Pikkulintu Ruttopuisto // Vaka vanha Bowmore -tasting 13.6.2021

Pikkulintu Ruttopuistossa järjestettiin 13.6.2021 Vaka vanha Bowmore -tasting (60 €), jossa maisteltiin vanhoja ja harvinaisia Bowmoreja 1980- ja 1990- luvuilta. Tastingin veti ravintoloitsija Atte Erkkilä. Ensimmäinen kierros käytiin sokkona, jotta pullot eivät vaikuttaneet makuelämykseen, toisella kierroksella viskit esiteltiin tarkemmin.

Bowmoren historiikin mukaan sen perusti David Simpson vuonna 1779 - tai oikeastaan tuona vuonna tislaamo sai virallisen lisenssin ja oli siis Islayn saaren ensimmäinen tislaamo, mutta se saattoi hyvinkin olla toiminnassa jo aikaisemmin. Bowmoreen vuonna 1766 muuttanut Simpson työskenteli viskibisneksen lisäksi maanviljelijänä, kauppiaana, postitoimiston päällikkönä ja merimiehenä.

Useiden omistajanvaihdosten jälkeen Beam Suntory osti 35 % tislaamosta vuonna 1989 ja koko osakekannan 1994. 1990-luvulla tislaamon laitteistoa myös uudistettiin, minkä jälkeen sille tyypilliset, todennäköisesti prosessissa olleiden ongelmien aiheuttamat mustaherukan ja laventelin aromit pitkälti katosivat.

Bowmore on edelleen yksi harvoista skottipanimoista, jotka käyttävät omaa lattiamallastusta eli noin 40 % maltaista on omaa tuotantoa. Sen vuosituotanto on nykyisin 2 miljoonaa litraa.

Bowmore 12 yo (43,0 %)

Ensimmäinen viski on tislattu 1968 ja pullotettu 1980. Pullon markkinahinta on nykyisin n. 400 €.

1960-luvun alussa Bowmoren tuotanto oli vielä pientä ja laatu oli vähän mitä sattui. Vuonna 1963 Stanley P. Morrison osti Bowmoren ja aloitti sekä laitteiston että prosessien uusimisen, mutta tämä viski on tehty vielä vanhalla laitteistolla.

Viskin tuoksussa oli turvetta, vihreää omenaa, pähkinää, toffeeta ja kypsää omenaa. Sen maussa oli turvetta, tervaa, toffeista makeutta ja karamellisuutta. Jälkimakua hallitsivat savu ja terva.

12 yo oli Jussin ja yleisön suosikki, mutta Marjutin mielestä vähän pliisu. Sen verrokiksi saatiin tämänhetkistä Bowmore 12 yo -viskiä (52,50 €). Se oli myös hyvää, mutta se oli aromeiltaan hillitympi ja kliinisempi kuin 60-lukulainen.

Jussin mielestä viski oli hyvinkin hintansa arvoinen. Mielipiteeseen saattaa tosin vaikuttaa se, että näin vanhoja viskejä pääsee harvoin maistamaan.

Bowmore Vault Edition 2nd Release (50,1 %)

Vault Edition on neliosainen sarja, jonka jokainen osa keskittyy tiettyyn Bowmoren ominaispiirteeseen. Tämän kakkososan teemana on turvesavu. Kypsymisaikaa ei kerrota, mutta se on pullotettu vuonna 2019. Pullon hinta nettikaupoissa on 80 € alkaen (jos vain joku kauppa toimittaisi Suomeen).

Viskin savuisuutta mitataan PPM-arvolla (Phenol Parts per Million). Jos PPM on alle viiden, savuisuutta ei huomaa lainkaan. Bowmoren viskien turpeesta johtuva fenolipitoisuus on nykyisin yleensä 25 PPM. Vertailun vuoksi Laphroaigin viskien PPM on 40-43 PPM.

Viski on kypsytetty bourbontynnyreissä ja viimeistelty sherrytynnyreissä. Sen tuoksussa oli päärynää, tummaa sokeria, hapankirsikkaa, kanelia, nuotiosavua ja trooppista hedelmää. Maussa oli puolestaan salmiakkia, pippuria, kypsää omenaa ja merisuolaa. Jälkimaku oli vahvan pippurinen. Vaikka tässä viskissä oli alkoholia enemmän kuin muissa, se ei oikeastaan tuntunut.

Etiketti lupasi viskissä tuntuvan savustettuja ribsejä ja grillaushurmiota, ja kyllähän näistä aromeista jonkinlaisen grillikastikkeen saisi aikaiseksi.

Jussi piti tästä viskistä, ja hintakin oli kohdallaan.

Bowmore 1989 Wemyss Malts Barbecue Mango Salsa (46,0 %)

Bowmore on yksi muutamista tislaamoista, jotka sallivat oman nimensä käytön private label -pullotteiden yhteydessä, niin tämänkin. Tämän viskin pullottaja on Wemyss Malts, ja viskin nimi selitti hyvin, miksi ensimmäinen kierros maisteltiin sokkona, sillä nimen kuultuaan siitä olisi alkanut etsiä luvattuja aromeja. Viski on tislattu vuonna 1989 ja pullotettu 2016. Pullon markkinahinta on n. 250 €.

Tuoksussa oli sitruunaa, hieman turvetta, mangoa ja herukanlehteä. Herukanlehti oli 1990-luvulle asti Bowmorelle tyypillinen aromi, joka tuli luultavimmin tislauksessa syntyvistä terpeeneistä. Prosessia muutettiin 1990-luvulla, jolloin aromi katosi.

Maussa oli sitruunaa, vaniljaa, mangoa, turvetta sekä hieman merisuolaa. Lämmittävässä jälkimaussa oli vaniljaa ja turvetta. Aromeissa oli etiketin lupaamaa mangoa, ja ehkä turvesavun voisi yhdistää grillaukseen. Salsaa aromeista ei löytynyt edes etsimällä.

Tämä viski oli Marjutin suosikki. Jussin mielestä se oli hyvää ja hinta-laatusuhdekin oli ihan kohtuullinen.

Bowmore 1998 Mackillop's Choice (46,0 %)

Tämä pullote on tynnyristä numero 20057 ja se on tehty eksklusiivisesti myytäväksi Helsinki-Vantaan lentokentällä. Vuonna 1998 tislattu viski kypsyi lähes kaksikymmentä vuotta ja pullotettiin 2016. Maistetun pullon numero oli 174/240. Pullon markkinahinta on n. 280 €.

Viskin tuoksussa oli omenaa, banaania, ananasta, grillimakkaraa ja kypsää hedelmää. Pehmeässä maussa oli turvetta, kypsää hedelmää, omenahilloa ja umamia. Jälkimaussa oli mausteita ja omenaa. Viimeisen viskin kohdalla hinta-laatusuhde ei ollut tasapainossa. Vaikka se oli hyvää, niin pullon markkinahinta on hieman liikaa.

Nyt viskit saattavat olla jo loppu tai sitten eivät, mutta Pikkulinnussa on muitakin hyviä viskejä. Tulevat tastingit ovat myynnissä Pikkulinnun verkkokaupassa, ja seuraavana vuorossa on Bunnahabhain 20.6.2021.