Grönbacka Panimo Seitsemän Veljestä 150


"Itse olivat he keittäneet oluensa, muistain tarkasti äitinsä menetystä tämän juoman panossa. Mutta olivatpa sen laittaneet väkevämmäksi tavallista talonpojan olutta. Mustanpunaisena kuohui se kiulussa; ja jos kannullisen sitä nielaisit, tunsitpa hieman huimausta aivossas."

Grönbacka Panimo, Nurmijärvellä, seisoo Ilvesvuoren yritysalueella, noin puolen tunnin pituisen automobiilimatkan päässä Espoosta. Samoilta seuduilta oli kotoisin Aleksis Kivi, jonka Seitsemän veljestä -romaanin julkaisusta tuli tänä keväänä kuluneeksi 150 vuotta. Grönbacka Panimo on pannut tapahtuman kunniaksi Seitsemän Veljestä 150 -nimisen oluen. Olut onkin sopiva tapa juhlimiseen, sillä veljeksetkin hörppivät sitä mieluusti.

Kävimme hieman ennen juhannusta paikan päällä olviretkellä. Oluiden lisäksi ostimme panimokaupasta Lihamestari Vaskeen tekemää Grönbacka-olutmakkaraa.


 "Täällähän itsiämme oikein paistelemme kuin pyllimakkarat pätsin oljilla, ja lämmintä antaa meille kiukaan kuumat kivet. Eero, valeleppas uunille kannullinen olutta, niin tiedämmehän mille maistuu ohranesteen löyly."

Aleksis Kiven syntymäkoti sijaitsee vain noin 3,5 kilometrin päässä panimolta, joten kävimme samalla matkalla sielläkin. Koronan takia museoon otettiin vain yksi seurue kerrallaan, joten jouduimme odottelemaan hetken aikaa. Se ei haitannut, sillä oli kaunis kesäpäivä ja museon kahviosta sai virvokkeita.

Aleksis Kiven koti rakennettiin 1824. Aina kotona käydessään Kivi asui ja kirjoitti teoksiaan talon vinttikamarissa. Talo myytiin 1800-luvun lopulla Johan Grothille, joka teki siihen suuria muutoksia ja avasi tiloihin kyläkaupan. Aleksis Kiven Seura hankki talon omistukseensa sotien jälkeen, ja se entisöitiin entiseen muotoonsa. Talon pihapiirissä sijaitsee myös 1800-luvulle ajoittuva savusauna sekä myöhemmin rakennettu aitta. Vähän matkan päässä kohoaa Kiven nimeämä Taaborinvuori, jossa on ulkoilmateatteri ja museoalue.


"Tuoppi olutta ja kaksi korttelia viinaa lippariksi on kohtuullinen mitta ja määrä väsyneen miehen kurkkuun ja päähän."

Millainen on sitten Seitsemän Veljestä 150 (lager; 4,8 %; 5,90 € panimokaupassa)? Kullankeltaisen, kirkkaan oluen tuoksussa on runsaasti mallasta ja teräistä viljaa, jota ruohoisuus pehmentää. Kevyen katkera, kuivahko maku jatkaa samoilla linjoilla tuoksun kanssa. Yrttisyys pehmentää jälkimaun maltaisuutta. Kokonaisuus on raikas kuin soliseva puro. Seitsemän Veljestä 150 sopii hyvin makkaran seuraksi tai saunajuomaksi, kunhan ei juo niin paljoa, että polttaa vahingossa koko saunan. Veljesten itse tekemä olut muistutti todennäköisesti sahtia, mutta epäilemättä heille olisi raikas lagerkin maistunut.

"Terve, ruskee ohranneste, terve, voima kuohuva! Kaikki menköön suren suuhun, kuin vaan olvi olla saa. Mitä huolin vaihka iskis taivaan nuoli mailman halki ja polttais palleroisen maan, kuin mä ja olvi ollaan vaan?"

(Sitaatit ovat - kuten varmasti arvattavissa oli - Seitsemästä Veljeksestä, paitsi viimeinen, joka on näytelmästä Olviretki Schleusingenissä.)