tiistai 24. maaliskuuta 2015

Viinibloggaajien kevätmiitti

Viikonloppuna järjestettiin viinibloggaajien kevätmiitti. Olimme mukana ensimmäistä kertaa.


Päivä alkoi tutustumiskäynnillä The Helsinki Distilling Companyn toimintaan. Yhtiön toimitilat sijaitsevat Teurastamolla, mutta ne olivat hyvin piilossa. Lopulta löysimme syrjäisen rakennuksen, jonka ikkunat oli peitetty ja jossa ei ollut minkäänlaista kylttiä. Takaoven ovikellon luota löytyi kuitenkin pieni lappu, joka osoitti meidän olevan oikeassa paikassa. HDC:n toimitiloilla on pitkä ja kirjava historia. Alun perin rakennus oli lämpövoimala, minkä jälkeen siinä on toiminut ainakin saippuatehdas, autopesula ja lihapullatehdas. Ennen kuin HDC pääsi aloittamaan toimintansa, rakennusta piti vielä remontoida tislatun alkoholin aiheuttaman mahdollisen räjähdysvaaran vuoksi.



Esittelijänä toimi Seámus Holohan, yksi perustajista. HDC:n päätuote on ruisviski, jonka valmistamiseen käytetään tonni ruista viikossa. Vesi on Helsingin vettä, joka kuulemma sopii erinomaisesti viskin valmistamiseen. Varsinainen tislaaminen tehdään Saksasta hankitulla laitteistolla, josta saadaan kerralla n. 30 litraa tislettä. Määrä ei kuulosta suurelta, mutta lopputulos on vahvuudeltaan n. 85 % alkoholia. Laimentamisen jälkeen tisle saa rauhoittua muutaman päivän ennen päätymistä tammitynnyriin kypsymään. Viskin lisäksi HDC tuottaa Arkadian Alkossa myynnissä olevaa giniä ja calvados-tyyppistä Applejackia. Koska olemme Suomessa, kiertokäynnillä ei saa antaa maistiaisia, mutta tislaamon yhteyteen on suunnitteilla ravintola.



Tislaamokierroksen jälkeen suuntasimme Nomad Cellars -viinikellariin maistelemaan viinejä. Sokkopullot oli hankittu pareittain ja ne tarjoiltiin salamyhkäisesti myhäillen, koska kanssabloggaajien hämääminen on aina hauskaa. Itse toimme paikalle pullon Château Côte Montpezat 2009:ää (70 % Merlot, 20 % Cabernet Franc ja 10 % Cabernet Sauvignon).

J: Mielenkiintoisin maistettavista oli vahvasti oksidoitunut samppanja, jonka korkki oli lakannut olemasta tiivis ehkä jo Kekkosen aikaan. Kuplia ei enää ollut lainkaan ja maku muistutti lähinnä halpaa tokajia. Periaatteessa ihan juotavaa, mutta ei mikään makuelämys. Valkoviineistä Pieropan Calvarino oli hieman enemmän omaan makuuni kuin Little Beauty. Punaviineistä on vaikeampi valita selkeää suosikkia. Eniten miellyttivät Châteauneuf-du-Pape ”Les Gemarelles”, Montefalco Sagrantino ja turkkilainen musta hevonen Dhamlija.

M: Kaikki viinit olivat hyviä, joten suosikin valinta on vaikeaa. Crémant de Jura oli tietenkin aluksi mukavaa, koska skumppa on aina skumppaa. 40 euron uusiseelantilainen Pinot Gris Little Beauty oli myös mainio, mutta ei ehkä hintansa väärti. Frappato oli hämäävän pinotnoirmainen keveä punaviini. Kaiken kruunasi Montefalco Sagrantino, joka oli ehkä suosikkini kaikista. Bonusviininä tarjoiltu turkkilainen Dhamlija oli pirskahtelevan jännä tuttavuus.

Tastingin jälkeen lähdimme syömään Groteskiin. Alkupaloina söimme talon leikkelevalikoiman ja fermentoituja kasviksia sekä kotimaista mätiä, talon crème fraiche ja briossia. Pääruokana oli Black Angus -entrecôte bearnaisekastikkeella. Ruoka oli erinomaista, samoin sen kanssa nautitut viinit - Langenlois Grüner Veltliner, Friedrich Becker "B" Spätburgunder, Dr. Bürklin-Wolf Riesling ja Banfi Summus maistuivat oikein hyvin.

Kiitokset seurasta:

Blanc de Blancs
Copatinto
Pullon henki
Reseptitaivas
Rypäleistä viis
Viinihullun päiväkirja
Viinikartta
Viinillä
Viiniministeri
Wine and Finland
Wineserver

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti