Matkamessukuulumisia 2017: kotimaiset marjaviinit

Ensi kesän kotimaan matkailua suunnitellessa katseensa voi suunnata vaikkapa kotimaisten viinitilojen suuntaan. Suomen viiniyrittäjät ry listaa 19 tilaa, joista eteläisin on Paraisilla ja pohjoisin Ranualla, ja niiden lisäksi Suomessa toimii vielä muutama yhdistykseen kuulumaton tila.

Poikkesimme viime viikonloppuna Matkamessuilla, joilla osa viinitiloista esitteli tuotteitaan ja maistelimme niistä muutamaa (2,50 € eli yksi lipuke per annos). Maistellut viinit arpoutuivat täysin maantieteellisin perustein.



Mustila Viinin ohi olemme ajaneet monta kertaa, onhan se lähes matkan varrella Jussin lapsuudenkodissa käydessä. Joka kerta olemme todenneet, että joskus sinne pitäisi poiketa, mutta koskaan se ei ole onnistunut.

Suomi 100 vuotta -kuohuviini eli erikoisetiketin saanut helmeilevä herukkaviini oli mukavan raikas. Kartanon Tumma (mustaherukka ja mustikka) oli puolikuiva ja herukkainen ja sopisi jopa ruokaviiniksi poronkäristyksen tai riistan kanssa. Jussia miellytti makean ystävänä kuitenkin enemmän viinin makeampi versio Mustan Everstin Kosto. (Musta Eversti on Mustilan kartanon oma kummitus, joka on nyt viettänyt viimeiset vuosikymmenet hiljaiseloa. Jokaisessa kunnon kartanossa on tietenkin oma kummitus!)

Ciderbergin Lukkari-omenaviini taas inspiroi suunnittelemaan kesäretkeä Lohjalle, koska sillä pitää muistaa lähipiirimme Lukkareita.




Näin espoolaisina liputamme tietenkin Finnviinin viinien puolesta. Tutustuimme niihin vuosi sitten Decanterin tastingissa ja ihastuimme. Sen jälkeen on ehtinyt tapahtua: viinit ovat saaneet uudet, tyylikkäät pullot ja etiketit, ja mustikasta tehty Sametti on valittu Alkon Suomi 100 -valikoimaan (19,50 €). Lisäksi lakasta tehty Valokki on päässyt täällä pääkaupunkiseudulla ravintola Ainon ja Finnjävelin viinilistoille.

Viinit olivat jälleen herkullisen marjaisia. Punajuuresta tehdyn Red Rootin maanläheisyys ja kellarimaisuus on vähentynyt hieman viinin kypsymisen myötä. Marjaviinit ovat nyt myös vuosikerrallisia - meille kerrottiin, että kasvukauden sää vaikuttaa myös marjaviinien makuun. Aina oppii jotain uutta! Nyt jäämme odottelemaan valikoimaan toivottavasti pian valmistuvaa hunajasta ja lakasta perinteisellä samppanjamenetelmällä tehtyä kuohuviiniä.