28. syyskuuta 2019

Pinha Ribeira Santo Reserva 2016

Näytepullo / Fine Brands



Pinha Ribeira Santo Reserva 2016 
DOC Dão, Portugali; Touriga Nacional, Alfrocheiro, Tinta Roriz; 11,40 €

Tuottaja Wine Magnum Carlos Lucas Vinhos

Etiketin mukaan villejä marjoja, monitahoisuutta ja tyyliä

Rypäleiden mukaan
Touriga Nacional: tanniineja, tummia marjoja, mustaherukkaa, vadelmaa, hedelmäisyyttä, mausteita, nahkaa, orvokkia, yrttejä, lakritsaa
Alfrocheiro: käytetään yleensä sekoiteviineissä tuomaan väriä ja ryhtiä; samettinen, mausteinen, aromeille tyypillisiä kypsät marjat kuten mansikka ja karhunvatukka, myös minttua ja kukkaisuutta
Tinta Roriz: punaisia marjoja, mansikkaa, mustaherukkaa, kirsikkaa, (kuivattua) luumua, tupakkaa, suklaata, vaniljaa, nahkaa, yrttejä

Ruokana feijoada-pata, riisiä ja appelsiininviipaleita

Lyhyesti: tumman marjainen ja pirteän pippurinen ruokaviini

Kommentit 

M: Tummanpunaisen, lähes läpinäkymättömän viinin tuoksussa on runsaasti kypsiä tummia marjoja, mustikkaa, kirsikkaa ja karhunvatukkaa, mausteisuutta ja aavistus lakritsaa. 9 kuukauden tammikypsytyksen huomaa hillittynä paahteisuutena. Viinin maku on täyteläinen, mutta makean marjaisuuden sijaan siinä yllättävät napakka mustapippuri ja yrttisyys. Marjaisuus ja paahteisuus tuntuvat vasta niiden jälkeen, ja lopuksi tanniinit jäävät kipristelemään ikeniin.

Pinha Ribeira Santo Reserva 2016 tarvitsee seurakseen ruokaa, sellaisenaan se on hieman liian napakka - ellei pippurinen mausteisuus sitten ole juuri se juttu. Viini ei ole tahmean makea hillopommi marjaisuudestaan huolimatta, vaan tanniinit ryhdistävät sitä sopivasti. Mausteinen feijoada-pata tasapainottaa viiniä hyvin ja tuo sen marjaisuuden paremmin esiin. Täyteläiset portugalilaiset punaviinit sopivat hyvin pimenevään syksyyn, niin tämäkin. Arvosanaksi viini saa ++.

J: Viini on väriltään syvän tummanpunainen. Sen tuoksussa on tumma marjaa, kypsää kirsikkaa, karhunvatukkaa, mustaherukkaa, mausteisuutta, nahkaa ja vähän lakritsaa. Täyteläinen, rapsakan tanniininen maku on aluksi kypsän marjainen ja mausteinen, mutta muuttuu pian pippuriseksi, yrttiseksi ja herukkahilloiseksi. Jälkimaussa on luumua ja paahteisuutta. Sekä maku että tuoksu pehmenevät viinin ilmaantuessa.

Feijoada-padan kanssa Pinha Ribeira Santo Reserva 2016 sopi oikein hyvin. Tanniineja on sen verran, että kyseessä on selkeästi ruokaviini. Salami ja muut mausteiset makkarat sekä kovat juustot kuten cheddar voisivat käydä viinin seuraksi pataruokien lisäksi. Erittäin hyvä viini, arvosanaksi annan ++.



Feijoada (neljälle)


300 g savukylkeä
200 g naudan sisäpaistia
150 g chorizo-makkaraa
1/2 kg mustia papuja
1/2 vihreää paprikaa
1/2 punaista paprikaa
1 sipuli
6 valkosipulinkynttä
3-4 laakerinlehteä
tuoretta korianteria
suolaa, mustapippuria
juustokuminaa eli jeeraa
chiliä
ruokaöljyä
vettä tai lihalientä
(tomaattimurskaa, appelsiinia)

Feijoada-pataa voisi kutsua Brasilian kansallisruoaksi. Ruoka on kuitenkin alunperin Portugalista, joten valitsimme sen viinin seuraksi. Kuten arvata saattaa, reseptejä on monia, mutta yhteistä niille on se, että pataan lisätään mustapapuja sekä lihaa eri muodoissa: savustettuna ja sellaisenaan sekä mausteista makkaraa, chorizoa tai jotakin kokolihamakkaraa. Joskus mukana on pekonia, joissakin ohjeissa pataan lisätään savupotkaa, toisissa kylkeä, toisissa ribsejä... Tyyli on siis vapaa. Mausteena voi olla chiliä tai jeeraa tai sitten vain valkosipulia, laakerinlehtiä, suolaa ja pippuria, joskus pataan lisätään myös tomaattimurskaa ja/tai appelsiinimehua.

Jos pavut ovat raakoja, liota niitä yön yli ja kaada liotusvesi pois. Laita pavut kiehumaan uuteen runsaaseen veteen. Keitä, kunnes pavut ovat pehmenneet. (Tarkista aika papupussista.) Halutessasi voit ottaa erilleen noin 1/3 kypsistä pavuista, soseuttaa ne ja lisätä soseen takaisin liemeen.

Jos käytät kypsiä säilykepapuja, riittää, että huuhtelet ne hyvin ja lisäät ne vasta kypsennyksen loppupuolella. Aloita silloin padan valmistus muista aineksista.

Paloittele savukylki, naudan sisäpaisti, chorizo, sipuli, valkosipuli ja paprikat. Ruskista aineksia hieman öljyssä ja laita pataan kiehumaan. Lisää korianteria, laakerinlehdet ja muita mausteita makusi mukaan, jätä hieman korianteria annoksen koristelua varten. Hauduta pataa miedolla lämmöllä ainakin tunnin verran tai pidempäänkin, jos jaksat odottaa. Jos käytät säilykepapuja, lisää ne pataan haudutuksen loppupuolella.

Tarjoile feijoada riisin ja appelsiiniviipaleiden kanssa. Voit valmistaa lisukkeeksi myös farofaa: paista korppujauhoja voissa pekonin kanssa tai ilman ja lisää mukaan keitetyn kananmunan palasia. Lisukkeeksi voit paistaa myös savoijinkaalia.

26. syyskuuta 2019

Smokers x VASP 18.9.2019

Smokers Beer & BBQ järjesti 18.9.2019 tastingin, jonka teemana olivat bändioluet. Tastingin veti Vakka-Suomen Panimon Janne Mikkola. Paikalla oli myös Erkka Korhonen kertomassa Raskasta joulua- ja Raskasta iskelmää -kiertueista sekä niiden nimikko-oluista.

Tastingin hintaan (28 €) kuului myös maistelulautanen, jossa oli chilistä jokirapucevicheä, vuohenjuustosalaattia, savustettua briskettiä ja paistettua taimenta sienikastikkeella. Jälkiruuaksi oli vielä banaaninen crème brûlée.


Vakka-Suomen Panimon eli VASP:n perustivat vuonna 2008 Jani Vilpas ja Heidi Jaakola. Panimomestarina toimiva Jani on saanut koulutuksensa Saksassa, mistä johtuen VASP:n oluet ovat usein saksalaistyylisiä. Tämän huomasi myös maistetuista oluista. Bändioluiden valmistajaksi panimo taas päätyi raskaan rockin fanituksensa takia. Panimon lyhennekin eroaa vain yhden kirjaimen verran eräästä kasarilla shokeeranneesta bändistä.

Shokeeraamisesta puheen ollen - ensimmäinen juoma ei kuitenkaan ollut olut, vaan lonkero. Danny Long Drink (4,5 %) tehtiin Dannyn viimeiselle kiertueelle, joka päättyi tämän vuoden tammikuussa. Tosin ei Iso D keikkailua siihen lopettanut, vaan jatkaa esiintymisiä edelleen. Sinänsä tässä ei ole mitään ihmeellistä, olihan Ozzy Osbournellakin jo vuonna 1992 viimeiseksi aiottu No More Tours -kiertue ja viime vuonna alkoi No More Tours II.

Danny-lonkero oli tuoksultaan katajanmarjainen ja ja maultaan vähäsen makeahko sekä miedon greippinen. Gini ei maistunut kovinkaan voimakkaasti, mutta maistui kuitenkin. Danny oli helppoa juotavaa, joka sopi parhaiten rapujen kanssa.


Vuonna 2004 aloittanut Raskasta joulua -musiikkiprojekti sai vuonna 2018 rinnalleen Raskasta iskelmää -kesäversion, jonka ensiesiintyminen tapahtui saman vuoden Iskelmä-festivaalilla. Tänä vuonna julkaistiin ensimmäinen Raskasta iskelmää -albumi.

Raskasta iskelmää pilsner (4,5 %) on Saazilla humaloitu täysmallasolut. Oluen aromimaailma oli vahvan maltainen, sen maussa oli myös hieman yrttisyyttä ja ruohoa. Raikas olut sopi vuohenjuuston ja kalan kanssa. Se maistuisi varmaan myös kesällä grillatun makkaran kanssa.

Seuraava olut oli vanha tuttu Raskasta joulua tumma lager (4,5 %). Sen karamellisessa tuoksussa oli maltaisuutta, tummaa suklaata ja hieman paahteisuutta. Maku oli maltainen, paahteinen, ruisleipäinen ja hieman katkera. Kokonaisuus oli täyteläinen, mutta kevyt, mikä johtunee vanhasta maitokaupparajasta. Raskasta joulua sopi parhaiten ravun ja brisketin kanssa ja se menee hyvin myös jouluruokien seurana.

Neljäntenä oli vuorossa hyvin tuoretta juotavaa eli Battle Beast Pils (5,2 %), joka oli pullotettu edellisenä perjantaina ja tulee myyntiin lähiaikoina. Etikettiä koristaa bändin uusimman No More Hollywood Endings -levyn kansikuva. Oluen tuoksu oli vahvan maltainen ja siinä oli myös sitrusta, ruohoa ja karviaista. Raikas maku oli maltainen ja hieman sitruksinen. Battle Beastin kanssa sopivat maistelulautasen ruoista parhaiten ravut.


Vuonna 1990 perustettu Impaled Nazarene soittaa mustaa metallia, joten heidän nimikko-oluensa Impaled Nazarene Goat Brew Schwarzbier (4,5 %) on sopivasti tummempaa laatua. Oluen tuoksussa oli kahvia, tummaa suklaata ja savua. Katkerahkoa makua hallitsi tumma suklaa. Impaled Nazarene sopi parhaiten brisketin kanssa.

Vuonna 2012 perustettu Lazy Bonez on ainakin meille hieman aikaisempia tuntemattomampi bändi ja sen jäsenet tunnetaan paremmin vaikkapa Tarotista ja Turmion kätilöistä.

Heidän oluensa Lazy Bonez Hefeweizen (4,5 %) oli joka tapauksessa mainio vehnäolut. Sen tuoksua hallitsivat korianteri ja banaani. Myös raikas ja kevyen katkera maku oli hyvin banaaninen. Jälkimaussa maistuivat banaanin lisäksi, kiivi ja mieto valkopippuri. Olut oli aromeiltaan hieman liian hento jälkiruoalle, paremmin se sopisi juotavaksi sellaisenaan kesäpäivänä.

Seuraavan kerran Smokersissa maistellaan oluita marraskuussa, lokakuu pidetään taukoa.

24. syyskuuta 2019

Ravintola Basen viiniklubi 10.9.2019: Itä-Eurooppa

Ravintola Basen syksyn viiniklubikausi alkoi Antti Uusitalon ja itäeurooppalaisten viinien parissa. Edellisen kerran tutustuimme Itä-Euroopan viineihin toukokuussa 2018, ja nytkin mukana oli pari vanhaa tuttua.


Tbilvino Rkatsiteli 2018
Kakheti, Georgia; Rkatsiteli; 12,98 €

Georgian viininviljely on alkanut hyvin varhain. Vuonna 2017 Tbilisin eteläpuolelta löydettiin 8 000 vuotta vanhojen viiniruukkujen palasia, ja paikan uskotaankin olevan Euraasian vanhin paikka, jossa rypäleitä kasvatettiin viiniä varten.
Rkatsiteli on Georgian eniten viljelty valkoviinirypäle ja yksi vanhimmista tunnetuista rypäleistä. Georgiasta on löydetty saviastioita, joissa on ollut 5 000 vuotta vanhoja rkatsitelin siemeniä. Rypäle kestää hyvin kylmää ja tuottaa runsaasti satoa. Peräti 18 % kaikesta Neuvostoliitossa tuotetusta viinistä oli tehty rkatsitelista. Rypäleestä tehdyt viinit ovat hapokkaita ja niissä on usein kukkaisia ja mausteisia aromeja.
Kirkkaan, vaalean sitruunankeltaisen viinin tuoksu oli hapokas ja jossain määrin kukkaisa. Sen hedelmäisyys kallistui trooppiseen suuntaan, mango ja ananas yhdistyivät greippiin ja limeen sekä vihreään omenaan ja päärynään. Tuoksusta tutut aromit jatkuivat myös viinin maussa. Vaikka viini oli aromaattinen ja maukas ja jopa aavistuksen mineraalinen, se ei kuitenkaan ollut kovinkaan moniulotteinen, toisaalta raikas viini oli helppoa ja mutkatonta juotavaa.

Maistelulautaselta Rkatsitelin kanssa sopivat parhaiten hapankaali ja sienimousse. Seurueessamme se oli yhden suosikki.

Zelanos Misket 2017
PGI Trachian Lowlands, Bulgaria; Misket; 15,51 €

Bulgariassa viljeltiin viiniä jo traakialaisten aikaan 6 000 vuotta sitten. 1980-luvulla Bulgaria oli jopa maailman toiseksi suurin viinintuottaja ja neljänneksi suurin viininviejä, mutta kommunismin romahtamisen myötä myös viinin tuotanto romahti. Kansainvälisten rypälelajikkeiden lisäksi Bulgariassa kasvaa noin 40 paikallista rypälelajiketta, joista kaikkia ei kuitenkaan hyödynnetä aktiivisesti.
Misket on vanha bulgarialainen rypälelajike - tai oikeastaan Misket-nimellä tunnetaan ainakin kolme eri rypälelajiketta, jotka eivät kuitenkaan ole sukua keskenään. Tämän viinin lajike on niistä viljellyin Misket Cherven eli punainen Misket, joka on saanut nimensä rypäleiden vaaleanpunaisesta väristä. Siitä tehdyt viinit ovat muscatmaisen aromaattisia ja kukkaisia sekä trooppisen hedelmäisiä, muita aromeja voivat olla vanilja, ruusu ja orvokki.
Viinin tuoksu oli ujo, mutta aromaattinen ja omenainen, ja sen mausteisuus muistutti jossain määrin gewürztramineria. Toisaalta taas tuoksun parfyymisuus ja kukkaisuus veivät ajatukset muscatin suuntaan. Viinin maku oli raikas ja sitruksinen, mutta ei kovinkaan hapokas. Yleisvaikutelma oli kesäinen, pirteä ja kepeä.

Maistelulautaselta parhaiten viinin kanssa sopivat hapankaali ja bratwurst ja se oli ihan okei myös mustajuurikeiton ja sienimoussen kanssa eli viini osottautui varsin monikäyttöiseksi. Misket oli Marjutin suosikki illan viineistä ja sai seurueeltamme toisenkin äänen.


Hetényi Tábornok Kékfrankos 2017
Szekszárdi, Unkari; Kekfrankos; 13,99 €

Bulgarian tapaan myös Unkari on perinteinen viinimaa, jonka viinintuotanto kärsi kommunismin aikana, mutta joka elää jälleen uutta nousukautta. Parhaiten maa tunnetaan makeasta tokajistaan, mutta maassa tuotetaan myös aromikkaita valkoviinejä ja maukkaita punaviinejä varsinkin Villányn alueella. Kansainvälisten rypälelajikkeiden lisäksi maassa viljellään omia lajikkeita, kuten tokajissa käytetty Furmintia, josta tehdään myös kuivia valkoviinejä.
Kékfrankos tunnetaan paremmin nimellä Blaufränkisch tai Lemberger. Se on yksi legendaariseen unkarilaiseen punaviiniin Egri Bikavériin käytetyistä rypäleistä. Siitä saadaan keskitanniinisia ja -hapokkaita, pippurisen mausteisia viinejä, joiden aromeissa on kirsikkaa, punaherukkaa, karhunvatukkaa ja tummia marjoja.
Viinin väri oli lähes läpinäkymätön. Sen tuoksu oli makeahko, mausteinen ja tumman marjainen, marjaisuus vaihteli luumusta ja kirsikasta karhunvatukkaan, mustikkaan, puolukkaan ja herukkaan. Viinin maku ei ollut yhtä muheva kuin mitä tuoksu antoi odottaa, vaan kevyt ja kohtalaisen hapokas, tanniineja ei ollut paljoakaan. Myös tämä viini oli mutkatonta juotavaa ja jatkoi sujuvasti mukavien Lembergerien/Blaufränkischien/Kékfrankosien sarjaa.

Maistelulautaselta sienimousse ja hapankaali kävivät myös Kékfrankosin seuraksi, myöskin krakovanmakkara ja brawurst toimivat. Viini oli seurueessamme yhden suosikki.

Floare de Luna Fetească Neagră 2015
DOC Dealu Mare, Romania; Fetească Neagră; 9,52 €

Romaniassa viiniä on viljelty 2 700 vuotta ajan - joidenkin historioitsijoiden mukaan jopa ennen kuin viljaa. Nykyisin Romania tuottaa viiniä viidenneksi eniten Euroopassa ja 13. eniten koko maailmassa - määrällisesti hieman enemmän kuin Uusi-Seelanti.
Fetească neagră on alunperin romanialainen, nykyisin pääasiassa Romanian ja Moldovan alueella viljeltävä rypälelajike. Sen aromeissa on mustaherukkaa, tummaa kirsikkaa ja luumua, suklaata, mausteita, kanelia ja pippuria sekä savua.
Viinin tuoksu oli makea, jopa hilloinen. Sen marjaisuus kääntyi punaisten marjojen, kuten kirsikan ja karpalon, ja viikunan suuntaan, lisäksi siinä oli yrttisyyttä ja pieni aavistus kumia. Viinin maku oli kevyt ja kohtalaisen hapokas, tanniineja ei tässäkään viinissä ollut kovinkaan paljon. Melko simppeli ja mehumainen viini oli helppoa juotavaa. Toisaalta pitää todeta, että pulloissa oli eroja, sillä illan aikana huomasimme, että toiset lasilliset maistuivat täyteläisemmille kuin toiset.

Floare de Luna Feteasca Neagra sopi parhaiten bratwurstin kanssa. Se ei ollut seurueessamme kenenkään suosikki.


Yerevan Areni Karmrahyut 2017
Aragatsotn Region, Armenia; Areni, Karmrahyut; 18,53 €

Armenia on maailman ensimmäisiä viininviljelyalueita: Arenin alueelta on löydetty maailman vanhin, yli 6 100 vuotta vanha viininpuristamo ja yli 6 000 vuotta vanhoja viinirypäleen siemeniä.
Areni-rypäleestä kerrotaan, että se annettiin Nooalle palkkioksi, kun Nooan arkki pysähtyi Ararat-vuorelle tulvan laskeuduttua. Sen jälkeen Nooa istutti Areni-köynnöksiä vuoren laaksoon uuden maailman symboliksi. Rypäleestä tehdyt viinit ovat raikkaita ja niissä on pehmeät tanniinit, aromeissa on hapankirsikkaa ja muita marjoja kuten mustikkaa ja puolukkaa, yrttejä, ruohoa ja pippuria.
Karmrahyut tuo viiniin tanniineja, punaisia marjoja, kirsikkaa ja ruusua.
Ei ollenkaan yllättäen myös tämänkin viinin tuoksu oli marjaisen makeahko, mutta runsaampi kuin edellisten viinien. Myös tämän viinin aromeissa oli mausteita, yrttejä ja marjoja luumusta ja karhunvatukasta kirsikkaan, punaherukkaan ja mustikkaan. Viinin maku oli kuivempi kuin tuoksu, ja jopa tanniininen sekä samaan aikaan hapokas. Jälkimaussa tuntui hieman pippuria. Kaiken kaikkiaan keskitäyteläinen viini oli varsin rustiikkinen ja eksoottinen kokonaisuus.

Maistelulautaselta Areni Kamrahutin kanssa sopivat mustajuurikeitto, hapankaali ja krakovanmakkara. Se oli Jussin suosikki, samoin seurueestamme kahden muun ja koko klubin illan suosikki.

21. syyskuuta 2019

Riesberg Premium Riesling ja uuniperunaa savulohitäytteellä

Näytepullo / Rosa Viini & Ruoka, Rosa viininmaistaja -yhteistyö


Riesberg Premium Riesling 
Saksa; Riesling; 11,99 € / 1 l

Maahantuoja Cisa Drinks

Etiketin mukaan Cisa Drinksille valmistettu Riesling on peräisin Etelä-Saksasta

Rypäleen mukaan
Riesling: sitrusta (sitruuna, lime, greippi), omenaa, persikkaa ja aprikoosia, trooppisia hedelmiä, jalohomeen mineraalintäyteistä tai hunajaista vivahdetta, petrolia, kukkaisuutta, hapokkuutta



Kommentit 

M: Vaaleankeltainen viinin tuoksu on sitruksinen ja persikkainen sekä hunajameloninen, ehkä jopa hieman hunajainen. Viinin maku on hapokas ja tuoksun mukaisesti sitruksinen ja persikkainen, lisäksi siinä on kirpeää omenaa ja aavistus mineraalisuutta. Vaikka viini on kuiva, se on myös hedelmäinen, ja sen jälkimaussa tuntuu tuoksussa häivähtänyttä hunajaa.

Litran muovipullossa myytävällä risukalla on hyvä dokabiliteetti. Ruoan kanssa se sopii hyvin, kun sen hapokkuus huuhtelee hyvin suusta savulohitäytteen rasvaisuutta ja hedelmäisyys pelaa hyvin yhteen täytteen suolaisuuden kanssa. Jos vielä olisi kesä, tämän viinin voisi ottaa piknikille tai sen kanssa voisi viettää kaunista kesäpäivää aivan muuten vain, kunhan sen vain saa pidettyä riittävän kylmänä. Kieltämättä risukka maistuu aina, mutta tällä kertaa perushyvä riesling saa arvosanaksi 0.

J: Viinin tuoksu on rapsakan sitruksinen, omenainen ja persikkainen. Makua hallitsevat sitruksinen hapokkuus ja vihreä omena. Maussa on myös hieman mineraalisuutta ja persikkaa. Jälkimaussa sitrus kevenee limeksi, jota kevyt hunajamelonisuus tasapainottaa. Viinin hieman lämmetessä sen aromeihin tulee aavistus kypsää hedelmäisyyttä.

Rasvaisen lohen kanssa viini oli oiva valinta hapokkuutensa ansiosta. Kalan lisäksi viini saattaisi sopia äyriäisille. Se kävisi hyvin myös piknikjuomaksi kevyiden ruokien seuraksi. Arvosanaksi viini saa 0.


Uuniperunat savulohitäytteellä

Alkuperäinen resepti Rosa Viini & Ruoka

Uuniperunat
2 isoa uuniperunaa per aikuinen (esim. Rosamunda-lajiketta)

Savulohitäyte
200 g lämminsavulohta
1 dl suolakurkkukuutioita
1 kovaksi keitetty kananmuna pilkottuna
1 rkl sinappia
2 rkl ruohosipulia hienonnettuna
100 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl ranskankermaa

Pistele perunoihin muutama reikä haarukalla, etteivät ne rikkoudu uunissa. Kääri perunat folioon ja kypsennä niitä 175-asteisessa uunissa 1-1½ tuntia koon mukaan.

Ota perunat uunista ja anna niiden jäähtyä noin 10 minuuttia ennen tarjoilua. Leikkaa sen jälkeen perunaan ristiviilto ja paina peruna auki.

Valmista täytteet sillä aikaa, kun perunat ovat uunissa: pilko kananmuna ja suolakurkku, hienonna ruohosipuli ja sekoita ainekset keskenään.

Tarjoile raikkaan salaatin kanssa.

***
Ohje on neljälle, mutta olisi kaiken voinut syödä kahdestaankin, jos oikein olisi ollut nälkä. Ruohosipulin sijaan käytimme nippusipulia varsineen.

19. syyskuuta 2019

Hartwall Tasting Days 2019 oluet

Kutsu Hartwall

Saimme kutsun Vanhalla ylioppilastalolla järjestettyyn Hartwall Tasting Daysiin, jossa pääsimme maistamaan Hartwallin omia sekä Hartwallin maahantuomia tuotteita. Seuraavassa katsaus joihinkin oluisiin.


Mattsson on vuonna 2017 Hartwallin tiloihin perustettu tuotekehitys- ja erikoisolutpanimo, jolla on oma panimomestari ja omat 2500 litran keittolaitteistot. Panimo on saanut nimensä Mallasjuoman perustajan, lahtelaisen Henrik Mattssonin (1838-1922) mukaan.

Mattsson Imperial Porter (7,0 %) on ollut valikoimassa jo jonkin aikaa. Tummanruskean, lähes mustan oluen aromeissa on paahteisuutta, kahvia, tummaa suklaata ja hieman ruisleipäistä makeutta. Prosentteja on imperial porteriksi melko vähän, minkä vuoksi kokonaisuus ei ole yhtä tuhti kuin useimmissa vastaavissa oluissa. Mattsson Imperial Porter on perusporter, joka ei herätä kovin suuria intohimoja, mutta on laadukasta ja helppoa juotavaa.

Mattsson Sour Ale (6,0 %) oli vain miedosti hapan, joten se sopii myös ihmisille, jotka eivät ole hapanoluiden suuria ystäviä. Maussa oli kurkkua, vaikka olutta ei olekaan maustettu kurkulla.


Tanskalaisen pitkän linjan panimomestarin ja olutgurun Anders Kissmeyerin perustama Kissmeyer Beer on Hartwallin tavoin osa Royal Unibrew -konsernia. Kissmeyer toimi 16 vuotta Carlsbergin laadunvalvonnassa ja oli mukana perustamassa Nørrebro Bryghusia 2000-luvun alussa. Maistoimme kolmea Kissmeyerin panimon olutta.

Vaalean meripihkainen Kissmeyer Young Lust Belgian Blonden (6,0 %) tuoksussa oli sitrusta, mausteisuutta, oreganoa ja hedelmäisyyttä. Katkerahkossa maussa oli tuoksun aromien lisäksi korianteria ja yrttisyyttä. Oikein hyvä blondea joisi mielellään uudestaankin.

Punaruskea Kissmeyer Strange Fruit Tripel (9,0 %) oli puolestaan vahvan sitruksinen sekä tuoksultaan että maultaan. Hedelmäisyys ja hillitty mausteisuus tasapainottivat mukavasti oluen sitruksisuutta. Näin vahvaksi olueksi Strange Fruit Tripel on yllättävän helppoa juotavaa. Strange Fruit Tripel on erinomainen olut, suosittelemme.

Kissmeyer Stockholm Syndrome DIPA (9,5 %) poikkeaa etiketiltään kahdesta edellisestä oluesta ja antaa esimerkin panimon uudistuvasta visuaalisesta ilmeestä. Oluen tuoksu oli vahvasti trooppisen hedelmäinen ja sitruksinen. Oluessa on katkeruutta 100 IBU:n verran, minkä huomaa selvästi mausta. Jos IBU:t eivät sano mitään, niin vertailun vuoksi Lapin Kullassa on 18 IBU:a. Katkeruutta ei ole kuitenkaan liikaa. IPA:n ystäville kuten Jussille tämä uppoaa varmasti - ja Marjutille taas ei laisinkaan.


Hartwallin tunnetuimpien merkkien puolelta maistoimme Lahden Erikois Oktoberfest Märzeniä (5,1 %) ja Aura Bockia (6,5 %). Lahden Erikois Oktoberfest on syksyisin myynnissä oleva kausiolut, jonka aromimaailma on kevyen maltainen ja hieman karamellinen. Katkeruutta ei ole kovin paljon, mutta kuitenkin sen verran, että olut sopii varmasti makkaran ja vastaavan rasvaisen ruoan seuraksi.

Aura Bock päätyi näistä kahdesta Jussin suosikiksi. Olut oli vahvan maltainen ja humalien katkeruus piristi mukavasti täyteläistä makua. Alkoholi tosin maistui hieman taustalla, vaikka prosentteja ei ole ylettömän paljon. Hyvä olut se oli joka tapauksessa. Se sopinee myös hyvin Oktoberfest-olueksi ja makkaroiden seuraksi.

PS. Tyttö voi lähteä Lahesta, mutta Lahti ei lähe tytöstä. Mallasjuomasta puhuessamme mieleen tuli heti Lahen keskustassa usein leijunut Malskin maltainen tuoksu - ja muutenkin alkoi tehdä mieli lihamukia.

17. syyskuuta 2019

Viinipostin Brittien viinimaailma -tasting 2.9.2019



Brittien viinihistoria on yllättävän pitkä: jo muinaiset roomalaiset* viljelivät viiniä Englannissa. Sen jälkeen esimerkiksi Englannin vanhimmassa maakirjassa Domesday Bookissa vuodelta 1086 mainitaan yli 40 viinitilaa, ja vuonna 1509 Henrik VIII:n kruunajaisten aikaan viinitilojen määräksi kirjattiin 139, mikä on suunnilleen sama kuin vuonna 2015. Viinintuotanto ei kuitenkaan ole jatkunut tasaisena vuosisatojen ajan, ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen se hiipui täysin.

Englannin ilmasto on ilmastonmuutoksen myötä lämmennyt jälleen niin, että viiniköynnösten viljely onnistuu hyvin mm. Sussexin ja Kentin alueilla. Itse asiassa Etelä-Englannin sää on nykyisin samanlainen kuin Ranskan Champagnessa noin 30 vuotta sitten. Lisäksi alueiden maaperä on samaa kalkkikiveä kuin Champagnessa, joten ei ihme, että viininviljely on jälleen uudessa nousussa ja tulokset hienoja.** Jopa ranskalaiset samppanjatalot ovat alkaneet investoida Englantiin.

Tällä hetkellä Britanniassa on 164 viinitilaa ja 544 viinitarhaa. Viime vuonna Englannissa ja Walesissa tuotettiin ennätysmäärä viiniä, 15,6 miljoonaa pulloa. Noin 70 % viinistä oli kuohuviiniä, mutta still-viinien tuotannon odotetaan lisääntyvän, sillä esimerkiksi vaativan Pinot Noirin viljely on muuttunut aiempaa helpommaksi. (Lähde: WineGB)



Kun Jussi vietti iltaa ravintola Basen olutklubissa, vannoutunut brittiviinien fani Marjut lähti Hello Strangeriin Viinipostin Brittien viinimaailma -tastingiin (30 €) tutustumaan kentiläiseen Gusbournen viinitaloon ns. paremmassa seurassa. Tastingin isännöi talon viinintekijä Charlie Holland.

Gusbournen tila on ollut olemassa jo 1400-luvun alussa, ja itse asiassa sen silloisten omistajien de Goosebournen suvun vaakunan kolme hanhea näkyvät edelleen viinipullojen kyljessä. Varsinainen Gusbournen viinitalon historia alkaa vuodesta 2003, kun eteläafrikkalainen Andrew Weeber osti tilan ja päätti kokeilla siellä viininviljelyä. Ensimmäiset köynnökset istutettiin 2004 ja ensimmäiset, vuosikertaa 2006 olleet viinit julkaistiin vuonna 2010. Sen jälkeen viinit ovat saaneet useita palkintoja, ja viinitalo on mm. valittu kolmena vuonna parhaaksi englantilaiseksi viinintuottajaksi International Wine & Spirits Competition (IWSC) -kilpailussa.

Gusbourne Blanc de Blancs 2014
100 % Chardonnay; 49,95 € (vuosikerta 2013)

Talon lippulaivaviini kypsyy 42 kuukautta sakkojensa päällä ja kuusi kuukautta pullossa ennen myyntiin tuloaan.

Viinin väri on kirkas, vaalea sitruunankeltainen. Sen tuoksu on pirteän sitruksinen ja paahteinen, ja kallistuu myös sitruunamarmeladin suuntaan. Samat aromit jatkuvat hapokkaassa maussa, jossa on myös mineraalisuutta ja jopa meren läheisyyden tuomaa suolaisuutta. Jostain syystä ensinuuhkaisulla mieleen tuli Charles Heidsieckin samppanja! Blanc de Blancs on mukavan rapsakka ja pohdimme, että ruoan kanssa se voisi toimia hyvin.

Blanc de Blancs oli yleisön suosikki.

Gusbourne Brut Reserve 2014
60 % Pinot Noir, 22 % Chardonnay, 18 % Meunier; 43,78 €

Viini kypsyy 36 kuukautta sakkojensa päällä ja kolme kuukautta pullossa ennen myyntiin tuloaan.

Myös Brut Reserven väri on kirkas, vaalea sitruunankeltainen. Sen tuoksu on hillitty eikä yhtä pirteä kuin Blanc de Blancsin. Samaa paahteisuutta täydentää pieni pähkinäisyys ja kypsä hedelmäisyys. Myöskään makunsa puolesta viini ei ole yhtä rapsakka kuin BdB, vaan ennemminkin kypsän hedelmäinen, omenainen (jopa omenasoseinen) ja aprikoosinen. Viini on herkullinen ja maistuisi myös sellaisenaan, kun mieli tekisi tyylikästä kuohuvaa.

Meidän mielipiteemme erosi enemmistöstä, sillä Brut Reserve oli suosikkimme.

Gusbourne Rosé 2015
54 % Pinot Noir, 32 % Meunier, 14 % Chardonnay

Viini kypsyy vähintään 26 kuukautta sakkojensa päällä. Se käy terästankeissa, ja siihen sekoitetaan hieman tynnyrikypsytettyä punaviiniä ennen toista käymistä.

Roseekuohuva on väriltään vaalean persikkainen. Sen tuoksu on hillitty ja kirpeän vadelmainen, lisäksi tuoksussa on havaittavissa yrttejä ja pientä paahteisuutta. Viinin maku on hapokas ja tuoksun tavoin punamarjainen. Vadelman lisäksi maussa on puolukkaa ja muita punaisia marjoja, kuten kirsikkaa ja karpaloa, sekä Hubba Bubba -purkan mieleen tuovaa mansikkaa. Tämäkin oli oikein mukava viini ja kelpaisi kyllä kesäpäivänä.



Gusbourne Guinevere Chardonnay 2016

Viini on kypsynyt kokonaan tammitynnyreissä (mikä saa ensin hieman epäilevälle kannalle). Sen tuoksu on paahteinen ja paahdetun pähkinäinen, lisäksi siinä on kypsää omenaa ja sitrusta. Samat aromit toistuvat myös maussa. Tammitus on (onneksi) kohtalaista, joten viinin maisteleminen ei tunnu siltä, että pureskelisi kakkosnelosta. Suutuntuma on odotetusti pehmeä ja kermainen. Guinevere on ennemmin ruokaviini kuin nautiskeluviini, mutta kaiken kaikkiaan se on varsin mukava ensimmäinen englantilainen chardonnay, jota olen maistanut. Kuinkahan tammittamaton chardonnay toimisi?

Gusbourne Pinot Noir 2016

Viini on kypsynyt 10 kuukautta pienissä tammitynnyreissä. Sen tuoksussa on odotetusti puolukkaa, karpaloa ja muita punaisia marjoja sekä aavistus kukkaisuutta ja savua. Viinin maku on hapokas ja kevyt ja se toistaa tuoksun aromeja. Tanniineja viinissä ei ole oikeastaan laisinkaan. Hedelmäinen ja mehukas pinot noir on helppoa ja miellyttävää juotavaa ja melko pitkälti sellainen, mitä viileän ilmaston pinot noirilta odottaakin olevan. Kuten Jorma Uotinen sanoisi: "Ei huono."



Summa summarum

Brittiviinit ovat nousussa ja syystäkin. Tosin edelleen pohdin (ainakin näin alun uutuudenviehätyksen jälkeen), haluanko maksaa englantilaisesta kuohuviinistä saman verran kuin samppanjasta. Se on täysin omassa päässä oleva ongelma: samppanja on onnistunut brändäämään itsensä luksustuotteeksi ja 50 € pullosta tuntuu melkeinpä halvalta, kun taas 50 € brittiviinistä tuntuu kovin tyyriiltä. Mielenkiintoista olisi joskus päästä maistamaan viinejä rinnakkain, sillä laadussa ei ole tuntunut olevan merkittäviä eroja - ja aina brittiviinit ovat olleet hyvää vastinetta rahoille, kertaakaan en ole pettynyt.

Nyt oli mielenkiintoista päästä maistamaan myös still-viinejä ja lupaavalta vaikuttaa niidenkin suhteen. Katsotaan siis, mitä Brexit-kuviot tuovat tullessaan...

* Kerrankin kirjoituksen saa aloittaa näin aivan perustellusti. Seuraavaksi lienee synkkä ja myrskyinen yö... tai suo, kuokka ja Jussi.

** Vaikka ilmastonmuutos on muuten ehdottoman huono asia.

14. syyskuuta 2019

Syyskuun kuukauden klassikko: Beef Wellington, pinot noir ja imperial stout

Syyskuun kuukauden klassikkona on monien lähteiden mukaan 1700-1800-lukujen vaihteessa eläneen Wellingtonin herttuan lempiruoka, taikinakuoressa paistettu, sienillä höystetty naudan sisäfilee Beef Wellington eli Wellingtonin pihvi. Englantilaisena pidetyn ruoan juuret johtavat herkkusuuherttuan sijaan todennäköisesti Ranskaan ja filet de bœuf en croûteen, joka brändättiin Englannissa näppärästi uudelleen.

Näin syksyllä Welligtonin pihvin voi naudan sijaan valmistaa vaikkapa hirvestä.


Louis Jadot Couvent des Jacobins Pinot Noir 2016
AC Bourgogne, Ranska; Pinot Noir; 20,49 €
Tuottaja Maison Louis Jadot
Etiketin mukaan ranskalaista viiniä
Rypäleen mukaan kirsikkaa, raparperia ja herukkaa, kukkaista hedelmäisyyttä, vähän happoja ja tanniineja; nuorena mansikkaa ja vadelmaa sekä ruusua, orvokkia ja minttua, kypsytyksen myötä mausteita, paahtoleipää, vaniljaa sekä nahkaa

Kun etsimme viinisuosituksia beef Wellingtonille, yksi netistä löytynyt ohje oli, että kannattaa ostaa niin kallis Burgundin alueella tuotettu punaviini kuin suinkin raatsii. Noudatimme periaatetta ja annoimme sattuman johdattaa: lähi-Alkon hyllyssä kallein burgundilainen maksoi (vain) parikymppiä, joten nappasimme sen mukaan sen kummemmin miettimättä. Olimme tutustuneet tuottajaan pari vuotta sitten, joten valintaa ei tarvinnut edes pohtia sen ihmeemmin.

Louis Jadot'n Couvent des Jacobins Pinot Noir on valmistettu Côte d’Orin ja Côte Chalonnaisen alueiden rypäleistä. Osa viinistä on kypsynyt terästankeissa ja osa tammitynnyreissä. Viini on runsas ja mehevä, varsin ryhdikäs pinot noir. Sen kypsien, melkein hillomaisten punaisten marjojen, puolukan ja karpalon hallitsemaa tuoksua sävyttävät pieni yrttisyys ja raikas minttu. Myös viinin maku on mehevä ja tuo veden kielelle, hapokkuuden lisäksi viinissä tuntuu jonkin verran tanniineja. Se ei ole mikään kevyt, mehumainen pinot noir, vaan kallistuu keskitäyteläisen puolelle.

Ruoan kanssa viini sopii odotetulla tavalla hyvin. Ensin arvelutti, toimiiko pinot noir mediumiksi jätetyn sisäfileen kanssa vai olisiko viinin pitänyt olla tuhdimpaa, mutta yhdistelmä on mainio. Viinin hapokkuus taittaa sopivasti taikinakuoren rasvaisuutta ja komppaa sienien umamia. Kaiken kaikkiaan se on oikein onnistunut paritus ruoan kanssa.


Bryggeri Sofia Imperial Stout
Suomi, imperial stout, 9,0 %; 4,97 € Alkossa
Tuottaja Bryggeri Helsinki
Oluttyylin mukaan Imperial stout -tyylin oluissa on yleensä paahdettua mallasta, kahvia, tummaa suklaata ja palanutta tuoksua sekä usein myös karamellisuutta, luumua, taatelia tai rusinaa. Ikääntymisen myötä imperial stout saattaa alkaa muistuttaa portviiniä.

Imperial stout valikoitui tyyliksi, koska stout sopii yleensä hyvin tuhtien liharuokien kanssa. Stout on myös sopiva juoma viileään syksyiseen säähän ja Beef Wellingtonissa on syksyn satoa eli sieniä. Bryggeri Sofia Imperial Stout oli tuttu myös Smokers x Bryggeri -tastingista, joten itse oluen valinta oli helppo.

Bryggeri Sofia Imperial Stout on tumman ruskeaa, lähes mustaa. Beigeä vaahtoa syntyy kaadettaessa runsaasti. Oluen tuoksussa on paahteisuutta, luumua ja hieman vaniljaa. Maussa on tuoksun aromien lisäksi siirappisuutta ja kahvisuutta. Jälkimaku on vahvan kahvinen. Bryggeri Sofia Imperial Stout on laadukas ja maukas stout, joka edustaa tyyliään hyvin.

Aluksi hieman epäilytti, käykö olut medium-kypsän lihan kanssa, mutta epäily oli turhaa. Lihan, sienien ja taikinakuorrutteen yhdistelmä toimi oivallisesti stoutin kanssa. Varsinkin oluen paahteisuus komppasi hyvin ruoan pannulla paistettujen ainesten aromeja.


Beef Wellington (6:lle)


1 pkt voitaikinaa (mielellään esikaulittu ja laskostettu)
n. 800 g naudan sisäfileetä
öljyä ja/tai voita
suolaa, mustapippuria

Sienitäyte (duxelles)
n. 200 g sieniä (metsäsieniä, kantarelleja)
2-3 salottisipulia
voita
timjamia, suolaa, mustapippuria

Lisäksi
1 pkt (70 g) parmankinkkua
voiteluun 1 kananmuna

Sulata voitaikina pakkauksen ohjeen mukaan.

Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistusta. Ruskista se rasvassa kuumalla pannulla. Muista ruskistaa myös fileen päädyt. Mausta filee suolalla ja pippurilla, ja anna sen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Sienitäyte: puhdista ja hienonna sienet ja sipuli. Kuullota niitä rasvassa (älä ruskista sipulia), kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut. Mausta timjamilla, suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Levitä parmankinkkuviipaleet vierekkäin tuorekelmulle, ja levitä niiden päälle hieman alle puolet sienitäytteestä. Nosta filee sienitäytteen päälle ja levitä loput sienitäytteestä tasaisesti fileen päälle. Taivuta loput viipaleet fileen ympärille kelmun avulla tiiviiksi paketiksi. Anna rullan vetäytyä jääkaapissa noin puolen tunnin ajan.

Kauli voitaikina noin 1/2-1 cm paksuiseksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi, jolle filee mahtuu hyvin. Nosta filee kelmun avulla taikinan päälle ja poista kelmu. Voitele taikinalevyn reunat kananmunalla ja kääri filee napakasti taikinan sisään.

Nosta Wellington-rulla leivinpaperin päälle pellille saumapuoli alaspäin ja voitele kananmunalla. Anna sen levätä kylmässä vielä puoli tuntia.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Paista Wellington-rullaa uunin keskitasolla noin puolen tunnin ajan, kunnes taikina on kauniisti ruskistunut ja fileen sisälämpötila on 52-55 astetta. Peitä se tarvittaessa foliolla, jos taikinan pinta tummuu liikaa.

Anna fileen vetäytyä noin 10-15 minuuttia ennen leikkaamista. Huomaa, että vetäytymisen aikana fileen sisälämpötila nousee vielä jonkin verran, suunnilleen 5-8 asteen verran.

Tarjoa Wellingtonin pihvin kanssa esimerkiksi lohkoperunoita, uunijuureksia, pikapikkelöityjä raitajuuria ja punaviinikastiketta.

12. syyskuuta 2019

Ravintola Basen olutklubi: 2.9.2019 Lumi Brewing

Ravintola Basen olutklubi palasi kesätauolta 2.9., ja paikalle meni Jussi. Iltaa isännöi Kivenlahdessa operoiva Lumi Brewing. Osallistumismaksu oli 25 €, joka sisälsi viisi olutta sekä maistelulautasen, jolla oli tällä kertaa friteerattua camembertia vadelmahillon kera, brietä, appenzelleriä ja vuohenjuustotahnaa siemennäkkärillä.


Kuten nimestä voi ehkä päätellä, Hejsan Hopsan American Lager (5,5 %) on tarkoitettu erityisesti rapujen kanssa nautittavaksi. Oluen tuoksua ja makua hallitsi sitrus, ja maussa oli myös maltaisuutta. Maistelulautasen ruoista olut sopi parhaiten brien kanssa. Joisin tätä mielelläni myös rapujen kanssa.

Myös Mandarina Bavaria Single Hop German Lager (5,5 %) oli aromeiltaan sitruksinen. Tuoksussa oli lisäksi maltaisuutta ja ruohoa. Katkerahko maku oli mukavan maltainen. Oluen nimessä oleva Mandarina Bavaria ei viittaa mandariiniin, vaan se on humalalajike. Olut jyräsi brien maun ja sopi paremmin appenzellerille ja näkkärille. Ihan mukava olut.

Aasia-sarjan uusin olut Khao Doka 04 - Passion Wheat Ale (5,5 %) on maustettu passiohedelmällä ja humaloitu uusi-seelantilaisella Wai-itilla. Nimensä olut on saanut Khao Lakissa sijaitsevasta baarista. Oluen tuoksussa oli trooppista hedelmää ja passiohedelmästä tullutta suolaisuutta. Maussa oli myös sitrusta. Khao Doka 04 sopi parhaiten vuohenjuuston kanssa. Tykkäsin, jään odottamaan sarjan seuraavaa osaa.

Vasemmalta oikealle: Hejsan hopsan, Mandarina, Khao Doka 04

...
Frontside Session IPA (4,8 %) on gluteeniton ja sen valmistuksessa on käytetty hieman kauraa. Oluen tuoksussa oli greippiä, appelsiinia ja hitunen yrttisyyttä. Raikkaassa maussa oli greipin lisäksi karamellisuutta ja keksiä. Vuohenjuuston kanssa olut ei sopinut lainkaan, sen sijaan camembertin ja hillon yhdistelmä toimi hyvin. Hyvä perus-IPA.

Go West! West Coast IPA (7,0 %) edustaa panimon mukaan länsirannikon maltillisempaa puolta. Olut oli tuoksultaan greippinen, sitruunakarkkinen ja trooppisen hedelmäinen. Maku toisti tuoksun aromeja, mutta oli myös karamellinen. Tämäkin olut sopi parhaiten camembertin ja hillon seuraksi. Pidin tästä enemmän kuin Frontsidesta.

Vasemmalla Frontside, oikealla Go West

Summa summarum

Kaikki maistetut oluet olivat maukkaita, joten suosikin valitseminen osoittautui haastavaksi. Parhaaksi olueksi valikoitui lopulta Hejsan Hopsan ravunaskeleen mitalla.

Seuraavan olutklubin ajankohdan ja teeman saa selville seuraamalla ravintola Basen Facebook-sivua.

10. syyskuuta 2019

Ravintola Murun viini-ilta 26.8.2019: Back to work, herkät tunteet ja herkät Pinot Noirit

Ravintola Murun viini-illat jatkuivat kesätauon jälkeen Samuil Angelovin ohjauksessa pinot noirien parissa. Alunperin Ranskasta olevan, ohutkuorisen ja hieman hankalasti kasvatettavan rypälelajikkeen eri variantit viihtyvät parhaiten viileillä alueilla, ja niistä tehdyt viinit heijastelevat kasvualueen maaperää ja ilmastoa.

Viinit vaihtelevat kevyistä ja hapokkaista runsaan marjaisiin ja täyteläisiin. Tyypillisiä nuorten viinien aromeja ovat punaiset marjat, puolukka ja kirsikka, yrtit ja mausteet. Viinien vanhetessa ne saavat myös maanläheisiä sävyjä. Lisäksi aromimaailmassa saattaa olla kukkaisuutta ja joskus jopa savua. Ohuen kuoren takia viineissä ei yleensä ole kovinkaan paljon tanniineja, hapokkuutta saattaa sen sijaan olla runsaastikin.

Meyer-Näkel Illusion 2017
Ahr, Saksa

Illan ensimmäinen pinot noir ei ollutkaan punainen, vaan valkoinen - toisin sanoen se on valmistettu ilman kuorikontaktia. Saksassa Spätburgunderina tunnettu Pinot Noir on maan toiseksi viljellyin lajike, ja kaikkiaan Saksa on Ranskan ja USA:n jälkeen maailman kolmanneksi suurin pinot noirin tuottaja.

Viinin tuoksussa oli sitrusta ja kirpeää omenaa sekä aavistus punaisia marjoja. Hapokkaan ja hieman pirskahtelevan viinin maussa oli myös omenaa sekä hieman sitruunamarmeladin ja appelsiinin makeutta. Se oli oikein kiva ja pirteä, varsin mukava aloitus.

Zelanos Pinot Noir 2016
PGI Trachian Lowlands, Bulgaria; 15,51 €

Toisena viininä oli bulgarialainen pinot noir. Traakian alankojen lämpöiset olosuhteet tekivät viinistä lähes turboahdetun (eikä se nyt tarkoita huonoa asiaa!), sillä siinä oli runsaasti kaikkea: makeutta, marjaisuutta, alkoholia (13 %), hapokkuutta, jonkin verran jopa tanniinejakin. Tummien marjojen kimaran (puolukka, boysenmarja, luumu, karpalo, vadelma) lisäksi viinin maussa oli myös mausteisuutta. Kaiken kaikkiaan täyteläisen viinin elementit pysyivät hyvin tasapainossa.

Mehevää viiniä voisi nauttia esimerkiksi tartarin seurana.


Verus Pinot Noir 2013
PDO Stajerska Slovenija, Slovenia; 29,88 €

Slovenialainen pinot noir oli puolestaan hillityn tyylikäs. Lempeän hapokkaan marjaisen ja kirpeän viinin tuoksussa ja mausta erottui selvästi yrttisyyttä. Timjamin, rosmariinin ja laakerinlehden aromit toimivat hyvin viinin puolukkaisuuden kanssa, ja mausteisuus jäi tuntumaan vielä jälkimaussa.

Viini voisi toimia riimiporon seurana.

Forge Cellars Pinot Noir 2015
New York, USA

Yhdysvaltalainen pinot noir vei aivan erilaisiin tunnelmiin. Viini oli vain kevyesti suodatettu eli samea, mutta epäilyistä huolimatta se ei kuitenkaan ollut naturalviini. Ensinuuhkaisulla viinistä tuli mieleen puolukkainen vispipuuro. Tarkemmin tutkailtuna runsaan viinin aromeissa oli puolukan ja karviaisen lisäksi muita punaisia marjoja, vadelmaa ja kirsikkaa sekä mielenkiintoisella tavalla myös ruista. (Rukiista huolimatta puuroajatukset eivät kuitenkaan vaihtuneet ruismarjapuuroon, vaikka sekin olisi voinut olla mahdollista.) Jälkimaussa tuntui maustepippuria.

Ruokana tämän viinin kanssa voisi olla vaikkapa vasikanleike.


Domaine Cachat-Ocquidant et Fils Corton Clos des Vergennes Monopole 2003
Burgundi, Ranska

Illan päätti ronski ja hyvin ikääntynyt ranskalainen pinot noir. Sen tuoksussa oli hilloa, punaisia marjoja (puolukkaa, mustikkaa ja karpaloa), kypsää hedelmäisyyttä sekä raikasta eukalyptusta ja minttua. Samat aromit toistuivat myös viinin maussa, jossa alkoholin määrä (13 %) tuntui hentona makeutena. Herkäksi tätä viiniä oli hieman vaikea kutsua, mutta runsaan ja täyteläisen viinin yleisvaikutelma oli rustiikkinen ja tasapainoinen.

Tämä viini sopisi punaisen lihan seuraksi. Se oli myös illan ylivoimainen ykkössuosikki, muut viinit saivat äänestyksessä vain hajaääniä - eikä ihme, niin herkullista se oli.

***
Lopuksi vielä pätkä Sideways-leffasta, jota ei voi jättää mainitsematta, kun puhutaan pinot noireista:

7. syyskuuta 2019

The Flying Spaghetti Monster Pinot Grigio 2018



The Flying Spaghetti Monster Pinot Grigio 2018
IGT Veneto, Italia; Pinot Grigio; 12,48 €

Tuottaja Le Ville di Antané

Etiketin mukaan kotiruoalle, groovyille pastoille tai rasvaisille alkupaloille - tai sellaisenaan ääntä kohden

Rypäleen mukaan
Pinot Grigio: keveyttä, hapokkuutta, sitrusta, vihreää omenaa, päärynää, kukkaisuutta; kypsää trooppista hedelmää, mangoa, melonia, myös pähkinää ja yrttejä, makeita mausteita, savua ja märkää villaa

Ruokana sitruunarisotto ja tonnikalapihvi

Lyhyesti: pirteän hapokas ja hedelmäinen viini kalan tai äyriäisten seuraksi. Spagettihirviöstä on enemmän asiaa punaviinin yhteydessä.



Kommentit 

M: Vaaleankeltaisen viinin tuoksussa on kypsiä trooppisia hedelmiä, omenaa, päärynää ja mangoa sekä hieman mausteisuutta ja savuun kallistuvaa paahteisuutta. Viinin maku on pirteän hapokas ja greippinen, mausteisuus tuntuu siinä voimakkaammin kuin tuoksussa ja tuntuu jopa hitusen valkopippuriselta. Kypsä hedelmäisyys tuo viinin makuun aavistuksen makeutta, vaikka viini onkin kuiva. Jälkimaussa kielelle jää greippistä sitruksisuutta.

Ruoan kanssa viini toimii hyvin. Sen hapokkuus toimii hyvin voilla ja juustolla höystetyn risoton vastaparina ja komppaa myös risoton sitruunaisuutta. Toisaalta viini ei kuitenkaan ole liian voimakas vain suolalla ja pippurilla maustetun tonnikalapihvin seuraksi eikä riitele lisukkeena olleiden, soijalla ja riisiviinietikalla maustettujen juuresten kanssakaan. Tämän viinin voisi kuvitella myös rapuviiniksi näin rapukautena, sen aavistuksen makea hedelmäisyys voisi sopia passelisti suolaisten rapujen kanssa. Kiva pinot grigio saa arvosanaksi 0.

J: Viini on väriltään vaaleankeltainen. Sen tuoksussa on trooppista hedelmää, omenaa, mangoa, ananasta ja kypsää sitrusta. Maku on sitruksinen ja kirpeän hapokas, siinä on myös mausteisuutta. Pitkässä jälkimaussa on sitruksen ja mausteisuuden lisäksi valkopippuria ja greippiä. Viinin hieman lämmetessä tuoksuun tulee kypsää omenaa ja maun mausteisuus muuttuu valkopippurisuudeksi.

Rasvaisen risoton kanssa viini sopi hyvin. Hieman makeampi viini olisi tosin voinut tasapainottaa paremman ruoan sitruksisuutta. Viini oli toisaalta myös sopivan mieto tonnikalan seuraksi. Viini voisi sopia myös äyriäisten ja rasvaisen vaalean kalan seuraksi. Ihan mukava viini, mutta ei mitenkään erikoinen. Arvosanaksi viini saa 0.

5. syyskuuta 2019

Ota Olut 2019

Olutfestivaali Ota Olut järjestettiin tänä vuonna 30.-31.8. ja paikkana oli edellisvuoden tapaan Otaniemessä sijaitsevan ravintola Fat Lizardin "takapiha". Kävimme paikalla lauantaina illalla.

Paikalla oli 13 suomalaista pienpanimoa. Oluen lisäksi Ainoa Winery, Peenjoogivabrik Nudist ja Punch Drinks tarjosivat marjaviinejä, kuohuvaa ja drinkkejä.

10 € sisäänpääsymaksuun 10 € sisältyi Spiegelaun Tulip-lasi, jonka sai ottaa mukaan. Maisteluannosten hinnat olivat 3-4 €. Sekä ruoka että juoma maksettiin Seamchipin kortilla. Korttiin pystyi lataamaan rahaa myös kännykkäsovelluksen kautta, joten latauspisteellä ei tarvinnut jonottaa.


Fat Lizardin ja Örebro Brygghusin yhteistyö Dixie Highway Florida IPA (6 %) on kalamansilla maustettu hapan IPA. Kalamansi on lähinnä Filippiineillä kasvava kumkvatin ja mandariinin hybridilajike. Oluen aromeissa oli sitrusta ja trooppista sekä hieman happamuutta.

JasKalle Kalja Hefeweizen (5,2 %) on myös yhteistyöolut. Sen ovat tehneet Moose On The Loose Brewing Co. ja JaskanKaljat-blogi. Olut oli Hefeweizenille tyypilliseen tapaan vehnäinen, yrttinen ja sitruksinen. (Seuraava JasKalle Kalja -yhteistyöolut on muuten tulossa Kimito Brewingiltä.)

Jaskan jälkeen jatkettiin etunimilinjalla ja vuorossa oli Paloaseman Panimon Hämy Mikko Pale Ale (5 %). Se oli maltainen, hedelmäinen ja hieman katkera.


Tämän jälkeen vuorossa oli Espoo-kierros, jonka aloitti Ikean ja Jorvin välimaastossa sijaitsevan Salama Brewing Companyn Guilty Pleasures IPA (6,2 %). Rapsakkaan katkerassa oluessa oli sekä tuoksussa että maussa greippiä, sitrusta, mangoa ja ananasta.

Saunalahdessa toimivan Espoon Oman Panimon oluista maistoimme Cheers From Saunalahti Porteria (5,5 %) ja Cheers From Friisilä IPA:a (6,2 %). Saunalahti julkaistiin Espoo-päivän kunniaksi. Kahvinen ja suklainen porter maistui hyvin illan alkaessa jo viilentyä. Friisilä oli puolestaan sitruksinen, ananaksinen, passiohedelmäinen ja hieman appelsiininen.


Espoo-kierros päättyi Olarin Panimon tiskille, jossa maisteltavaksi valikoitui hävikkileipäolut Leipäle Pale Ale (5,5 %). Olut on kehitetty Otaniemen K-kauppiaan sekä Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa, ja sen maltaista on hävikkileipää 30 %. Leipä ei erottunut mitenkään merkittävästi, vaan olut oli raikas, maltainen ja hieman sitruksinen.

Ilta päättyi Ruosniemi Breweryn Betony 45100 Porter:in (8,7 %). Kyseinen olut on valmistettu kouvolalaiselle Gastropub Betonylle. Ihminen voi lähteä Kouvolasta, mutta Kouvola ei lähde ihmisestä. Tämä oli Jussin mielestä illan paras olut.


Marjut päätyi viettämään suurimman osan ajasta Ainoa Wineryn tiskillä vaihtamassa kuulumisia. Valikoimassa ei ollut tällä kertaa uutuuksia, mutta vanhat tutut Elo, Sametti, Silkki, Valokki, Havu ja Kaste maistuvat aina yhtä hyvin.


Marjaviineistä piti maistaa myös Craft Beer Gardenissa väliin jääneet Peenjoogivabrik Nudistin karviaismarjoista tehty kuohuviini ПРИНЦЕССА (Princessa) ja omenasiideri Cursed Ieva. Hyvää kannatti odottaa - Princessa oli raikasta ja mukavan karviaismarjaista ja Ieva taas täyteläisen omenaista.

Viroa edusti myös Punch Drinks, joiden ginipohjaisista valmisdrinkeistä päätyi maistiaisten jälkeen lasiin Punch Club! Rhubarb and Hibiscus (6,5%). Raparperi toi juomaan happamuutta, kiinanruusu makeutta ja kaiken taustalla maistui myös gini. Harmillisesti juomat ovat maitokauppamyyntiä varten hieman liian vahvoja - toisaalta selittääkö se samalla sen, miksi gini maistui niin hyvin, mene ja tiedä.


Olutpuolelta Salama Brewingin Gose Goes to Space (Galactic Gose; 5,3 %) oli loistava: Nelson Sauvinilla kuivahumaloitu gose oli maustettu suolalla ja korianterin siemenillä. Kaikessa kikkailemattomuudessaan se oli herkullista juotavaa. Toisaalta taas Ruosniemen Panimon Kolaremmistä (5,2 %) ei tullut mieleen kolaremmi, vaan jotain jouluista, neilikkaista ja kanelista. Vaikka joulumausteet ovat hyvä asia, olutta tuskin tulee maistettua uudelleen.

Paloaseman Panimon tiskillä oli muuten grappaa! Slovenialaista slivovitsiä mainostanut kyltti houkutteli lähemmäs ja kun tarjolla oli myös grappaa, valinta ei ollut ollenkaan vaikea. Grappa oli hyvää, yllättävän pehmeää ja miellyttävää juotavaa.


Tapahtuman ruokatarjonnasta vastasivat Bar Laurea, Lángos, Sandwich Club, Spiraaliperuna ja Ravintola Fat Lizard. Päädyimme testaamaan Sandwich Clubin juustojalapeno- ja feikkipekonileivät. Molemmat olivat herkullisia ja hyvin täyttäviä.

Jälleen kerran tapahtuma oli pieni ja viihtyisä - tai no, klo 21 laulettiin viime vuoden tapaan Via Dolorosa karaokena... Väkeä oli kohtuullisesti, mutta mistään tungoksesta ei voi puhua. Ehkä samaan aikaan olleen Espoo-päivän tapahtumat veivät potentiaalisia kävijöitä?

3. syyskuuta 2019

Restauran Lusikas, Tallinna


Restauran Lusikas
Aia 7, Tallinna

Kävimme kesälomalla päiväreissun Tallinnassa. Päivän ruokapaikaksi päätyi vanhankaupungin reunamilla oleva Restauran Lusikas hyvältä näyttäneen samppanjalistansa ansiosta. Ravintola on perustettu vuonna 2012, ja se tarjoilee omasta ympäristöstään ja karusta Pohjolasta inspiroituneita annoksia kansainvälisellä kosketuksella.


Kun saavuimme paikalle neljän aikaan, ravintola oli lähes tyhjä, paikalla oli vain muutamia satunnaisia ruokailijoita. Meitä palveltiin sujuvasti suomeksi, mikä ei Tallinnassa ole enää ollenkaan itsestäänselvää (emmekä sitä myöskään odota, toki ilahdumme aina).

Hyvistä kuplivista aikomuksista huolimatta emme kuitenkaan muistaneet aloittaa ateriaa samppanjalla, vaan aperitiiviksi ja alkupalojen seuraksi päätyi tarjoilijamme ehdotuksesta mukava Montelvinin prosecco (5,50 €).


Alkupalaksi Jussi valitsi virolaisesta hirvestä valmistetun carpaccion rucolan, sembransiementen, puolukkakastikkeen ja Grana Padano -juuston kera (11 €).

Hirvicarpaccio oli herkullista. Vähemmälläkin lisukemäärällä olisi ehkä pärjännyt, mutta maut toimivat hyvin yhteen ja parempi överit kuin vajarit. Erityisesti puolukkakastike sopi loistavasti hirven maun kanssa.



Marjut päätyi suolasiikaan, jonka seurana oli rapeaa suolakurkkua, piparjuuri-yrttitahnaa, kunnon annos siianmätiä ja pari palaa tattarileipää sekä salaattia (10 €).

Siika kaipasi ehkä aavistuksen lisää suolaa, koska sellaisenaan se on varsin mieto. Lisäksi runsaat lisukkeet jättivät siian hieman varjoonsa. Suolakurkut paljastuivat jonkinlaisiksi hölskytyskurkkujen ja suolakurkkujen välimuodoksi ja olivat varsin maukkaita, salaatin tomaatit veivät kielen mennessään ja piparjuuri-yrttitahna... no, piparjuurella saa aina pisteet kotiin.



Pääruoaksi me molemmat valitsimme saman annoksen annoskateuden välttämiseksi: pannulla paistettua ankan rintafilettä paahdettuja perunoiden, pinaattikiinankaalin ja mustikka-punaviinikastikkeen kanssa (16,50 €).

Ankan paistopinta oli hyvä ja itse filee mureaa. Pinaattikiinankaali oli rapsakkaa ja aavistuksen addiktoivaa, ainakin Marjut olisi voinut syödä pelkästään sitä perunoiden sijaan - eikä mehevissä paistetuissa perunoissakaan ollut valittamista, päinvastoin. Lisäksi alkuruoan tomaatit tekivät paluun! Myös kastikkeen mustikka toimi.



Viinin valinta oli helppoa, listalla oli laseittain tarjolla vain yksi Pinot Noir eli Antonin Rodet Château de Mercey Pinot Noir 2017 (7,50 € / 15 cl). Hinta oli varsin edullinen, pullo olisi maksanut 34 €. Burgundilainen viini komppasi ankkaa hyvin. Se oli oikein miellyttävää juotavaa: kohtalaisen täyteläinen pinot noiriksi, marjainen ja mukavan hapokas.



Sanoiko joku suklaamousse? Marjut ei voinut vastustaa kiusausta, vaan jätti osan ankasta syömättä ja tilasi manteleiden ja vadelmasorbetin kanssa tarjoillun suklaamoussen jälkiruoaksi (7 €). Suklaamousse oli vastustamattoman suklaista, joten vadelmasorbetin raikkaus muodosti sille hyvän vastaparin, lisäksi annoksessa ollut crumble toi annokseen mukavan rapeaa suutuntumaa.


Jussi päätyi ranskalaisen juustojen valikoimaan (6 €), joiden seuraksi valikoitui Maynard's 10 yo Tawny (7,00 €). Portviinin aromeissa oli rusinaa, luumua, pähkinää ja hieman vaniljaa. Sitä olisi voinut nautiskella ihan sellaisenaankin jälkiruoaksi. Juustojen kanssa portviini sopi hyvin, sen makeus tasapainotti juustojen rasvaisuutta ja suolaisuutta. Viinirypäleiden kanssa ei ole aikaisemmin tullut juotua portviiniä, mutta ei sekään yhdistelmä huono ollut.

Summa summarum

Kaikkiaan lasku oli 99 € (+ tippi, joka oli ehdottomasti ansaittu). Se ei ollut ollenkaan paha hinta kolmen ruokalajin ateriasta ja viidestä lasillisesta viiniä varsinkin, kun ruoka oli maistuvaa ja annokset runsaita. Ensi kerralla pitää vain muistaa se samppanja...