Ravintola Basen olutklubi // Donut Island Brewing 3.6.2019

Ravintola Basen olutklubin kesäkuun panimovieraana oli Donut Island Brewing ja paikalle meni Jussi. Tastingin veti panimon edustaja Mika Oksanen. Donut Island Brewing oli alun perin Punavuoressa perustettu kiertolaispanimo, mutta nykyisin se on Panimo Hiisin brändi, sillä kaikki oluet valmistetaan Jyväskylässä Panimo Hiisin laitteistolla.

Tastingin hinta oli 25 € ja se sisälsi maisteltavat oluet sekä maistelulautasen, jossa oli ilmakuivattua kinkkua, goudaa, brietä ja aurajuustoa. Tastingin jälkeen oli vielä mahdollisuus jäädä syömään burgeri 10 € tarjoushintaan.


Andrea Sour Cherry Berliner Weisse (4,2 %) oli tuttu jo Basen hapanoluttastingista. Se oli tuoksultaan kirsikkainen ja pullainen. Tällä kertaa tuoksussa ei tuntunut olevan popcornia. Tuoksua vahvemmassa maussa oli lisäksi vehnäisyyttä ja hieman raparperia. Happamuutta oluessa oli kohtalaisesti. Ruoista se sopi parhaiten goudan kanssa.

Ich Bin Ein Berner Grapefruit Gose (5 %) oli aromeiltaan sitruksinen, ananaksinen, mangoinen ja greippinen. Maku toisti tuoksun aromeja, lisäksi siinä oli kevyttä ruohoisuutta. Tämäkään olut ei ollut kovin hapan. Etiketissä on kuvattuna Jani Volasen esittämä Berner Studio Julmahuvista.

Frisco Disco IPA (6,2 %) oli aromeiltaan sitruksinen, appelsiininkuorinen, yrttinen ja vähän greippinen. Maukas olut kävi hyvin juustojen, erityisesti goudan seuraksi.


I Hop It's Not A Problem #3 NEIPA (6,2 %) tarjosi tuoksussaan trooppista hedelmää, mangoa, ananasta ja appelsiinia. Maussa oli tuoksun aromien lisäksi persikkaa, ja kokonaisuus muistutti hedelmämehua. Tämä oli mielestäni tastingin paras olut ja se päätyi myös burgerin seuraksi.

Viimeinen olut oli Musta Munkki Imperial Stout (9 %), jonka valmistuksessa on käytetty hillomunkkeja. Yhteen tuhannen litran erään menee sata munkkia.  Aromeiltaan olut oli paahteinen, kahvinen, kardemummainen ja vähän vadelmahilloinen. Jälkimaussa oli lisäksi hieman espressoa.

Basen olutklubi jatkuu jälleen syksyllä. Seuraavista tastingeista pysyy ajan tasalla parhaiten seuraamalla Basen Facebook-sivuja.