Viinitie // A Trip Down Under - löytöjä Australiasta 9.4.2021

Huhtikuun alussa, hyvissä ajoin ennen helteitä Viinitien Pasi Ketolainen MW vei meidät matkalle lämpimään Australiaan yhdessä Thirsty Bearin Tom Murray Willisin kanssa. Livessä esiteltiin neljä viiniä, joista hankimme kaverien kesken kolme. Neljännen suhteen heräsimme liian myöhään eikä Viinikellari.comissa myynnissä ollut Torbreck Cuvée Juvenils 2015 ehtinyt saapua ajoissa.

Hieman teknisistä ongelmista kärsinyt live on katsottavissa Viinitien Facebook-sivuilla.

Yarrabank Late Disgorged Brut Nature 2010
Victoria, Australia; Chardonnay, Pinot Noir; 28,80 €

Victorian ensimmäiset viinitarhat istutettiin Yeringin alueelle vuonna 1838 ja Yering Stationin viinitalo sai alkunsa. Talo kasvoi, ja omistajanvaihdosten ja muiden käänteiden jälkeen sen osti vuonna 1996 Rathbonen perhe, joka jatkoi toiminnan kehittämistä. Yksi kehittämishanke on yhdessä ranskalaisen Champagne Deveaux'n samppanjatalon kanssa vuonna 1996 alkanut Yarrabank, joka keskittyy perinteisellä menetelmällä valmistettuihin kuohuviineihin.

Yarrabank Late Disgorged Brut Nature on nimensä mukaisesti kypsynyt pitkään sakkojensa päällä ennen uudelleenkorkitustaan eikä siihen ole lisätty sokeria. Viinin tuoksu oli runsas ja paahteinen, sitä hallitsivat vaaleat hedelmät, sitrus, omena ja persikka. Viinin maku oli miellyttävä ja hapokas, siinä maistuivat tuoksusta tutut omena ja persikka sekä pieni mineraalisuus. Ilahduttavasti maussa oli myös pientä rosoisuutta eikä se ollut liian sliipattu.

Viinin hinta on lähes 30 €, ja vaikka sillä saakin varsin mainion kuohuviinin, sen hankkimiseksi on ylitettävä vanha tuttu henkinen kynnys: ostaako kalliilta tuntuva 30 €:n kuohuviini vaiko ehkä sittenkin edulliselta tuntuva 30 €:n samppanja? Oikeaa vastausta ei ole, mutta joskus kannattaa siirtyä pois omalta mukavuusalueeltaan ja kokeilla jotain uutta, sillä se saattaa yllättää iloisesti.

Yarrabank Late Disgorged Brut Nature oli Marjutin suosikki.

Xanadu Exmoor Sauvignon Blanc Semillon 2019
Margaret River, Australia; 85 % Sauvignon Blanc, 15 % Sèmillon; 13,49 €

Margaret Riverin alueella sijaitseva Xanadu kuuluu Yarrabankin tavoin Rathbonen perheelle. Vuonna 1977 perustettu talo oli yksi alueen pioneereista, ja Rathbonen perheen omistukseen se siirtyi vuonna 2005. Nimensä talo on saanut Samuel Coleridgen runon (1797, julkaistu 1816) myyttisestä paikasta, jonne Kublai-kaani rakennutti palatsinsa. (Toisille meistä nimestä saattaa myös tulla mieleen kasaridiscoa joko alkuperäisenä tai käännösversiona...)

Viini tuoksui odotettuun tapaan sauvignon blancille: karviaista, nokkosta, yrttejä ja vihreää omenaa. Myös maussa oli karviaista ja nokkosta, mutta maku ei onneksi ollut terävän hapokas, vaan oikeastaan mukavan pehmeä, raikas ja kevyehkö. Lisäksi viini muodosti lasin reunaan hienot jalat (eli valumajäljet), joita ihailimme hetken aikaa. Viini sopi hyvin oliivien ja tomaatin kanssa, lisäksi se voisi maistua hyvin nyt kesällä vaikkapa äyriäisten ja kevyiden ruokaisien salaattien kanssa.

Xanadu Exmoor Sauvignon Blanc Semillon oli Kallion kirjeenvaihtajan suosikki.

Torbreck Woodcutter's Shiraz 2017
Barossa Valley, Australia; Shiraz; 29,90 €

Torbreck on vuonna 1994 perustettu viinitalo, joka jatkaa Barossan laakson suurelta osin Rhônen alueelta vaikutteita saanutta viininviljelyperinnettä.

Viinin rypäleet on kerätty käsin seitsemältä eri alueelta. Se on käynyt sementtitankeissa, minkä jälkeen se on kypsynyt 12 kuukauden ajan eri kokoisissa tammitynnyreissä (hogshead ja foudre).

Viinin tuoksussa oli vaniljaisia mausteita ja nahkaa sekä kypsiä, jopa hilloisia marjoja, kuten karhunvatukkaa, herukkaa, vadelmaa ja kirsikkaa. Viinin maku oli kuitenkin kohtalaisen kevyt ja hedelmäinen ja sen tanniinit olivat pehmeät, mikään tammikypsytyksellä turboahdettu shiraz ei siis ollut kyseessä. Tuoksusta tuttuja marjoja täydensi pippurinen mausteisuus. Viini ei ollut liian makea ja hilloinen, vaan sopivan ryhdikäs ja hyvinkin hintansa arvoinen.

Torbreck Woodcutter's Shiraz oli Kivenlahden kätyrin ja Jussin suosikki.