Panimo Hoppa IPA, Extra Pils ja Black Lager



Kävimme hieman ennen joulua Lahessa ja siitä olikin lyhyt matka Kuusaalle tutustumaan Kouvolan ensimmäiseen pienpanimoon. Panimo Hoppa aloitti toimintansa Kuusankoskella vuonna 2017 entisen kaupan kiinteistössä Valtakadulla. Vuonna 1923 valmistunut rakennus toimi vuoteen 1984 asti Heinonen & Laurikainen Oy:n sekatavarakauppana. 

Panimon nimi juontuu kyseisen kaupan ensimmäisestä autosta, joka oli TT-mallin lava-Ford eli tuttavallisemmin Hoppa. Yhteys englannin sanaan hop ("humala") ei varmasti myöskään haitannut nimen valinnassa.



Panimon yhteydessä oleva panimokahvila Vanha Kauppa toimii sekä taproomina että myyntipisteenä. Visiittimme aikaan ulosmyynnissä oli kolme omaa olutta (3,50 € / tölkki) ja hanoissa oli muutama lisää maisteltavana. Paikan päältä saa myös pientä purtavaa. Me söimme toastit, joiden hinta-laatusuhde oli erinomainen (5 €, annos sisälsi myös perunalastuja). 

Nyttemmin panimon kapasiteetti on jäänyt kysyntään nähden liian pieneksi ja panimo on laajentamassa Kymin Ruukkiin, jossa tuotantokapasiteettia kasvatetaan moninkertaiseksi. Suuri osa tuotannosta on jatkossa tölkkitavaraa nykyisen linjan mukaan.

Jussi maisteli mukaan ostetut oluet.



India Pale Ale (6,0 %)

Olut on oranssia ja kirkasta. Tuoksu on IPA:ksi yllättävän maltainen. Siinä on myös ruohoa, appelsiininkuorta, trooppista hedelmää ja häivähdys kypsää greippiä. Katkerahko maku toistaa tuoksun aromeja. Jälkimaku on ensin vahvan maltainen, mutta kääntyy viimein greippiseksi ja havuiseksi. Omaan kymenlaaksolaiseen makuuni katkeruutta olisi saanut enemmän.



Extra Pils (5,9 %)

Olut on kullankeltaista ja hieman sameaa. Tuoksussa on runsaasti maltaisuutta, hieman keksiä ja aavistus hunajaa. Raikas maku on mukavan katkera ja maltainen. Jälkimaussa on greippisyyttä, jota makea hunajaisuus hieman pehmentää. Maukas pils.



Black Lager (6,5 %)

Olut on mustaa beigellä vaahdolla. Tuoksussa on paahteista mallasta, kahvia, karamellisuutta ja taatelia. Maku on paahteinen ja katkera, siinä on tuoksun aromien lisäksi hieman lakritsaa. Jälkimaku on nokikahvinen ja tummasuklainen. Oikein hyvä olut oli suosikkini näistä kolmesta.