Ravintola Basen helmikuun viiniklubissa tutustuimme ravintoloitsija ja sommelier Antti Uusitalon johdolla viiteen suomalaiseen viinintekijään maailmalla. Aihe oli mielenkiintoinen ja käsittelemättä jäi vielä monia viinintekijöitä, joten jäämme odottamaan jatko-osaa.
Illan valokeilaan päässeet viinintekijät toimivat enimmäkseen Euroopassa, kaksi Ranskassa ja kaksi Italiassa. Ilta kuitenkin alkoi maapallon toiselta puolelta Uudesta-Seelannista.
Maistelulautasella taatelia, dukkah-maustettuja kasviksia (sipuli, paprika, kesäkurpitsa), ylikypsää porsaanniskaa ja pecorinoa |
Vicarage Lane Bubbly Brut 2022
Uusi-Seelanti; Sauvignon Blanc;
15,99 €
Vicarage Lane -viinitilaa pyörittävät suomalainen Satu Lappalainen ja hänen miehensä John Kennard. He tapasivat rallin merkeissä Jyväskylässä.
Vuonna 2002 John Kennard osti neljän hehtaarin viinitilan Marlborough´n viinialueelta. Se sai nimensä lontoolaisen Vicarage Lane -kadun mukaan, kun katukyltti osui John Kennardin silmään lakimiehen kysellessä viinitilan nimeä kauppakirjaa varten. Tila on tuplannut kokonsa kahdesti: heti alkuvaiheessa sille hankittiin neljä hehtaaria lisää tarhoja ja vuonna 2018 kahdeksan hehtaaria. Tilan päälajike on Sauvignon Blanc, josta tehty tilan ensimmäinen viini julkaistiin 2004. Viimeisimmäksi hankitulla tarhalla kasvaa myös Chardonnayta.
Pirteän hapokkaan kuohuviinin olisi tunnistanut helposti sauvignon blanciksi myös sokkona: trooppiset hedelmät, karviainen, raparperi, yrtit, herukanlehti ja nokkonen johdattivat ajatukset heti oikeaan suuntaan. Viinin maku oli raikkaan hedelmäinen, greippinen ja mineraalinen, mutta toisaalta aavistuksen suoraviivainen - toisaalta taas se ei tuntunut niin viiltävän hapokkaalta kuin mitä kuplaton uusiseelantilainen sauvignon blanc olisi voinut olla.
Yleisvaikutelma oli hyvinkin keväinen ja kesäinen. Mainion mukaan otettavan piknikjuoman viinistä tekee myös sen helposti takaisin laitettava Zork-korkki.
Vicarage Lane Bubbly Brut sopi hyvin taatelin, pecorinon ja dukkah-maustettujen kasvisten seuraksi.
* Katso myös: Vicarage Lane -tasting 14.6.2022
Château de Montfaucon Comtesse Madeleine Blanc 2021
AOP Lirac,
Ranska; 40 % Marsanne, 35 % Clairette Blanc, 25 % Grenache Blanc, 5 % Picpoul
de Pinet;
27,99 €
Château de Montfaucon sijaitsee Montfauconin kylässä Liracin alueella Rhône-joen oikealla rannalla. Vastapäätä joen toisella rannalla on kuuluisa Châteauneuf-du-Papen viinialue.
Viinitila on ollut nykyisen vetäjän Rodolphe de Pinsin suvun omistuksessa vuodesta 1766 lähtien, ja viinien myynnistä vastaa hänen suomalainen puolisonsa Mari de Pins. Oman viinin valmistuksessa oli tosin välillä 60 vuoden tauko, kunnes Rodolphe de Pins aloitti sen uudelleen vuonna 1995. Château de Montfaucon omistaa 60 hehtaaria viinitarhoja, joilla viljellään perinteisiä Etelä-Rhônen lajikkeita, kuten Grenachea, Syrahia, Mourvedrea ja Viognieria.
Comtesse Madeleine Blanc on kypsynyt yhdeksän kuukautta ranskalaisissa tammitynnyreissä ennen pullotusta ja pulloissa vielä kuusi kuukautta. Se on saanut nimensä Rodolphe de Pinsin isoäidiltä kreivitär Madeleinelta, joka huolehti tilasta yli 60 vuotta.
Viinin tuoksu oli kypsän hedelmäinen, kuivahko ja paahteinen. Vaaleiden hedelmien lisäksi tuoksussa oli jonkin verran mausteita. Myös viinin maku oli kuiva ja kohtalaisen hapokas, omenainen ja etäisesti hieman hunajainen. Suutuntuma oli aavistuksen raskas. Viini oli selvästi ruokaviini, ja maistelulautaselta parhaiten sen kanssa sopivat dukkah-maustetut kasvikset ja pecorino. Muuten sen voisi yhdistää vaikkapa kala- ja äyriäisruokien kanssa.
Comtesse Madeleine Blanc oli seurueessamme kahden suosikki.
Chateau Carsin Cuvée Noire 2018
AC Côtes de Bordeaux, Ranska; 40 %
Merlot, 30 % Cabernet Franc, 8 % Cabernet Sauvignon, 12 % Carmenère, 5 %
Malbec, 5 % Petit Verdot;
23,14 €
Chateau Carsin sijaitsee Ranskassa, Cadillac Côtes de Bordeaux'n alueella noin 30 km Bordeaux'n kaupungista etelään. Viinilehden ja Decanterin perustanut Juha Berglund osti tilan vuonna 1990, ja vuodesta 2015 lähtien tilan viinintekijänä on toiminut hänen tyttärensä Nea Berglund. Chateau Carsinin viinien lisäksi tilalla tuotetaan Nea Berglundin omia Charivari-viinejä.
Tilalla viljellään yhdeksää eri rypälelajiketta noin 17 hehtaarin alueella. Luomuviljelykokeilut alkoivat vuonna 2003, vuonna 2016 tila siirtyi kokonaan luomuviljelyyn ja luomusertifikaatin se sai vuonna 2022.
Cuvée Noiressa on käytetty kaikkia Bordeaux'n alueella sallittuja lajikkeita. Viini on käynyt luonnonhiivoilla ja kypsynyt ranskalaisissa tammitynnyreissä 12 kuukautta ennen pullotusta.
Viinin tuoksussa oli tummia marjoja, mustaherukkaa ja mustikkaa, hapankirsikkaa ja vadelmaa sekä yrttisiä mausteita, vaniljaa ja hieman savua. Pohdimme myös ohimennen, olisivatko hentoisen vihreän paprikan sävyt peräisin Carmenèresta vai Cabernet Francista, mutta se jäi vain spekuloinnin asteelle. Tuoksusta tutut aromit toistuivat maussa, tanniinit olivat pehmeät, mutta tuntuvat. Viini ei kuitenkaan ollut liian raskas, vaan oikein kiva. Ilmaantuminen teki sille hyvää, joten kannattaa korkata viini ajoissa.
Viini toimi taatelin kanssa yllättävän hyvin, myös juusto ja possu olivat ihan jees. Se voisi maistua myös juustojen ja grillatun lihan tai lihapatojen kanssa.
Cuvée Noire oli seurueestamme yhden suosikki.
* Katso myös: Suomi 100 -viinit 14.11.2017, Suomi 100 -viinit // Château Carsin ja Mahlaskumppa ja Château Carsin 23.3.2016
La Misse di Candialle Chianti Classico 2022
DOCG Chianti Classico,
Italia; Sangiovese, Canaiolo, Malvasia Nera; 24,99 €
Suomalais-saksalaisen pariskunnan, Jarkko ja Josephin Peräsen vuonna 2002 perustama Candialle Azienda Agricola S.S. sijaitsee Panzanon kylässä Chianti Classicon alueella Toscanassa, amfiteatterimaisen Conca d'Oro -laakson eteläkärjessä. Laaksossa kasvatettiin aikaisemmin maissia, mutta nykyisin siellä on ainoastaan viinitarhoja.
Candialle omistaa 11,5 hehtaaria viinitarhoja, joita viljellään sertifioiduin luomumenetelmin. Lähes kymmenellä hehtaarilla kasvaa Sangiovesea, Merlot'a reilulla hehtaarilla ja lopulla kasvatetaan pieniä määriä muita rypäleitä.
La Misse di Candialle on sekä käynyt että kypsynyt betonitankeissa noin vuoden verran. "La Misse" on firenzeläinen muoto englannin kielen sanasta "miss" ja se viittaa viinin tasapainoiseen ja eleganttiin tyyliin.
Viini tuoksui selvästi italialaiselle: siinä oli tummia marjoja, hapankirsikkaa, punaherukkaa ja yrttisiä mausteita. Sama tumma marjaisuus jatkui notkean hedelmäisessä maussa. Tanniineja oli kohtalaisesti, samoin hapokkuutta. Kokonaisuus oli tasapainoinen. Nuoresta iästään huolimatta viini oli jo oikein miellyttävä eikä liian tiukka.
Jälleen kerran viini olisi ruokaviininä parhaimmillaan. Porsaanniska oli ihan ok sen kanssa, samoin juusto, taateli ja dukkah-maustetut kasvikset, mutta pihvi tai pizza olisi ehdottomasti ollut paikallaan.
La Misse di Candialle oli meidän kummankin suosikki.
Sukula Barbera d'Alba Meriame 2017
DOC Barbera d'Alba, Italia;
Barbera;
53,92 €
Azienda Agricola Sukulan (“Sukuloiden maatalousyhtiö”) perustivat Jyrki ja Riikka Sukula vuonna 2006. Ajatus oman viinitilan hankkimisesta sai alkunsa pariskunnan häissä, joita vietettiin Italiassa vuonna 2003. Sopiva viinitila löytyi Piemontesta Serralunga d'Alban alueelta muutamassa viikossa, mutta myyntineuvottelut kestivät pari vuotta. Ensimmäinen Sukula Barolo pullotettiin vuonna 2007.
Viinitilan hoito ja viininvalmistus ovat pitkälti Riikka Sukulan vastuulla. Hieman alle viiden hehtaarin kokoisella tilalla valmistetaan vuosittain noin 4 500 pulloa baroloa ja 2 000 pulloa barberaa.
Sukula Barbera d'Alba Meriame on käynyt terästankeissa ja kypsynyt vanhoissa ranskalaisissa tammitynnyreissä kymmenen kuukautta, minkä jälkeen se on siirretty terästankkeihin ja pullotettu. Viini on levännyt vähintään neljä kuukautta pulloissa.
Viinin tuoksu oli rustiikkinen ja marjainen, boysenmarjan, mustikan ja hapankirsikan lisäksi siinä oli yrttejä, kukkaisuutta ja karkkisuutta sekä hieman vihreää paprikaa. Maku oli hedelmäinen ja hapokas, tammikypsytys ja malolaktinen käyminen ovat pehmentäneet viiniä ja tuoneet siihen täyteläisyyttä. Marjojen lisäksi maussa oli lakritsaa, tanniinit olivat barberalle tyypillisesti kevyet.
Sukula Barbera d'Alba Meriame maistui parahaiten dukkah-maustettujen kasvisten ja porsaanniskan kanssa. Optimaalisinta olisi tietenkin se, että viiniä saisi nauttia Jyrki Sukulan valmistamien ruokien kanssa, mutta myös grillattu liha, lammas tai riistaruoat voisivat paremman puutteessa toimia.
* Katso myös: Syötävän hyvää Suomesta 28.-29.4.2017