Virtuaaliset viini- ja oluttastingit / etätastingit (päivitetty 21.6.2020)

Koronaviruksen takia kevään viini- ja olutaiheiset tapahtumat valitettavasti peruttiin tai siirrettiin myöhemmäksi. Pian niiden tilalle kehitettiin monenlaista virtuaalista toimintaa, joten omalla kotisohvallaan voi jatkaa harrastusta turvallisesti eristyksissä verkkarit yllä ja villasukat jalassa.

Idea ei ole uusi, mieleen tulevat ainakin Juomavinkin melko tarkalleen kolmisen vuotta sitten järjestämät muutamat Facebook Live -tastingit - ja varmasti muitakin tapahtumia on järjestetty.

Tämän blogauksen ei ole tarkoitus olla kattava katsaus kaikkiin tuleviin (tai menneisiin) tapahtumiin tai alustoihin, vaan se listaa lähinnä omia havaintojamme. Käsittääksemme tapahtumia ei ole koottu yhteen paikkaan esimerkiksi Karanteeniklubin (Facebook) tapaan, joten jätä toki vinkki kommenttiraidalle, jos tiedät jotain mielenkiintoista!

Videoneuvottelut ja -puhelut

Zoom

Ensimmäinen virtuaalikokoontuminen oli 8-Bit Brewingin kolmisen viikkoa sitten järjestämä perjantai-iltainen oluthetki vapaamuotoisen jutustelun parissa. Sen alustana oli Zoom, videoneuvottelujärjestelmä, jonka tietoturvasta on ollut viime aikoina runsaasti puhetta. Suurimmaksi osaksi Zoom toimi hyvin, äänen ja kuvan laatu olivat ihan OK. Jussi ei aluksi saanut läppärinsä kameraa toimimaan, mutta emme pidä sitä suurena menetyksenä. Kamerakin lähti toimimaan kun Zoomin poisti ja asensi uudestaan.

Zoomin ilmainen versio vaatii rekisteröitymisen ja rajaa tapahtuman keston 40 minuuttiin. Jos tapahtuman järjestäjällä on maksullinen versio, aikarajoitusta ei ole.

Weinwelt Langefeld Organic Wine Tasting

Facebook

Facebookin videopuhelua kokeilimme Weinwelt Langefeldin virtuaalitastingissa noin 9-10 osallistujan kesken. Suurimmaksi osaksi se toimi hyvin, tosin joillakin osallistujilla oli liittymisvaikeuksia ja ääni pätki tai kaikui silloin, kun kaikilla oli mikrofoni päällä. Muuten kokemus oli mukava.

***

Plussaa

  • voit nähdä keskustelukumppanisi
Miinusta
  • muiden osallistujien takia pitää yrittää näyttää ihmiseltä
  • oman naaman tuijottaminen ruudulta ei ole mukavaa

Webcastit, livet jne.

Instagram Live / IGTV

Instagram Live toimii kätevästi Instagram-appin tarinoiden (stories) kautta tai selaimella. Jos seuraat liven pitäjää, saat appissa ilmoituksen, kun live alkaa, muuten liven voi etsiä hakutoiminnon kautta. Seuraajat voivat kommentoida liveä reaaliaikaisesti, muuta vuorovaikutusta ei ole. Pitäjä voi myös kutsua liveensä vieraan, jolloin ruutu näkyy jaettuna.

Instagram Liven / IGTV:n rajoituksena on se, että live voi kestää pisimmillään tunnin verran. Liven pitäjä voi tallentaa sen myöhemmin katsottavaksi, tai jos sitä ei tallenna, live säilyy tarinaosiossa tarinoiden tavoin seuraavat 24 tuntia.

Instagram Livejä on tullut seurattua useita ja yleensä ne ovat olleet varsin mukavia kokemuksia eivätkä edes pätki kovin usein. Lisäksi noin yleisesti ottaen nykyisillä kännyköillä saa riittävän kuvan- ja äänenlaadun varsinkin, jos ja kun puhuja on tarpeeksi lähellä mikrofonia ja kuvauspaikan valo on riittävä ja tasainen.

(Oma käytännön vinkki: jos suoratoistat (cast) Instagram Liven televisioon, aloita ensin suoratoisto ja avaa live vasta sitten - tai jos tiedät, kuinka pyörivän liven saa näkyviin televisioon, niin kerro toki.)

Viinitie Live Talk Facebookissa

Facebook Live & YouTube

Facebook Live toimii pitkälti samalla tavoin kuin Instagram Live sekä appilla että selaimen kautta. Live tallentuu pitäjän uutisvirtaan, josta sen voi katsoa myöhemmin.

Myös YouTube toimii appilla tai tutummin selaimen kautta edellisten malliin. Olemme joskus saaneet YouTuben kommentit näkyviin televisioon streamia suoratoistettaessa, joskus emme eli mene ja tiedä, mistä senkin saa säädettyä. Streamit tallentuvat automaattisesti pitäjän kanavalle.

***

Plussaa

  • voit vain möllöttää sohvalla pieruverkkareissa ja tuijottaa ruutua
Miinusta
  • vuorovaikutus jää melko vähäiseksi; tapahtuman vetäjät yleensä vastailevat kommentteihin, mutta muiden osallistujien kanssa ei tule keskusteltua

Muut

Viskitasting Discordissa (sumennettu tarkoituksella)

Pikaviestimet (WhatsApp, Discord jne)

Jussi testasi virtuaalisen viskitastingin sekä kännykkäappina että selaimessa toimivan Discordin kautta. (Vaatii rekisteröitymisen.) Tastingin teemana olivat sherrytynnyrissä kypsytetyt viskit. Jokaisella taisi olla eri viski lasissa, mutta se ei haitannut, sillä viskistä keskustelu ja kuvien postaaminen oli riittävän viihdyttävää.

Virtuaalibaari

Mainitaan myös, että mainostoimisto Bob the Robotin digibaari avautui 27.3. suurelle yleisölle. Emme ole testanneet sitä ovella piipahtamista pidempään, mutta ajatus on kieltämättä hauska.

Summa summarum

Virtuaalitastingit ovat oikein mukavaa viihdettä näin korona-aikana, kun kotona on kuitenkin pysyteltävä. Viinitastingien hankala puoli on vain se, että jos haluaisi maistaa kaikki esitellyt viinit, viiniä olisi hankittava melkoisen paljon eli melko yleisesti kaksi tai parhaimmillaan/pahimmillaan jopa 5-6 pulloa. Sitä jäisi siis myöhempää käyttöä varten runsaasti... Normaaleina aikoina voisi kutsua kaverit kylään, mutta nyt sekään ei käy. Toisaalta mielenkiintoisia tastingeja ja keskusteluja seuraa mielellään myös ilman viiniä.

***

Tulevia tapahtumia

Etätastingit ovat enimmäkseen kesätauolla, mutta vinkit ovat edelleen tervetulleita! Katso myös Olutpostin tapahtumakalenteri.

Menneitä tapahtumia

Facebook 

16.4. klo 18-19 Viinitie Live Talk: MW Heidi Mäkisen ja MW Pasi Ketolaisen vieraana MW Essi Avellan
17.4. Poikkeustilaklubi: K-18 Viiniä & viettelystä (Hyvinkään viiniklubin tasting)
18.4. klo 18-19.30 Lapin panimo: olutmaistelu, panimokierros & livebändi
23.4. klo 18 Viinitie Live Talk: vieraana Ville Relander
29.4. klo 18 Viinitie Live Talk: vieraana Jouko Mykkänen
7.5. klo 18 Viinitie Live Talk: vieraana Riku Riihilahti
14.5. klo 18 Viinitie Live Talk: punaviinit ja kala, vieraana Ari Ruoho
14.5. klo 18 Viinitie Live Talk: valkoviinit ja liha, vieraana Sasu Laukkonen
20.5. klo 17 Korkkiruuvi: Valkkareita vaivatta
20.5. klo 18 Viinitie Live Talk: vieraana Mikki Kauste
20.5. klo 18 Viinilehti x roseeviinit, vieraana Tuomas Meriluoto
20.5. klo 18 Viikon viini: Grillikauden parhaimmat viinivalinnat (Parés Baltà)
22.5. klo 19 Viinisuositus: Louis M. Martini live tasting
22.5. klo 20.30 Wine and Beyond: raikkaat roseeviinit
28.5. klo 18 Viinitie Live Talk: meren suolaisuuden maku viinissä on vain mielikuva, vieraana Niklas Roiha
4.6. klo 17 Korkkiruuvi: Rose - 2020-luvun megatrendi
4.6. klo 18 Viinitie Live Talk: ruoan ja viinin yhdistämisen perinteiset säännöt joutavat romukoppaan, vieraana Christina Suominen
5.6. klo 20.30 Wine and Beyond: viini ja ruoka
11.6. klo 18 Viinitie Live Talk: Bordeaux - missä viipyvät uudet tuulet vai vanhoissa vara parempi, vieraana Helena Puolakka
11.6. klo 18 Viinilehti: ruoan ja viinin yhdistäminen
17.6. klo 17 Korkkiruuvi: viimeinkin viinicocktaileja

lauantaisin klo 19.00 Viinibaari Vinhon #etäviinit

  • 18.4. uuden maailman klassikot
  • 25.4. prosecco vs. cava
  • 9.5. Georgia
  • 16.5. Villa Maria
  • 23.5. Casa Silva
  • 30.5. sherryt

Instagram

perjantaisin klo 16.30 Juomavinkki Viinivieraissa (lisätietoa)

  • 17.4. Alsacen viinit ja Sami Kuronen
  • 24.4. Zonin Prosecco -cocktailit ja Janni Hussi
  • 30.4. G.H. Mumm -samppanja ja Jenni Alexandrova

perjantaisin klo 18-19.00 Viinilehti

  • 17.4. oranssiviinit (Samuli Pasanen ja Simon J. Woolf, englanniksi)
  • 24.4. vappusamppanja (Antti Rinta-Huumo, samppanjana alle 30 € maksava Le Bullet)

perjantaisin klo 20.30 Essi Avellan & The Finest Bubble: The Friday Bubble (IG, englanniksi)

lauantaisin klo 15.00 Château Carsinin kuulumisia Ranskasta (tauolla?)

20.5. klo 19 Château Carsin -tasting (mikä vain viini käy)

27.5. klo 17 Viinimaa: Opi roseeviineistä
29.5. klo 17 Juomavinkki afterwork, vieraana Christoffer Strandberg
10.6. klo 20.30: The Finest Bubble & Essi Avellan: The Wednesday Bubble

YouTube

17.4. klo 19 JaskanKaljat: Tornion panimo -tasting
17.4. klo 19 CoolHead Talk Show: Episode 1
17.4. klo 20.30 Wine and Beyond: Viinitasting etänä
24.4. klo 19 JaskanKaljat: RPS Brewing
30.4. klo 20.30 Wine and Beyond: vapun kuoharit
1.5. klo 19 JaskanKaljat: vappuspesiaali
15.5. klo 19 JaskanKaljat: saunaolut
22.5. klo 19 JaskanKaljat: Pyynikin panimo
29.5. klo 19 JaskanKaljat: Fat Lizard
5.6. klo 19 JaskanKaljat: Pien
12.6. klo 19 JaskanKaljat: panimoravintola Plevna

Zoom

17.4. Olutliiton Hattubaari
18.4. Olutreissu: olut ja tapas
22.4. Oispa kaljaa -etätasting: oluen valmistuksen historiaa
6.5. Oispa kaljaa -etätasting: olut ja politiikka
8.6. klo 15 Virtual Vindirekt with Philipp Wittmann

Muut

22.5. Weinwelt Langefeld Bella Italia Online Organic Wine Tasting
29.5. Weinwelt Langefeld Bestseller Organic Wine Tasting
12.6. Weinwelt Langefeld Summer Special
29.6. saakka enimmäkseen perjantaisin klo 18 Mr. Nebbiolo: Meet the Winemaker