Beaujolais Nouveau 2021

Tänään on marraskuun kolmas torstai, jolloin ranskalainen uuden sadon Beaujolais Nouveau perinteisesti saapuu myyntiin. Viini-ilmiöstä olemme kirjoittaneet enemmän aikaisempien vuosien postauksissa, joten ei nyt mennä siihen sen tarkemmin:

Tästä vuodesta tekee poikkeuksellisen se, että Alkossa ei ole tarjolla yhtään Beaujolais Nouveau -viiniä. Miksi ei?

Keväisen hallan takia suuri osa sadosta tuhoutui eikä sateinen kesä auttanut asiaa, joten noin 30 miljoonan pullon sijaan markkinoille päätyi vain noin puolet siitä. Vähäinen määrä nosti hintoja niin paljon, että yksikään viini ei sopinut hinnaltaan Alkon hakuun (vakiovalikoima, hinta 10-12 €) eikä hakua ehditty muokata ajoissa. Tilausvalikoiman puolellekaan ei taidettu listata yhtään viiniä, vaikka sekin olisi ollut mahdollista. Alkon tiedotteessa on asiasta tarkemmin. 



Pohdiskelimme myös, että vaikka viinityylillä on ystävänsä (ja kriitikkonsa), on vaikea arvata, kuinka esimerkiksi 15-20 €:n hintaiset viinit olisivat tehneet kauppansa. Me olisimme varmaankin ostaneet sitä, sillä olemme perinteisesti aina todenneet "Beaujolais Nouveau, mikä ihana tekosyy". Nyt mietimme, jäämmekö tänä vuonna kokonaan ilman vai kirjoitammeko spekulatiivisen postauksen ("banaania, vadelmaa, tämä vuosi oli yllättävän hyvä, joten viinitkin ovat ryhdikkäitä").

Pari päivää sitten huomasimme iloksemme, että Murun viinibaarissa oltiin korkkaamassa Beaujolais Nouveauta heti vuorokauden vaihtuessa. Vaikka ajatus houkutteli ja Marjut puntaroi hetken jopa huoneen varaamista vastapäisestä Omenahotellista, emme kyenneet näin keskellä viikkoa löytämään sitä viimeistä motivaation pisaraa ja säntäämään viinibaariin keskiyöllä. Sen sijaan päätimme odottaa, sillä paikallisessa Villa Lillassa oli tarjolla samaa viiniä klo 11 alkaen. Poikkesimme siis lasillisella iltapäivällä.



Jean-Paul Brun Beaujolais Nouveau Cuvee l'Ancien 2021
AOC Beaujolais, Ranska; Gamay; 9 € / 12 cl

Viini on peräisin Terres Dorees -viinitilalta eli "kultaisten kivien alueelta". Rypäleet tulevat luonnonmukaisesti viljellyltä tarhalta, jonka köynnökset ovat vanhoja. Viini käy luonnonhiivoilla.

Violettiin vivahtavan tummahkon viinin tuoksussa on hapankirsikkaa ja vadelmaa sekä tummia marjoja, mutta ei oikeastaan yhtään banaania! Se kuulemma johtuu siitä, kuinka viini on tehty. Muutenkin se oli hyvin viinillinen kokemus, josta mehumaisuus oli (Beaujolais Nouveau -asteikolla) kaukana. Juustojen kanssa kevyt ja hapokas viini sopi hyvin, ja leikkeleetkin olisivat voineet maistua.



PS. Alkon erikoiseriin on joulukuun alussa tulossa viini jokaisesta Beaujolais’n 10 cru-kylästä.

***
Aiemmat vuodet: 20202019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 -.2013 - 2012 - 2011