Viinilinnan Vuoden Viinit 2021 -kilpailussa palkitut viinit 27.9.2021

Nyt mennään jo marraskuussa, mutta menneitä tapahtumia riittää raportoitaviksi vielä syyskuultakin: 27.9.2021 Suomen Sommelierit ry. järjesti kannattajajäsenilleen Viinilinnan Vuoden viinit 2021 -kilpailussa palkittujen viinien tastingin (15 €).

Vuoden viinit -kilpailu on järjestetty vuodesta 1998 alkaen. Sen taustalla on Vuoden Viinit kilpailu -yhdistys ry, joka toimii yhdessä Viiniseura Helsingin Munskänkarna ry:n kanssa. Mukaan kilpailuun ilmoitetut viinit kilpailevat eri sarjoissa alueen ja hinnan mukaan, ja lopuksi sarjojen parhaista valitaan vuoden viini. (Kilpailua ei pidä sekoittaa Viinilehden vuoden viineihin, joita on myös valittu lähes parinkymmenen vuoden ajan.)

Tastingin isännöi Viinilinnan Asko Mäntymäki.



Fritz Walter Grauer Burgunder Trocken 2020
Qualitätswein Pfalz, Saksa; Grauer Burgunder; 10,69 €
Kunniamaininta: Valkoviinit, Eurooppa, alle 13 €

Tasting alkoi vanhalla tutulla, sillä olimme maistelleet Fritz Walter Grauer Burgunderin aiemman vuosikerran puolisentoista vuotta sitten.

Viinin tuoksussa oli kypsää sitrusta, päärynää ja valkopippuria ja sen maku oli pirteän hapokas, greippinen ja meloninen. Jälkimaussa oli reippaasti sitrusta sekä hieman mausteisuutta. Viini oli suhteellisen runsaan makuinen, toisaalta vielä melko nuori. Se oli hyvä yleisviini ja toimisi varmasti ruokaviininä, ainakin parmankinkun ja juuston kanssa se maistui.

Fritz Walter Cuvée Burgunder Trocken 2019
Qualitätswein Pfalz, Saksa; Weissburgunder, Grauburgunder; 9,69 €
Kunniamaininta: Valkoviinit, Eurooppa, alle 13 € 

Myös Fritz Walterin toinen kilpailussa menestynyt viini, Cuvée Burgunder Trocken, oli meille tuttu viime vuoden alkupuolelta.

Viinin runsaassa tuoksussa oli limeä ja omenaa sekä pieni aavistus savua. Myös viinin maussa oli kypsien hedelmien pehmeyttä ja appelsiini(marmeladi)a, mutta toisaalta myös riittävästi raikasta hapokkuutta. Viini on edelleen varsin mainio ja arvelujemme mukaisesti sen hapokkuus on vuoden aikana ehtinyt pehmentyä niin, että se ei ole enää niin rapsakkaa kuin aiemmin. Parmankinkku sopi viinin seuraksi hyvin, juusto ei niinkään. Viini voisi sopia myös oikein hyvin äyriäisten seuraksi.

Vicarage Lane Marlborough Sauvignon Blanc 2020
Marlborough, Uusi-Seelanti; Sauvignon Blanc; 12,69 €
Kulta: Valkoviinit, uusi maailma, alle 13 €

Vicarage Lane Marlborough Sauvigon Blanc oli myöskin ennestään tuttu mm. ravintola Basen viiniklubista.

Viinin tuoksu oli edelleen/odotetusti hyvin voimakkaasti herukkainen, nokkoksinen ja karviaismarjainen, vähän kuin joku hieroisi naamaa herukkapensaaseen. Sama jatkui viinin maussa, joka oli terävän hapokas ja yrttinen, mutta myös passiohedelmäinen. Jälkimaussa tuntui merisuolaista mineraalisuutta.

Juusto voimisti viinin hedelmäisyyttä. Jussi arvosti.



Dr. Pauly-Bergweiler Riesling Feinherb 2018
Deutscher Qualitätswein Mosel, Saksa; Riesling; 14,99 €
Kunniamaininta: Valkoviinit, Eurooppa, 13-18 €

Dr. Pauly-Bergweilerin kuivan rieslingin kanssa kokkasimme Hansin risottoa, nyt tarjolla oli puolikuiva Feinherb.

Viinin tuoksussa oli tuttua sitrusta, persikkaa ja keltaista omenaa, samoin maussa. Sen hapot (8,3 g/l) ja sokeri (20 g/l) olivat sopivasti tasapainossa ja maussa oli jopa petroolisia vivahteita - riesling on niin hapokas rypäle, että 20 g/l sokeria ei oikeastaan tuntunut kuin pyöreytenä. Varsin herkullinen viini maistui erityisesti parmesaanin kanssa.

Les Dauphins Rosé 2020
AC Côtes du Rhône, Ranska; Grenache Noir, Syrah; 11,49 €
Kulta: Roseeviinit, Eurooppa, alle 13 €

Les Dauphins Roséa maistelimme edellisen kerran kalakeiton seurana kesäkuun alussa, kun Viinilinna järjesti kokkaus-IG-liven Hans Välimäen kanssa.

Viini oli sellainen kuin muistimmekin: hapokas, hieman yrttinen ja maukkaan punamarjainen.

Murviedro Cepas Viejas Bobal 2016
DOP Utiel-Requena, Espanja; Bobal; 13,19 €
Kunniamaininta: Punaviinit, Eurooppa, 13-18 €

Bobal on Utiel-Requenan alueen alkuperäislajike, ja varhaisimmat dokumentit siitä ovat jo 1400-luvulta. Se on edelleen alueen viljellyin punainen lajike noin 80 % osuudellaan. Bobalista tehdyt viinit ovat marjaisia (vadelmaa, mustikkaa, tummia kirsikoita), hapokkaita ja pehmeän tanniinisia. Lajikkeesta tehtiin pitkään halpaa bulkkiviiniä, mutta viime aikoina kiinnostus sitä kohtaan ja viinien taso on noussut. Bobal-viineissä on myös runsaasti resveratolia, jonka mahdollisista terveysvaikutuksista on puhuttu jo jonkin aikaa.

Bobal on meille melko tuntematon lajike. Maistoimme siitä tehtyä viiniä pari vuotta sitten Basen viiniklubissa, joten oli kiinnostavaa tehdä sen kanssa uudelleen tuttavuutta. Tämä viini on käynyt ranskalaisissa ja amerikkalaisissa tammitynnyreissä vähintään kahdeksan kuukauden ajan.

Viinin tuoksussa oli makeita marjoja, mustikkaa ja mausteita sekä hieman paahteisuutta ja nahkaa, samoin hapokkaassa maussa. Toisaalta maussa oli hieman mustapippuria ja toisaalta jouluisia mausteita ja viikunaa, mutta tammitynnyrikypsytys ei tuntunut kovinkaan vaniljaisena. Pehmeitä tanniineja oli kohtalaisesti. Parmesaani sopi viinin seuraksi parhaiten.

Viini oli miellyttävä tuttavuus, pitänee tutustua lajikkeeseen tarkemmin, kunhan ennätämme.



Toro de Piedra Gran Reserva Carignan 2019
DO Valle del Maule, Chile; Carignan; 14,75 €
Kunniamaininta: Punaviinit, uusi maailma, 13-18 €

Kevään uutuusviini pääsi heti nauttimaan suosiota: Vuoden viinit -menestyksen lisäksi Viinilehti antoi sille viisi tähteä ja kutsui sitä luonteikkaaksi viiniksi. Viini on kypsynyt noin vuoden verran ranskalaisissa tammitynnyreissä.

Viinin tuoksussa oli nahkaa ja tummia marjoja, varsinkin mustaherukkaa. Sen maku oli pehmeä eikä tammikypsytys tuntunut (tässäkään viinissä) voimakkaan vaniljaisena, vaan lähinnä se toi makuun pyöreyttä ja mausteisuutta. Tuoksun tapaan myös maussa oli tummia marjoja, neilikkaa ja yrttejä sekä mansikanlehteä. Parmankinkun ja parmesaanin kanssa herkullinen viini maistui hyvin, ja se olikin monen tastingiin osallistujan suosikki.

Viini on vielä nuori, joten nyt ostettua pulloa kannattaa jemmailla vielä 5-10 vuotta.

Roberto Sarotto Barbaresco Riserva 2016
DOCG Barbaresco, Italia; Nebbiolo; 21,99 €
Kunniamaininta: Punaviinit, Eurooppa, yli 18 €

Jos baroloa kutsutaan viinien kuninkaaksi, naapurikylän barbarescoa pidetään kuningattarena. Myös tämä viini on suorittanut tasaisen varmasti: tämänvuotisen Vuoden viinit -kunniamaininnan lisäksi sen vuosikerta 2013 sai Helsingin Sanomilta viisi tähteä vuonna 2019. Viini kypsyy tammitynnyreissä 14 kuukauden ajan.

Viinin tuoksussa oli herkullista hapankirsikkaa ja muita tummia marjoja, puolukkaa ja mansikkaa sekä hieman rustiikkista tunnelmaa ja yrttisiä mausteita. Maku oli vielä tiukka ja hapokas, tanniinit jäivät kutkuttelemaan ikeniin eli viini vaati vielä ruokaa seurakseen. Sitä voisi myös säilyttää huoletta seuraavat 10-15 vuotta ja katsoa sitten, kuinka se on pehmentynyt.

Tumma suklaa toimi viinin kanssa erityisen hyvin.

Ricossa Barbera Piemonte 2020
DOC Piemonte, Italia; Barbera; 35,99 € / 3,0 l
Pronssi: Punaviinit, hanapakkaus

Viinin tuoksussa oli tummia marjoja, hapankirsikkaa, nahkaa ja hieman luumua. Sen maku oli napakka, toisaalta myös aavistuksen makea. Luumu oli maussa voimakkaampaa kuin tuoksussa, toisaalta kirsikkaisuus tasapainotti makeutta. Jälkimaussa maistui vahvimmin kirsikka.

Viini oli monipuolinen ruokaviini: parmesaanin kanssa se sopi loistavasti ja tumman suklaan kanssa melko hyvin, samoin parmankinkun. Kaiken kaikkiaan se oli kiva tonkkaviini, jolla oli hyvä dokabiliteetti.



Mouton Cadet Réserve Sauternes 2018
AC Sauternes, Ranska; Sauvignon Blanc, Sémillon; 16,20 € / 0,375 l
Hopea: Makeat viinit

Voiko sauternes'sta koskaan olla pitämättä? Jalohomeinen, hunajainen  ja kukkainen makea viini oli illan hieno päätös. Sokeria viinissä oli suhteellisen kohtuullisesti (makean viinin skaalalla) eli 95 g/l eli melkoista persikan ja omenahillon makuista nektariahan se oli.

Parmesaanin kanssa viini sopi loistavasti, pähkinän kanssa hyvin ja kinkunkin kanssa ihan kohtalaisesti, mutta tumma suklaa taas ei sopinut sen seuraksi laisinkaan.