Suomen sommelierit ry & Viinilinna // Kohti kesää - roséviinit esittelyssä 15.6.2020

Suomen Sommelierit ry järjesti kannatusjäsenilleen yhdessä Viinilinnan kanssa roséviinitastingin maanantaina 15.6.2020. Viinejä esitteli Viinilinnan Asko Mäntymäki.

Huomautetaan nyt tässä, että koska korona-aika ei vielä ole ohi, paikan päällä oli tietenkin otettu turvavälit ja muut tarpeelliset seikat huomioon - mutta toisaalta oli kyllä mahtavaa, että keväältä myöhemmäksi siirretty tapahtuma järjestettiin.

Koronasta puheen ollen: tänä keväänä Alkon kaikkien tuoteryhmien myynti on kasvanut, esimerkiksi toukokuun myynti kasvoi 19 % viime vuoteen verrattuna. Aiemmilta vuosilta tuttu pöhinä roséviinien ympärillä jatkuu yhä, sillä niiden myynti kasvoi huimat 75 %.


Alexandre Bonnet Rosé Champagne Extra Brut
AC Champagne, Ranska; Pinot Noir; 39,99 €

Tasting alkoi samppanjalla - ja mikäs sen mukavampaa. Alexandre Bonnet'n samppanjoita on saapunut nyt keväällä Alkoon useita, ja tastingiin oli päässyt lahjapakkauksessa myytävä Rosé Champagne Extra Brut.

Samppanjan tuoksu oli voimakas ja punamarjainen, siinä oli vadelmaa, mansikkaa, karpaloa ja punaherukkaa. Viinin maku oli kuiva ja sitruksinen sekä tuoksun tapaan marjainen. Jälkimaku oli pitkä. Kaiken kaikkiaan samppanja oli kevyt ja raikas sekä kesäinen.

Suosikkiäänestyksessä Jussi antoi samppanjalle toisen äänistään, ja kaikkiaan se oli illan kakkossuosikki.

Domäne Wachau Rosé Zweigelt Federspiel 2017
Qualitätswein Wachau, Itävalta; Blauer Zweigelt; 7,99 € / 0,375 l. Vegaaninen.

Itävaltalaista roséta saa Alkosta puolikkaissa pulloissa, joten se sopii hyvin pienempään rosén tarpeeseen.

Pitää kuitenkin myöntää, että viinin tuoksu ei ollut kovinkaan houkutteleva, sillä ensin siitä huomasi vain savuisuutta tai yrttisyyttä. Vähitellen tuoksusta löysi myös rosén marjaisuutta, joka oli tässä viinissä lähinnä vadelmaista. Viinin maku kuitenkin pelasti paljon, se oli raikas ja lempeän hapokas sekä hieman mineraalinen: Marjaisuuden lisäksi maussa oli myös raparperin hapokkuutta. Täyteläinen rosé sopisi hyvin ruokaviiniksi.


Vicarage Lane Canterbury Pinot Noir Rosé 2018
Canterbury, Uusi-Seelanti; Pinot Noir; 13,79 €. Vegaaninen.

Kolmas rosé vei taas uusiin tunnelmiin. Tumman roosan värisen viinin tuoksussa oli ruohoa, mansikkaa, karpaloa ja oreganoa. Sen maku oli tuoksun tapaan voimakas, marjaisuus kallistui enemmän puolukan suuntaan ja mielenkiintoisella tavalla siinä oli myös häivähdyksiä mausteista, salmiakista ja lakritsasta. Jälkimaussa tuntui roseepippuria ja karpaloa. Yleisvaikutelma oli... jotenkin syksyinen.

Tämä viini voisi sopia vaikkapa ribsien tai poronkäristyksen kanssa. Se oli Jussin toinen suosikki.

Mouton Cadet Rosé 2018
AC Bordeaux, Ranska; Merlot, Cabernet Franc, Cabernet Sauvignon; 12,99 €

Ranskalainen rosé ei tullutkaan Provencesta, vaan Bordeaux'sta. Viinin väri oli vaalea, oikeastaan viini oli melkein väritön. Sen tuoksu oli vadelmainen ja hennon yrttinen, maku samoin lempeän vadelmainen ja mineraalinen. Viini oli hapokas ja kaiken kaikkiaan mukava ja tasapainoinen, sen jälkimaussa tuntui pientä mausteisuutta.

Mouton Cadet Rosé oli tyylikäs ja hillitty. Koska se oli kattauksessa tässä kohdassa, sitä vertasi melkein automaattisesti Vicarage Lane Canterbury Pinot Noir Roséen. Muuten viineissä tuntui olevan paljon samaa, uusiseelantilaiseen roséen oli vain ladattu väriä, tuoksua ja makua paljon ronskimmalla otteella.


Marjatta by Botter Rosé 2018
IGT Puglia, Italia; Negroamaro, Uvo di Troia; 11,58 €. Luomu.

Marjatta herätti pientä hämmennystä pelkästään nimellään - se onkin Viinilinnaa ja Suomea varten brändätty punaviini Jussin ja valkoviini Ainon tavoin. Viinin tuoksussa oli purkkaa ja karkkia, mutta myöskin lakkaa. Viinissä on kuitenkin vain 5 g/sokeria eli vähemmän kuin mitä tuoksu olisi antanut odottaa. Viinin maku ei ollutkaan niin makea kuin tuoksu, vaan raikas, punaisten marjojen lisäksi siinä tuntui myös valkoherukkaa.

Olisihan tämä hyvä juhannus- tai kesäviini, jota voisi törpötellä vaikkapa Marjatta-äitinsä kanssa, sen verran helppoa juotavaa viini oli.

PS. Edelleen voitaisiin haluta Jussista betoninen Kouvola-versio.

Zensa Rosé Organico 2019
IGT Puglia, Italia; Primitivo, Negroamaro; 10.99 €. Luomu.

Myös seuraava viini oli Italian Apuliasta, mutta siihen suurimmat yhtäläisyydet Marjatan kanssa jäivätkin. Vaikka Zensa Roséssakin on sokeria 6 g/l, se ei tuntunut lähellekään yhtä vahvasti, vaan viinin tuoksu oli ennemminkin mineraalinen  ja metsämansikkainen. Samat aromit jatkuivat myös maussa, joka oli muuten pehmeä ja miellyttävä eikä kovinkaan hapokas. Jälkimaussa tuntui hieman mausteita ja neilikkaa.

Tämä viini oli monikäyttöisen oloinen ja sitä suositeltiin myös joulupöytään moniottelijaksi ja kinkun seuraksi. Sen kanssa sopisivat myös muut hieman rasvaiset ruoat, esimerkiksi kanankoivet. Zensa Rosé Organic oli illan suosikkiviini, ja myös Marjut antoi sille toisen äänensä.

Veuve du Vernay Ice Rosé Demi-Sec
Ranska; Grenache, Syrah, Cinsaut; 10,49 €

Illan viimeinen viini oli jäiden kanssa nautittavaksi tarkoitettu makea (sokeria 45 g/l) kuohuviini. Makea se olikin ja muistutti vaahtokarkkia ja vadelmaveneitä, toisaalta kuitenkin pieni hapokkuus piti viinin ryhdikkäänä eikä se lässähtänyt pelkäksi limsaksi.

Viinin voisi nauttia sellaisenaan kauniina kesäpäivänä, tosin silloin saattaa käydä "hups, join koko pullon" -ilmiö. Sitä voisi kokeilla myös mansikoiden tai mansikkakakun ja muiden jälkiruokien kanssa. Kuohuviini oli helppoa juotavaa varsinkin riittävän kylmänä, ja se olikin tässä vaiheessa iltaa kovin sokerinhimoisen Marjutin toinen suosikki.