Ravintola Basen viiniklubi // Chianti 8.9.2020

Ravintola Basen viiniklubit alkoivat jälleen! Edellisestä viiniklubista tuntuu olleen iäisyys, vaikka se oli vain puoli vuotta sitten maaliskuussa. Se jäi meiltä silloin harmittavasti väliin, mutta onneksi sen kuohuviineistä raportoi nytkin mukana ollut Kallion kirjeenvaihtaja & co. Tällä kertaa viiniklubin piti ravintola Basen oma sommelier Elijah Nelson ja sen aiheena oli Chianti.

Italian Toscanasta peräisin olevaa Chiantia on juotu jo 1300-luvulla, mutta viini on tullut pitkän matkan siitä, mitä se on alunperin ollut. Alunperin sitä valmistettiin sekä punaisista että valkoisista rypälelajikkeista. Chiantin alue sai DOC-alkuperäluokituksen vuonna 1967, jolloin viineissä oli oltava vähintään 70 % Sangiovesea ja loput muita, myös valkoisia rypälelajikkeita, ja DOCG-laatuluokituksen vuonna 1984. Vuodesta 1995 saakka on myös ollut sallittua valmistaa Chiantia kokonaan Sangiovesesta, ja vuonna 2006 valkoisten rypälelajikkeiden käyttö kiellettiin kokonaan.

Maistelulautasella oli riistakäristystä, brie-juustoa, sienimoussea ja kirsikkatomaatti

Casa Girelli Fontella Chianti 2018
DOCG Chianti; Sangiovese, Canaiolo; 10,99 €

DOCG Chianti -laatuluokituksen saaneen viinin rypäleet voivat tulla koko Chiantin alueelta, niin tämäkin viinin. Se on kypsynyt neljän kuukauden ajan terästankeissa.

Viinin väri oli tummanpunainen, mutta läpinäkyvä, ja se sinersi hieman reunoiltaan. Viini olikin vielä nuori. Sen tuoksussa oli punaisia marjoja, vadelmaa, punaherukkaa, kirsikkaa ja karpaloa sekä hieman nahkaa, yrttejä ja mustetta. Viinin maku oli kevyehkö ja hapokas, tuoksusta tuttuja punaisia marjoja komppasi pieni mausteisuus. Jälkimaku jäi tuntumaan aavistuksen karvaana.

Ihan mukava peruschianti voisi toimia hyvin pastan tai pizzan kanssa. Maistelulautaselta sen kanssa sopivat brie ja riistakäristys.

Ruffino Chianti Organic 2019
DOCG Chianti; Sangiovese; 11,98 €. Luomu.

Seuraavana vuorossa oli luomuchianti. Myös sen väri sinersi hieman ja viini olikin hyvin nuori, vuosikertaa 2019. 

Toisaalta viinin tuoksu oli kevyt ja raikas, mutta täyteläisempi kuin edellisen viinin ja sen marjaisuus oli aavistuksen tummempaa ja kirpeämpää: mustikkaa, karpaloa, puolukkaa ja kirsikkaa. Samoja marjoja oli myös kevyehkössä ja pehmeässä maussa, joka oli vain kevyen hapokas eikä kovinkaan tanniininen. Mausteita ja yrttejä tuntui vasta jälkimaussa.

Myös tämä viini voisi sopia pizzan ja pastan seuraksi, ja edellisen viinin tavoin maistelulautaselta sen kanssa sopivat riistakäristys ja brie.

Ruffino Chianti Superiore 2018
DOCG Chianti Superiore; Sangiovese; 16,48 €

Tiukemmat laatuvaatimukset täyttävää ja peruschiantia puolisen vuotta pidempään kypsytettävää chiantia voi kutsua chianti superioreksi muualla paitsi Chianti Classicon alueella.

Tämän viinin valmistuksessa ei ole käytetty tammea, vaikka sen tuoksussa tuntui olevan aavistus vaniljaa. Sen pehmeässä tuoksussa oli kypsää punaista marjaa ja mausteita. Viinin maku oli hapokas, mutta ei ärhäkän hapokas, ja siinä oli jo jonkin verran tanniineja. Sen marjaisuus taittui mustaherukan ja luumun suuntaan. Ilmaantumisen myötä maku muuttui makeammaksi, ja kaikkiaan kokonaisuus oli tasapainoinen.

Viini on myös pakattu hauskaan pulloon, jota kutsutaan fiascoksi. Fiasco-pullo mainitaan jo Boccaccion Decameronessa (kirjoitettu suunnilleen vuosina 1350-53), ja alunperin olkikorin oli tarkoitus suojata lasipulloa kuljetuksen aikana. Nykyisin sen tarkoitus on lähinnä koristeellinen ja oljetkin on korvattu paperinarulla.

Maistelulautaselta viinin seuraksi sopivat sienimousse ja riistakäristys, ja sitä voisi kokeilla kovien juustojen kanssa, vaikka brie ei toiminutkaan. 

Ruffino Chianti Superiore 2018 oli seurueestamme yhden suosikki.

Cantina Renzo Masi Chianti Riserva 2016
DOCG Chianti; 95 % Sangiovese, 5 % Colorino; ravintola Basen viinilistalla

Jotta Chiantia voi kutsua riservaksi, sitä pitää kypsyttää vähintään kahden vuoden ajan tammitynnyreissä ja kolmen kuukauden ajan pulloissa.

Viinin väri oli tummanpunainen ja se sinertää aivan aavistuksen verran. Tuoksussa oli tummia marjoja, viikunaa, mustaherukkaa, puolukkaa ja kirsikkaa sekä tammitynnyrikypsytyksen tuomaa kahvia, yrttejä, nahkaa ja jopa hieman tervaa ja tupakkaa. Viinin maku oli keskitäyteläinen ja tasapainoinen, tanniinitkin alkoivat jo tuntua. Maussa oli myös tummia marjoja ja kahvia sekä vaniljaa, jälkimaku oli marjainen ja vaniljainen. Tätä viiniä voisi säilyttää huoletta vielä muutaman vuoden ajan.

Maistelulautaselta oli vaikea valita sen seuraksi paria, brie toimi ehkä parhaiten. Muuten viiniä voisi ajatella vaikkapa liharuokien, pastan tai risoton kanssa.

Cantina Renzo Masi Chianti Riserva 2016 oli meidän ja seurueemme neljännen jäsenen suosikki.

Borgo Salcetino Lucarello Chianti Classico Riserva 2016
DOCG Chianti Classico; Sangiovese, Canaiolo; 22,89 €

Chianti Classico -viinit valmistetaan Chiantin alueen ytimessä kukkuloiden ympärillä. Niiden tunnuksena on etiketin musta kukko (gallo nero). DOCG-laatuluokituksen alue sai vuonna 1996, kun Chiantin alue jaettiin Chiantiin ja Chianti Classicoon.

Viini on käynyt tammitynnyreissä ja kypsynyt niissä kahden vuoden ajan. Sen tummanpunainen väri rusersi jo hieman. Viinin tuoksussa oli tummia marjoja, hilloista herukkaa, puolukkaa ja vadelmaa sekä nahkaa ja vaniljaa. Viinin maku oli hapokas, täyteläinen, herukkainen ja vaniljainen, mutta ei mikään vaniljapommi, vaan ennemminkin kypsän marjainen ja pippurisen mausteinen. Jälkimaussa tuntui mustaherukkaa.

Maistelulautaselta viinin kanssa sopivat riistakäristys ja tomaatti, brie jakoi meidän mielipiteemme: Jussin mielestä se kävi hyvin, Marjutin mielestä taas ei. 

Borgo Salcetino Lucarello Chianti Classico Riserva on meille jo entuudestaan tuttu viini ja hyväksi havaittu. Se oli yleisön suosikki - ehkä vuoden vanhempi viini olisi ollut meidän suosikkimme, sillä tämä viini kaipaa muutaman vuoden ikää, jotta se pehmenee miellyttäväksi.