Salama Brewing on tehnyt Kalevala: Kullervon tarina -elokuvan oheistuotteiksi kaksi olutta, Kalevala Lageri n ja Aino Vaalea Olut witbierin. Ostimme oluet käytyämme katsomassa elokuvan, ja koska lauantaina on Kalevalan päivä, nyt on hyvä hetki maistella niitä. Olut on Kalevalassa tärkeässä asemassa: kahdeskymmenes runo kuvaa oluen syntyä. Tuon ajan olut ei tosin muistuttanut modernia lageria, vaan sahtia. Olut tehtiin pääasiassa ohramaltaista, maustettiin usein katajalla ja käytettiin nopeasti ilman pitkää varastointia. Humalaa käytettiin vähän tai ei lainkaan, ja juoma oli sameaa. Vehnäolutta on tehty kautta aikojen, mutta vehnä on ollut Suomessa kallista, joten varsinaisia vehnäoluita ei ole Suomessa valmistettu ennen modernia aikaa. Kalevala Lager (4,8 %; 2,98 € Sellon K-Citymarketissa) Ohrasta oluen synty, humalasta julkijuoman, vaikk' ei tuo ve'että synny eikä tuimatta tuletta. Olut on kirkasta ja kullankeltaista. Tuoksus...