ELÄMYS!-päivät // Pöllöä ja olutta -tasting huonoilla vitseillä höystettynä 14.9.2018

Oluthuone Amsterdamissa järjestettiin HOK-Elannon syksyn ELÄMYS!-päivien yhteydessä oluttasting, jossa pääsi maistamaan alankomaalaisen Uiltje Breweryn oluita. Paikalle suuntasi Jussi. Tapahtuma oli ilmainen ja siihen sisältyi kaikkiaan viisi olutta. Neljä olutta kerrottiin etukäteen viidennen ollessa yllätys. Tapahtumaa isännöi Tjebbe Kuijper panimolta.


Vuonna 2015 perustettu Uiltje Brewery sijaitsee Alankomaiden länsiosassa Haarlemissa. Panimon tavoite on heidän omien sanojensa mukaan tehdä v*tun hyvää olutta. Panimon nimi tarkoittaa pöllöä ja sen logossa on tietenkin pöllö. Alkuperäinen pöllölogo piti uusia, koska se muistutti liikaa jonkin amerikkalaisen yhtiön logoa ja vähemmän yllättävästi jenkkifirma uhkasi haastaa Uiltjen oikeuteen. Panimolla menee hyvin ja he aikovat tuplata tuotantokapasiteettinsa lähiaikoina.


Ensimmäinen olut oli Hoppy Pilsner (5,0 %), joka kehitettiin alun perin panimon omistajan häihin. Oluen aromimaailmassa oli ruohoa, yrttisyyttä, karviaista, limeä ja kevyesti mallasta. Oluen lämmettyä maltaisuus alkoi korostua enemmän. Tämä oli kevyt ja kesäinen olut, joka maistuu janojuomana.

Toinen olut oli Bird of Prey IPA (5,8 %). Samean oluen tuoksussa oli sitrusta, greippiä ja appelsiinikuorta. Pehmeässä maussa oli tuoksun aromien lisäksi hieman trooppista hedelmää. Katkeruutta oli hillitysti. Ihan kelpo IPA, voisi tätä uudestaankin juoda.


Seuraava olut Mosaic Mammoth IPA (8 %) oli tuoksultaan hyvin hedelmäinen ja maistui tuoremehulta, jossa on appelsiinia, ananasta ja aprikoosia. Alkoholi ei maistunut hedelmäisyyden läpi lainkaan. Katkeruuden sijaan olut oli hieman makea. Tämä oli neljästä etukäteen kerrotusta oluesta suosikkini.

Neljäs olut oli Dr. Raptor IPA (9,2 %). Se oli samaan aikaan sekä katkera että karamellinen ja aromimaailmaa hallitsi ylikypsä appelsiini. Mukana oli myös hieman greippiä tasapainottamassa makeutta. Katkeruutta ei ollut juuri lainkaan, joten tämä saattaisi maistua myös niille, jotka eivät IPA:sta yleensä pidä.


Yllätyssektorista löytyi Redneck Milk Stout (6 %). Makean oluen tuoksussa ja maussa oli paahteisuutta, kahvia, luumua ja aavistus mansikkaa. Jälkimaku oli vahvan maitokahvinen. Kokonaisuus oli stoutiksi hieman kevyt, mutta tämä oli silti suosikkini kaikista tastingin oluista.

Ennakkomainonnasta huolimatta huonoja vitsejä ei tastingissä juurikaan kuultu. Vaikka 95 % Alankomaissa tuotetuista oluista onkin lageria, niin osataan siellä Uiltjen tarjoaman setin perusteella tehdä muitakin oluita. Redneckiä lukuun ottamatta kaikkia oluita saa ainakin Oluthuone Amsterdamista, luultavasti muistakin S-ryhmän baareista. Alkon hyllyltä löytyy oluista kaksi, Dr. Raptor (4,98 €) ja Mosaic Mammoth (4,98 €).