Ravintola Murun viinibaari // Malbec 29.8.2020

Sara Tuomi-Mattila oli palannut ravintola Murun viinibaarin tastingin vetäjäksi lomansa jälkeen, ja tällä kertaa tastingissa oli kolme malbec-viiniä (29 €). Viinien kylkeen sai tilata palasen Comté-juustoa kirsikkachutneyn ja talon näkkileivän kanssa.

Alunperin Ranskasta peräisin olevaa Malbecia viljellään lähes joka puolella maailmaa Kaliforniasta Italiaan ja Chilestä Australiaan, mutta Argentiinassa se on saavuttanut melkeinpä kansallisrypäleen aseman. Se on edelleen yksi kuudesta Bordeaux'n alueen punaviineissä sallitusta rypälelajikkeesta, vaikka sen suosio Bordeaux'ssa on viime vuosikymmenien aikana vähentynyt. Tällä hetkellä Ranskassa sitä viljellään eniten Cahorsin alueella ja paikoitellen muuallakin, esimerkiksi Loiren alueella. 

Kuten lukuisat muutkin rypälelajikkeet, myös Malbec tunnetaan monilla muillakin nimillä. Erään teorian mukaan unkarilainen talonpoika olisi levittänyt lajiketta ympäri Ranskaa ja antanut samalla sille nimensä, mutta se on vain teoria... Todennäköisimmin lajike on kotoisin Cahorsin alueelta, missä se tunnettiin (ja tunnetaan edelleen) nimellä Côt. Bordeauxissa sitä kutsuttiin Pressaciksi, Alsacen ja Burgundin suunnalla taas Auxerrois'ksi, mikä on hämäävää, sillä Alsacen ja Luxemburgin alueiden valkoinen Auxerrois tunnetaan paremmin. Kaikkiaan nimityksiä on yli tuhat!

Useat malbecit ovat petollisen helppoa juotavaa - tai ainakin me tykkäämme kovasti. Vanhan maailman eli Cahorsin alueen malbecit ovat useimmiten tanniinisempia ja rustiikkisempia kuin uuden maailman eli enimmäkseen Argentiinan hilloisemmat malbecit. Viinin aromeissa on kirsikkaa, luumua, kahvia, suklaata ja nahkaa, karhunvatukkaa, mustikkaa, orvokkia ja jopa tammea sekä mustapippuria.

Domaine Cosse Maisonneuve Le Combal 2014
AOC Cahors, Ranska

Ranskan Cahorsista tuleva Le Combal on tuotettu biodynaamisesti. Se on käynyt terästankeissa ja kypsynyt sen jälkeen 12 kk vanhoissa ranskalaisissa tammitynnyreissä.

Viini oli väriltään tumman rubiininpunainen ja sen reunat rusersivat tiilenpunaisina. Sen tuoksussa oli tummia marjoja, karpaloa ja mustaherukkaa sekä luumua, yrttisiä mausteita ja kevyesti savua. Tuoksu oli kuiva eikä vaniljaa tuntunut, käytetyt tammitynnyrit olivat olleet sen verran neutraaleja.

Cahorsin malbecien pitäisi olla tanniinisempia kuin vaikkapa argentiinalaisten malbecien, mutta tämän viinin tanniinit olivat pehmeät ja tuntuivat vain vähän. Maultaan se oli ennemminkin hapokas ja marjainen, toki täyteläinen, ja siinä maistui kirsikkaa ja hieman lakritsaa. 

Perinteistä ammentava ja terroiria kunnioittava viini oli selvästi ruokaviini ja kaipasi seurakseen lihaa, mutta sen seuraksi tilattu Comté-juusto ja näkkileipä toimivat myös ihan passelisti.

Luigi Bosca Malbec 2017
DOC Luján de Cuyo, Argentiina; 19,98 € (vuosikerta 2018)

Luigi Bosca Malbec on käynyt terästankeissa, minkä jälkeen se on kypsynyt 12-14 kuukauden ajan uusissa ranskalaisissa tammitynnyreissä ja kuuden kuukauden ajan pulloissa ennen myyntiin tuloaan.

Viini oli väriltään tumman rubiininpunainen ja sinersi hieman. Sen tuoksussa oli makeita, melkeinpä hilloisia tummia marjoja, luumua ja karhunvatukkaa, toisaalta myös mansikkaa ja vadelmaa. Tammikypsytyksen tuoman vaniljan huomasi myös hyvin. Viinin maku oli kuivempi kuin mitä tuoksu lupaili, mutta täyteläinen ja mausteinen - toki maussakin huomasi ensin makeaa marjaa ja pehmeää hedelmäisyyttä ja samettiset tanniinit tuntuivat vasta niiden jälkeen. Jälkimaku oli hieman mausteinen.

Moderni malbec oli pihviviini ja maistui myös juuston kanssa, miksei myös sellaisenaankin. Se oli Jussin suosikki.


Heartland First Release Malbec 2015
Langhorne Creek, Australia; 42,39 €

Ilmasto muuttuu ja sen myötä myös eri alueilla viljeltävät rypäleet. Heartland First Release Malbec 2015 on australialaisen viinitalon ensimmäinen kokeellinen malbec-vuosikerta. Heartland tunnetaan parhaiten shiraz-viineistään, mutta malbec-kokeilutkin ovat ehtineet jo kolmanteen vuosikertaansa (2017). Tätä ensimmäistä vuosikertaa on tehty vain kuusi tynnyrillistä (ja tätä kirjoittaessa sitä on vielä muutama pullollinen Arkadian Alkossa saatavilla).

Viini on kypsynyt uusissa ranskalaisissa tammitynnyreissä 14 kk.

Tummanpunaisen viinin tuoksussa oli kypsiä tummia marjoja, varsinkin mustikkaa sekä lakritsaa ja raikkaita yrttejä, eukalyptusta ja minttua. Viinin tuhti ja täyteläinen maku kosiskeli pehmeillä tanniineillaan ja marjaisuudellaan, toisaalta pieni pippurisuus piristi makua eikä kokonaisuus ollut pliisu. Mieleen tuli jossain määrin toinen marjainen ja mausteinen viini eli zinfandel.

Tämä saattaa olla tulevaisuuden malbec-tyyli. Viinin dokabiliteetti oli erittäin hyvä ja se maistui sellaisenaan, mutta juuston kanssa se ei toiminut kovinkaan hyvin. Se oli Marjutin suosikki.