Smokers x Panimo Kiiski 7.8.2019

Smokers Beer & BBQ järjesti 7.8. tastingin, jossa Panimo Kiisken Pasi Kiiskinen esitteli panimon oluita (28 €). Panimo Kiiski on mäntsäläläinen panimo, joka aloitti toimintansa kaksi vuotta sitten. Panimon ensimmäiset oluet valmistuivat heinäkuussa 2018, ja niiden valmistuksessa panimon mottona oli - ja on edelleen - "olutta maltaat edellä".



Smokersin keittiöpäällikkö Kimmo Tero oli laatinut oluiden oheen neljän maun tastinglautasen, jossa oli jokirapucevicheä, chorizoa, hapankaali-coleslawta, portobelloa ja Magic Dust Spear Ribs. Jälkiruoaksi oli vielä Rocky Roadia.


Viisi ensimmäistä maisteltua olutta ovat panimon vakiovalikoimassa. Ensimmäinen olut Vaahtopää Hefeweizen (5,5 %) on saksalaistyylinen vaalea vehnäolut. Sen tuoksussa oli vehnää, mallasta ja banaania. Maku toisti tuoksun aromeja. Raikas ja kesäinen olut oli hyvä yleisolut, ja se sopi erityisesti jokirapujen ja ribsien kanssa.

Toinen olut oli Majakka Ale (5,5 %), jonka teossa on käytetty Vienna-mallasta. Tuoksussa olikin maltaalle ominaista karamellisuutta ja pähkinää, samoin hieman katkerassa maussa. Olut toi Marjutille mieleen kotikaljan hyvällä tavalla. Tämäkin oli hyvä yleisolut. Se sopi parhaiten ribsien ja chorizon kanssa.



Kolmantena oli vuorossa Kapina APA (5,5 %), joka on panimon mukaan perinteinen APA. Oluen tuoksussa oli greippiä ja hieman karamellisuutta. Hieman katkera maku toisti tuoksun aromeja, siinä oli myös hieman mausteisuutta. Lempeä olut oli parhaimmillaan ruoan kanssa, erityisesti portobellon.  Marjutin gyyh-asteikolla vain 1,5 y:tä saanut olut oli lupausten mukaisesti helposti lähestyttävä.

Neljäs olut Vastaranta Savulager (5,5 %) on voittanut kultaa Helsinki Beer Festival 2018:ssa ja hopeaa vaalea lager -sarjassa Suomen Paras Olut 2018 -kisassa. Oluen tuoksussa oli maltaisuuden lisäksi savua, samoin maussa. Maku oli savuisuuden alla kevyt. Savuisuus toi Jussille mieleen savukinkun ja Marjutille savusaunan. Oluen kanssa sopivat parhaiten ribsit ja jokiravut.


Vakiovalikoiman viimeinen olut oli Maininki Savuporter (7,5 %). Sen tuoksussa oli paahteisuutta, kahvia ja viikunaa. Paahteisessa, hieman kitkerässä maussa oli kahvia ja kaakaota. Savu tuntui parhaiten jälkimaussa. Ribsit ja jokiravut sopivat parhaiten tämänkin oluen seuraksi. Tämä oli molempien mielestä tastingin paras olut.

Viimeinen olut oli kausivalikoimaan kuuluva Kutuaika (5,5 %), joka on tsekkityylinen tumma lager. Oluen tuoksussa oli karamellia ja toffeeta. Kevyessä maussa oli tuoksun aromeja, jälkimaussa oli niiden lisäksi myös punaista marjaa. Oluella oli hyvä dokabiliteetti ja se sopi hyvin jälkiruoan kanssa.

Oluet olivat juuri sitä, mitä luvattiin: maltaisia. Samoin etiketit pitivät paikkansa, helposti lähestyttävä APA oli helposti lähestyttävä ja pehmeän savuinen lager pehmeän savuinen.


Seuraava tasting Smokersissa on 18.9.2019. Tällöin tuotteitaan esitteele Vakka-Suomen Panimo ja alustavana teemana on "bändiolut". Mainosmielessä meille kerrottiin, että tastingissa lanseerataan yksi uutuusolut.