Mallaskoski 100 ja K-Citymarket 50

Tälle vuodelle osuu ainakin kaksi tapahtumaa, joita juhlitaan Mallaskosken oluilla: Mallaskosken panimo täyttää 100 vuotta ja juhlii sitä koko vuoden useilla oluilla, ja sen lisäksi K-Citymarketien 50-vuotisjuhlan kunniaksi pantu juhlaolut on Mallaskosken panimon tuotantoa. Ensimmäinen K-Citymarket avattiin muuten Lahden Paavolaan vuonna 1971, mikä lämmittää talouden lahtelaislähtöistä henkilöä.

Mallaskosken panimon tarina alkoi, kun Johan Wallenius perusti Mallaskosken tehtaat Seinäjoelle kieltolain aikaan vuonna 1921. Aluksi yritys valmisti vain virvoitusjuomia ja sijaitsi Jerikontiellä kaupungin nykyisen keskustan alueella. Vuonna 1928 se siirtyi maalaiskunnan puolelle joen varteen ja samalla aloitettiin myös mietojen mallasjuomien tuotanto. Vaikka kieltolaki oli edelleen voimassa, korkeintaan 2,0 % vahvuisia oluita sai valmistaa ja myydä. Kieltolain päätyttyä 1932 Mallaskoski alkoi valmistaa myös vahvempia oluita. 1950-luvulla Mallaskoski työllisti jo 150 ihmistä.

Vuosien aikana panimo vaihtoi omistajaa useaan kertaan ja päätyi lopulta Hartwallin omistukseen. Oluen paneminen Mallaskoskella loppui vuonna 1964 ja koko toiminta seuraavana vuonna. 

Noin kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen Mallaskosken panimo perustettiin uudelleen vuonna 1997 ja sen ensimmäiset Kuohu-oluet valmistuivat vuonna 1999. Nimi on historiallinen, sillä Kuohu-nimistä olutta valmistettiin jo Mallaskosken tominnan ensimmäisessä vaiheessa. Historiallista oli myös se, että uusi Mallaskoski sai vanhan panimon perinnehiivan käyttöönsä ja oluen panemista oli opastamassa alkuperäisen panimon perustajan pojanpoika, panimoinsinööri Juhani Wallenius.

Mallaskosken panimo kuuluu Momentin Group -konserniin.

"Mallaskoskella aurinko ei paista, elämä ei hymyile ja turha rupattelu ei kiinnosta." Pohjalainen sielunmaisema on joskus hämmentävän samankaltaista kymenlaaksolaisen kanssa...

Mallaskosken Tehtaat vuonna 1929. Kuva: Juhani Walleniuksen arkisto.

Mikä olut?
Mallaskoski 100 Tiltu
Oluttyyppi: oatmeal stout
Alkoholia: 8,0 %
Katkeruus: 25 EBU
Kantavierre: 19.1 °P
Hinta: 5,49 € Alkossa (0,33 l)

Mitä panimo lupaa?
Tiltu Oatmeal Stout on väriltään tumma, maultaan maitokahvinen ja suklainen sekä talvisen tukeva kaurastout, joka sopii erityisen hyvin esimerkiksi erilaisten juustojen, lihapatojen tai suklaisten jälkiruokien seuraksi. Olueen on lisätty kauraa ja laktoosia, jotka yhdessä suhteellisen korkean alkoholipitoisuuden kanssa tekevät oluesta muhkean ja nautinnollisen makuelämyksen.

Nimensä olut on saanut seinäjokelaispanimolla alkuvuosina töitä tehneeltä Tiltu-hevoselta, jonka panimo sai sotasaaliiksi. Hevoset olivatkin ensimmäisinä vuosikymmeninä tärkeässä roolissa, kun oluita kuljetettiin pitkin pitäjää asiakkaille – talvella reen ja kesällä hevoskärryjen kyydissä.

Mitä oluttyyppi lupaa?
Stout on tumma pintahiivaoluttyyppi, jonka valmistamisessa käytetään paahdettua, mallastamatonta ohraa. Stoutissa on usein paahteisuutta, suklaata, kahvia ja lakritsaa. Oatmeal stoutissa on käytetty kauraa, joka tuo olueeseen täyteläisyyttä ja makeutta.

Kommentit

Olut on syvän tummanruskea, lähes musta. Beigeä vaahtoa muodostuu kaadettaessa runsaasti. Makeassa tuoksussa on ruisleipää, mämmiä, viikunaa ja lakritsaa sekä hieman paahteisuutta. Maku toistaa tuoksun aromeja, paahteisuus on siinä vahvempaa ja tasapainottaa makeita aromeja. Suutuntuma on keskitäyteläinen. Paahteisuus vahvistuu jälkimaussa kahviseksi. Jälkimaku muistuttaa espressoa, johon on lorautettu vähän makeaa kauramaitoa.

Makeutta ja paahteisuutta oli omaan makuuni juuri sopivassa suhteessa. Arvosanaksi annan ++.

Olutkuorma lähdössä panimolta. Kuvassa Veikko Hytönen ja apumies Sauli Rantala. Kuva: Juhani Walleniuksen arkisto.

Mikä olut?
K-Citymarket 50 Juhlaolut
Oluttyyppi: amber lager
Alkoholia: 4,7 %
Katkeruus: 32 EBU
Hinta: 2,24 € Sellon K-Citymarketissa (0,33 l)

Mitä panimo lupaa?
Makumaailmaltaan pehmeän maltainen, maltillisesti humaloitu ja tasapainoinen, punertava lager.  Monen oluenystävän suuhun sopiva, helposti lähestyttävä tuote.
Säilöntäaineeton. Vegaaneille sopiva.

Mitä oluttyyppi lupaa?
Amber eli Vienna lager on meripihkan tai kuparin väristä. Humalointi on kohtuullista ja oluessa on karamellisia aromeja. Vienna lager -oluttyylin kehitti wieniläinen Anton Dreher vuonna 1841, mutta tyyli on nykyisin suosittu enimmäkseen Euroopan ulkopuolella.

Kommentit

Olut on väriltään tumman kuparinen. Beigeä vaahtoa muodostuu kaadettaessa niukasti. Tuoksu on makean karamellinen, maltainen, pähkinäinen ja hieman appelsiininkuorinen. Maku toistaa tuoksun aromeja. Maun makeus antaa pian tilaa katkeruudelle, joka vahvistuu jälkimaussa. Jälkimaussa on jopa greippisyyttä. 

Maukas amber lager, tykkäsin. Arvosanaksi annan +.