Ravintola Basen viiniklubi // Alsace 14.5.2019

Ravintola Basen kevään viimeisen viiniklubin aiheena oli Alsace. Illan isäntänä oli vanha tuttumme, Chevalier de l'Ordre des Coteaux de Champagne -samppanjaritarin arvonimen aivan äskettäin saanut Antti Uusitalo.

Maistelulautasella sitruunakanaa, lohi-avokadocevicheä ja marinoituja kasviksia

Pfaff Crémant d'Alsace Blanc de Blancs Brut
Pinot Blanc, Auxerrois; 15,98 €

Ilta alkoi raikkaalla kuohuviinillä. Samppanjamenetelmällä tehdyn crémantin tuoksussa oli sitrusta ja raikkaita hedelmiä, kuten vihreää omenaa, päärynää ja ananasta, sekä niiden lisäksi hieman yrttisyyttä. Viinin maku oli hapokas ja hedelmäinen, päällimmäisenä maussa tuntui omenaa ja mousse oli pirteä. Kaiken kaikkiaan viini oli puhdaspiirteinen ja helposti lähestyttävä, osittain varmasti aromaattisuutensa ja pienen kukkaisen parfyymisyytensä ansiosta.

Oikein kiva crémant sopi parhaiten cevichen ja sitruunakanan kanssa. Varsinkin kanan mausteena olleen korianterin kanssa se toimi loistavasti ja muutenkin se olisi näppärä yleiskuohuviini.

Pfaff Crémant d'Alsace Blanc de Blancs Brut oli Marjutin suosikki, lisäksi se sai seurueeltamme toisenkin äänen.

Cave Vinicole de Hunawihr Pinot Blanc Klevner Réserve 2016
Pinot Blanc; 11,99 €

Tämä viini esiteltiin "maanantaiviininä" eli helppona arkiviininä - ja sellainen se olikin. Viinin tuoksu oli runsas, vihreän omenan, persikan ja aprikoosin lisäksi siinä oli hunajaa ja kukkaisuutta. Viinin maku ei kuitenkaan ollut kovinkaan hapokas, vaan kevyt ja hedelmäinen. Tuoksun aromien lisäksi maussa tuntui hieman savua, ja suutuntuma oli hieman öljyinen. Vaikka viini oli kuiva, maku tuntui hedelmäisyyden ansiosta makealta.

Viini sopi hyvin cevichen ja kasvisten kanssa ja muutenkin se vaikutti hyvältä yleisviiniltä vaikkapa noutopöytään.

Wolfberger Muscat 2017
Muscat Ottonel, Muscat d'Alsace; 12,64 €

Muscat-perheeseen kuuluu useita eri alalajikkeita, joista tässä viinissä on käytetty kahta. Rypäleelle tyypillisesti viinin tuoksu on hyvin aromaattinen ja parfyyminen, jopa makean kukkaisa, ja siitä tuli mieleen ruusuvesi. Viinin maku oli kuivempi kuin mitä tuoksu antoi odottaa, eikä tämäkään viini ollut järin hapokas, vaan ennemminkin hedelmäinen ja hieman mausteinen.

Viini sopi parhaiten cevichen seuraksi, ja sen voisi yhdistää myös mausteisten ruokien tai parsan kanssa.

Wolfberger Muscat oli Jussin suosikki, lisäksi se sai seurueeltamme toisenkin äänen.

Domaine Zind-Humbrecht Pinot Gris 2016
Pinot Gris; 19,95 €

Neljännen viinin väri oli muita tummempi, kaunis kupariin taittuva kullankeltainen. Sen ujohkossa tuoksussa oli omenaa ja hunajaa sekä seurueemme mielestä myös appenzelleriä ilman sen kummempia perusteluja - voisiko taas ajatella yrttisyyttä? Viinin maku oli kuiva, runsas ja hapokas, sitruksen ja kypsän omenaisen hedelmäisyyden lisäksi siinä oli erilaisia mausteita kuten inkivääriä. Jälkimaussa tuntui mausteisuutta ja valkopippuria.

Domaine Zind-Humbrecht Pinot Gris sopi kanan ja kasvisten kanssa ja muutenkin se olisi varmasti parhaimmillaan ruoan kanssa. Pidimme viinistä paljon, se sai seurueeltamme neljä ääntä.

Dopff & Irion Cuvée René Dopff Edelzwicker 2016
Pinot Blanc, Sylvaner, Riesling, Muscat; 11,49 €

Alsacelaisia usean vaalean rypälelajikkeen sekoituksia kutsutaan nimellä "Edelzwicker". Sekoitus on melko vapaamuotoinen: lajikkeiden suhteella ei ole merkitystä, edes vuosikertaa ei tarvitse merkitä pulloon.

Viinin tuoksu oli makeahko, hunajan lisäksi siinä oli erilaisia hedelmiä: omenaa, päärynää, banaania ja mandariinia. Samoin viinin maku oli hedelmäisen makeahko ja kohtuullisen hapokas. Tuoksusta tuttu hedelmäisyys taittui ananaksen ja trooppisten hedelmien suuntaan. Kaikkien mielestä viinin hinta-laatusuhde oli erinomainen, joten sitä voisi ehkä ostaa piknikviiniksi kauniita kesäpäiviä odotellessa.

Viini sopi parhaiten kanan kanssa ja varmasti se olisi myös passeli kalan ja äyriäisten kumppani.

***
Kaiken kaikkiaan kokonaisuus oli jälleen hyvä, alsacelaisiin viinehin harvemmin pettyy. Tästä oli hyvä lähteä kesän viettoon ja odottelemaan sitä, kun viiniklubi jatkuu jälleen syyskuussa.