Ravintola Basen toukokuun viiniklubissa oli mielenkiintoinen aihe: suomalaisten naisten tekemät viinit. Basessa oli naistenpäivän aikaan myynnissä osittain samoille viineille sovitettu menu, joten oli mielenkiintoista nähdä, mitä viiniklubiin oli keksitty. Suomalaisia naisia toki työskentelee maailmalla viinin parissa vielä muitakin eli ehkä saamme vielä jatko-osan jossain vaiheessa.
Illan isännöi Basen oma sommelier Elijah Nelson.
|
Maistelulautasella oli sienibruschetta, nakkia, oliiveja ja manchegoa |
Satu Lappalainen / Vicarage Lane, Uusi-Seelanti
Satu Lappalainen pyörittää vuonna 2002 perustettua Vicarage Lane -viinitilaa Uudessa Seelannissa yhdessä miehensä John Kennardin kanssa. Ensimmäisen viininsä he julkaisivat vuonna 2004. Vicarage Lanella on yhteensä 16 hehtaaria viinitarhoja Marlboroughin ja Canterburyn alueilla. Päälajike on Sauvignon Blanc, minkä lisäksi talo valmistaa myös Chardonnayta ja Pinot Noiria.
⇨ Lue lisää: Viinilehti / Suomalaiset viinintekijät maailmalla: Satu Lappalainen – Uuden-Seelannin sauvignon blanceja
Petra Kujanpää / Shadowfolk Vineyards, Saksa
Petra Kujanpää on työskennellyt viinin parissa kymmenkunta vuotta, ja omien viinitarhojensa parissa hän aloitti vuonna 2019. Shadowfolk Vineyardsilla on Moselissa noin 3 hehtaaria viinitarhoja, joiden Riesling-köynnökset ovat 60-100 vuotta vanhoja. Viinit ovat alkuviinejä eli ne käyvät omilla hiivoillaan ja niihin puututaan mahdollisimman vähän. Useimmat viinit ovat myös pitkään kuorikontaktissa tai käyvät läpi hiilihappokäymisen. Vuosituotanto on noin 3 000 pulloa (v. 2020).
⇨ Lue lisää: Viinilehti / Suomalaiset viinintekijät maailmalla: Petra Kujanpää – rieslingiä ja natuviinejä Moselista
Outi Jakovirta / Three Barrel Project, Uusi-Seelanti ja muut maat
Outi Jakovirta on ollut viinialalla vuodesta 2000 alkaen, kokoaikaisesti vuodesta 2005, minkä aikana hänestä on tullut alan moniottelija: Three Barrel Projectin viinintekijä, freelancer-viinikonsultti ja maahantuoja. Omia rypäleitä hän ei kuitenkaan (ainakaan vielä) viljele. Pisimpään hän on toiminut Uudessa-Seelannissa ja eniten kokemusta on Pinot Noirista.
⇨ Lue lisää: Viinilehti / Suomalaiset viinintekijät maailmalla: Outi Jakovirta – viinialan freelancer
Vicarage Lane Bubbly Chardonnay & Pinot Noir Brut 2023
Marlborough, Uusi-Seelanti; Chardonnay, Pinot Noir; 17,23 €
Chardonnaysta ja Pinot Noirista tehty kuohuviini on hyvin hedelmäinen. Sen maussa on päärynää, vihreää omenaa ja makeahkoa sitrusta. Myös viinin maku on tuoksun tavoin hedelmäinen, mutta kuitenkin kuiva ja hapokas. Omenan lisäksi maussa on limeä ja aavistus mineraalisuutta. Kiva, kepeä kokonaisuus tuo mieleen crémantin.
Vicarage Lane Bubbly Chardonnay & Pinot Noir Brut oli seurueestamme yhden suosikki.
Vicarage Lane Marlborough Sauvignon Blanc 2023
Uusi-Seelanti;
Sauvignon Blanc; 13,98 €
Tuoksu paljastaa heti, että lasissa on tyypillinen uusiseelantilainen sauvignon blanc: yrttejä, nokkosta ja ruohoa. kissanpissaa ja herukanlehteä sekä trooppisia hedelmiä, persikkaa, passiohedelmää ja karviaista. Viinin maku on rapsakan hapokas ja toistaa tuoksun aromeja. Se on käynyt terästankeissa, jotta raikkaus säilyisi.
Vicarage Lane Marlborough Sauvignon Blanc 2023 oli juuri sellainen viini kuin mitä sen odottaakin olevan, ja sen tyyli pysyy samanlaisena vuosikerrasta toiseen.
Shadowfolk Heretic Riesling 2021
Mosel, Saksa; Riesling
Hieman samea väri vinkkaa heti, että lasissa on natuviini. Se on oranssiviini eli rypälemehu on käynyt rypäleiden kuorien kanssa, mistä viini on saanut tummahkon värinsä. Osa viinistä on myös käynyt tammessa ja sen huomaa jossain määrin. Se ei kuitenkaan häiritse, vaan oksidoitunut omena hallitsee sekä tuoksussa että maussa. Aromeissa on myös sitrusta ja häivähdys teetä. Hapokas viini tuo jossain määrin mieleen myös espanjalaisen siiderin.
Shadowfolk Heretic Riesling 2021 oli Marjutin suosikki ja sai seurueeltamme toisenkin äänen.
Vicarage Lane Canterbury Pinot Noir 2021
Canterbury,
Uusi-Seelanti; Pinot Noir;
17,98 €
Viini on kypsynyt tammitynnyreissä kuuden kuukauden ajan, mikä tuo viiniin rakennetta, mutta ei oikeastaan yhtään vaniljaa tai muita tammikypsytyksen tyypillisesti tuomia aromeja.
Marjaisessa tuoksussa puolukkaan ja karpaloon sekoittuu yrttien, pippurin ja kumiletkun tuoksua sekä ilmaantumisen myötä myös hieman savua. Maku on tuoksun tavoin punamarjainen eikä tanniineja ole oikeastaan yhtään, vaan kokonaisuus on kevyt, hapokas ja hedelmäinen.
Vicarage Lane Canterbury Pinot Noir 2021 on juuri sitä kuin mitä sen odottikin olevan.
Duet Pinot Noir 2022
Schaffhausen, Sveitsi; Pinot Noir
Vaikka kuinka googlettaisi, viinistä ei löydä oikeastaan yhtään mitään tietoa - ja tietenkin unohdimme kaiken viiniklubissa kerrotun. Joka tapauksessa viini on tehty sveitsiläisistä pinot noir -rypäleistä (kuten Outi Jakovirran Suvi Rosewein 2020) Schaffhausenin alueella.
Viini on kohtalaisen täyteläinen (varsinkin pinot noiriksi). Se on marjainen ja mausteinen, mustikan lisäksi aromeissa on yrttejä ja hieman kumia. Tanniineja on jonkin verran. Kokonaisuus on miellyttävä, se toimii sellaisenaan ja myöhemmin illalla myös ruoan kanssa.
Duet Pinot Noir 2022 oli Jussin ja kolmen muun seurueemme jäsenen suosikki.
Laavu Hawke's Bay Cabernet Franc 2023
Hawke's Bay, Uusi-Seelanti;
Cabernet Franc; 29,74 €
Viinin tuoksussa on mustaherukkaa, kirsikkaa sekä häivähdys kukkaisuutta, vihreää paprikaa ja jalapenoa. Kokonaisuus on tumman marjainen ja sen verran tanniininen, että viini kaipaa seurakseen ruokaa. Viini on vielä nuori ja tasoittuisi varmasti muutaman seuraavan vuoden aikana eli jos nyt olisi fiksu, sitä hakisi pullon tai pari varastoon.
Laavu Hawke's Bay Cabernet Franc 2023 oli seurueestamme yhden suosikki.
Ravintola Basen naistenpäivän menu (54 €, viinipaketti 39 €) oli tarjolla 8.-23.3.2025.
Kampasimpukoita ja vadelmaa & Vicarage Lane Bubbly Chardonnay & Pinot Noir Brut
Karitsan fileetä, palsternakkapyreetä ja punaviinikastiketta & Laavu Cabernet Franc 2023
tai Hiillostettua siikaa ja lämmintä Nizzan salaattia & Vicarage Lane Sauvignon Blanc 2023
tai Herkkutatti-Arancini ja linssiragout & Vicarage Lane Canterbury Pinot Noir 2021
PunaHeidi juustoa & Shadowfolk The Heretic Riesling
Suklaafondant & Chateau Salins Cadillac 2016 Cadillac
***
Jos aihe kiinnostaa, lue lisää suomalaisista viinintekijöistä:
- Syötävän hyvää Suomesta 28.-29.4.2017
- Suomen sommelierit ry & Viinilinna // Kohti kesää - roséviinit esittelyssä 15.6.2020
- Ravintola Basen viiniklubi // Ruoan ja viinin yhdistäminen 13.10.2020
- Suomen Sommelierit ry & Viinilinna // Viinilinnan Vuoden Viinit 2021 -kilpailussa palkitut viinit 27.9.2021
- Grape Tasting Room 🤍 Outi Jakovirta 3.3.2022: uusiseelantilaisia pinot noireja
- Suomen Sommelierit ry & Hartwall // Vicarage Lane -tasting 14.6.2022
- Ravintola Basen viiniklubi // Ruoan ja viinin yhdistäminen 11.4.2023
- Vicarage Lane Canterbury Riesling 2016
- Ravintola Basen viiniklubi // Suomalaiset viinintekijät maailmalla 13.2.2024