Käsityöläisolutfestari
Craft Beer Helsinki järjestettiin tänä vuonna toisen kerran Helsingin rautatientorilla 6.-8.7.2017. Ehdimme käymään vasta tapahtuman viimeisenä päivänä lauantaina. Kun saavuimme paikalle noin neljän aikaan, sää oli vielä sateinen eiväkä jonot olleet kovinkaan pitkiä, mutta ne pitenivät sään parantuessa ja illan pidetessä. Olimme ostaneet ennakkoliput, joten jouduimme jonottamaan vain pienen hetken turvatarkastukseen (tai johonkin sen tapaiseen, jossa ei katsottu edes laukun sisältöä).
Aluksi vaikutti siltä, että melkeinpä kaikilla panimoilla oli myynnissä vain samaa tuotetta: "Sold Out" tai "Loppu". Valikoimaa kuitenkin riitti vielä, joten tässä katsaus illan löytöihin.
Koska tarjolla oli myös siidereitä, Marjut suuntasi heti ensimmäisenä kärkkymään
Panimoisen & Lemmeksen Hämeen hitainta. Hämeen hitain sai kuitenkin ikäväkseen todeta hitauden kostautuvan, sillä siideri oli ehtinyt loppua.
Tärviöllekään ei enää päässyt, joten auringonpaisteesta huolimatta kovin hyytäväksi muuttuneeseen tunnelmaan sopi
Kuura Ciderin real cider
Kuura - ja olihan se omenaisen hyvää ja lohduttavaa.
Hitaudestaan huolimatta Marjut ehti hakea
Malmgårdin katajalla maustettua
Arctic Cideriä, joka sekin näytti pari tuntia myöhemmin loppuneen. Kylmässä siiderissä kataja ei maistunut kovinkaan voimakkaasti, mutta lämpenemään ehtineessä siiderissä se tuntui ginimäisenä ja hieman pihkaisena vivahteena.
Dim sum -tankkauksen jälkeen Marjut päätti suuntautua hapanoluiden suuntaan.
Cool Head Brewin kojulla slushit houkuttelivat, mutta lasiin päätyi raikas, mustikkainen ja aavistuksen vaniljainen
Blueberry Pie Gose (4%). Toinen illan gose oli
Browar Deer Bearin luumulla maustettu
Let's Cook - Gose ze śliwką. Mmm, luumua. Mmm.
Jussi keskittyi olutpuoleen, sillä harmillisesti (myös) sahti oli ehtinyt jo loppua. Deer Bearin
Let’s Cook - Grapefruit IPA (6,8 %) oli mukavan hedelmäinen ja greippinen. Katkeruutta oli Jussin mielestä sopivasti ja Marjutin mielestä liikaa. Panimo saa meiltä myös tapahtuman parhaiden etikettien erikoismaininnan.
Espanjalaisen
Jakobsland Brewersin Papa’s Beard (7 %) oli maustettu rooiboksella, minkä havaitsi selvästi mausta. Ihan mielenkiintoinen olut, mutta rooiboksen nautin mieluummin teen muodossa.
Malmgårdin panimon Idaho Wheat Beer (5,7 %) oli raikkaan sitruksinen ja hedelmäinen vehnäolut, joka sopii oivallisesti kesäjuomaksi.
Hoppin Brewstersin Porco Bianco (4,9 %) oli raikkaan greippinen vehnäolut. Bonusta
Porco Rossolle kunniaa tekevästä etiketistä.
8-bit Brewingin Ocarina of Lime (5,7 %) oli nimensä mukaisesti limettinen ja sopinee parhaiten juotavaksi kuumana kesäpäivänä. Panimolla oli myös päivän paras rekvisiitta: kahdella oluthanalla varustettu TAR... BARDIS.
Jussin suosikiksi päätyi
Pyynikin panimon Bourbon Barrel Aged Imperial Stout (13 %), jonka aromimaailmassa oli vaniljaa, kahvia, ruislimppua ja taatelia.
Bourbon Barrel olisi kannattanut jättää viimeiseksi, sillä sen jälkeen kaikki oluet maistuivat hieman laimeilta. Olutta oli kuitenkin tarjolla vain 30 litraa/päivä, joten sitä oli pakko maistaa heti aluksi ennen kuin se ehti loppua.
Yleistä palautetta
Siideritiski tuntui olevan yleisesti ottaen hankalasti paikallistettavissa ohimennen kuultujen keskustelujen perusteella ja muutenkin - jopa aivan sen vieressä seisseet ihmiset kysyivät meiltä, missä siiderikoju on. Kyltti olisi ollut kiva. (Ja se
Hämeen hitain.)
Tänä vuonna myös alueen keskellä oli panimoiden kojuja, mikä oli mukavaa - tosin se saattoi verottaa muutaman kallisarvoisen istumapaikan.
Vesipisteelle ja lasien pesupaikalle ei ollut pitkiä jonoja ja juomavesi oli ilmaista, plussaa siitä. Jonot muodostuivat muutenkin melko sattumanvaraisesti sinne, tänne, tuonne ja korttien latauspisteelle.
- "Tuolla on pakko olla jotain hyvää olutta, kun kaikki jonottaa sinne."
- "Ei, se on latauspiste."
Meillä 25 euron lataus per kortti riitti hyvin, joten emme päässeet kokemaan latauspisteen jonoja kuin kaukaa. SeamChip-kortit olivat jälleen näppäriä, tosin maksullinen rahan palautus oli pieni harmitus. (Täytyy myös ihailla korttifirman bisnestä, kun joka tapahtumalla on oma, personoitu ja joskus jopa pantillinen kortti, vaikka yksi ja sama SeamChip-kortti kävisi varmasti kaikkialla.)
Annosten koot ja sen myötä hinnat olivat kohtuullisia ja enimmäkseen mukavasti tasaeuroja (yleisesti ottaen 3-5 euroa), mutta yhdellä (vai kahdella?) pisteellä oli myös 50 senttiin päättyviä hintoja. Niinpä loppuillasta kortilla kummitteli (ja sille jäi) vielä 50 snt, koska missään muualla saldoa ei saanut käytettyä kokonaan, latauspisteeseen jonottaminen ei houkutellut ja 2,50 €:sta olisi jäänyt palvelumaksun jälkeen käteen se 50 senttiä. First world problems, kyllä vain.
Ruokatarjonta oli jälleen hyvä kattaus street foodia ja saatavilla oli burgerien ja nachojen lisäksi myös aasialaista ruokaa (dim sumeja, pho-keittoa, patonkeja) ja vegeruokaa.
Lopuksi vielä viime vuoden tunnelmia - nyt jäämme odottelemaan ensi vuoden tapahtumaa.
