Selezione Italia 14.2.2018

Saimme blogin kautta kutsun Selezione Italia -tapahtumaan, joka järjestettiin Vanhalla ylioppilastalolla 14.2.2018. Paikalla oli tällä kertaa seitsemän viinintuottajaa.

Proseccoista ja muista kuohuviineistä eniten makuumme olivat nämä:

Villa Corniole Salísa Brut 2013 (Trento DOC; 100 % Chardonnay), perinteisellä samppanjamenetelmällä tehty raikas ja rapsakka kuohuviini. Kermainen suutuntuma, tuoksussa ja maussa vaaleaa kivihedelmää ja pirteä hapokkuus, hieman paahtoleipää ja pähkinää.

Cantina Tonello Lessini Durello Spumante (Lessini Durello Spumante DOC; 100 % Durella). Myöskin perinteisellä samppanjamenetelmällä tehty maukas, tuoksultaan aromaattinen ja suutuntumaltaan kermainen ja hedelmäinen durello palautti uskon Durella-rypäleeseen.

Nino Franco Brut (Valdobbiadene Prosecco Superiore DOCG; 100 % Glera) ja Faivè Rosè Brut 2016 (80 % Merlot, 20 % Cabernet Franc). Ensimmäinen oli mielenkiintoinen, yllättävän mineraalinen ja täyteläisen hedelmäinen, tyylikäs prosecco, ja toisen aromeissa oli punaista marjaa sekä hedelmäisyyttä. Brut menisi seurustelujuomana tai vaikkapa äyriäisten kanssa, kun taas Faivè sopisi paremmin ruoan kanssa.

Kurtin Wines La Risposta Ribolla Gialla Spumante Brut (Collio DOC) oli kepeä, kuiva, sitruksinen ja kukkaisa kuohuva.

Muista viineistä voisimme mainita seuraavat:

Colle Adimari Due su Due Sangiovese 2016 (IGT Toscana) oli maistuva perusviini vaikkapa pizzan tai pastan kanssa. Sangiovesen mukava hapokkuus ja tanniinisuus sekä kirsikkainen marjaisuus komppasivat toisiaan mukavasti.

Cantina Monpissan Birbet, kuiva Brachetto-rypäleestä tehty viini! Yleensä Brachettosta tehdään makeita viinejä, joten tämä oli mielenkiintoinen tuttavuus. Muutkin talon viinit olivat oikein maistuvia, mutta tämä jäi erikoisuutensa ansiosta parhaiten mieleen.

Cantina Tonello Incognito (IGT Veneto; 50 % Merlot, 50 % Cabernet Sauvignon), passito-menetelmällä kuivatuista rypäleistä tehty maukkaan marjaisa ja hieman hilloinen viini, jonka aromeissa oli myös kahvia ja vaniljaa. Se voisi sopia tumman suklaan kanssa. Cantina Tonellon viinejä muuten myy Tallinnassa Veinihaldjas, pitänee vaeltaa sinne jossain vaiheessa ostosmatkalle.

Lopuksi päivän ehdoton suosikkimme: Amastuola Primitivo Centosassi (IGP Puglia; 100 % Primitivo; luomu). Kuinka Primitivo voikaan olla herkullista! Voimakas, runsas maku, samettisia tanniineja, tummia marjoja, kirsikkaa, viikunaa, makeita mausteita, kukkaisuutta ja mineraalisuutta, kahvia ja vaniljaa - kaikki sopivasti tasapainossa. 15,5 % alkoholia ei tuntunut laisinkaan, kun viinin tuoksusta ja mausta löytyi koko ajan jotain uutta.

Olutblogisessiot vol. 5 - Olutmatkailu

Olutblogisessioiden viidennen osan teemana on olutmatkailu. Sessioiden ideana on, että yksi bloggaaja kirjoittaa ensin alustuksen jostain olueeseen liittyvästä aiheesta, ja sen jälkeen muut bloggaajat kirjoittavat samasta aiheesta mitä haluavat. Tällä kerralla alustuksen kirjoitti Arde arvioi.

Tšekkiläinen nokkosolut, Hofbräuhaus, Carlsbergin olutkokoelma

"You can't be a real country unless you have a beer and an airline. It helps if you have some kind of a football team, or some nuclear weapons, but at the very least you need a beer."
-Frank Zappa

Jussi: Pohdittuani aihetta monelta kannalta päätin lopulta kirjoittaa olueen liittyviä muistoja erinäisiltä matkoilta. Kohdemaata tai kohdekaupunkia emme ole koskaan valinneet suoranaisesti oluen takia, mutta monessa paikassa on ollut tarjolla olueeseen liittyvää aktiviteettia.

Joissakin kaupungeissa on ollut mahdollisuus kiertokäyntiin suurpanimolla. Tähän mennessä on tullut käytyä kolmessa eri suurpanimossa: Guinness Dublinissa, Carlsberg Kööpenhaminassa ja A. Le Coq Tartossa. Varsinainen panimokierros ei suurpanimoissa ole välttämättä kovin mielenkiintoinen, jos oluenteon prosessi on jo tuttu, sillä terästankit ovat samanlaisia joka paikassa. Panimorakennuksen ja panimon historia on yleensä paljon mielenkiintoisempaa. Esimerkiksi A. Le Coqin panimolla on museo, joka esittelee panimon ja samalla myös Viron historiaa 1800-luvun alusta lähtien sekä oluen historiaa muinaisesta Egyptistä nykypäivään.

Carlsbergin panimolla opas selitti pitkään, miksi panimon portilla on neljä massiivista elefanttipatsasta, jotka on koristeltu suurilla hakaristeillä. Elefanttien inspiraationa on ollut Rooman Piazza della Minervalla sijaitseva elefanttipatsas ja hakaristillä ei vuonna 1901 ollut samaa merkitystä kuin nykyisin. Tuohon aikaan se oli vain onnea tuova symboli. Panimokierrokselta jäi myös mieleen, että työntekijät saivat osan palkastaan oluena. Nestemäinen palkka annosteltiin puisiin mukeihin ja ovelat työntekijät koversivat mukeja sisäpuolelta saadakseen huijattua lisää palkkaa. Carlsbergillä on lisäksi luultavasti maailman suurin olutkokoelma, jossa on tällä hetkellä yli 20000 avaamatonta olutpulloa eri puolilta maailmaa.

Guinness on vienyt kiertokäynnin tuotteistamisen ehkä pisimmälle. Myymälässä oli tarjolla kaikkea mahdollista mainostavaraa ja kierroksella olisi päässyt opettelemaan oikean tavan kaataa Guinness tuoppiin. Kierroksen mielenkiintoisinta antia olivat kuitenkin itse panimon historia ja vanhat mainokset. Mainokset havainnollistivat, kuinka suhtautuminen olueeseen on muuttunut ajan kuluessa. Nykyään tuskin olisi sallittua mainostaa olutta terveellisenä juomana, joka vahvistaa fyysisiä voimia.

Hofbräuhaus ja Gotlands Bryggeri

Suurpanimoiden vaihtoehtona ovat pienpanimot. Visbyssä poikkesimme Gotlands Bryggerissä, joka olikin pieni ja viehättävä - ja myymälässä meitä palveli yllättäen suomea puhuva mies. Viime kesänä yritimme vierailla Gotlands Bryggerissä uudelleen, mutta satuimme valitsemaan juuri sen päivän, jolloin panimo oli suljettuna.

Suomalaisista pienpanimoista mielenkiintoisin on tähän mennessä ollut Malmgårdin panimo, sillä vierailupäivänä pääsi tutustumaan myös Malmgårdin linnaan ja panimon ravintolassa juomia tarjoili itse kreivi. Kiertokäyntejä järjestetään linnassa vain muutamana päivänä vuodessa, joten kannattaa valita tarkkaan, milloin menee vierailulle. Nyt kun panimot saivat myös vahvempien oluiden ulosmyyntiluvan, vierailemme todennäköisesti useammissa suomalaisissa pienpanimoissa.

Panimoiden lisäksi paikalliseen oluttarjontaan voi tutustua tietenkin myös pubeissa ja baareissa. Münchenissä käydessämme oli tietenkin pakko vierailla 1589 perustetussa Hofbräuhaus am Platzlissa. Paikka on selvästi suunnattu nykyisin turisteille, mutta oli silti vierailemisen arvoinen. Dublinin vanhin pubi, vuonna 1198 perustettu The Brazen Head oli sen sijaan perinteinen pubi, jossa paikallisetkin käyvät. Tilauksesta valmistetut lihaleivät olivat herkullisia! Prahan pubeista on jäänyt parhaiten mieleen Pivovarský dům, jossa tuli maistettua nokkosolutta, kahviolutta, banaaniolutta ja paikallista erikoisuutta, joka paljastui vehnäolueksi.

Tukholmassa tulee yleensä vältettyä vanhan kaupungin pubeja, joissa tarjonta on melko lagervoittoista ja hintataso turistirysän luokkaa. Parempia olutpaikkoja löytyy Södermalmilta. Mainitsemisen arvoisia ovat ainakin Omnipollos hatt, Akkurat ja Krogen Soldaten Svejk. Omnipollosta saa panimon omia erikoisoluita ja Akkuratissa on laaja valikoima ruotsalaisia ja muunmaalaisia oluita. Svejk on perinteinen tšekkiravintola, jonka olutvalikoima ei ole suuri, mutta hinnat ovat Tukholman hintatasoon nähden kohtuullisia.

Tallinnan vanhassa kaupungissa on tullut käytyä melko usein Drink Bar & Grillissä. Syynä on ollut baarin kellarissa sijaitseva olutkauppa. Nykyään olutostoksille tulee suunnattua Kalamajassa sijaitsevaan Uba ja Humaliin.

Kärry Carlsbergin panimolla ja lambic-hetki Brysselissä

Marjut: Vaikka itse en aiemmin olutta juonutkaan Guinnessia ja lambiceja lukuunottamatta, jostain kumman syystä vieraista kielistä opin ensimmäisenä sanan olut - "pivo", "alus", "birra"...

Olutmatkailu on ollut hyvä tapa pitää helposti kyllästyvä kymenlaaksolainen tyytyväisenä. Itse voisin vain istua terassilla ja tuijottaa ohimeneviä ihmisiä, mutta Jussi kaipaa reissuilla enemmän toimintaa. Toiminnaksi ei tässä yhteydessä kovin mielellään lasketa vaate-, kenkä-, laukku- ja lankakauppojen kiertämistä muuten kuin kaukaa. Shoppailua saa kuitenkin ujutettua ohjelmaan, kun niiden jälkeen voi vastapainoksi miehen palkita oluella (tai viinillä) ja itsekin voi lepuuttaa jalkojaan juoman äärellä.

Niin, ja jotain on pakko syödäkin, miksei siis pubiruokaa, jota aiemmin sivuttiinkin hieman? Vilnassa paikalliseksi erikoisuudeksi paljastuivat kaalikääryleet ja keitetyt perunat, Riikassa taas voi oluen kanssa nauttia metrin makkaraa Alus Arsenāls -pubissa...

Kun nyt lambicit mainittiin, niin lopuksi olutmuisto Brysselistä: olimme vierailulla kaverini luona ja menimme kolmistaan paikalliseen baariin, joka tosin sattui olemaan irkkupubi. Yritin tilata lambicia, mutta baarihenkilö ei kuitenkaan ymmärtänyt, mitä halusin. Ehkä aksenttini oli epäselvä, ehkä irkkupubissa pitää tilata vain Guinnessia, mene ja tiedä, mutta epätoivoinen "Belgian beer" toimi kuitenkin. Kun sain olueni, tuopissa luki "Lambic"... Sen jälkeen olemme kutsuneet vastaavia epätoivoisia kommunikaatiokatkostilanteita lambic-hetkiksi.

Matkailu siis avartaa, myös olutmatkailu.

Uisge 2018

Jussi kävi tänäkin vuonna yksin Uisgessa heti perjantaina 9.2. Paikkana oli tuttuun tapaan Vanha ylioppilastalo ja tarjolla oli viskien lisäksi myös rommia, konjakkia ja giniä. Tällä kertaa tastingiksi valikoitui taiwanilaisten viskien tasting.

Tastingin kaikki viskit olivat peräisin paikallisen Alkon eli Taiwan Tobacco and Liquor Corporationin omistamasta Nantou-tislaamosta. Nantoun viinitila on ollut olemassa jo vuodesta 1978, mutta tislaamo perustettiin vasta vuonna 2007. Syy oli kyseisen vuoden massiivinen ohrasato, joka johti ylituotantoon. Kaikkea ohraa ei saatu myytyä, joten valtio päätti auttaa viljelijöitä ostamalla sadon ja tekemällä siitä viskiä. Kukaan ei kuitenkaan osannut valmistaa viskiä, joten päätislaajaksi valittu henkilö lähetettiin Skotlantiin oppimaan alaa. Viskin valmistaminen alkoi seuraavana vuonna hänen johdollaan.

Ensimmäinen viski oli Omar Bourbon Cask. Omar-nimellä ei ole mitään tekemistä suomalaisen karamellin kanssa, vaan se on gaelin kieltä ja tarkoittaa meripihkaa. Viski on sekoitus 3-7 vuotiaista tisleistä. Viskin tuoksussa oli bourbonimaisesti vaniljaa sekä hunajaa ja sitrusta. Hedelmäinen maku myötäili tuoksun aromeja kun taas jälkimaku kallistui mandariinin ja toffeen suuntaan. Tämä viski meni kategoriaan perusviski.

Seuraavat kolme viskiä olivat mielenkiintoisempia. Niitä on kypsytetty ensin 3,5 vuotta Bourbon-tynnyrissä ja sen jälkeen likööri- tai viinitynnyreissä. Toinen viski Omar Lychee Cask oli kypsynyt litsilikööritynnyrissä. Sen hedelmäisestä tuoksusta erotti selvästi litsin sekä makeaa trooppista hedelmää. Makeahko maku oli myös litsinen ja hedelmäinen. Kolmas viski Omar Plum Cask oli kypsytetty luumulikööritynnyrissä. Tuoksu oli vahvan luumuinen, hedelmäinen ja keksinen. Maku toisti tuoksun aromeja, mutta jälkimaku oli yllättäen tanniininen.

Neljäs viini Omar Black Queen Wine Finish oli kypsytetty tynnyrissä, jossa oli ollut Japanista kotoisin olevasta Black Queen -rypäleestä tehtyä punaviiniä. Viinin tuoksu toi mieleen vaniljaisen makean sherryn. Maku toi aromipalettiin lisäksi taatelia, pähkinää ja jopa karamellisuutta. Tämä oli tastingin yleinen suosikki ja myös Jussin suosikki.

Viimeinen viski Omar Peat Bourbon Type muistutti skottiviskiä ja sen aromimaailma koostui lähinnä savuisuudesta ja savukinkusta.

Suomesta ei saa mitään näistä viskeistä, Alkossa on vain Omar Sherry Cask Single Malt, joka ei ollut mukana tastingissa. Mikäli haluaa maistaa jotain tastingin viskeistä, joutuu matkustamaan Taiwaniin tai käymään Hong Kongin lentokentän myymälässä.

Annosten hinnat olivat Uisgessa niin edulliset, että tapahtumassa kannatti keskittyä harvinaisempiin ja kalliimpiin viskeihin. Tastingin ulkopuolella maistetuista viskeistä parhaiten jäivät mieleen Glenlivetin vaniljainen ja kuivahedelmäinen Nadurra Oloroso, Taliskerin miedon savuinen ja hedelmäinen 18yo sekä Redbreastin vaniljainen ja pähkinäinen 21 Year Old Single Pot Still.

Erikoismaininnan ansaitsee Cafe Vanhan tarjoama Uisgen menu. Varsinkin viskiglaseerattu porsaankylki oli niin hyvää, että sitä tuli santsattua useampaankin kertaan.

Ravintola Basen viiniklubi 13.2.2018: Etelä-Ranska

Ravintola Basen helmikuun viiniklubissa maistelimme Languedoc-Roussillonin alueen viinejä Basen oman sommelierin Elijah Nelsonin johdolla.

Maistelulautasella oli tarjolla Meule de Jura -juustoa, jokirapukeittoa ja härän noisettia

Gérard Bertrand Terroir Picpoul de Pinet 2016
(AOP Picpoul de Pinet; 100 % Picpoul; 12,90 €)

Illan ensimmäinen viini oli väriltään hyvin vaalea, mutta tuoksultaan varsin runsas ja aromaattinen. Kukkaisuuden ja mineraalisuuden lisäksi raikkaassa tuoksussa oli havaittavissa sitruksista hedelmäisyyttä ja vaaleita kivihedelmiä, kuten persikkaa ja aprikoosia, sekä keltaista omenaa. Pirteän hapokas maku jatkoi tuoksun linjoilla. Jälkimaussa tuntui sitrusta ja valkopippuria.

Kiva, raikas ja kesäinen viini oli Marjutin suosikki ja toisen seurueemme jäsenen jaetulla ykkössijalla.

Gérard Bertrand Gris Blanc 2016
(IGP Pays d'Oc; Grenache Gris;  12,90 €)

Toinen viini oli väriltään haalea, oranssiin vivahtava lohenpunainen rosé. Sen kirpeässä tuoksussa oli sitrusta ja punaisia marjoja, kuten karpaloa, kirsikkaa, mansikkaa ja vadelmaa, samoin maussa ja jälkimaussa. Kuivahko ja hapokas viini oli tyylikäs, mutta hieman tylsä (ainakin pirtsakan valkoviinin jälkeen). Ruoan kanssa se voisi kuitenkin toimia.

Hilllityn tyylikäs rosé oli yhden seurueemme jäsenen suosikki.




Gérard Bertrand Château l’Hospitalet Art de Vivre 2016
(AOC La Clape; 30 % Grenache, 30 % Mourvedre, 40 % Syrah)

Tämän viinin aiempaa vuosikertaa tarjoiltiin Nobel-illallisilla vuonna 2013, joten olimme ilmiselvästi hyvässä seurassa. Viinin väri oli hieman sinertävä, mutta tumma ja lähes läpinäkymätön punainen. Sen tuoksu oli makeahko ja mausteinen, tumma mustikkainen ja mustaherukkainen marjaisuus yhdistyi kahviin ja yrttisyyteen. Viinin maku oli tanniininen ja hilloisen marjainen, tasapainoisessa maussa marjaisuutta komppasivat pippuri, kahvi ja vanilja sekä pieni kukkaisuus. Pitkässä jälkimaussa oli mustikkaa ja pippuria.

Noisetin kanssa sopinut ruokaviini oli seurueemme mielestä illan paras viini: seurueemme enemmistö, Jussi mukaanlukien, valitsi sen suosikikseen.

Gérard Bertrand Terroir Fitou 2014
(AOC Fitou; Grenache, Carignan)

Molemmat punaviinit olivat väriltään tummia ja lähes läpinäkymättömiä, mutta niistä tämä pari vuotta vanhempi ei enää sinertänyt reunoilta. Sen tuoksu oli herkullisen mausteinen ja marjahilloinen. Luumun ja karhunvatukan lisäksi tuoksussa oli havaittavissa nahkaa ja tupakkaa sekä jonkin verran pippuria. Samat aromit toistuivat maussa, jälkimaussa tuntuivat eniten taateli ja mausteet.

Tämäkin viini oli ruokaviini, mutta se jakoi mielipiteitä: Marjutin mielestä se sopi paremmin juuston kanssa ja Jussin mielestä taas noisetin kanssa. Viini pääsi yhden seurueemme jäsenen jaetulle ykkössijalle yhdessä ensimmäisen viinin kanssa.

M. Chapoutier Banyuls Rimage 2015
(AC Banyuls; Grenache; 19,73 €)

Viimeisen viinin vuosikerta 2013 oli jo entuudestaan tuttu sekä Basen suklaa- ja viinitastingista että Decanterin viinibaarin jouluviinitastingista - ja yhtä hyvää tämä pari vuotta tuoreempi vuosikertakin oli. Makea, portviinimäinen väkevöity viini (rimage = viini väkevöidään maseraation aikana) tuoksui marjaiselle ja mausteiselle, kypsille marjoille ja viikunalle. Sen sopivasti hapokkaassa maussa oli myös kuivattua luumuja, mustikkaa ja viikunaa, luumu jatkui myös jälkimaussa.

Tumman suklaan kanssa viini sopi erinomaisesti. Kukaan ei kuitenkaan valinnut sitä suosikikseen - ei edes Jussi.

Maistilan Pessimisti

Mikä olut?
Pessimisti (Maistila)
Oluttyyppi: pale ale
Alkoholia: 5,4 %
Hinta: 4,80 € olutkauppa Pienissä

Minkä kanssa nautittu?
Sellaisenaan

Mitä panimo lupaa?
Kattilahapatettu, Australian ja Amerikan hopseilla humaloitu vaalea olut. Miedosti hapan eli kivasti kirpeä pale ale. Optimisti APA:n kirpeä pikkuserkku.

Mitä oluttyyppi lupaa?
Pale ale on yleisnimitys vaaleille pintahiivaoluille, jotka ovat yleensä voimakkaasti humaloituja. Oluttyypin nimi tulee brittiläisestä pale ale -maltaasta. Kattilahapatus taas lupaa maitohappobakteerin tuottamaa happamuutta.

Kommentit

M: Maistuu oluelle, tosin happamuus on aina hyvä asia.

J: Tämän oluen ostopäätökseen vaikuttivat suuresti sen nimi ja etiketti. Viimeinkin meille pessimisteillekin on oma olut! Panimon mukaan kyseessä on kirpeä pale ale, muualla tämä luokitellaan hapanolueksi (Untappd) tai American Pale Aleksi (Ratebeer).

Olut on sameaa ja väriltään kupariin vivahtava oranssi. Tuoksua hallitsevat APA:lle tyypilliset trooppinen hedelmä, mango, sitrus ja greippi. Maku on kevyen hapan, päällimmäisinä maistuvat sitrus, greippi ja raparperi, taustalta erottaa myös mangoa. Jälkimaku on greippinen ja kirpeän raparperinen.

Pessimistinen olutbloggaaja ei tällä kertaa pettynyt. Pessimisti on kirpeän raikas ja maistuva olut, joka tosin sopisi paremmin kesällä nautittavaksi. Arvosanaksi annan +.

Spinnaker Shiraz 2016

Näytepullo / Norex Selected Brands

Spinnaker Shiraz 2016
Riverland, Australia; 100 % Shiraz; 8,89 €
Luomu

Tuottaja Mare Magnum, maahantuoja Norex Selected Brands

Etiketin mukaan täyteläinen, hedelmäinen ja mausteinen punaviini

Rypäleen mukaan
Shiraz: tanniineja, marjoja (kirsikkaa, vadelmaa, luumua, karhunvatukkaa; kuumilla alueilla jopa hillomaista marjaisuutta), mausteita (neilikkaa, pippuria, valkopippuria), suklaata, kahvia, nahkaa, tupakkaa ja savua

Ruokana entrecôte ja halloumi-cashewpähkinä-granaattiomena -salaatti

Lyhyesti: mukava perusaussishiraz alle kympillä!

Kommentit 

M: Viini on väriltään syvän punainen, lähes läpinäkymätön. Sen tuoksussa on australialaiselle shiraz'lle tyypillisesti makeaa marjaa ja herukkahyytelöä sekä pippurista mausteisuutta ja pientä paahteisuutta. Samat aromit jatkuvat myös maussa. Tumman marjaisessa ja pirteän pippurisessa viinissä on myös pientä makeutta (sokeria 12 g/l), yrttisyyttä ja mausteisuutta, tanniinit ovat pehmeät. Jälkimaku on mausteinen ja pippurinen, kielelle jää pippurin lisäksi hieman neilikkaa. Entrecôten ja salaatin kanssa viini sopii hyvin, varsinkin suolainen halloumi on mainio seuralainen. Viini saa arvosanaksi +.

J: Viini on väriltään syvän rubiininpunainen. Makeahkossa tuoksussa on tummaa marjaa, karhunvatukkaa, yrttisyyttä, paahteisuutta ja hilloisuutta. Heti avaamisen jälkeen tuoksussa oli myös kumia, mutta se katosi ilmaantumisen myötä. Maku on aluksi herukkahilloinen, mutta muuttuu pian mausteiseksi, jopa pippuriseksi. Tanniineja on kohtalaisesti, tämä on ehdottomasti ruokaviini. Jälkimaku on mausteinen ja mustaherukkainen. Mediumiksi paistetun entrecôten kanssa viini sopi erinomaisesti eikä halloumisalaattikaan aiheuttanut riitasointuja. Viini kävisi hyvin grilliruoan kanssa. Arvosana +.

Halloumi-granaattiomena-cashewpähkinäsalaatti (kahdelle)

kerä jäävuorisalaattia
n. 125 g halloumijuustoa (1/2 pakettia)*
n. 1/2 granaattiomenan siemenet
80 g cashewpähkinöitä
kastikkeeseen improvisoiden sitruunamehua, oliiviöljyä, granaattiomenan mehua, suolaa ja pippuria

Paahda cashewpähkinät kuivalla pannulla. Leikkaa halloumi noin 1/2 cm paksuisiksi viipaleiksi, paista pannulla kauniin ruskeiksi. Asettele salaatinlehdet lautaselle, kaada salaatinkastike päälle. Lisää granaattiomenan siemenet, cashewpähkinät ja halloumi.

* Tai paista varmuuden vuoksi koko paketti, tulee se kuitenkin syötyä.

Pizzaviinit

Viime vuoden puolella australialaisten viinien eri vuosikertoja vertaillut raatimme aloitti uuden vuoden Italian herkkujen ja pizzaviinien äärellä.

Zenato Lugano Metodo Classico Brut 2013

(DOC Veneto; 100 % Trebbiano di Lugana; 25,40 €)

Alkumaljana ja alkupalojen kanssa meille tarjoiltiin Zenato Lugano Metodo Classico Brut -kuohuviiniä. Skumppa on tehty Trebbiano di Luganosta eli Verdicchiosta perinteisellä samppanjamenetelmällä ja se kypsynyt pulloissa 18 kk ajan. Vaikka tuoksun päärynäisyys ja omenaisuus johdattelivatkin ajatuksia proseccon suuntaan, viini ei kuitenkaan ollut prosecco. Mukava hapokkuus ja sitruksisuus tekivät viinistä ryhdikkään antipastin seuralaisen.

Ruffino Chianti 2016

(DOCG Chianti, Toscana; vähintään 70 % Sangiovesea ja enintään 30 % muita sallittuja punaisia rypälelajikkeita, kuten Cabernet Sauvignon ja Merlot; 10,89 €)

Illan ensimmäisenä viininä oli perinteinen Chianti. Sen tuoksussa oli marjaa, hapankirsikkaa, karpaloa ja mansikkaa sekä mausteita ja hitunen orvokkista kukkaisuutta. Samaa marjaisuutta ja mausteisuutta oli myös hapokkaassa maussa. Tanniinit olivat pehmeät. Aina luotettava Ruffino Chianti oli Marjutin suosikki.

Zenato Alanera Rosso Veronese 2015

(IGT Rosso Veronese, Veneto; 55 % Corvina, 25 % Rondinella, 10 % Corvinone, 10 % muut paikalliset lajikkeet; 16,15 €)

Zenato Alanera on valmistettu samoista rypälelajikkeista kuin yleensä amarone-viinit, ja kun rypäleistä osa on vielä kuivattu, amarone-odotuksia ei voi estää. Viinin tummasävyisessä tuoksussa on vaniljaa ja mausteita, ehkä hieman kahviakin, sekä vadelmaista ja kirsikkaista marjaisuutta. Sen samettinen ja hapokas maku jatkaa tuoksun linjoilla. Meidän mielestämme Alanera ei alleviivaa amaronevaikutteitaan, mutta kyllä siinä jotain amaronemaistakin on, kun tarpeeksi hakee. Yksi raatilainen äänesti sen suosikikseen.

Fattoria Le Poggette Amelia Rosso Veronese 2010

(DOC Amelia, Umbria; Canaiolo Nero, Montepulciano, Sangiovese)

Illan kolmannesta viinistä ei löydy oikeastaan minkäänlaista tietoa netistä, mutta ei anneta sen haitata. Viinin tuoksu on mausteinen ja musteinen, ja samat aromit ovat havaittavissa myös sen maussa pienen savuisuuden ja mustikan lisäksi. Illan vanhin viini on mielenkiintoinen, mutta raatimme ei täysin lämmennyt sille. Sellaisenaan se ei ollut parhaimmillaan.

Ecoltura Appassimento Biologico 2016

(IGT Puglia, Apulia; 100 % Primitivo; 13,89 €)

Illan viimeisestä viinistäkään ei löydy paljoakaan tietoa. Apulialainen luomuviini on valmistettu appassimento-menetelmällä eli Zenato Alaneran tavoin osa sen valmistukseen käytetyistä rypäleistä on kuivattu. Viinin tuoksu on makeahkon marjainen, mustikkainen ja luumuinen, lisäksi siitä erottaa lakritsaa ja rusinaa. Samat aromit jatkuvat myös täyteläisessä maussa. Tanniineja on jo jonkin verran, joten viini on kokonaisuutenaan varsin kivaa ja helppoa juotavaa. Enemmistö raatilaisista, myös Jussi, valitsi sen suosikikseen.

Kuinka pizzojen kanssa sitten kävi? Tarjolla oli neljää erilaista: sieni-, ventricina-salami-, ilmakuivattu kinkku- ja lohipizzaa. Kaikki viinit olivat melko samanhenkisiä: tummia ja mausteisia, kirsikkaisia ja hapokkaita, joten vertailun olisi voinut olettaa olevan tasainen.

Toisin kävi. Sellaisenaan maistelluista viineistä paljastui uusia piirteitä ruoan kanssa. Ehkä hieman yllättäen kolmas viini, Fattoria Le Poggette Amelia Rosso Veronese 2010, pärjäsi parhaiten kaikkien pizzojen kanssa, toiseksi parhaiten taas Ecoltura Appassimento. Ruffino Chianti kaipasi ruokaa seurakseen, mutta pizzojen kanssa se ei nyt päässyt loistamaan, ei myöskään Zenato Alanera.

Freigeist Bierkulturin hapanoluet Kitty's Public Housessa 8.2.2018

HOK-Elannon Elämyspäivät jatkuivat. Lähdimme molemmat Kitty's Public Houseen ilmaiseen hapanoluttastingiin, jossa Freigeist Bierkulturin Sebastian Sauer (osuva nimi!) esitteli viisi oluttaan. Suomesta näitä saattaa saada satunnaisesti joistakin ravintoloista.

Oluet kuvassa oikealta vasemmalle

Taste of the Cretian Sun

Kreetan auringon inspiroima olut oli maustettu granaattiomenalla, inkiväärillä ja rosmariinilla sekä hapanrypälemehulla (verjuis, verjus, verjuce, verjuice, kuinka se nyt halutaankaan kirjoittaa) eli raaoista viinirypäleistä puristetulla mehulla. Kaunis meripihkan värinen olut tavoitti hyvin saaren aurinkoisuuden: sen raikkaassa tuoksussa oli appelsiinia ja inkivääriä ja sen maku oli mukavan kepeä, kirpeä ja mausteinen. Tämä olut oli Marjutin suosikki.

Helmut K. Lichtenhainer

Toisena vuorossa oli perinteinen saksalainen savuvehnäolut Lichtenhainer, jonka loistokausi oli 1800-luvun lopulla. Sen jälkeen oluttyyli ehti unohtua noin vuosisadan ajaksi, kunnes se taas löydettiin uudelleen. Samean kullankeltaisen oluen tuoksussa oli runsaasti savua ja jonkin verran vehnäoluelle tuttua banaania, sen maku oli taas pehmeä eikä niin savuinen. Pienen banaanin lisäksi maussa oli maitohapon mukanaan tuomaa laktisuutta ja miellyttävää, mietoa happamuutta. Tämä olut oli helppoa juotavaa.

Bread Zeppelin

Kolmas olut oli Lichtenhainerin ja kvassin (venäläisen yleensä ruisleivästä tehdyn leipäkaljan) risteytys eli Lichtenhaineriin on lisätty myös ruisleipää. Kuparinvärisen oluen tuoksussa oli ruisleipää, pähkinää ja miedosti savua, sen maussa taas vadelmaista marjaisuutta, nougatmaista makeutta ja tietenkin ruisleipää. Mielenkiintoinen aromikattaus oli tasapainoinen ja vaika ensireaktio oli lähinnä hämmästys, oluelle lämpeni vähitellen, mutta ei sitä tuoppitolkulla kuitenkaan kykenisi juomaan.

Mamma Mia

Neljäntenä tykitettiin taas eri sfääreihin. Tällä kertaa oluen mausteina olivat raparperi ja voikola, ja tavoitteena oli saada raparperipiirakalle maistuva olut - ja kyllähän se onnistui. Samean pronssinvärisen oluen tuoksu oli raparperinen ja muistutti viiniä (mutta vaikka kuinka pohti, sen tarkemmin siitä ei saanut kiinni). Tuoksun voi toi mieleen myös voilla maustetut popcornit, mutta enimmäkseen se sai ajattelemaan kakkumaista piirakkapohjaa. Oluen maku oli täyteläinen ja sen raparperipiirakkaisuus sai oluen tuntumaan jopa makealta. Raparperin raikkaus ja happamuus kevensivät hyvin muuten hieman raskasta suutuntumaa. Tämä olut oli Jussin suosikki.

Salzspeicher

Illan viimeinen olut oli hapankirsikalla ja suolalla maustettu porter, joka on saanut nimensä suolavarastorakennuksien mukaan. Me maistoimme hapankirsikkaversion, mutta tästä oluesta on olemassa myös vadelmalla maustettu versio. Tummanruskean oluen tuoksussa oli aavistus savua, toffeeta, tummaa suklaata, suolaisuutta ja jopa hieman kookosta, samat aromit jatkuivat maussa. Olut oli mielenkiintoinen versio porterista, ja suklaakarkkien kanssa se sopi hyvin.

Summa summarum

Avartava kokemus. Marjut odotti ihania, happamia, lähes hammaskiilteen syövyttäviä hapanoluita, mutta toisin kävi - oli kuitenkin mielenkiintoista huomata, miten erilaisia hapanoluet voivat olla. Jussikin selvisi tapahtumasta ilman sen kummempia traumoja, vaikka hapanoluet eivät yleensä ole Jussin suosikkeja. Tälläkin kertaa tosin huomasi sen, että maut menevät ristiin: Marjutin suosikit olivat Jussin listalla häntäpäässä ja päinvastoin.

Iso-Kallan oluttasting Zetorissa 2.2.2018

HOK-Elannon Elämyspäivillä järjestettiin ravintola Zetorissa ilmainen kuopiolaisen Iso-Kallan Panimon oluiden tasting. Loppasuita edusti Jussi. Oluiden kanssa tarjottiin maistelulautanen, jolla oli sinihomejuustoa, Lihaniekan Debreziner-makkaraa, Hanna Partasen kalakukkoa ja suklaakakkua.

Ensimmäinen olut oli Blonde Ale (5,9 %), joka valittiin vuonna 2017 Suomen parhaaksi vaaleaksi aleksi. Blonde oli belgityylinen olut, jonka aromimaailmaa hallitsivat hiiva, hedelmäisyys ja banaani. Sinihomejuuston kanssa olut sopi kohtuullisen hyvin, mutta ei ollut ihan täydellinen pari. Se oli maukas kotimainen vaihtoehto belgioluista pitävälle henkilölle, esimerkiksi minulle.

Toinen olut oli Savo Dark Lager (4,5 %). Tuoksussa oli karamellia, tummaa suklaata ja paahteisuutta. Maku toisti tuoksun aromeja, mukana oli myös maltaisuutta ja kahvia. Jälkimaku oli hyvin kahvinen. Kalakukon kanssa olut kävi hyvin, mutta muuten kyseessä oli melko tavanomainen tumma lager.

Seuraava olut oli Savu Kekri (savumärzen; 5,7 %). Tuoksua hallitsi savu, sen taustalla oli myös karamellisuutta, kahvia ja häivähdys luumua. Maku toisti aromeja, siinäkin savu oli pääosassa. Rasvainen makkara neutraloi jostain syystä savuisuutta, jolloin muut aromit pääsivät maussa paremmin esille. Olut sopi hyvin juotavaksi kylmänä talvipäivänä.

Viimeisenä oli vuorossa Turmion Kätilöiden kanssa yhteistyössä kehitetty Pimeyden Morsian (Imperial Stout; 8,0 %), joka on maustettu kahvilla ja kaakaolla. Tuoksussa oli kahvia, vaniljaa, paahteisuutta ja taatelia. Maussa oli näiden aromien lisäksi myös lakritsaa, ja jälkimaku oli lakritsainen. Suklaakakun seurana porter toimi hyvin. Myös sinihomejuustoa kehotettiin kokeilemaan Pimeyden Morsiamen kanssa, mutta siinä vaiheessa juusto oli jo ehditty syödä. Tämä oli mielestäni tastingin paras olut.

Kokonaisuutena tasting oli hyvä ja sille varattu tila oli rauhallinen. Ruoatkin oli valittu hyvin sopimaan oluiden kanssa. Ainoa negatiivinen asia oli se, että oluita maistettiin muovimukeista, mikä latisti aromeja.

Viinijooga

Emme ole erityisen tunnettuja sporttisuudestamme, oikeastaan päinvastoin, ainoa harrastamamme urheilu on penkkiurheilu. Toisaalta taas joskus iskevät kummat päähänpistot - esimerkiksi kun HOK Elannon/Raflaamon Elämyspäivien ohjelmassa oli viini- ja skumppajoogaa, Marjutin mielestä oli varsin loistava idea ilmoittautua mukaan kahteen eri joogatapahtumaan.

Ensimmäinen viinijoogakerta oli 1.2.2018 Virgin Oil Co.:ssa ja sen viinit tarjosi Viinilinna. Marjut suuntasi paikalle työkaverinsa kanssa, Jussi lähti ennemmin oluttastingiin. Yllätyimme iloisesti, kun viiniksi paljastui Viinilinnan oma samppanja! Lisäksi joogan jälkeen oli vielä viinitasting eli nopea paluu omalle mukavuusalueelle. 6.2. taas kävimme yhdessä skumppajoogassa Kaivopihan Karaokekellarissa, jossa tarjolla oli talon skumppaa (tai jotain vastaavaa).

Sopiiko viinijooga aloittelijoille/ensikertalaisille? Miksipä ei, tosin se on säkästä kiinni, millaiseen joogaan päätyy. Virgin Oil Co.:ssa Marjut oli ainoa ensikertalainen, joten tunti tuntui menevän edistyneiden mukaan. Sen takia olo oli hieman sekava: tuntui siltä, että rautalankaohjeistusta olisi voinut olla enemmän, koska kaikki oli uutta. Toisaalta oli hyvä, että salin reunassa sai rypeä rähmällään kaikessa rauhassa eikä joutunut huomion kohteeksi, toisaalta ohjeiden seuraaminen oli epävarmaa varsinkin silloin, kun ohjaajan mallia ei nähnyt kunnolla. Jollain tavalla tunti tuli kuitenkin räpiköityä läpi. Kaivopihan Karaokekellarin jooga sen sijaan oli hyvin aloittelijaystävällinen. Ohjaaja näytti liikkeet selkeästi ja kertoi, kuinka ne voi tehdä helposti tai haastavasti.

Oliko viiniä riittävästi? Kyllä. Joogan aikana sitä ei edes ehtinyt ajatella, joten lasillinen riitti hyvin.

Oliko rankkaa? Oli ja ei. Kun ei taivu, niin ei taivu ja kun ei jaksa, niin ei jaksa, kaikesta voi syyttää vain omaa rapakuntoaan. Toisaalta yllättävän hyvin meni ja itsensä sai taipumaan monella eri tavalla. Lasista ei läikkynyt eikä sitä potkaissut kertaakaan nurin. Virgin Oil Co.:n joogan alkujärkytyksen jälkeen tuntui jopa siltä, että endorfiinit potkivat mukavasti, Kaivopihan Karaokekellarin jooga taas oli hyvin leppoisaa ja rauhallista.

Miltä nyt tuntuu? Muutaman päivän ajan Virgin Oil Co.:n jälkeen oli piesty olo, kun reisien ja selän unohdetut lihakset muistuttivat olemassaolostaan. Toisaalta taas hartiajumit tuntuivat helpottavan paremmin tunnin joogan jälkeen kuin tunnin hieronnan jälkeen. Kaivopihan Karaokekellarin joogan jälkeen ei lihaksissa tuntunut oikeastaan miltään.

Sopiiko jooga ravintolaan? Miksei, kunhan tila on puhdas ja rauhallinen eikä siellä ole muita asiakkaita töllistelemässä ja ihmettelemässä kovaan ääneen, mitä ihmeen hörhöilyä skumppajooga oikein on.

Kannattiko? Kyllä vain! Kahden kerran jälkeen on vaikea sanoa, onko jooga oma juttu vai ei. Loppujen lopuksi päällimmäiseksi jäi positiivinen fiilis ja joskus voisi ehkä harkita alkeiskurssia, jolla joogaan pääsisi tutustumaan paremmin samalla tasolla olevien ihmisten kanssa.

Olutpajan oluttasting Stone'sissa 1.2.2018

HOK-Elannon Elämyspäivien yhteydessä järjestettiin Stone'sissa ilmainen Olutpajan oluiden tasting. Panimo sijaitsee Pälkäneellä Rönnvikin viinitilan yhteydessä. Oluita oli esittelemässä Olutpajan panimomestari Timo Jukka, ja Loppasuita edusti Jussi.

Ensimmäinen olut oli Maltaan haukka (Dark Ale; 5,6 %), josta on olemassa myös miedompi 4,7 % maitokauppaversio. Olut oli tuoksultaan karamellinen, keksinen ja taatelinen. Taustalta erottui häivähdys kahvia. Maku jatkoi karamellisella linjalla, siinä oli myös paahteisuutta, lakritsaa ja kahvia. Jälkimaku kallistui eniten kahvin puoleen. Ihan maukas dark ale.

Toinen olut oli M20 Extra Strong Bitter (Bitter; 5,6 %). Timon mukaan Yhdysvalloissa oluttyyliä kutsuttaisiin ESB:ksi, mutta Euroopassa ESB on Fuller'sin oman oluensa nimeksi rekisteröimä tavaramerkki. Bitterisyyttä ei oluessa kovin paljoa kuitenkaan ollut. Aromimaailma oli hedelmäinen ja yrttinen, jopa hieman päärynäinen ja omenainen. Tämä olut ei oikein säväyttänyt.

Seuraavana oli vuorossa Olutpajan Porter (5,6 %). Sekä tuoksun että maun aromeissa oli paahteisuutta, tummaa suklaata ja taatelia. Maussa oli niiden lisäksi myös kahvia. Jälkimakua hallitsivat puolestaan tumma suklaa ja taateli. Maukas porter, vaikka kokonaisuus olikin hieman vetinen.

Tummasta oluesta siirryttiin yllättäen American Pale Aleen. Olutpajan APA on tarjolla vain hanamyynnissä, ja sen jokainen erä on erilainen. Tällä kertaa maistelussa oli seitsemäs erä eli APA 7 (5,6 %). Aromimaailma oli APA:lle tyypillisesti trooppisen hedelmäinen, greippinen ja mangoinen. Jälkimaussa maistui myös appelsiini. Tyylipuhdas, mutta yllätyksetön APA.

Viimeinen olut oli IPA 4 (6,0 %) eli neljäs IPA-versio. Sekä tuoksu että maku tarjosivat sitrusta, greippiä ja appelsiinia. Katkeruutta oli Jussin makuun sopivasti, ja tämä olikin hänen suosikkinsa oluista.

Panimomestarilta kysyttiin uuden alkoholilainsäädännön vaikutuksista, sillä suurin osa oluista hipoo maitokaupassa sallittua 5,5 % vahvuutta. Ainakaan tällä hetkellä Olutpaja ei suunnittele alkoholiprosenttien laskemista. Tastingin loppuvaiheessa ravintolaan alkoi tulla muita asiakkaita, joten osa panimomestarin puheista jäi kuulematta mölyn vuoksi.

Charles Heidsieck -tasting 29.1.2018 ja Blanc des Millénaires 2004

Viiniposti kutsui jälleen uutiskirjeensä tilaajat Charles Heidsieck -tastingiin (20 €) Le Petit Pastikseen. Tastingin veti samppanjatalon Damien Valtier. Rotevat, maskuliiniset ja moniulotteiset samppanjat olivat tuttuja jo viime vuoden tastingista, mutta tällä kertaa kahdesta oli tarjolla uusi vuosikerta. (Viime vuoden tunnelmien yhteydessä on myös enemmän Charles Heidsieckin samppanjatalon historiasta.)

Samppanjat maisteltiin ensin sellaisenaan, sen jälkeen niiden kanssa oli tarjolla pieniä cocktail-paloja.

Charles Heidsieck Rosé Réserve NV
(36 % Pinot Noir, 32 % Meunier, 32 % Chardonnay)

Illan aloitti talon vuosikerraton Rosé Réserve. Sen väri oli kaunis lohenpunainen, ja sekä sen tuoksussa että maussa oli makeita mausteita ja punaisia marjoja, kuten mansikkaa ja vadelmaa. Mikään pliisu rosé tämä samppanja ei ollut, vaan rapsakan hapokas ja kuiva.

Charles Heidsieck Brut Réserve NV
(34 % Chardonnay, 33 % Pinot Noir, 33 % Meunier; 53,31 €)

Brut Réserve on moneen kertaan hyväksi havaittu. Onneksi sitä tuli kannettua muutama pullo Viking Lineltä, kun se vielä viime vuoden puolella oli laivan samppanja ja tarjolla naurettavan edulliseen hintaan.

Tuttuun tapaan sen tuoksu oli kypsän hedelmäinen ja paahteinen, samoin maku oli kypsän hedelmäinen, sitruksinen ja monikerroksinen, makeiksi kypsyneiden hedelmien alta erotti myös pähkinää ja vaniljaa. Tämä oli Marjutin kakkossuosikki illan viineistä.

Charles Heidsieck Brut Vintage 2006 - uusi vuosikerta!
(60 % Pinot Noir, 40 % Chardonnay; 81,74 €)

Brut Vintagesta oli tarjolla samana päivänä julkaistu uusi vuosikerta 2006. Tämäkin samppanja oli kompleksinen: sen paahteisesta tuoksusta havaitsi greippistä hapokkuutta, kypsää hedelmäisyyttä ja jopa hieman kukkaisuutta ja kookosta. Hedelmäisyys ja greippinen hapokkuus jatkuivat maussa ja yhdistyivät mielenkiintoiseen, hieman suolaiseen mineraalisuuteen. Hyvää tämäkin oli.

Charles Heidsieck Rose Vintage 2006
(63 % Pinot Noir, 37 % Chardonnay; 98,30 €)

Illan toinen rosésamppanja, Rose Vintage 2006, oli tummemman punainen kuin ensimmäinen rosé ja sen väri vivahti hieman meripihkaan. Sen tuoksu oli kypsän marjainen, mausteinen ja sitruksinen, ja samat karpalon ja greipin aromit olivat havaittavissa myös hapokkaassa maussa. Rose Vintage 2006 oli Jussin suosikki illan samppanjoista.


Charles Heidsieck Blanc des Millénaires 2004 - uusi vuosikerta!
(100 % Chardonnay; 178,86 €)

Oijoi, tätä samppanjaa Marjut odotti koko tastingin ajan - ja olihan se odottamisen arvoinen. Blanc des Millénairesin uuden vuosikerran 2004 tuoksusta ja mausta paljastui koko ajan uutta: paahteisuutta, sitrusta, omenaista hedelmäisyyttä, kukkaisuutta, voita, mantelia... Vaikka samppanja olikin jo mukavaa juotavaa, sitä voisi kuitenkin jemmata viinikaapissa vielä hyvän aikaa. Blanc des Millénaires oli Marjutin suosikki ja Jussin kakkossuosikki.

Runebergin tortut ja olut

Kierrätimme joululta jääneet piparit Runebergin tortuiksi. Samalla heräsi kysymys siitä, löytyisikö torttujen seuraksi sopiva olut.

Valitsimme vertailuun kolme olutta: framboisen, koska se on maustettu vadelmalla, jonka voisi olettaa sopivan tortun vadelmahillon kanssa; vadelmalla maustetun porterin, koska se saattaisi sopia tortun mausteiden ja vadelmahillon kanssa ja IPA:n, koska oluen katkeruus voisi leikata hyvin tortun rasvaisuutta. Kuinka kävi?

Boon Framboise
(Lambic, 5,0 %; 6,99 € K-Citymarket Sello)

Hapanoluiden ystävän Marjutin valinta oli melko itsestäänselvästi vadelmalla maustettu lambic eli framboise. Boon Framboise on - ei ollenkaan yllättävästi - väriltään ja tuoksultaan houkuttelevan vadelmainen, onhan sen valmistuksessa käytetty yli 300 grammaa vadelmia litraa kohden. Olut on kulauteltavan maukasta; sen vadelmainen marjaisuus yhdistyy pirteään, hieman pirskahtelevaan hapokkuuteen ja raikkaaseen happamuuteen.

Oluen hapokkuus sopii hyvin yhteen voilla leivotun, mausteisen Runebergin tortun kanssa varsinkin, kun niitä nauttii yhdessä kunnon puraisuina ja kulauksina. Myös oluen ja tortun vadelma toimivat myös hyvin yhdessä, vaikka eivät sinänsä tuokaan yhdistelmään mitään uutta twistiä. Hyvä kombo, tätä voisi kokeilla uudelleenkin.

Flying Dutchman Raspberry Dipping Chocolate Dripping Super Trouper Porter
(Porter, 7,0 %; 4,98 € Alko)

Marjut lobbasi vertailuun mukaan vadelmalla maustetun porterin. Oluen tuoksu on vahvasti vadelmainen, mutta vadelman seasta erottuu myös kahvia. Maussa vadelma jää taka-alalle ja aromeita hallitsevat kahvi sekä tumma suklaa. Vadelmaisuus palaa jälleen jälkimaussa yhdessä tumman suklaan kanssa.

Kahvisen katkeruuden ansiosta olut toimi Runebergin tortun kanssa kohtuullisen hyvin. Jälkimaku oli niin voimakas, että se melkein hukutti tortun maun alleen, jos torttua maistoi heti oluen jälkeen. Toisaalta oluen ja tortun maut myös täydensivät toisiaan ja olut maistui kahvisemmalta tortun kanssa kuin ilman. Luultavasti myös kahvinen porter ilman vadelmaa toimisi Runebergin tortun kanssa.

Espoon oma panimo Cheers from Metro
(IPA, 5,0 %; 4,29 € K-Citymarket Sello)

Katkerien oluiden kannattajan Jussin valinta torttuolueksi oli "joku IPA" eli Espoon oman panimon Cheers from Metro, joka oli ilmestynyt sopivasti paikallisen K-Citymarketin valikoimiin. Muuten metroa ei täällä Leppävaarassa ole näkynyt eikä varmasti näykään vielä pitkään aikaan.

Oluen tuoksu tarjoaa IPA:n tutun greippisyyden höystettynä appelsiinilla ja makealla mangolla. Keskikatkera maku jatkaa samoilla aromeilla jälkimaun ollessa lähinnä greippinen. Oluen prosenttimäärään verrattuna kokonaisuus on yllättävän kevyt, jopa hieman vetinen. Runebergin tortun kanssa olut sopi oikein hyvin. Sen raikas maku tarjosi hyvän vastinparin tortun makeudelle ja rasvaisuudelle.

Summa summarum
Kaikki oluet sopivat Runebergin tortun seuraksi, porter ehkä hieman huonommin kuin framboise tai IPA, mutta suhteellisen hyvin sekin.