Amerikkatasting

Lauantai sujui tastingin merkeissä. Aiemmin tänä vuonna kokoontunut raati tapasi nyt toista kertaa ja Loppasuut pääsivät valmiin pöydän ja yllätysviinien ääreen. Koska eilen oli Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä, teemaksi valikoitui lähes itsestään Amerikka eli grilliruoka.

Alkumaljana oli kuohuviiniä ja sen seurana erilaisia pikkunaposteltavia. Kuohuviini oli kepeää, hedelmäistä, persikkaista, aprikoosista ja paahteista ja toimi myös ei-niin-happaman greipin kanssa. Mukava alkumalja, jota yksi muu raatilainen epäili cavaksi.

Seuraavaksi päästiin grilliherkkujen ja ruokaviinien pariin.

Ensimmäinen viini oli kepeä rosé, mansikkainen, hieman vadelmainen, makeahko, helposti juotava tyttöviini. M ehdotti viiniksi vanhaa tuttua Beringer Roséta, J veikkasi sitä illan teeman mukaan amerikkalaiseksi.

Toinen viini oli marjainen, mausteinen, pehmeän tanniininen ja pippurinen grilliviini, jota M epäili Zinfandeliksi ja J joksikin espanjalaiseksi. Illan herkkujen, mm. ribsien ja entrecoten, kanssa se kävi hyvin.

Kolmas viini oli toista pippurisempi ja tanniinisempi ja M:n mielestä jyrkempi kuin toinen viini. Se olisi saattanut sopia medium-kypsyisen lihan kanssa. Väriltään viini vivahti violettiin, joten se oli vielä nuori ja kypsyessään saattaisi vielä pehmentyä. J löysi viinistä tummia marjoja ja makeutta, mutta orastavasti kesäflunssainen M ei niitä erottanut. J arveli viinin olevan Malbec, M yritti kallistua Cabernet Sauvignonin suuntaan, kun ei muutakaan keksinyt. Tätä viiniä arveltiin kaikkein kalleimmaksi.

Kuinka sitten kävi?

Kuohuviini oli Air Force Onesta ja Yhdysvaltain presidentin virkaanastujaisista tuttu Korbel Brut. Viini oli tuttu jo muutaman vuoden takaa, tosin nyt se maistui kuivemmalta kuin mitä muistimme. Mieleen tämä hyvän dokabiliteetin "California-style Champagne" jää ehkä enemmän taustojensa ansiosta - lue lisää Viinimaan sivuilta.

Muut viinit paljastuivat vuoden 2013 Zinfandeleiksi.

Zinfandel: ryhdikäs ja hedelmäinen, pehmeä ja makea tai mausteinen ja tanniininen, vaihtelee alueen mukaan.

Yllättäen M:n arvaus Beringer Zinfandel Rosésta osui oikeaan! Kahdesta punaviinistä ensimmäinen, Gnarly Head Old Vine Zin oli se tyypillisemmän oloinen Zinfandel, makea, pehmeähkö grilliviini. Gallo Family Vineyards Zinfandel sen sijaan edusti mausteista ja tanniinista tyyliä.

Raadin mielipiteet jakautuivat melko tasaisesti kaikkien viinien kesken, mikään niistä ei noussut ylivoimaiseksi ykköseksi. Mukavaa oli se, että illan kattaukseen oli löytynyt keskenään erilaisia Zinfandeleita.

Viinit