Suomen sommelierit ry & Wine Stories // Bulgarian laatuviinit 28.9.2020

Suomen Sommelierit ry järjesti kannatusjäsenilleen Bulgarian laatuviinit -tapahtuman (25 €) Wine Stories -viinibaarissa 28.9.2020. Iltaa emännöi viinibaarin omistaja Snejana Eskelinen, ja tarjolla oli perinteisistä bulgarialaisista rypälelajikkeista tehtyjä viinejä.

Maistelulautasella oli juustopiirasta (banitsa), viininlehtikääryle (dolmades), patonkia ja valkosipulikastiketta



Wine Stories juhli juuri yksivuotispäiväänsä, ja ensimmäisen vuotensa aikana se on ehtinyt saavuttaa paljon: elokuun lopussa sille myönnettiin Star Wine Listin Special Jury Prize -palkinto bulgarialaisiin viineihin keskittyvän viinilistan ansiosta.

Vaikka sitä ei heti ajattelisi, Bulgaria on vanha viinimaa: siellä viljeltiin viiniä jo traakialaisten aikaan 6 000 vuotta sitten. 1980-luvulla Bulgaria oli jopa maailman toiseksi suurin viinintuottaja ja neljänneksi suurin viininviejä, mutta kommunismin romahtamisen myötä myös viinin tuotanto romahti.

Viimeisen 20 vuoden aikana viinintuotanto on lähtenyt uuteen kasvuun ja painotus on siirtynyt halvasta hinnasta laatuun. Viiniä viljellään viidellä alueella: lounaassa Strumajoen laaksossa, etelässä Traakian alangolla, jossa sijaitsee 75 % viinitarhoista, Balkan-vuoren eteläpuolen Ruusulaaksossa, idässä Mustanmeren alueella ja pohjoisessa Tonavan tasangolla. Yleisimmät lajikkeet ovat Cabernet Sauvignon ja Merlot, mutta kansainvälisten rypälelajikkeiden lisäksi Bulgariassa kasvaa noin 40 paikallista rypälelajiketta, joista kaikkia ei kuitenkaan hyödynnetä aktiivisesti. Viiniä viljellään noin 63 000 hehtaarin alueella ja vuosituotanto on noin 130 miljoonaa litraa.

Georgiev / Milkov Pet Nat Funky Mavrud 2019
PGI Thracian Valley; Mavrud

Mavrud on Balkanin alueella kasvava punainen rypälelajike, josta saadaan tanniinisia ja mausteisia viinejä. Sen nimi tulee kreikan kielen sanasta mavro, joka tarkoittaa mustaa, ja se viittaa rypäleiden tummaan väriin. Viinin aromeissa on myös tummia marjoja ja luumua sekä yrttejä.

Ensimmäisenä viininä oli Mavrudista tehty kuohuviini. Sen väri oli vaalea ja hieman utuinen tai samea, mutta tuoksu oli raikas. Viini ei ollut ollenkaan funky, vaan varsin hedelmäinen ja puhdaspiirteinen. Sen tuoksussa ja maussa oli sitrusta, omenaa ja jonkin verran myös mansikkaa. Kesäinen ja kevyehkö kuohuviini oli oikein kiva, tykkäsimme.

Bendida Winery Misket Vrachanski 2019
Thracian Valley; Misket Vrachanski

Misket-perheeseen kuuluu kolme rypälelajiketta, joilla ei nimeä lukuunottamatta ole paljoakaan tekemistä keskenään. Yleisin niistä on Misket Cherven eli punainen Misket/Muscat, josta nimestään huolimatta tehdään kukkaisia ja raikkaita valkoviinejä. Muita lajikkeita ovat Misket Varnenski ja (meille nyt tarjoiltu) Misket Vrachanski. 

Bendida Winery Misket Vrachanski on natural-viini, jota on tuotettu vain 600 pulloa. 

Viinin väri oli edellisen viinin tavoin utuinen ja vaalea kullankeltainen. Tuoksussa oli sitrusta, persikkaa, omenaa ja päärynää sekä herukanlehteä, jopa hieman hunajaa, samoin maussa. Viini oli kuiva, raikas ja hedelmäinen, myöskin oikein kiva. Jälkimaussa jäi tuntumaan pientä mausteisuutta.

Bononia Estate Gomotartzi Gamza 2019
PGI Danubian Plain; Gamza

Gamzaa viljellään Luoteis-Bulgarian lisäksi myös muissa Balkanin maissa, ja esimerkiksi Unkarissa Kadarka-nimellä tunnetusta rypäleestä valmistettiin aiemmin mm. Egri Bikavér -punaviiniä. Viineissä on lempeät tanniinit ja punaisia marjoja, kuten vadelmaa ja mansikkaa.

Viinin väri on vaalea, lähes läpinäkyvän punainen. Sen tuoksu on pinotnoirmaisen hapokas ja puolukkainen, lisäksi siinä tuoksuvat puolukanvarvut ja yrtit. Viinin maku tuo puolestaan mieleen pinot noirin lisäksi gamayn. Maku ei kuitenkaan ole kovinkaan hapokas, vaan ennemminkin kevyt ja punamarjainen. Viinin valmistuksessa ei ole käytetty tammea, joten viini on raikas ja helppoa juotavaa, lisäksi pieni jäännössokeri pehmentää sitä hieman.

Bendida Mavrud 2018
PGI Thracian Valley; Mavrud

Mavrud-punaviinin valmistuksessa ei ole käytetty tammea, ja kaikkiaan sitä on tehty 1130 pulloa. 

Rypäleet ovat kasvaneet 65 vuotta vanhoissa köynnöksissä. Viini on väriltään tummanpunainen ja hieman sinertävä. Sen tuoksussa on tummia marjoja, vadelmaa ja mausteita, samoin maussa. Viini on mehukas ja hapokas eikä kovin tanniininen, ja pippurinen mausteisuus pitää vaikutelman pirteänä.

Georgiev / Milkov Rubin 2018
PGI Thracian Valley; Rubin

Rubin on Plevenissä, Bulgariassa vuonna 1944 kehitetty Syrah'n ja Nebbiolon risteytys. Siitä saadaan täyteläisiä, tanniinisia, pippurisia ja tumman marjaisia viinejä, tammikypsytettynä jopa hilloisia viinejä.

Viini on käsin puristettu ja sitä on tuotettu vain 2174 pulloa.

Tummanpunaisen viinin tuoksu on marjaisen makea ja sen mausteisuus kallistuu pippurin ja piparkakun suuntaan - bulgarialainen tammi kuulemma tuo viiniin piparkakkumaisia aromeja, ja 40 % viinistä on kypsynyt bulgarialaisissa tammitynnyreissä. Tuoksun tavoin viinin maku on tumman marjainen ja makeahko sekä pippurisen mausteinen, lisäksi sen maussa on suklaata, kahvia ja savua. Pehmeässä ja lämpimässä viinissä ei ole mitenkään runsaasti tanniineja, mutta ne pienetkin tanniinit tuntuvat pirteinä. 

Pidimme tästä, kuten aiemmistakin punaviineistä - oikeastaan kaikki illan viinit olivat (niin kuin aina Wine Storiesissa) erinomaisia.