Vaikka lähes kaikki oluttapahtumat on peruttu tältä kesältä, muutamia järjestetään pienemmässä mittakaavassa - esimerkiksi ravintola Fat Lizardin terassille Otaniemeen sijoittunut Espoo panee ja juhlii. Ensimmäisellä kerralla 12.6. olimme liikkeellä vasta kuuden maissa emmekä jaksaneet jonottaa mukaan, mutta poikkesimme tapahtumassa perjantaina 10.7. Kolmas kerta on tulossa vielä 14.8.
Paikalla taisivat olla kaikki (tai lähes kaikki) espoolaiset panimot: Fat Lizard, Olarin Panimo, Espoon Oma Panimo, Masis Brewery, Salama Brewing Co. sekä meille uusi tuttavuus Tired Uncle Brewing Company.
Maisteluannokset maksoivat 1,5 € / 1 dl ja homma toimi tuttuun tapaan maistelulipukkeilla. Jokaisen oluen sai nyt omaan pieneen lasiin, joten lasipanteista tai muustakaan lasirumbasta ei tarvinnut huolehtia.
Ennakoimme ruuhkan ja varasimme nohevasti pöydän ravintolaan, jotta olisimme pelipaikalla heti tapahtuman alkaessa. Toki terassille olisi voinut tilata ruokaa, mutta varmuus paras. Jussi söi W.T.F.-pizzan (tonnikalaa, tomaattia, mozzarellaa) ja jälkiruoaksi churroja. Pizza oli erittäin hyvä ja niin täyttävä, että churrojen sijaan olisi voinut valita kevyemmänkin jälkiruoan. Ruoan seuraksi valittu hapokas Landhaus Mayer Grüner Veltliner sopi hyvin sekä pizzan että jälkiruoan kanssa.
Marjut päätyi Wave Saladiin (tonnikalatataki, mangoa, avokadoa jne.). Jälkiruokana oli Death by Chocolate, joka oli nimensä mukainen spektaakkeli ja kyllä, suklaakuolema lähes korjasi sen jälkeen. Onneksi salaatti oli sentään ollut suhteellisen kevyt ja raikas ja sen tonnikalatataki erinomaisen hyvää ja maukasta. Soija-seesamikastike toimi eikä chili ollut lähellekään murhaavan tulista, mikä oli varsin positiivinen juttu. Freeclimber Riesling komppasi hyvin tonnikalaa.
Kun pääsimme hyvin syöneinä kierimään varsinaisen tapahtuman puolelle, Marjut maisteli kolme hapanolutta.
Ensimmäiset olivat Salama Brewingin Morphosis 007 ja 008. Morphosis 007 Sour Fruit Bomb (5,0 %) oli aprikoosilla, persikalla, vadelmalla ja laktoosilla maustettu... hm, pitää taas sanoa nimensä mukainen hedelmäpommi, oikein mainio, sopivan hapan ja marjainen. Morphosis 008 Strawberry-Banana Daiquiri Sour (5,0 %) ei ollut aivan yhtä maukas, lieneekö syynä sitten ollut mukana ollut banaani ja sen tuoma pehmeys, joka tuntui hieman tylsältä marjaisen kirpeyden jälkeen. Muita mausteita olivat mansikka, vadelma, lime ja laktoosi.
Kolmantena maisteluun pääsi Masis Breweryn Black as My Currant (berliner weisse, 4,2 %). Se oli päivän teeman mukaisesti myöskin... niin, nimensä mukainen, hyvin mustaherukkainen ja miellyttävän hapan - varsinkin, jos pitää mustaherukasta, sillä mustaherukkamehu tuli hyvin vahvasti mieleen. Kaiken kaikkiaan kolmen oluen setti oli oikein onnistunut.
Jussikin maistoi kolmea olutta pysyen IPA-linjalla. Salama Brewingin kokeellista sarjaa oleva Ultraviolet 001 oli panimon tyylin mukaisesti runsaan trooppisen hedelmäinen. Sen aromeissa oli myös sitruunakarkkia, ananasta ja greippiä. Oikein maukas NEIPA, mainio kesäjuoma.
Toisena lasiin pääsi Tired Uncle Brewing Co:n The Golden Uncle, NEIPA:a sekin. Oluen aromimaailma jatkoi samoilla linjoilla Ultraviolet 001:n kanssa, mutta ei ollut ihan yhtä intensiivinen. Trooppiset hedelmät korostuivat vahvemmin ja katkeruutta oli hieman enemmän. Hyvä NEIPA tämäkin oli.
Viimeisenä maisteluun valikoitui Fat Lizardin Skank Session Dank IPA. Se oli perinteisen greippinen ja hieman havuinen. Aromeissa oli myös maltaisuutta, karamellisuutta ja häivähdys appelsiininkuorta. Kahden hedelmäisen NEIPA:n jälkeen Skank Session oli virkistävä lopetus olutsessiolle. Tätäkin joisin mieluusti uudestaan.
Ilta oli kaunis ja livebändi ehti aloittaa soittamisen, joten tunnelma alkoi olla nousussa. Me päätimme kuitenkin siirtyä Olarin Panimon kautta kotiin tekemään Piña Coladoita (koska oli myös Piña Colada -päivä) ja tutustua samalla siellä samana päivänä olleeseen kauluspaitanäyttelyyn - ovathan kauluspaidat tärkeä asia joidenkin rap-artistien lisäksi myös monille (diplomi-)insinööreille.
Summa summarum
Espoo panee ja juhlii 2020 oli kiva pienimuotoinen tapahtuma, jonne kannattaa saapua ajoissa, että varmasti mahtuu mukaan. Kannattaa kuitenkin varoa puskissa vaanivia sähköpotkulautoja, sillä sellaiseen jalkansa kolhiminen tuntuu vielä kahden viikon päästäkin...
Paikalla taisivat olla kaikki (tai lähes kaikki) espoolaiset panimot: Fat Lizard, Olarin Panimo, Espoon Oma Panimo, Masis Brewery, Salama Brewing Co. sekä meille uusi tuttavuus Tired Uncle Brewing Company.
Maisteluannokset maksoivat 1,5 € / 1 dl ja homma toimi tuttuun tapaan maistelulipukkeilla. Jokaisen oluen sai nyt omaan pieneen lasiin, joten lasipanteista tai muustakaan lasirumbasta ei tarvinnut huolehtia.
Ennakoimme ruuhkan ja varasimme nohevasti pöydän ravintolaan, jotta olisimme pelipaikalla heti tapahtuman alkaessa. Toki terassille olisi voinut tilata ruokaa, mutta varmuus paras. Jussi söi W.T.F.-pizzan (tonnikalaa, tomaattia, mozzarellaa) ja jälkiruoaksi churroja. Pizza oli erittäin hyvä ja niin täyttävä, että churrojen sijaan olisi voinut valita kevyemmänkin jälkiruoan. Ruoan seuraksi valittu hapokas Landhaus Mayer Grüner Veltliner sopi hyvin sekä pizzan että jälkiruoan kanssa.
Marjut päätyi Wave Saladiin (tonnikalatataki, mangoa, avokadoa jne.). Jälkiruokana oli Death by Chocolate, joka oli nimensä mukainen spektaakkeli ja kyllä, suklaakuolema lähes korjasi sen jälkeen. Onneksi salaatti oli sentään ollut suhteellisen kevyt ja raikas ja sen tonnikalatataki erinomaisen hyvää ja maukasta. Soija-seesamikastike toimi eikä chili ollut lähellekään murhaavan tulista, mikä oli varsin positiivinen juttu. Freeclimber Riesling komppasi hyvin tonnikalaa.
Kun pääsimme hyvin syöneinä kierimään varsinaisen tapahtuman puolelle, Marjut maisteli kolme hapanolutta.
Ensimmäiset olivat Salama Brewingin Morphosis 007 ja 008. Morphosis 007 Sour Fruit Bomb (5,0 %) oli aprikoosilla, persikalla, vadelmalla ja laktoosilla maustettu... hm, pitää taas sanoa nimensä mukainen hedelmäpommi, oikein mainio, sopivan hapan ja marjainen. Morphosis 008 Strawberry-Banana Daiquiri Sour (5,0 %) ei ollut aivan yhtä maukas, lieneekö syynä sitten ollut mukana ollut banaani ja sen tuoma pehmeys, joka tuntui hieman tylsältä marjaisen kirpeyden jälkeen. Muita mausteita olivat mansikka, vadelma, lime ja laktoosi.
Kolmantena maisteluun pääsi Masis Breweryn Black as My Currant (berliner weisse, 4,2 %). Se oli päivän teeman mukaisesti myöskin... niin, nimensä mukainen, hyvin mustaherukkainen ja miellyttävän hapan - varsinkin, jos pitää mustaherukasta, sillä mustaherukkamehu tuli hyvin vahvasti mieleen. Kaiken kaikkiaan kolmen oluen setti oli oikein onnistunut.
 |
| Ylärivi: Black as My Currant ja Ultraviolet 001. Alarivi: The Golden Uncle, Skank Session |
Jussikin maistoi kolmea olutta pysyen IPA-linjalla. Salama Brewingin kokeellista sarjaa oleva Ultraviolet 001 oli panimon tyylin mukaisesti runsaan trooppisen hedelmäinen. Sen aromeissa oli myös sitruunakarkkia, ananasta ja greippiä. Oikein maukas NEIPA, mainio kesäjuoma.
Toisena lasiin pääsi Tired Uncle Brewing Co:n The Golden Uncle, NEIPA:a sekin. Oluen aromimaailma jatkoi samoilla linjoilla Ultraviolet 001:n kanssa, mutta ei ollut ihan yhtä intensiivinen. Trooppiset hedelmät korostuivat vahvemmin ja katkeruutta oli hieman enemmän. Hyvä NEIPA tämäkin oli.
Viimeisenä maisteluun valikoitui Fat Lizardin Skank Session Dank IPA. Se oli perinteisen greippinen ja hieman havuinen. Aromeissa oli myös maltaisuutta, karamellisuutta ja häivähdys appelsiininkuorta. Kahden hedelmäisen NEIPA:n jälkeen Skank Session oli virkistävä lopetus olutsessiolle. Tätäkin joisin mieluusti uudestaan.
Ilta oli kaunis ja livebändi ehti aloittaa soittamisen, joten tunnelma alkoi olla nousussa. Me päätimme kuitenkin siirtyä Olarin Panimon kautta kotiin tekemään Piña Coladoita (koska oli myös Piña Colada -päivä) ja tutustua samalla siellä samana päivänä olleeseen kauluspaitanäyttelyyn - ovathan kauluspaidat tärkeä asia joidenkin rap-artistien lisäksi myös monille (diplomi-)insinööreille.
Summa summarum
Espoo panee ja juhlii 2020 oli kiva pienimuotoinen tapahtuma, jonne kannattaa saapua ajoissa, että varmasti mahtuu mukaan. Kannattaa kuitenkin varoa puskissa vaanivia sähköpotkulautoja, sillä sellaiseen jalkansa kolhiminen tuntuu vielä kahden viikon päästäkin...