Husky Brewing IPA, Lager, Pale Ale ja Wheat



Pääkaupunkiseudulla on aloittanut uusi panimo Husky Brewing (Hiomotie 8, Pitäjänmäki), jonka panimokauppa avasi ovensa 4.6.2021. Suuntasimme paikalle heti avajaispäivänä. Panimo on saanut alkunsa kotiolutharrastuksesta ja nimensä lemmikkihuskylta. 

Valikoimassa on tällä hetkellä neljää eri olutta, mutta lisääkin on tulossa jossain vaiheessa - hapanoluesta oli ainakin puhetta, kun kyselimme tulevaisuuden suunnitelmista.

Kauppa on ainakin toistaiseksi auki perjantaisin klo 14-18, mutta jos sinne ei ennätä, Husky Brewingin oluita voi maistella myös Pitäjänmäellä sijaitsevassa Viinikahvila Pausassa. Jussi osti kotiin kaikki neljä olutta ja nautiskeli ne kauniiden kesäiltojen kunniaksi.



Panimokaupan löytäminen ei ollut ihan yksinkertaista, vaikka olemme molemmat työskennelleet aikaisemmin Pitäjänmäen yritysalueella. 

Husky Brewing sijaitsee Ju­ju-yrityskampuksen rakennuksessa neljännessä kerroksessa. Samassa rakennuksessa on myös mm. Terveystalo, jonka logo onkin paras maamerkki, panimon logoa ei rakennuksen seinässä ei ainakaan vielä kesäkuun alussa ollut. Oikean rakennuksen löytämisen jälkeen kauppaan suunnistaminen oli helppoa, kun malttoi seurata opasteita.

Rakennuksen pihamaalla on muutama parkkipaikka, mutta julkisilla saapuminen lienee helpointa: Valimon asemalta on noin puoli kilometriä kaupalle.



Husky Wheat
(5,5 %; 3,60 € panimokaupassa)

Olut on keltaista ja sameaa, vaahtoa muodostuu kaadettaessa runsaasti. Tuoksussa on vehnäoluelle tyypillisesti runsaasti banaania sekä hieman keksiä. Banaani hallitsee myös raikasta makua, mutta sen aromi ei ole liian voimakas, vaan sopivan hillitty. Jälkimaussa on pirteää sitrusta ja keksiä sekä hieman yrttisyyttä ja mangoa.

Hyvä vehnäolut, tykkäsin. Husky Wheat sopii mainiosti kesäjuomaksi.

Husky Pale Ale
(4,5 %; 3,40 € panimokaupassa)

Olut on sameaa ja vaalean kuparin väristä. Vaaleaa vaahtoa muodostuu kaadettaessa kohtuullisesti. Tuoksussa on karamellisuutta ja greippiä. Maku on kohtuullisen katkera, siinä on greippiä, appelsiininkuorta ja karamellisuutta. Greippisyys vahvistuu jälkimaussa. Tykkäsin tästäkin.



Husky Lager
(5,0 %; 3,20 € panimokaupassa)

Olut on kullankeltaista ja kirkasta. Vaahtoa muodostuu kaadettaessa vähän. Tuoksussa on mallasta, yrttiä, appelsiinia ja ruohoa. Raikas, kevyen katkera maku toistaa tuoksun aromeja, siinä on myös pähkinää. Jälkimaussa on keksiä, mallasta ja pähkinää. Laadukas lager, tykkäsin. Sopii saunajuomaksi tai grillimakkaran kanssa.

Husky IPA
(5,5 %; 3,60 € panimokaupassa)

Olut on sameaa ja kuparin väristä. Beigeä vaahtoa muodostuu kaadettaessa runsaasti. Tuoksussa on samoja aromeja kuin Pale Alessa. Greippi tuoksuu aluksi voimakkaasti, mutta oluen hieman lämmetessä karamellisuus vahvistuu. Makua hallitsee greippi. Jälkimaussa on greipin lisäksi hieman appelsiininkuorta. Maukas IPA.



Summa summarum

Uusi pienpanimo lähinurkilla on aina iloinen asia, varsinkin, kun oluet ovat näin hyviä. Vehnäoluen lisäksi myös kaikissa muissa oluissa on käytetty vehnämallasta, mikä tuo niihin täyteläisyyttä. Hyvin vetää Husky rekeä!