Riesberg Premium Riesling ja uuniperunaa savulohitäytteellä

Näytepullo / Rosa Viini & Ruoka, Rosa viininmaistaja -yhteistyö

Riesberg Premium Riesling 
Saksa; Riesling; 11,99 € / 1 l

Maahantuoja Cisa Drinks

Etiketin mukaan Cisa Drinksille valmistettu Riesling on peräisin Etelä-Saksasta

Rypäleen mukaan
Riesling: sitrusta (sitruuna, lime, greippi), omenaa, persikkaa ja aprikoosia, trooppisia hedelmiä, jalohomeen mineraalintäyteistä tai hunajaista vivahdetta, petrolia, kukkaisuutta, hapokkuutta

Kommentit 

M: Vaaleankeltainen viinin tuoksu on sitruksinen ja persikkainen sekä hunajameloninen, ehkä jopa hieman hunajainen. Viinin maku on hapokas ja tuoksun mukaisesti sitruksinen ja persikkainen, lisäksi siinä on kirpeää omenaa ja aavistus mineraalisuutta. Vaikka viini on kuiva, se on myös hedelmäinen, ja sen jälkimaussa tuntuu tuoksussa häivähtänyttä hunajaa.

Litran muovipullossa myytävällä risukalla on hyvä dokabiliteetti. Ruoan kanssa se sopii hyvin, kun sen hapokkuus huuhtelee hyvin suusta savulohitäytteen rasvaisuutta ja hedelmäisyys pelaa hyvin yhteen täytteen suolaisuuden kanssa. Jos vielä olisi kesä, tämän viinin voisi ottaa piknikille tai sen kanssa voisi viettää kaunista kesäpäivää aivan muuten vain, kunhan sen vain saa pidettyä riittävän kylmänä. Kieltämättä risukka maistuu aina, mutta tällä kertaa perushyvä riesling saa arvosanaksi 0.

J: Viinin tuoksu on rapsakan sitruksinen, omenainen ja persikkainen. Makua hallitsevat sitruksinen hapokkuus ja vihreä omena. Maussa on myös hieman mineraalisuutta ja persikkaa. Jälkimaussa sitrus kevenee limeksi, jota kevyt hunajamelonisuus tasapainottaa. Viinin hieman lämmetessä sen aromeihin tulee aavistus kypsää hedelmäisyyttä.

Rasvaisen lohen kanssa viini oli oiva valinta hapokkuutensa ansiosta. Kalan lisäksi viini saattaisi sopia äyriäisille. Se kävisi hyvin myös piknikjuomaksi kevyiden ruokien seuraksi. Arvosanaksi viini saa 0.

Uuniperunat savulohitäytteellä

Alkuperäinen resepti Rosa Viini & Ruoka

Uuniperunat
2 isoa uuniperunaa per aikuinen (esim. Rosamunda-lajiketta)

Savulohitäyte
200 g lämminsavulohta
1 dl suolakurkkukuutioita
1 kovaksi keitetty kananmuna pilkottuna
1 rkl sinappia
2 rkl ruohosipulia hienonnettuna
100 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl ranskankermaa

Pistele perunoihin muutama reikä haarukalla, etteivät ne rikkoudu uunissa. Kääri perunat folioon ja kypsennä niitä 175-asteisessa uunissa 1-1½ tuntia koon mukaan.

Ota perunat uunista ja anna niiden jäähtyä noin 10 minuuttia ennen tarjoilua. Leikkaa sen jälkeen perunaan ristiviilto ja paina peruna auki.

Valmista täytteet sillä aikaa, kun perunat ovat uunissa: pilko kananmuna ja suolakurkku, hienonna ruohosipuli ja sekoita ainekset keskenään.

Tarjoile raikkaan salaatin kanssa.

***
Ohje on neljälle, mutta olisi kaiken voinut syödä kahdestaankin, jos oikein olisi ollut nälkä. Ruohosipulin sijaan käytimme nippusipulia varsineen.

Hartwall Tasting Days 2019 oluet

Kutsu Hartwall

Saimme kutsun Vanhalla ylioppilastalolla järjestettyyn Hartwall Tasting Daysiin, jossa pääsimme maistamaan Hartwallin omia sekä Hartwallin maahantuomia tuotteita. Seuraavassa katsaus joihinkin oluisiin.

Mattsson on vuonna 2017 Hartwallin tiloihin perustettu tuotekehitys- ja erikoisolutpanimo, jolla on oma panimomestari ja omat 2500 litran keittolaitteistot. Panimo on saanut nimensä Mallasjuoman perustajan, lahtelaisen Henrik Mattssonin (1838-1922) mukaan.

Mattsson Imperial Porter (7,0 %) on ollut valikoimassa jo jonkin aikaa. Tummanruskean, lähes mustan oluen aromeissa on paahteisuutta, kahvia, tummaa suklaata ja hieman ruisleipäistä makeutta. Prosentteja on imperial porteriksi melko vähän, minkä vuoksi kokonaisuus ei ole yhtä tuhti kuin useimmissa vastaavissa oluissa. Mattsson Imperial Porter on perusporter, joka ei herätä kovin suuria intohimoja, mutta on laadukasta ja helppoa juotavaa.

Mattsson Sour Ale (6,0 %) oli vain miedosti hapan, joten se sopii myös ihmisille, jotka eivät ole hapanoluiden suuria ystäviä. Maussa oli kurkkua, vaikka olutta ei olekaan maustettu kurkulla.

Tanskalaisen pitkän linjan panimomestarin ja olutgurun Anders Kissmeyerin perustama Kissmeyer Beer on Hartwallin tavoin osa Royal Unibrew -konsernia. Kissmeyer toimi 16 vuotta Carlsbergin laadunvalvonnassa ja oli mukana perustamassa Nørrebro Bryghusia 2000-luvun alussa. Maistoimme kolmea Kissmeyerin panimon olutta.

Vaalean meripihkainen Kissmeyer Young Lust Belgian Blonden (6,0 %) tuoksussa oli sitrusta, mausteisuutta, oreganoa ja hedelmäisyyttä. Katkerahkossa maussa oli tuoksun aromien lisäksi korianteria ja yrttisyyttä. Oikein hyvä blondea joisi mielellään uudestaankin.

Punaruskea Kissmeyer Strange Fruit Tripel (9,0 %) oli puolestaan vahvan sitruksinen sekä tuoksultaan että maultaan. Hedelmäisyys ja hillitty mausteisuus tasapainottivat mukavasti oluen sitruksisuutta. Näin vahvaksi olueksi Strange Fruit Tripel on yllättävän helppoa juotavaa. Strange Fruit Tripel on erinomainen olut, suosittelemme.

Kissmeyer Stockholm Syndrome DIPA (9,5 %) poikkeaa etiketiltään kahdesta edellisestä oluesta ja antaa esimerkin panimon uudistuvasta visuaalisesta ilmeestä. Oluen tuoksu oli vahvasti trooppisen hedelmäinen ja sitruksinen. Oluessa on katkeruutta 100 IBU:n verran, minkä huomaa selvästi mausta. Jos IBU:t eivät sano mitään, niin vertailun vuoksi Lapin Kullassa on 18 IBU:a. Katkeruutta ei ole kuitenkaan liikaa. IPA:n ystäville kuten Jussille tämä uppoaa varmasti - ja Marjutille taas ei laisinkaan.

Hartwallin tunnetuimpien merkkien puolelta maistoimme Lahden Erikois Oktoberfest Märzeniä (5,1 %) ja Aura Bockia (6,5 %). Lahden Erikois Oktoberfest on syksyisin myynnissä oleva kausiolut, jonka aromimaailma on kevyen maltainen ja hieman karamellinen. Katkeruutta ei ole kovin paljon, mutta kuitenkin sen verran, että olut sopii varmasti makkaran ja vastaavan rasvaisen ruoan seuraksi.

Aura Bock päätyi näistä kahdesta Jussin suosikiksi. Olut oli vahvan maltainen ja humalien katkeruus piristi mukavasti täyteläistä makua. Alkoholi tosin maistui hieman taustalla, vaikka prosentteja ei ole ylettömän paljon. Hyvä olut se oli joka tapauksessa. Se sopinee myös hyvin Oktoberfest-olueksi ja makkaroiden seuraksi.

PS. Tyttö voi lähteä Lahesta, mutta Lahti ei lähe tytöstä. Mallasjuomasta puhuessamme mieleen tuli heti Lahen keskustassa usein leijunut Malskin maltainen tuoksu - ja muutenkin alkoi tehdä mieli lihamukia.

Viinipostin Brittien viinimaailma -tasting 2.9.2019

Brittien viinihistoria on yllättävän pitkä: jo muinaiset roomalaiset* viljelivät viiniä Englannissa. Sen jälkeen esimerkiksi Englannin vanhimmassa maakirjassa Domesday Bookissa vuodelta 1086 mainitaan yli 40 viinitilaa, ja vuonna 1509 Henrik VIII:n kruunajaisten aikaan viinitilojen määräksi kirjattiin 139, mikä on suunnilleen sama kuin vuonna 2015. Viinintuotanto ei kuitenkaan ole jatkunut tasaisena vuosisatojen ajan, ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen se hiipui täysin.

Englannin ilmasto on ilmastonmuutoksen myötä lämmennyt jälleen niin, että viiniköynnösten viljely onnistuu hyvin mm. Sussexin ja Kentin alueilla. Itse asiassa Etelä-Englannin sää on nykyisin samanlainen kuin Ranskan Champagnessa noin 30 vuotta sitten. Lisäksi alueiden maaperä on samaa kalkkikiveä kuin Champagnessa, joten ei ihme, että viininviljely on jälleen uudessa nousussa ja tulokset hienoja.** Jopa ranskalaiset samppanjatalot ovat alkaneet investoida Englantiin.

Tällä hetkellä Britanniassa on 164 viinitilaa ja 544 viinitarhaa. Viime vuonna Englannissa ja Walesissa tuotettiin ennätysmäärä viiniä, 15,6 miljoonaa pulloa. Noin 70 % viinistä oli kuohuviiniä, mutta still-viinien tuotannon odotetaan lisääntyvän, sillä esimerkiksi vaativan Pinot Noirin viljely on muuttunut aiempaa helpommaksi. (Lähde: WineGB)

Kun Jussi vietti iltaa ravintola Basen olutklubissa, vannoutunut brittiviinien fani Marjut lähti Hello Strangeriin Viinipostin Brittien viinimaailma -tastingiin (30 €) tutustumaan kentiläiseen Gusbournen viinitaloon ns. paremmassa seurassa. Tastingin isännöi talon viinintekijä Charlie Holland.

Gusbournen tila on ollut olemassa jo 1400-luvun alussa, ja itse asiassa sen silloisten omistajien de Goosebournen suvun vaakunan kolme hanhea näkyvät edelleen viinipullojen kyljessä. Varsinainen Gusbournen viinitalon historia alkaa vuodesta 2003, kun eteläafrikkalainen Andrew Weeber osti tilan ja päätti kokeilla siellä viininviljelyä. Ensimmäiset köynnökset istutettiin 2004 ja ensimmäiset, vuosikertaa 2006 olleet viinit julkaistiin vuonna 2010. Sen jälkeen viinit ovat saaneet useita palkintoja, ja viinitalo on mm. valittu kolmena vuonna parhaaksi englantilaiseksi viinintuottajaksi International Wine & Spirits Competition (IWSC) -kilpailussa.

Gusbourne Blanc de Blancs 2014
100 % Chardonnay; 49,95 € (vuosikerta 2013)

Talon lippulaivaviini kypsyy 42 kuukautta sakkojensa päällä ja kuusi kuukautta pullossa ennen myyntiin tuloaan.

Viinin väri on kirkas, vaalea sitruunankeltainen. Sen tuoksu on pirteän sitruksinen ja paahteinen, ja kallistuu myös sitruunamarmeladin suuntaan. Samat aromit jatkuvat hapokkaassa maussa, jossa on myös mineraalisuutta ja jopa meren läheisyyden tuomaa suolaisuutta. Jostain syystä ensinuuhkaisulla mieleen tuli Charles Heidsieckin samppanja! Blanc de Blancs on mukavan rapsakka ja pohdimme, että ruoan kanssa se voisi toimia hyvin.

Blanc de Blancs oli yleisön suosikki.

Gusbourne Brut Reserve 2014
60 % Pinot Noir, 22 % Chardonnay, 18 % Meunier; 43,78 €

Viini kypsyy 36 kuukautta sakkojensa päällä ja kolme kuukautta pullossa ennen myyntiin tuloaan.

Myös Brut Reserven väri on kirkas, vaalea sitruunankeltainen. Sen tuoksu on hillitty eikä yhtä pirteä kuin Blanc de Blancsin. Samaa paahteisuutta täydentää pieni pähkinäisyys ja kypsä hedelmäisyys. Myöskään makunsa puolesta viini ei ole yhtä rapsakka kuin BdB, vaan ennemminkin kypsän hedelmäinen, omenainen (jopa omenasoseinen) ja aprikoosinen. Viini on herkullinen ja maistuisi myös sellaisenaan, kun mieli tekisi tyylikästä kuohuvaa.

Meidän mielipiteemme erosi enemmistöstä, sillä Brut Reserve oli suosikkimme.

Gusbourne Rosé 2015
54 % Pinot Noir, 32 % Meunier, 14 % Chardonnay

Viini kypsyy vähintään 26 kuukautta sakkojensa päällä. Se käy terästankeissa, ja siihen sekoitetaan hieman tynnyrikypsytettyä punaviiniä ennen toista käymistä.

Roseekuohuva on väriltään vaalean persikkainen. Sen tuoksu on hillitty ja kirpeän vadelmainen, lisäksi tuoksussa on havaittavissa yrttejä ja pientä paahteisuutta. Viinin maku on hapokas ja tuoksun tavoin punamarjainen. Vadelman lisäksi maussa on puolukkaa ja muita punaisia marjoja, kuten kirsikkaa ja karpaloa, sekä Hubba Bubba -purkan mieleen tuovaa mansikkaa. Tämäkin oli oikein mukava viini ja kelpaisi kyllä kesäpäivänä.

Gusbourne Guinevere Chardonnay 2016

Viini on kypsynyt kokonaan tammitynnyreissä (mikä saa ensin hieman epäilevälle kannalle). Sen tuoksu on paahteinen ja paahdetun pähkinäinen, lisäksi siinä on kypsää omenaa ja sitrusta. Samat aromit toistuvat myös maussa. Tammitus on (onneksi) kohtalaista, joten viinin maisteleminen ei tunnu siltä, että pureskelisi kakkosnelosta. Suutuntuma on odotetusti pehmeä ja kermainen. Guinevere on ennemmin ruokaviini kuin nautiskeluviini, mutta kaiken kaikkiaan se on varsin mukava ensimmäinen englantilainen chardonnay, jota olen maistanut. Kuinkahan tammittamaton chardonnay toimisi?

Gusbourne Pinot Noir 2016

Viini on kypsynyt 10 kuukautta pienissä tammitynnyreissä. Sen tuoksussa on odotetusti puolukkaa, karpaloa ja muita punaisia marjoja sekä aavistus kukkaisuutta ja savua. Viinin maku on hapokas ja kevyt ja se toistaa tuoksun aromeja. Tanniineja viinissä ei ole oikeastaan laisinkaan. Hedelmäinen ja mehukas pinot noir on helppoa ja miellyttävää juotavaa ja melko pitkälti sellainen, mitä viileän ilmaston pinot noirilta odottaakin olevan. Kuten Jorma Uotinen sanoisi: "Ei huono."

Summa summarum

Brittiviinit ovat nousussa ja syystäkin. Tosin edelleen pohdin (ainakin näin alun uutuudenviehätyksen jälkeen), haluanko maksaa englantilaisesta kuohuviinistä saman verran kuin samppanjasta. Se on täysin omassa päässä oleva ongelma: samppanja on onnistunut brändäämään itsensä luksustuotteeksi ja 50 € pullosta tuntuu melkeinpä halvalta, kun taas 50 € brittiviinistä tuntuu kovin tyyriiltä. Mielenkiintoista olisi joskus päästä maistamaan viinejä rinnakkain, sillä laadussa ei ole tuntunut olevan merkittäviä eroja - ja aina brittiviinit ovat olleet hyvää vastinetta rahoille, kertaakaan en ole pettynyt.

Nyt oli mielenkiintoista päästä maistamaan myös still-viinejä ja lupaavalta vaikuttaa niidenkin suhteen. Katsotaan siis, mitä Brexit-kuviot tuovat tullessaan...

* Kerrankin kirjoituksen saa aloittaa näin aivan perustellusti. Seuraavaksi lienee synkkä ja myrskyinen yö... tai suo, kuokka ja Jussi.

** Vaikka ilmastonmuutos on muuten ehdottoman huono asia.

Syyskuun kuukauden klassikko: Beef Wellington, pinot noir ja imperial stout

Syyskuun kuukauden klassikkona on monien lähteiden mukaan 1700-1800-lukujen vaihteessa eläneen Wellingtonin herttuan lempiruoka, taikinakuoressa paistettu, sienillä höystetty naudan sisäfilee Beef Wellington eli Wellingtonin pihvi. Englantilaisena pidetyn ruoan juuret johtavat herkkusuuherttuan sijaan todennäköisesti Ranskaan ja filet de bœuf en croûteen, joka brändättiin Englannissa näppärästi uudelleen.

Näin syksyllä Welligtonin pihvin voi naudan sijaan valmistaa vaikkapa hirvestä.

Louis Jadot Couvent des Jacobins Pinot Noir 2016
AC Bourgogne, Ranska; Pinot Noir; 20,49 €
Tuottaja Maison Louis Jadot
Etiketin mukaan ranskalaista viiniä
Rypäleen mukaan kirsikkaa, raparperia ja herukkaa, kukkaista hedelmäisyyttä, vähän happoja ja tanniineja; nuorena mansikkaa ja vadelmaa sekä ruusua, orvokkia ja minttua, kypsytyksen myötä mausteita, paahtoleipää, vaniljaa sekä nahkaa

Kun etsimme viinisuosituksia beef Wellingtonille, yksi netistä löytynyt ohje oli, että kannattaa ostaa niin kallis Burgundin alueella tuotettu punaviini kuin suinkin raatsii. Noudatimme periaatetta ja annoimme sattuman johdattaa: lähi-Alkon hyllyssä kallein burgundilainen maksoi (vain) parikymppiä, joten nappasimme sen mukaan sen kummemmin miettimättä. Olimme tutustuneet tuottajaan pari vuotta sitten, joten valintaa ei tarvinnut edes pohtia sen ihmeemmin.

Louis Jadot'n Couvent des Jacobins Pinot Noir on valmistettu Côte d’Orin ja Côte Chalonnaisen alueiden rypäleistä. Osa viinistä on kypsynyt terästankeissa ja osa tammitynnyreissä. Viini on runsas ja mehevä, varsin ryhdikäs pinot noir. Sen kypsien, melkein hillomaisten punaisten marjojen, puolukan ja karpalon hallitsemaa tuoksua sävyttävät pieni yrttisyys ja raikas minttu. Myös viinin maku on mehevä ja tuo veden kielelle, hapokkuuden lisäksi viinissä tuntuu jonkin verran tanniineja. Se ei ole mikään kevyt, mehumainen pinot noir, vaan kallistuu keskitäyteläisen puolelle.

Ruoan kanssa viini sopii odotetulla tavalla hyvin. Ensin arvelutti, toimiiko pinot noir mediumiksi jätetyn sisäfileen kanssa vai olisiko viinin pitänyt olla tuhdimpaa, mutta yhdistelmä on mainio. Viinin hapokkuus taittaa sopivasti taikinakuoren rasvaisuutta ja komppaa sienien umamia. Kaiken kaikkiaan se on oikein onnistunut paritus ruoan kanssa.

Bryggeri Sofia Imperial Stout
Suomi, imperial stout, 9,0 %; 4,97 € Alkossa
Tuottaja Bryggeri Helsinki
Oluttyylin mukaan Imperial stout -tyylin oluissa on yleensä paahdettua mallasta, kahvia, tummaa suklaata ja palanutta tuoksua sekä usein myös karamellisuutta, luumua, taatelia tai rusinaa. Ikääntymisen myötä imperial stout saattaa alkaa muistuttaa portviiniä.

Imperial stout valikoitui tyyliksi, koska stout sopii yleensä hyvin tuhtien liharuokien kanssa. Stout on myös sopiva juoma viileään syksyiseen säähän ja Beef Wellingtonissa on syksyn satoa eli sieniä. Bryggeri Sofia Imperial Stout oli tuttu myös Smokers x Bryggeri -tastingista, joten itse oluen valinta oli helppo.

Bryggeri Sofia Imperial Stout on tumman ruskeaa, lähes mustaa. Beigeä vaahtoa syntyy kaadettaessa runsaasti. Oluen tuoksussa on paahteisuutta, luumua ja hieman vaniljaa. Maussa on tuoksun aromien lisäksi siirappisuutta ja kahvisuutta. Jälkimaku on vahvan kahvinen. Bryggeri Sofia Imperial Stout on laadukas ja maukas stout, joka edustaa tyyliään hyvin.

Aluksi hieman epäilytti, käykö olut medium-kypsän lihan kanssa, mutta epäily oli turhaa. Lihan, sienien ja taikinakuorrutteen yhdistelmä toimi oivallisesti stoutin kanssa. Varsinkin oluen paahteisuus komppasi hyvin ruoan pannulla paistettujen ainesten aromeja.

Beef Wellington (6:lle)

1 pkt voitaikinaa (mielellään esikaulittu ja laskostettu)
n. 800 g naudan sisäfileetä
öljyä ja/tai voita
suolaa, mustapippuria

Sienitäyte (duxelles)
n. 200 g sieniä (metsäsieniä, kantarelleja)
2-3 salottisipulia
voita
timjamia, suolaa, mustapippuria

Lisäksi
1 pkt (70 g) parmankinkkua
voiteluun 1 kananmuna

Sulata voitaikina pakkauksen ohjeen mukaan.

Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistusta. Ruskista se rasvassa kuumalla pannulla. Muista ruskistaa myös fileen päädyt. Mausta filee suolalla ja pippurilla, ja anna sen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Sienitäyte: puhdista ja hienonna sienet ja sipuli. Kuullota niitä rasvassa (älä ruskista sipulia), kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut. Mausta timjamilla, suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Levitä parmankinkkuviipaleet vierekkäin tuorekelmulle, ja levitä niiden päälle hieman alle puolet sienitäytteestä. Nosta filee sienitäytteen päälle ja levitä loput sienitäytteestä tasaisesti fileen päälle. Taivuta loput viipaleet fileen ympärille kelmun avulla tiiviiksi paketiksi. Anna rullan vetäytyä jääkaapissa noin puolen tunnin ajan.

Kauli voitaikina noin 1/2-1 cm paksuiseksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi, jolle filee mahtuu hyvin. Nosta filee kelmun avulla taikinan päälle ja poista kelmu. Voitele taikinalevyn reunat kananmunalla ja kääri filee napakasti taikinan sisään.

Nosta Wellington-rulla leivinpaperin päälle pellille saumapuoli alaspäin ja voitele kananmunalla. Anna sen levätä kylmässä vielä puoli tuntia.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Paista Wellington-rullaa uunin keskitasolla noin puolen tunnin ajan, kunnes taikina on kauniisti ruskistunut ja fileen sisälämpötila on 52-55 astetta. Peitä se tarvittaessa foliolla, jos taikinan pinta tummuu liikaa.

Anna fileen vetäytyä noin 10-15 minuuttia ennen leikkaamista. Huomaa, että vetäytymisen aikana fileen sisälämpötila nousee vielä jonkin verran, suunnilleen 5-8 asteen verran.

Tarjoa Wellingtonin pihvin kanssa esimerkiksi lohkoperunoita, uunijuureksia, pikapikkelöityjä raitajuuria ja punaviinikastiketta.

Ravintola Basen olutklubi: 2.9.2019 Lumi Brewing

Ravintola Basen olutklubi palasi kesätauolta 2.9., ja paikalle meni Jussi. Iltaa isännöi Kivenlahdessa operoiva Lumi Brewing. Osallistumismaksu oli 25 €, joka sisälsi viisi olutta sekä maistelulautasen, jolla oli tällä kertaa friteerattua camembertia vadelmahillon kera, brietä, appenzelleriä ja vuohenjuustotahnaa siemennäkkärillä.

Kuten nimestä voi ehkä päätellä, Hejsan Hopsan American Lager (5,5 %) on tarkoitettu erityisesti rapujen kanssa nautittavaksi. Oluen tuoksua ja makua hallitsi sitrus, ja maussa oli myös maltaisuutta. Maistelulautasen ruoista olut sopi parhaiten brien kanssa. Joisin tätä mielelläni myös rapujen kanssa.

Myös Mandarina Bavaria Single Hop German Lager (5,5 %) oli aromeiltaan sitruksinen. Tuoksussa oli lisäksi maltaisuutta ja ruohoa. Katkerahko maku oli mukavan maltainen. Oluen nimessä oleva Mandarina Bavaria ei viittaa mandariiniin, vaan se on humalalajike. Olut jyräsi brien maun ja sopi paremmin appenzellerille ja näkkärille. Ihan mukava olut.

Aasia-sarjan uusin olut Khao Doka 04 - Passion Wheat Ale (5,5 %) on maustettu passiohedelmällä ja humaloitu uusi-seelantilaisella Wai-itilla. Nimensä olut on saanut Khao Lakissa sijaitsevasta baarista. Oluen tuoksussa oli trooppista hedelmää ja passiohedelmästä tullutta suolaisuutta. Maussa oli myös sitrusta. Khao Doka 04 sopi parhaiten vuohenjuuston kanssa. Tykkäsin, jään odottamaan sarjan seuraavaa osaa.

Vasemmalta oikealle: Hejsan hopsan, Mandarina, Khao Doka 04

...
Frontside Session IPA (4,8 %) on gluteeniton ja sen valmistuksessa on käytetty hieman kauraa. Oluen tuoksussa oli greippiä, appelsiinia ja hitunen yrttisyyttä. Raikkaassa maussa oli greipin lisäksi karamellisuutta ja keksiä. Vuohenjuuston kanssa olut ei sopinut lainkaan, sen sijaan camembertin ja hillon yhdistelmä toimi hyvin. Hyvä perus-IPA.

Go West! West Coast IPA (7,0 %) edustaa panimon mukaan länsirannikon maltillisempaa puolta. Olut oli tuoksultaan greippinen, sitruunakarkkinen ja trooppisen hedelmäinen. Maku toisti tuoksun aromeja, mutta oli myös karamellinen. Tämäkin olut sopi parhaiten camembertin ja hillon seuraksi. Pidin tästä enemmän kuin Frontsidesta.

Vasemmalla Frontside, oikealla Go West

Summa summarum

Kaikki maistetut oluet olivat maukkaita, joten suosikin valitseminen osoittautui haastavaksi. Parhaaksi olueksi valikoitui lopulta Hejsan Hopsan ravunaskeleen mitalla.

Seuraavan olutklubin ajankohdan ja teeman saa selville seuraamalla ravintola Basen Facebook-sivua.