei kuitenkaan tarvitse ruokaa seurakseen, vaan maistuu hyvin myös sellaisenaan. Vaikka kesä alkaa kohta olla takana, roseekausi voi jatkua vielä hyvin tällaisten viinien kanssa. Arvosanaksi Calafuria saa +.

J: Lohenpunaisen viinin tuoksussa on runsaasti vesimelonia, vadelmaa sekä metsämansikkaa, hieman limeä ja aavistus greippiä. Raikkaan hapokas maku on tuoksun tapaan marjainen ja hieman mineraalinen. Hapokkuus voimistuu jälkimaussa muuttuen jopa greippiseksi.

Ruoan kanssa viini ei ollut ihan täydellinen valinta. Vaikka hapokkuus toimi melko hyvin rasvaisen ruoan kanssa, chorizon mausteisuus peitti viinin aromeja. Viini sopisi paremmin jonkin kevyemmän ruoan seuraksi tai se voisi mennä sellaisenaan seurustelujuomana. Arvosanaksi se saa +.

24. elokuuta 2019

Merenelävät rakastavat Silvaneria -teemaviikko 26.-31.8.2019

Rapujuhlat tarjosi Saksan viinitiedotus


Loppukesä ja rapujuhlien aika! Oletko ajatellut juomaksi saksalaista silvaneria? Saksan viinitiedotus kutsui meidät ravintola Sue Elleniin tutustumaan silvanereihin rapuvadin äärellä.

Silvaner tai Sylvaner tai Grüner Silvaner tai...*) on kulkenut pitkän matkan. Ensimmäiset merkinnät sen viljelystä Saksassa ovat vuodelta 1659 eli Silvaner voi tänä vuonna viettää 360-vuotisjuhlaa. Nimensä rypälelajike on mahdollisesti saanut joko latinan sanasta silva ("metsä") tai saevum ("villi"). Nimen perusteella oletettiin, että Silvaner on alun perin Transilvanian alueelta, mutta DNA-tutkimusten perusteella Silvaner on Traminerin ja Österreichisch-Weißin risteytys eli lajikkeen alkuperä lienee hieman arveltua lännemmässä, Itävallassa Tonavan rannoilla.

Pikakelataan 30-vuotisen sodan jälkimainingeista toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Silloin Saksassa istutettiin paljon Silvaneria ja 1960-70-luvuilla se kattoi jopa 25-30 % viljelyspinta-alasta. Ikävä kyllä suuri osa rypäleistä käytettiin puolimakean ja useimmiten huonolaatuisen Liebfraumilchin tuotantoon, mikä pilasi sen maineen pitkäksi aikaa. Vain Frankenin alueella Libiksen tuotanto oli kielletty, joten siellä Silvanerista valmistettiin kuivia viinejä muiden aluiden puolimakeiden viinien sijaan, mikä piti rypälelajikkeen hyvää mainetta ja suosiota yllä.

Horst Sauerin JUST Silvaner Trocken 2018 oli maukas ja moniulotteinen, Weingut Julius Silvaner Trocken 2017 taas hedelmäinen, hapokas, mineraalinen ja varsin herkullinen

...
Nykyisin Silvaner on Saksan viidenneksi viljellyin rypälelajike 5 % osuudellaan (noin 5 000 ha). Pinta-alan mukaan mitattuna sitä viljellään eniten Rheinhessenin alueella (2 371 ha) ja suhteellisesti eniten taas Frankenin alueella (1 400 ha). Frankenin alue on ainoa, jossa Silvanerista voidaan tuottaa Grosses Gewächs -laatuluokituksen saavia viinejä.

Silvanerit kannattaa juoda nuorina, tosin poikkeuksiakin on. Silvaneriksi vanha Ihringer Fohrenberg Silvaner VDP Erste Lage Trocken 2015 oli mineraalinen ja jopa hieman suolainen sekä valkoherukkainen ja omenainen, ei huono laisinkaan. 

...
Silvaner taipuu moneksi: kuivien valkoviinien lisäksi siitä voidaan valmistaa myös makeita jälkiruokaviinejä ja kuohuviinejä.

Monikäyttöistä rypälettä voisi kutsua rieslingin lempeäksi versioksi. Silvaner-viinit ovat aromikkaita ja niiden hapokkuus on raikasta, mutta ei yhtä rapsakkaa kuin rieslingien, ja maaperää hyvin heijastavien viinien maku vaihtelee hedelmäisestä mausteiseen ja yrttiseen. Varsinkin kalkkikivisillä alueilla viinit ovat mineraalisia, ja joskus jopa paahteisia - meidän mielestämme joissakin silvanereissa on selvästi savua. Vaaleiden hedelmien, kuten hunajamelonin, omenan, päärynän, persikan ja aprikoosin, lisäksi silvanerien sitruksisuus taittuu appelsiinin tai sitruunan kuoren suuntaan, ja yrttisissä silvanereissa on havaittavissa  korianteria, selleriä ja vastaleikattua ruohoa.

Natu-silvanereita on tarjolla Careliassa

...
Myös ruokapöydässä silvanerit ovat monikäyttöisiä. Niiden seuraksi sopivat kala ja äyriäiset sekä kasvikset, varsinkin parsa, mutta voimakkaat ja kuivat silvanerit sopivat jopa makkaran ja hapankaalin kumppaniksi. Silvaneria kannattaa kokeilla myös aasialaisten ruokien ja juustojen kanssa, ja varsinkin hunajaisen makeat silvanerit käyvät homejuustojen kanssa tai sellaisenaan.

Sue Ellenin rapuvati oli runsas

...
Kiinnostuitko? Saksan viinitiedotus järjestää ensi maanantaista alkaen Merenelävät rakastavat Silvaneria -teemaviikon yhdessä ravintola Sue Ellenin ja ravintola Carelian kanssa. Jos et ehdi ravintolaan rapujuhliin ja äyriäisten ääreen, myös Alkossa on hyviä kuivia silvanereita muiden merenelävien seuraksi. Kannattaa kokeilla!

Tätä emme osanneet arvata: Silvanerista voi valmistaa myös alkoholitonta kuohuviiniä!

...
*) Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Silvanerin synonyymeja ovat myös:

Arvine, Arvine Grande, Augustiner Weiss, Augustraube Weisse, Beregi Szilvani, Boetzinger, Cilifantli, Clozier, Cynifadl Zeleny, Cynifal, Cynifal Zeleny, Feuille Ronde, Fliegentraube, Franken, Frankenriesling, Frankentraube, Fueszeres Szilvani, Gamay Blanc, Gelber Silvaner, Gentil Vert, Grande Arvine, Gros Plant Du Rhin, Gros Rhin, Gros Riesling, Gros-Rhin, Gruenedel, Gruener, Gruener Silvaner, Gruener Sylvaner, Gruener Zierfahndler, Gruener Zierfahnler, Gruener Zierfandl, Gruener Zierfandler, Gruener Zirfahndler, Gruener Zirfantler, Gruenfraenkisch, Gruenlich Gelber Sylvaner, Gruner Sylvaner, Johannisberger, Krupnyi Risling, L'Auxerrois, Mishka, Momavaka, Monterey Riesling, Moravka, Morawka, Mourton, Movavka, Mushka, Mushza, Musza, Nemetskii Rizling, Oesterreicher, Oesterreicher Gruener, Oestreicher, Pepitraube, Pepltraube, Picardon Blanc, Picardor Blanc, Picardou Blanc, Plant Du Reno, Plant Du Rhin, Raisin D'Autriche, Rhin, Rundblatt, Salfin, Salfin Belyi, Salfine Bely, Salvaner, Salvener, Salvenier, Salviner, Scharvaner, Scherwaner, Schoenfeiler, Schoenfeilner, Schwaebler, Schwuebler, Sedmogradka, Sedmogradska Zelena, Seleni Kleshez, Selenzhiz, Selivan, Silvain Vert, Silvanac Zeleni, Silvanai Zeleni, Silvaner, Silvaner Bianco, Silvaner Bianco Franken, Silvaner Blanc, Silvaner Green, Silvaner Gruener, Silvaner Verde, Silvaner Vert, Silvaner White, Silvani Zoeld, Silvania, Silvanske, Silvanske Zelene, Sonoma Riesling, Sylvan Zeleny, Sylvaner, Sylvaner Green, Sylvaner Gruen, Sylvaner Verde, Sylvaner Vert, Sylvanertraube, Sylvanske Rane, Sylvanske Zelene, Szemendrianer, Szilvani Feher, Tschafahndler, Tschafahnler, Weissblanke, Weisser Augustiner, Weisser Oesterreicher, Weisser Silvaner, Weisser Sylvaner, Yesil Silvaner, Zelena, Zelena Sedmogradka, Zelencic, Zeleni Silvanac, Zeleni Silvanec, Zeleny, Ziehfaedler, Zierfahndler, Zierfandler, Zierifandel, Zierifandler, Zinifal, Zoeld Silvani, Zoeld Szilvani, Zoeldsilvani, Zoeldszilvani