Viiniposti // Tunniksi Toscanaan! Antinorin virtuaalitasting

Tätä on odotettu! Viiniposti järjesti ensimmäisen etätastinginsa 3.2.2021. Tastingin aiheena oli Tunniksi Toscanaan, ja sen isännöi Marchese Antinorin vientipäällikkö Alessandro Leone yhdessä Fine Brandsin Elina Salmisen kanssa. Kattaukseen kuului kaksi viiniä: Villa Antinori Bianco ja Villa Antinori Rosso.

Marchese Antinorin viinitalon ja suvun historia on pitkä - se saattaa olla jopa maailman yhdeksänneksi vanhin viinitalo. Jo yli kuusi vuosisataa sitten, vuonna 1385, Giovanni di Piero Antinori hyväksyttiin jäseneksi firenzeläiseen viinintekijöiden kiltaan (Arte Fiorentina dei Vinattieri). Nyt talon johdossa on Antinorien suvun 26. sukupolvi.

Talon juuret ovat vahvasti Firenzen seudulla ja Chianti Classicossa, mutta vuosisatojen aikana talo on laajentunut. Toscanan lisäksi Antinorilla on viinitiloja Lombardiassa, Umbriassa, Piemontessa ja Apuliassa sekä Italian ulkopuolella Yhdysvalloissa Washingtonissa ja Kaliforniassa, Chilessä ja jopa Unkarissa, Maltalla ja Romaniassa. 

Talon tunnetuin viini lienee herttuatar Meghanin lempiviini supertoscanalainen Tignanello. Pääsimme tutustumaan Tignanelloon pari vuotta sitten ja pari vuotta sitten jouluristeilyllä se päätyi vähemmän jouluisen jouluaterian seuraksi.

Villa Antinori Bianco 2019
IGT Toscana, Italia; 80 % Trebbiano ja Malvasia, 18 % Pinot Blanc ja Pinot Grigio ja 2 % Rheinriesling eli Riesling Renano; 12,98 €

Villa Antinori Biancoa on tuotettu vuodesta 1931 alkaen ja Suomeenkin sitä on tuotu vuosikymmenien ajan. Rypälesekoituksessa on mukana enimmäkseen Trebbianoa ja Malvasiaa, Pinot-perheen Blancia ja Grigiota ja tilkkanen hieman mystisen nimistä Rheinrieslingiä eli valmistajan mukaan Riesling Renanoa.

Rheinriesling eli Riesling paljastuu googletuksen jälkeen ihan vain Rieslingiksi - Rheinriesling on lajikkeen Itävallassa ja Riesling Renano Italiassa käytetty nimi. Monet riesling-nimiset lajikkeet eivät välttämättä ole mitään sukua Rieslingille, esimerkiksi Welschriesling tai Schwarzriesling.

Viiniin käytetyt rypälelajikkeet kerätään erikseen ja ne käyvät erillään terästankeissa, jotta viini pysyy raikkaana. Ne sekoitetaan vasta ennen pullotusta.

Viinin tuoksu on raikkaan hedelmäinen ja kesäinen. Vihreän omenan, hunajamelonin, ananaksen, päärynän ja limen lisäksi siinä on kukkaisuutta, yrttejä ja mineraalisuutta. Alessandro Leonen mukaan tuoksussa olisi myös banaania, mutta se ei ainakaan ensinuuhkaisuilla - tai toisillakaan - tuntunut kovinkaan hallitsevasti. Viinin maku on keveän hapokas ja toistaa tuoksun aromeja, lisäksi siinä tuntuu hieman raparperin kirpeyttä. Jälkimaussa maistuu sitrusta, päärynää ja pientä mausteisuutta.

Meillä oli viinin seurana muutaman vuoden takaista hittiruokaa avokadopastaa, joka sopi viinin kanssa varsin passelisti. Lisäksi sen seuraksi voisi ajatella vaaleita kaloja ja muita kevyitä ruokia tai sitä voisi nautiskella kauniina kesäpäivänä ihan sellaisenaan.

Villa Antinori Rosso 2018
IGT Toscana, Italia; 50 % Sangiovese ja 50 % Cabernet Sauvignon, Merlot, Syrah ja Petit Verdot; 19,80 € (vuosikerta 2017 10,99 € / 0,375 l)

Vuodesta 1928 lähtien valmistettu Villa Antinori Rosso on talon nimikkoviini. Sen etiketissäkin on suvun omistuksessa vuodesta 1546 ollut Villa del Cigliano. Alkossa on tällä hetkellä tarjolla vuosikerta 2018 ja sen lisäksi puolikkaassa pullossa vuosikerta 2017. Me päädyimme vuosikertaan 2018.

Alunperin laatuluokituksen DOCG Chianti Classico saanutta viiniä ei kyetty tuottamaan kysyntää vastaavaa määrää ja sitä haluttiin kehittää edelleen, joten vuonna 2001 sen laatuluokitus on ollut pari pykälää alempi IGT Toscana (Indicazione Geografica Tipica eli tietyn alueen viini), jossa säännöt ovat löysemmät.

Kuulostaako tutulta? Kyllä, myös legendaarinen Tignanello on laatuluokitukseltaan IGT Toscana. Se syntyi, kun Antinorin talo ei halunnut käyttää viinissä DOCG Chianti Classicon vaatimaa 80 % Sangiovesea ja valkoisia rypälelajikkeita, vaan esimerkiksi sallittua enemmän Cabernet Sauvignonia.

Viiniin käytetyt rypäleet kerätään edelleen samalta alueelta. Eri lajikkeet kypsyvät eri tammitynnyreissä (ranskalainen, unkarilainen ja yhdysvaltalainen tammi) vuoden verran ja pullossa 6-8 kk ajan. 

Viinin tuoksussa on enimmäkseen tummia marjoja, mansikkaa, mustikkaa ja luumua sekä nahkaa ja pehmeää vaniljaa, samoin maussa. Marjaisuus kääntyy maussa punaisten marjojen, karpalon ja punaherukan suuntaan, toisaalta myös luumu erottuu enemmän. Viini on hapokas ja sen tanniinit ovat pehmeät, jälkimaussa tuntuu mausteita ja kypsiä marjoja.

Avokadopastan kanssa viini ei ollut parhaimmillaan ja tastingissa sen seuraksi suositeltiinkin Bistecca Fiorentinaa eli firenzeläistä t-luupihviä, joka tarjoillaan perinteisesti vain pinnalta ruskistettuna. Sen kanssa napakka punaviini voisikin toimia hyvin.

Summa summarum

Tapahtuma oli kiva ja informatiivinen, yhteydet toimivat hyvin ja viinit maistuivat (kuten Antinorin viinit aina), tämä talo ei varmaankaan koskaan ole aiheuttanut meille pettymyksiä. Jäämme kiinnostuneina odottamaan Viinipostin seuraavaa (etä)tastingia.