Laskiaispulla ja olut


Huomenna on laskiaissunnuntai, joten taas on se aika, kun kansa jakautuu kahtia perustavaa laatua olevan kysymyksen äärellä: hillo vai mantelimassa?

Mantelimassa on perinteinen ruotsalainen laskiaispullien täyte, joka köyhässä Suomessa korvattiin hillolla. Hyvän makunsa ansiosta hillo säilyi täytteenä, mutta siitä voidaan kehittää edelleen uusi kiista: mansikkaa vai vadelmaa? (Lisää aiheesta Helsingin Sanomissa)

Vuosi sitten testasimme runebergintorttuja ja olutta ja nyt päätimme testata, kuinka olut sopii laskiaispullien seuraksi. Koska edustamme molemmat hillopullakoulukuntaa, valinta oli helppo: nappasimme kaupasta mukaan Leivon leipomon mansikkahillolla ja kermavaahdolla täytettyjä pullia.



Oluiksi Marjut valitsi melko ennalta-arvattavasti Oud Beersel Framboisen ja Jussi Pyynikin Milk Stoutin.

Oud Beersel Framboise
5,0 %; 8,20 € Olarin panimon kauppa

Oud Beersel Framboise on nimensä mukaisesti vadelmainen ja melkein harmittaa, ettei kaupasta tullut sittenkin ostettua vadelmahillolla täytettyä laskiaispullaa. Oluen valmistuksessa on käytetty 220 g vadelmia ja 50 g hapankirsikoita litraa kohden, joten ei ihme, että sen maku on runsaan marjainen. Lambicin happamuus komppaa hyvin vadelmaisuutta ja pientä kirsikkaisuutta. Olut on varsinkin sopivan viileänä helppoa juotavaa eikä pahemmin haasta happamuudellaan, ennemminkin se kosiskelee vadelmaisuudellaan.

Laskiaispullaa haukatessa arveluttaa ensin, onko miedosti hapan marjaolut sittenkään sopiva valinta rasvaisen kermavaahdon kanssa, mutta aavistukset osoittautuvat vääriksi. Pullan ja sen päällä olevan sokerin, mansikkahillon ja kermavaahdon yhdistelmä sopii oikeastaan aika hyvin yhteen oluen kanssa. Voisi tätä olutta juoda ihan vain pullan kanssakin... Tai ehkä lettujen ja hillon kanssa. Tai sellaisenaan. Yhdistelmä toimii joka tapauksessa. Ei olut ja pulla kunnon pullakahveja korvaa, mutta makean nälkään se kelpaa kyllä.

Pyynikin Milk Stout
4,2 %; 3,10 € Sellon Citymarket

Stoutin aromeissa on usein paahteisuutta, suklaata, kahvia ja lakritsaa. Oluthiiva ei pysty hyödyntämään milk stoutiin lisättyä laktoosia käymisessä, joten se jää olueen antamaan makeutta. Näin ollen milk stoutin voisi olettaa sopivan hyvin laskiaispullan kanssa.

Pyynikin Milk Stout on väriltään lähes mustaa ja beigeä vaahtoa muodostuu kaadettaessa runsaasti. Tuoksussa on kahvia, lakritsaa, paahteisuutta ja vaniljaa. Makua hallitsevat paahteisuus ja kahvi, joita laktoosin makeus tasapainottaa. Jälkimaussa on näiden aromien lisäksi hieman vaniljaa. Kokonaisuus on kevyt. Erinomainen olut, joten ei ole ihme, että se voitti World Beer Awards 2018 -kilpailussa maailman parhaan Milk Stoutin tittelin.

Pyynikin Milk Stout kävi hyvin laskiaispullan seuraksi, kuten etukäteen arvelinkin. Makeahkon oluen ja makean laskiaispullan yhdistelmä ei ehkä miellytä kaikkia, mutta kaltaiseni sokeriporsas tykkäsi. Milk stoutin sijaan laskiaispullan kanssa voi kokeilla myös kahvisempaa stoutia.