Kona Brewing Company: olutta Havaijilta

Vinkki lasiin kutsui uutiskirjeensä tilaajat tastingiin perjantaina 19.5., ja Jussi pääsi maistelemaan mm. neljää havaijilaisen Kona Brewing Company -panimon olutta.

Panimon ovat perustaneet vuonna 1995 isä ja poika, Cameron Healey ja Spoon Khalsa, ja se sijaitsee edelleen alkuperäisellä paikallaan Kailuassa, Havaijin suurimmalla saarella. Panimon havaijilaiset juuret näkyvät myös siinä, että olutpullojen korkkeihin on painettu havaijilaisia sanoja ja etiketit esittävät oikeita paikkoja.


Hanalei Island IPA (4,5 %; 32 IBU) oli trooppinen hedelmäpommi, jonka tuoksussa oli passiohedelmää, mangoa ja ananasta - eikä ihme, sillä se on maustettu passionhedelmällä, appelsiinilla ja guavalla havaijilaisen perinnejuoman POG:in mukaan. Maku oli kevyen katkera ja sitruksinen. Olut oli muuten saapunut juuri samana päivänä maahan.

Fire Rock Pale Alen (6 %; 35 IBU) eli "Havaiji-tyylisen" alen tuoksu oli kukkainen, appelsiininen ja sitruksinen. Maku oli puolestaan maltainen, hedelmäinen ja hieman karamellinen. Tämä on oluista ainoa, joka on vain ravintolamyynnissä, muita oluita saa todennäköisesti ainakin K-ryhmän kaupoista.

Big Wave Golden Ale (4,4 %; 21 IBU) oli tuoksultaan trooppisen hedelmäinen, maltainen ja ruohoinen. Maku oli raikas ja hedelmäinen, tosin omaan makuuni vähän turhan kevyt.

Longboard Island Lagerin (4,6 %; 20 IBU) kevyt tuoksu oli maltainen, yrttinen ja vähän sitruksinen. Maku myötäili tuoksua. Olut oli raikas peruslager, joka sopii kesäiseksi janojuomaksi.

Kaikki olivat kesäisiä oluita ja maistuisivat taatusti kesällä terassilla. Oma suosikkini oli Hanalei Island IPA sen hedelmäisyyden vuoksi.