Uusi alkoholilaki ja bloggaaminen

Valvira on viimein saanut aikaiseksi ohjeen siitä, miten ensi vuonna voimaan tulevaa alkoholilakia tullaan soveltamaan. Ohjeen voi ladata Valviran sivuilta. Blogeja koskeva ohjeistus on seuraavanlainen:

Mikäli esimerkiksi blogikirjoittaja toimii alkoholijuoman valmistajan, myyjän tai maahantuojan toimeksiannosta tai hän kirjoittaa alkoholijuomista korvausta vastaan, sovelletaan häneen samoja mainonnan rajoituksia kuin muihinkin mainostajiin. Se, missä menee kielletyn ja sallitun toiminnan raja, perustuu aina tapauskohtaiseen kokonaisarvioon. Mikäli blogikirjoittaja saa vain satunnaisia tuotenäytteitä, eikä alkoholijuomateollisuuden toimija muutoin ohjaa kirjoittamista, katsotaan kirjoittaminen vapaaksi kansalaiskirjoittamiseksi, jota alkoholilain mainontasäännökset eivät koske.

Eli viineistä bloggaaminen jatkuu ensi vuonna kuten ennenkin.