Tänä vuonna emme päässeet käymään Uisgessa. Emme kuitenkaan jääneet ilman viskiä, sillä Uisgea edeltävänä päivänä panimoravintola Viidessä pennissä järjestettiin Benriach-viskitasting 1.2.2024 (34 €), jonka veti Benriach Global Brand Ambassador Stewart Buchanan. Tastingin sisältyi kuusi viskiä.
Benriachin panimon perusti alun perin John Duff vuonna 1898. Nimi tarkoittaa Riachin maatilalla olevaa kukkulaa (Ben). Tislaamotoiminta loppui jo vuonna 1900 viskimarkkinoiden hyydyttyä, mutta Benriach jatkoi mallastamista Duffin omistamaa Longmornin tislaamoa varten. Vuonna 1965 Benriachin silloinen omistaja Glenlivet aloitti tislaamotoiminnan uudestaan. Useiden omistajanvaihdosten jälkeen tislaamosta tuli itsenäinen vuonna 2004.
Benriach The Original Ten 10 Year Old Single Malt (43 %; 71,99 €)
Viski on kypsynyt vähintään kymmenen vuotta bourbontynnyreissä, oloroso-sherrytynnyreissä ja uudessa tammitynnyreissä.
Viski oli vaalean kullan väristä ja se oli maistetuista viskeistä kaikkein vaalein. Tuoksu oli karkkinen ja hedelmäinen, siinä oli vihreää omenaa ja päärynää sekä italialaiselle valkoviinille tyypillistä hunajamelonista makeutta. Hedelmäisyyden lisäksi tuoksussa oli häivähdys vaniljaa.
Maussa oli kirpeää vihreää omenaa, mausteita, pippuria, chilistä poltetta ja hieman sitruunaa. Kun viski oli saanut ilmaantua jonkin aikaa ja sitä maistoi uudelleen kolmannen viskin jälkeen, sen aromeihin oli tullut kypsää omenaa ja hunajaa. Toki samalla se kärsi hieman siitä, että makuaisti oli ehtinyt tottua jo voimakkaampiin makuihin ja hienoimmat nyanssit jäivät hieman paitsioon,
The Original Ten oli helposti lähestyttävä ja sen dokabiliteetti oli hyvä. Se oli Marjutin suosikki perussarjan viskeistä.
Benriach The Smoky Ten 10 Year Old Single Malt (46 %; 73,98 €)
Benriach ryhtyi 1970-luvulla valmistamaan turvesavuista viskiä, mikä ei ollut siihen aikaan yleistä Speysidessä. Viski on kypsynyt vähintään kymmenen vuotta bourbontynnyreissä, jamaikalaisissa rommitynnyreissä ja uusissa paahdetuissa tammitynnyreissä. Se on sekoitus turvesavuista ja savutonta viskiä; turvesavuisen viskin turpeisuus on suunnilleen 45 ppm, mutta sillä ei kuulemma ole niin merkitystä. Numeroihin tuijottamisen sijaan kannattaa siis vain maistella.
Viski oli väriltään tummemman kultainen kuin ensimmäinen. Tuoksu oli melko sama kuin ensimmäisen viskin, mutta lisäksi siinä oli savukinkkua, makeaa savua, kuivahedelmää ja tervaa, toisin sanoen melko pitkälti kuin ensimmäinen viski savustettuna. Maussa oli runsaasti pehmeää savua, kuivahedelmää, toffeeta ja hunajaa. Jälkimaussa oli rommitynnyrin tuomaa ylikypsää banaania.
Turvetta, josta saadaan viskeihin savuisuutta |
Benriach The Twelve 12 Year Old Single Malt (46 %; 75,98 €)
Viski on kypsynyt vähintään kaksitoista vuotta bourbontynnyreissä, oloroso- ja pedro ximénez -sherrytynnyreissä ja ruby-portviinitynnyreissä.
Viskin väri oli vaaleaa meripihkaa. Tuoksussa oli kuivahedelmää, karamellia, aavistus rusinaa, appelsiininkuorta, Schwarzwaldin kakkua, suklaata ja kypsää banaania. Maussa oli tuoksun aromien lisäksi mausteita ja kahvia, appelsiinisuus oli hilloista. Jälkimaussa oli tummaa suklaata.
The Twelve vaati jo enemmän ajatusta kuin kaksi edellistä viskiä, se ei ollut enää niin helposti kulauteltava.
Benriach The Smoky Twelve 12 Year Old Single Malt (46 %;
78,98 €)
Viski on sekoitus savuista ja savutonta tislettä. Se on kypsynyt vähintään kaksitoista vuotta bourbontynnyreissä, oloroso- ja pedro ximénez -sherrytynnyreissä ja marsalatynnyreissä.
Viski oli väriltään edellistä tummemman meripihkaista. Tuoksu oli kevyen savuinen, siinä oli makeaa hedelmää, persikkaa, kukkaisuutta, marjoja ja suklaata. Maussa oli tuoksua enemmän savua ja lisäksi pippuria, suklaata, kypsiä hedelmiä ja kahvia.
Savuversioista The Smoky Twelve oli parempi kuin The Smoky Ten. Se oli Jussin suosikki perussarjan viskeistä.
Benriach Peated Cask Strength Batch 2 (60 %)
Viski on
kypsynyt bourbontynnyreissä ja oloroso-sherrytynnyreissä. Tastingiin saatu
pullo oli kaivettu kellarin kätköistä eikä Batch 2:a valitettavasti saa enää mistään.
Korvaavaksi tuotteeksi suositeltiin Benriach Smoke Season -viskiä (98,99 €).
Tuoksussa oli makeaa savuisuutta, kevyesti palvikinkkua, hedelmäisyyttä, päärynää ja omenaa. Savu ryöpsähti vahvaksi maussa, jossa oli myös pippuria ja aavistus vaniljaa. Maku oli voimakas, jopa ärjy ja alkoholin määrän huomasi selvästi. Batch 2 maistuu varmasti tynnyrivahvuisten savuviskien ystäville, jos sitä onnistuu jostain löytämään.
Benriach The Thirty (46 %)
Viski on kypsynyt nimensä mukaisesti kolmekymmentä vuotta neljässä erilaisessa tynnyrissä: sherrytynnyreissä, bourbontynnyreissä, uusissa tammitynnyreissä ja portviinitynnyreissä. Viskiin on käytetty vain turvesavumallasta. Alkossa on myynnissä nuorempi The Twenty Five (301,99 €), ja kansainvälisistä verkkokaupoista The Thirtyn saa halvimmillaan noin 500 eurolla.
Väriltään viski oli maistetuista viskeistä kaikkein tummin, melkein pronssinen. Sauternes-henkinen, makea tuoksu toi mieleen portviinin, siinä oli kukkaisuutta, hunajaa, omenahilloa, päärynää sekä hieman tervaa ja savua. Moniulotteisessa maussa oli tuoksun aromien lisäksi tummaa hedelmäisyyttä, suklaata ja pippurista mausteisuutta. Jälkimaussa oli miedosti mausteisuutta.
The Thirty oli meidän molempien suosikki kaikista maistetuista viskeistä.