Craft Beer Helsinki 2022



Craft Beer Helsinki järjestettiin parin vuoden tauon jälkeen Rautatientorilla 30.6.-2.7. 2022. Me kävimme paikalla heti avajaispäivänä, koska samalle viikonlopulle osui myös Tuska. 

Tapahtumaan osallistui yli kolmekymmentä pienpanimoa Suomesta ja ulkomailta. Tarjolla oli myös siideriä, viiniä, aperitiivijuomaa ja tietenkin monenlaista ruokaa. Yhden lasin sisältänyt päivälippu maksoi 6 €, kolmen päivän ranneke taas 10 €. 1,5 dl maisteluannokset maksoivat neljästä eurosta ylöspäin.

Jussi tutustui perinteiseen tapaan IPA-tarjontaan. 

Ruotsalaisen Dugges Bryggerin Moonlight APA:n (5,0 %) aromeissa oli sitruunaa, ananasta, mangoa ja hieman yrttejä. Greippistä katkeruutta oli hillitysti. Moonlight on kesäpäivään sopivaa helppoa juotavaa.

Alankomaalaisen Brouwerij Keesin ytimekkäästi nimetty Double IPA (8,9 %) oli aromeiltaan sitruksinen, trooppisen hedelmäinen ja kohtuullisen greippinen. Täyteläinen maku toisti tuoksun aromeja, katkerointia oli kohtuullisesti. Tykkäsin.

Niin ikään alankomaalaisen Folkingebrewn A Tale of Two Cities New England Double IPA (8,5 %) on yhteistyötä Floem-panimon kanssa. Sen trooppisen hedelmäisissä aromeissa oli mangoa, appelsiininkuorta, sitruunaa ja greippiä. Suutuntuma oli täyteläinen ja pehmeä, mikä johtunee siitä, että oluessa on käytetty ohran lisäksi kauraa ja vehnää. A Tale of Two Cities on erinomainen NEIPA, juuri tällaisista oluista pidän.

Oikeassa alakulmassa Royal Mehu Kati


Panimo Himo on K-Citymarket Pirkkalan yhteydessä sijaitseva pienpanimo. Sijainnin ansiosta K-Citymarket Pirkkala on Suomen ensimmäinen maitokauppa, jossa myydään jopa 12 % vahvuisia omia oluita. Tussaus DIPA (7,8 %) oli hieman makea ja sen aromeissa oli trooppista hedelmää, mangoa ja sitruunaa. Olut maistui hyvin auringonpaisteessa.

Brasilialaisen Cervejaria Octopusin Soul Full of Orange Triple NEIPA (8,7 %) oli nimensä mukainen. Sen aromeissa oli sitruunaa, appelsiinia, appelsiininkuorta ja veriappelsiinia. Tykkäsin. 

Virolaisen Lehe Pruulikodan Royal Mehu Kati DIPA (7,5 %) sai heti päässä soimaan vanhan Mehukatti-mainoslaulun. Olut ei suinkaan ollut marjainen ja mehumainen, vaan trooppisen hedelmäinen, greippinen ja hieman hapan. 

Oso Brew Co:n Piña Colada (7,0 %) oli puolestaan hienoinen pettymys. Maistuihan siinä hieman kookos, mutta muuten olut ei tuonut mieleen Piña Coladaa.

Päätimme päivän stouteilla. Brouwerij Keesin Caramel Fudge Stout (11,5 %) oli nimensä mukaisesti makean karamellinen ja toffeinen. Sekä tuoksussa että maussa oli lisäksi hieman tummaa suklaata.

Mallaskosken Sphinx Whiskey Barrel Aged Imperial Stout (10,7 %) on kypsynyt Kyrön viskitynnyreissä viisi kuukautta. Vahvimmin oluessa tuoksui ja maistui turvesavu, aromeissa oli myös espressoa ja hieman pähkinää. Kokonaisuus toi savuisuuden ansiosta mieleen Laphroaig-viskin. Näistä jälkimmäinen oli Jussin suosikki.



Ainoa Winery oli saapunut paikalle uuden Taival-meadinsa kanssa. Tyrnistä ja omenasta tehty ja hunajalla makeutettu mead ("sima", vaikka vappusimasta ollaan kaukana tai "hunajaviini") oli kuiva ja hyvinkin tyrninen, toisin sanoen varsinkin valkoviinin ystäviä ajatellen se on oiva lisä Ainoan pääasiassa makeiden viinien valikoimaan.



Mainittakoon myös, että seuraavina päivinä saatavana oli myös Paresseux Rosé ("laiskiainen"), Samuil Angelovin käsialaa oleva roseeviini, joka on tehty Ainoa Winerylla tsekkiläisistä Sauvignon Blanc -rypäleistä. Viini on maustettu tilkalla Ainoan mustikkaviiniä, mikä toi myös viiniin kauniin hempeän vaaleanpunaisen värin. 

Koska laiskiaisviiniä ei ollut tarjolla vielä torstaina, kävimme samalla reissulla maistelemassa lasilliset Murun viinibaarissa. Raikkaan ja kesäisen viinin mausta ei olisi tunnistanut mustikkaa, jos ei olisi tiennyt, mutta se taisi kuitenkin pyöristää hapokkuutta mukavan marjaiseen suuntaan. (Meille saa lähettää pullon tai pari, vink vink!)



Marjut maisteli myös huonon huumorin ystäville sopivan aperitiivin ja muutaman hapanoluen.

Veikkaan, että portugalilaisen Per Se Aperitivon (sama kuin saksan "an sich" eli suunnilleen "asia sellaisenaan"; Alkossa 24,99 € / 0,7 l) tiskillä kerrottiin tapahtuman huonoimmat vitsit ja moneen kertaan... Kiusausta oli vaikea välttää, itsekin onnistuin siinä noin viiden minuutin ajan ja sitten romahdin ja lähetin kaverille Whatsapp-viestin. Appelsiinista ja katkeroista aperitiivia sai maistella sellaisenaan (8 €) tai tonicin kanssa (10 €), ja pitää todeta, että Per Se Tonic maistuu varmasti Aperol Spritzin ystäville.

Ensimmäisen oluen, Oso Brew Co.:n Bjorn to Be Wildin (fruited berliner weisse; 8 %) nimi sai heti hyvälle tuulelle ja hymyilemään. Itse oluessa alkoholi naamioitui hyvin trooppisten hedelmien alle. Ilmeisesti mausteena on käytetty myös kookosta, mutta se ei erottunut kovinkaan mieleenpainuvasti.

Collective Arts Brewingin Guava Gose (fruited gose; 4,9 %) tuoksui ja maistui ilahduttavasti guavalle jo ennen kuin tiesin, että siinä on mausteena guavaa - Jussi kävi siis hakemassa sen yllätyksenä, Muutenkin guava sopii mielestäni ehdottoman hyvin hapanoluiden mausteeksi, joten olut oli oikein mukava tuttavuus.

Illan viimeinen olut, Lehe Pruulikodan Succubus (sour ale; 4,0 %) ei ollut listoilla, joten se löytyi hieman pyytämättä ja yllätyksenä. Sen mausteena oli käytetty vadelmaa ja minttua, mutta vadelmaa siitä ei oikeastaan huomannut, koska minttu hallitsi sekä tuoksussa että maussa ja toi mieleen hammastahnan. Jos tällainen succubus-demoni tulisi yöllä viettelemään Jussia, se saisi lähteä kaikessa minttuisuudessaan tyhjin toimin takaisin ja lähettää paikalle IPA:isemman kollegansa. Itse en osaa sanoa, pidinkö oluesta vai en - minttu on kyllä hyvää, mutta olut meni kategoriaan "jännä" tai ehkä "mielenkiintoinen".

Summa summarum

Uusia oluita ja ennestään tuntemattomia panimoita oli kiitettävä määrä. Tietyille tiskeille muodostui hetkittäin jonoja, mutta muuten kaikki toimi väkimäärästä huolimatta hyvin. Ruokatarjontakin oli kiitettävän monipuolista. Olisihan siellä viihtynyt toisen ja ehkä kolmannenkin päivän, mutta muut menot kutsuivat.

Jos tapahtuma jäi väliin, niin ei hätää - 12.-13.8.2022 järjestetään Craft Beer Helsinki at Oljenkorsi Backyard.