14. joulukuuta 2017

Alkoholittomat oluet joulupöytään

Näin joulun lähestyessä ostimme Sellon K-Citymarketista alkoholittomia oluita aikomuksena kokeilla, sopisiko jokin niistä jouluruoan kanssa. Koska perinteisessä joulupöydässä on vähän kaikenlaista syötävää, myös oluiksi valikoitui erilaisia tyylejä edustavia oluita. Alkoholittomien oluiden määrä oli niin suuri, että valinta tehtiin  lopulta Stetson-Harrisonin menetelmällä. Tummia oluita ostimme kaksi, koska tumma olut on perinteinen joulukinkun kumppani.





Klaus Störtebeker oli 1300-luvun lopulla elänyt saksalainen merirosvo, joka legendan mukaan pystyi juomaan neljän litran tuopin yhdellä siemauksella. Ei siis ihme, että hänen nimellään myydään olutta. Störtebeker Bernstein-Weizen Alkoholfrei (Störtebeker Braumanufaktur, Saksa; 2,89 € / 0,5 l) on samea, oljenkeltainen vehnäolut. Tuoksussa on vehnää, banaania, rautaa ja hiivaa. Makeassa maussa on banaaniesanssia ja karamellisuutta. Myös jälkimaku on makean banaaninen. Jos banaanilimonadia on olemassa, se maistunee tällaiselta. Störtebeker vetäisi varmaan kölin ali, jos hänelle tällaista tarjoaisi oluena. Ei tämä olut oikein minkään jouluruoan kanssa toimisi, mutta saattaisi mennä hätätilassa janojuomana kesällä.

Ukko-Pekka täyteläinen alkoholiton olut (Finnspring, Suomi; 1,20 € / 0,5 l) on väriltään kullankeltainen. Tuoksussa on paahtoleipää, ruisleipää ja hieman sitrusta. Maku on vahvan paahtoleipäinen, siinä on myös vähän maltaisuutta ja hedelmäisyyttä. Sama aromipaletti jatkuu myös jälkimaussa. Ei tätä olutta kyllä sellaisenaan kovin suurta määrää joisi, mutta käynee yleisolueksi ruokapöytään.



Innis & None Pale Ale (Innis & Gunn, Skotlanti; 2,10 € / 0,33 l) on humaloitu kuudella eri humalalla ja katkeruutta on 45 IBU:n verran, joten makua pitäisi ainakin löytyä. Väriltään olut on kuparinpunainen. Makeassa tuoksussa on karamellisuutta, toffeeta, appelsiinimarmeladia ja vähän havua. Maku on karamellisen makea ja appelsiininen, siinä on mukana aavistus greippiä. Katkeruus potkaisee vasta jälkimaussa, silloinkin kuivahedelmillä kuorrutettuna. Parin hörpyn jälkeen makeus ei enää häiritse kovin pahasti. Ihan mainio olut, joka sopisi varmaan kalan tai jopa kinkunkin kanssa.

Alkoholittomat Nikolai-oluet on brändätty tänä vuonna uudelleen KOFF Crisp-oluiksi. Crisp Tumma Lager (Sinebrychoff, Suomi; 0,85 € / 0,33 l) on tummanruskeaa, lähes mustaa. Tuoksussa on ruisleipää, paahteisuutta ja luumua. Hieman vetinen maku myötäilee tuoksun aromeja. Jälkimaku on kahvisen katkera. Tämä olut sopisi varmaan hyvin kinkun seuraksi.

Lapin Kulta Alkoholiton Arctic Malt Tumma (Hartwall, Suomi; 1,10 € / 0,33 l) on väriltään tummanruskea. Tuoksussa on paahteisuutta, karamellisuutta ja märkää viljaa. Kevyt, hieman vetinen maku on ruisleipäinen, karamellinen ja paahteinen. Jälkimaku on hieman katkera. Ehkä tämäkin olut sopisi kinkun kanssa.

Mikään maistetuista oluista ei osoittautunut erityisen hyväksi. Ilmeisesti maukkaan alkoholittoman oluen valmistaminen ei ole helppoa, koska harva siinä on onnistunut. Tästä kattauksesta paras oli Innis & None Pale Ale. Crisp Tumma ja Lapin Kulta Arctic Malt Tumma pääsivät jaetulle kakkossijalle. Ukko-Pekka saattaa mennä ruokajuomana, mutta Störtebekerin alkoholittoman version voisi upottaa merenpohjaan.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti