Korkkiruuvi.fi // Pönötysvapaat pinot noirit 10.9.2020

Korkkiruuvi.fi järjesti syksyn ensimmäisen etätastingin 10.9.2020. Sen aiheena olivat pönötysvapaat pinot noirit, toisin sanoen illan kattaukseen kuului kolme uuden maailman pinot noiria. Hankimme ne kaikki tastingissa maisteltaviksi ja viikonlopun ja alkuviikon ruokien seuraksi. Ruokina oli ensimmäisenä päivänä ponzulla marinoitua porsasta ja toisena päivänä ankkaa risoton kera.

Pinot Noir on alunperin ranskalainen rypälelajike. Se viihtyy parhaiten viileillä alueilla ja heijastelee hyvin kasvualueensa maaperää ja ilmastoa. Rypäleiden kuoret ovat ohuita, joten viinit ovat useimmiten väriltään vaaleita eivätkä kovinkaan tanniinisia, hapokkuutta sen sijaan saattaa olla hyvinkin runsaasti. Maultaan viinit vaihtelevat kevyistä ja hapokkaista runsaan marjaisiin ja täyteläisiin. Tyypillisiä nuorten viinien aromeja ovat punaiset marjat, puolukka ja kirsikka, yrtit ja mausteet, ja viinien vanhetessa ne saavat myös maanläheisiä sävyjä. Lisäksi maussa saattaa olla kukkaisuutta ja joskus jopa savua.

Giesen Pinot Noir 2018
Marlborough, Uusi-Seelanti; 19,89 €

Uusiseelantilaisen pinot noirin rapsakassa tuoksussa oli punaisia marjoja, karpaloa, puolukkaa ja punaherukkaa sekä yrttejä, varsinkin minttua ja mineraalisuutta. Myös viinin maku oli napakan hapokas ja marjainen sekä hitusen mineraalinen. Se oli oikein mukava tastingin aloitus.

Kuiva ja kevyt viini sopisi salaattien tai savukalan seuraksi, mahdollisesti myös pasta carbonaran kanssa. Viini sopi hieman paremmin porsaan kuin ankan kanssa.

Smoking Loon Pinot Noir 2017
Kalifornia, USA; 14,98 €

Yhdysvaltalainen pinot noir oli odotetusti edeltäjäänsä makeampi ja hilloisempi. Mehukkaan marjaisessa tuoksussa tuntui karhunvatukkaa, puolukkaa ja karpaloa sekä aavistus tammea. Viinin maku oli hapokas ja kevyehkö, mutta myös makean marjainen ja jopa hieman viikunainen, tanniineja ei ollut kovinkaan paljon. 

Viini sopi hyvin ankan kanssa, sen makeus komppasi hyvin ankkaa ja suolaisia lisukkeita, ja maistui se sellaisenaankin. Porsaan kanssa se kävi kohtuullisen hyvin. Se oli meidän molempien suosikki tastingin viineistä.

Humo Blanco Edicion Limitada Pinot Noir 2018
Lolol Valley, Rapel, Chile; 17,98 €. Luomu.

Humo Blancon pinot noir on syksyn uutuus ja se ehti Alkoon juuri ennen tastingia. (Viinin nimi tarkottaa muuten valkoista savua tai sumua, sana blanco ei viittaa valkoviiniin.) Sen tuoksussa oli kirpeitä punaisia marjoja, karpaloa ja puolukkaa, hieman tummiakin marjoja ja vähän mausteisuutta sekä savua. Maultaan viini oli kevyt ja marjainen, tanniinejakin tuntui jo hieman. Jälkimaku oli hieman mausteinen.

Ankan kanssa viini sopi hyvin, porsaan seuraksi se ei ollut ihan täydellinen valinta. Viini maistui sellaisenaan ja sitä voisi kokeilla myös pataruokien tai juustojen kanssa.

Tastingin tallenne on katsottavissa Korkkiruuvin Facebook-sivulla

Seuraava Korkkiruuvin Facebook Live on torstaina 8.10.2020. Sen aihe sai esittämään pienen onnellisen tanssin: Libanonin helmi - Chateau Musar!