Olutblogisessioiden neljännen osan teemana on suomalaiset vastaan ulkomaalaiset oluet. Sessioiden ideana on, että yksi bloggaaja kirjoittaa ensin alustuksen jostain olueeseen liittyvästä aiheesta, ja sen jälkeen muut bloggaajat kirjoittavat samasta aiheesta mitä haluavat.
Tässä postauksessa maailmaa edustaa etelänaapurimme Viro, sillä maisteluun päätyi kaksi samannimistä olutta, joista toinen on virolainen ja toinen suomalainen.
Jouluna Tallinnassa käydessä Nautica-kauppakeskuksen Rimin hyllyltä pisti silmään Saku Antvärkin olut nimeltä Humulus Lupus. Nimi oli tuttu, sillä Panimo Hiisi valmistaa myös olutta nimeltä Humulus Lupus. Nimien samanlaisuus selittynee sattumalla: Humulus lupulus on humalakasvin tieteellinen nimi, joten saman sanaleikin keksiminen ei ole vaikeaa. Kun molemmat oluet edustivat vielä samaa IPA-tyyliä, ne oli pakko ottaa vertailuun.
Sakun Humulus Lupus (IPA; 6,0 %; 1,59 € Rimissä) on väriltään kullankeltainen. Tuoksussa on sitrusta, maltaisuutta, appelsiinia ja trooppista hedelmää. Sitruksinen maku on kohtalaisen katkera, mukana on hieman greippiä ja maltaisuutta. Jälkimaku on kevyen greippinen. Vironsusi on melko kevyt, mutta raikas kokonaisuus.
Hiiden Humulus Lupus (Double IPA; 9,0 %; 5,54 € Alkossa) on myös väriltään kullankeltainen. Tuoksussa on runsaasti greippiä, mandariinia, mangoa ja passiohedelmää. Maltainen maku on trooppisen hedelmäinen, hieman karamellinen ja kohtuullisen katkera. Vaikka alkoholi ei suoranaisesti maistukaan, niin oluesta huomaa, että siinä on enemmän prosentteja kuin edellisessä oluessa. Jälkimaku on appelsiinihilloinen ja greippinen.
Sus siunakkoon, paremman oluen valitseminen on melko hankalaa. Näin kylmänä talvipäivänä valinta kallistuu kuitenkin suomalaisen suden puoleen. Kesällä vertailu olisi ehkä päätynyt raikkaamman vironsuden voitoksi.
Olutharrastajan kannalta Suomen ja Viron suurin ero on edelleen hinta huolimatta siitä, että Viro korotti viime vuonna alkoholiveroa. Humulus Lupusten kohdalla suomalainen olut maksaa 3,5 kertaa virolaisen oluen verran. Hintaeroa ei voi perustella edes korkeammalla alkoholiprosentilla.
Varsinkin suurpanimoiden bulkkilagerissa Virolla on edelleen etu puolellaan, sillä ei sitä maun takia Suomeen rahdata, vaan hinnan. Mitään erityisen virolaista panimoissa ei kuitenkaan ole, vaan Viron suurpanimot ovat kaikki ulkomaalaisomistuksessa: A. Le Coqin omistaa Olvi, Saku Õlletehtaan Carlsberg ja Viru Õlun Harboe. Vertailun vuoksi mainittakoon, että suomalaisista suurpanimoista Sinebrychoff on Sakun tavoin Carlsbergin omistuksessa ja Hartwallin omistaa Royal Unibrew. Muut suomalaiset pienpanimorajan ylittävät panimot ovat edelleen suomalaisomistuksessa.
Toisaalta Virossa on ollut viime vuosina pienpanimobuumi samoin kuin Suomessa. Ratebeerin mukaan Virossa on 38 pienpanimoa, 27 kiertolaispanimoa ja 3 panimopubia. Suomessa taas on tällä hetkellä 134 pienpanimoa. Virossa on siten yksi pienpanimo 19 000 asukasta kohti, kun taas Suomessa on yksi pienpanimo 41 000 asukasta kohti. Viro on siis pienpanimoiden suhteellisessa määrässä Suomea roimasti edellä.
Tästä huolimatta varsinaisten erikoisolutkauppojen tilanne vaikuttaa Tallinnassa vaihtelevan, vaikka niiden määrä onkin kohtalainen (varsinkin, jos Kaubamaja ja Stockmann lasketaan mukaan). Sataman Nautica-keskuksen (eli entisen Norde Centrumin) kauppa on lopettanut ja Drink Shop on lyhentänyt aukioloaikojaan, toisaalta Uba ja Humalin valikoima on edelleen hyvä ja vanhankaupungin ulkopuolella on kiinnostavia kauppoja, joissa emme ole ehtineet vielä käydä.
Suomessa taas Helsingissä 2016 aloittanut Pien on laajentanut jo Espooseen, ja pääkaupunkiseudun ulkopuolella pienpanimo-oluita myyvät ainakin Heinolan Hilpeä ja Tampereen Flinda. Ehkä keinotekoisen 4,7 % rajan poistuttua Suomeen avautuu lisää olutkauppoja?