Uniq Drinks kutsui Vinkki lasiin -uutiskirjeensä tilaajat Hops & Apples -tastingiin perjantaina 18.5. tutustumaan erilaisiin siidereihin ja oluisiin. Onnistuimme myös onnekkaasti saamaan viimeiset paikat Écusson-siideritastingiin, joten seuraavaksi kokeilemme siideribloggausta.
Ècussonin historia johtaa vuoteen 1919. Silloin perustettu Cidreries du Calvados on ollut vuodesta 1992 osa CCLF-siideritaloa, joka on Ranskan suurin yksityinen siiderinvalmistaja. Talo valmistaa siideriä perinteisellä pohjois-ranskalaisella tavalla pelkästä omenamehusta, johon ei lisätä sokeria, hiivaa tai vettä. Siiderin makuun, makeuteen ja alkoholipitoisuuteen vaikuttavat käytetyt omenalajikkeet ja se, kuinka kauan omenamehun annetaan käydä ennen pullotusta.
Cidre Brut (4,5 %)
Tastingin ensimmäinen siideri oli kuiva; sen valmistuksessa on käytetty happamia omenoita ja sen on annettu käydä pitkään, jolloin sokeri muuttuu alkoholiksi eikä valmis siideri ole niin makeaa.
Siiderin väri on kultainen ja sen tuoksu on täyteläinen ja hapokas. Mieleen tulee myös hieman raaka omena. Siiderin maku on kuiva ja omenainen, mutta myös hunajainen. Vaikka siiderissä riittää sopivasti hapokkuutta, jälkimaussa on kuitenkin makeaa omenaa. Brut on mukava perussiideri.
Cidre Bio Brut (4,5 % - luomu)
Toinen siideri oli myös kuiva, mutta nimensä mukaisesti valmistettu luomuomenista.
Bio Brutin väri taittui enemmän pronssiin ja kupariin kuin edeltäjänsä. Tuoksu oli hillityn omenainen, kypsän punaisen omenan lisäksi siinä oli aprikoosia ja hunajaa. Siiderin maku ei tuntunut niin kuivalta kuin mitä tuoksu antoi odottaa, vaan kypsän omenan lisäksi maussa oli vadelmaa ja kuivahedelmää. Kypsän omenan maku jatkui myös jälkimaussa. Toisaalta siitä jäi kuitenkin kuivempi ja rapsakampi vaikutelma kuin Brutista. Kaiken kaikkiaan Bio Brut oli luonteikkaampi ja rustiikkisempi siideri kuin Brut, ja molemmat pidimme siitä.
Cidre Rosé (3 %)
Rosé on varsinkin Ranskassa naisten suosiossa - eikä ihme, sen verran helppoa ja mukavaa juotavaa se on ja sen makeus miellyttää varmasti monia. Siiderin oranssiin vivahtava pinkki väri saadaan punamaltoisista omenoista (Rouge Délice/Red Delight).
Siiderin makeassa tuoksussa on omenan lisäksi myös punaista marjaa, vadelmaa ja mansikkahilloa, samoin maussa. Sopiva hapokkuus piti kuitenkin kokonaisuuden koossa. Jussi pitää kaikesta makeasta, niin myös Rosésta.
Cidre Doux (2,5 %)
Doux-siiderin makeus saadaan aikaan valitsemalla siihen makeita omenalajikkeita ja antamalla sen käydä vain lyhyen aikaa, jolloin omenamehun sokeri ei ennätä käydä vielä alkoholiksi.
Siiderin tuoksu on makeahko ja yllättäen jopa hieman viinimäinen. Maku on samoin makea, mutta kuitenkin raikas, mieleen tulevat omenapiirakka ja omenasose. Jälkimaussa on valkeaa kuulasta (joka onkin hyvä hillo-omena). Mieto siideri muistuttaa limonadia ja on helppoa ja kivaa juotavaa.
Cidre & Poire (2,5 % - ei saatavilla Suomesta)
Tastingin viimeinen siideri Cidre & Poire oli (nimensä mukaisesti) maustettu päärynämehulla, joten se oli varsin päärynäinen tuoksua ja lempeän hapokasta makua myöten.
Tämä päärynälimonadia muistuttava siideri jakoi mielipiteet: Marjut tykkäsi kovasti (niin kuin päärynäsiidereistä muutenkin), Jussi ei.
Marjut pitää kuivista stouteista ja hapanoluista, ja niitä osuikin kohdalle muutama mainitsemisen arvoinen. Stouteja oli laidasta laitaan: The London Beer Factoryn kahvinen ja ehkä hieman vetinen - toisaalta siis hyvä kesästout! - Sayers Stout ja Porterhousen ostereilla maustettu, aavistuksen suolainen Oyster Stout (joka muuten on tähän mennessä ollut ainoa miellyttävä tapa nauttia ostereita) olivat helppoja ja mukavia.
Niiden lisäksi miellyttivät islantilaisen Borg Brygghúsin toisessa ääripäässä olleet vahvat ja siirappiset stoutit. Niitä tosin tekee mieli vain fingerporillisen verran kerrallaan, sen verran tuhteja ne ovat. Borg Brygghúsilla oli myös kiva hapanolut Brjánsi Sour Ale Nr. 52.
Huisin kokemus olivat kuitenkin Timmermanin Kriek Lambicus, Oude Gueuze ja Oude Kriek. Kriek Lambicus varmasti uppoaa kirsikkaisten lambicien ystäviin siinä missä muutkin kriekit, mutta kolme vuotta kypsytetty Oude Gueuze ja sekä siitä ja tuoreesta kriekistä sekoitettu Oude Kriek olivat taas mieleenpainuvia oluita. Jotain mystisen kiehtovaa näissä vanhojen lambicien happamassa, maanläheisessä ja funkyssa maussa vain on.
IPA:sta pitävä Jussi puolestaan tykästyi The London Beer Factoryn tarjonnasta hedelmäiseen ja yrttiseen Paxton IPA:an. Porterhouselta sekä karamellinen Red Irish Ale että greippinen Hop Head IPA kutkuttivat makuhermoja.
Gotlands Bryggerin tarjonnasta parhaimpia olivat Great White Bulldog Wheat IPA ja Daredevil Peoples Beer IPA. Great Whitessa viehätti trooppinen hedelmäisyys. Daredevilissäkin oli trooppisia hedelmiä, mutta niiden vastapainoksi aromeissa oli pirteää ananasta ja greippiä.
Myös Bellhavenin Twisted Grapefruit IPA oli nimensä mukaisesti pirteän greippinen. Jos tykkää Twisted Thistlestä, tykkää todennäköisesti tästäkin.
IPA:sta puheenollen - kohtasimme Kaikkien IPA-oluiden Äidin, juuri Sen Oluen, josta IPA-ilmiö on saanut alkunsa - tai ainakin kuulimme (jälleen kerran) hyvän tarinan. IPA-oluidenhan kerrotaan syntyneen niin, että Iso-Britanniasta Intiaan kuljetettavia oluita piti humaloida perusoluita tuhdimmin, jotta ne kestäisivät matkan ajan, ja siitä se sitten lähti. Oli miten oli, ja keksipä IPA:n kuka hyvänsä, Greene King IPA oli Marjutin mielestä riittävän lempeää ja siksi melkein juotavaa ja Jussin mielestä epäipamaista, mutta silti hyvää.
Tapahtumasta löytyi erilaisten IPA-oluiden lisäksi muitakin hyviä oluita. Blanche de Namurin Rosé oli mukavan vadelmainen olut, joka sopii hyvin kesäjuomaksi. Myös The London Beer Factoryn Berliner Heistin marjaisuus viehätti. Hyvästä IPA-tarjonnasta huolimatta illan paras olut oli Jussin mielestä Fuller'sin savuinen ja karamellinen Peat Souper.
Mainittakoon myös Cornish Orchardsin siiderit, jotka olivat maukkaita, mutta joista ei enää ole kuvaa.
Ècussonin historia johtaa vuoteen 1919. Silloin perustettu Cidreries du Calvados on ollut vuodesta 1992 osa CCLF-siideritaloa, joka on Ranskan suurin yksityinen siiderinvalmistaja. Talo valmistaa siideriä perinteisellä pohjois-ranskalaisella tavalla pelkästä omenamehusta, johon ei lisätä sokeria, hiivaa tai vettä. Siiderin makuun, makeuteen ja alkoholipitoisuuteen vaikuttavat käytetyt omenalajikkeet ja se, kuinka kauan omenamehun annetaan käydä ennen pullotusta.
Cidre Brut (4,5 %)
Tastingin ensimmäinen siideri oli kuiva; sen valmistuksessa on käytetty happamia omenoita ja sen on annettu käydä pitkään, jolloin sokeri muuttuu alkoholiksi eikä valmis siideri ole niin makeaa.
Siiderin väri on kultainen ja sen tuoksu on täyteläinen ja hapokas. Mieleen tulee myös hieman raaka omena. Siiderin maku on kuiva ja omenainen, mutta myös hunajainen. Vaikka siiderissä riittää sopivasti hapokkuutta, jälkimaussa on kuitenkin makeaa omenaa. Brut on mukava perussiideri.
Cidre Bio Brut (4,5 % - luomu)
Toinen siideri oli myös kuiva, mutta nimensä mukaisesti valmistettu luomuomenista.
Bio Brutin väri taittui enemmän pronssiin ja kupariin kuin edeltäjänsä. Tuoksu oli hillityn omenainen, kypsän punaisen omenan lisäksi siinä oli aprikoosia ja hunajaa. Siiderin maku ei tuntunut niin kuivalta kuin mitä tuoksu antoi odottaa, vaan kypsän omenan lisäksi maussa oli vadelmaa ja kuivahedelmää. Kypsän omenan maku jatkui myös jälkimaussa. Toisaalta siitä jäi kuitenkin kuivempi ja rapsakampi vaikutelma kuin Brutista. Kaiken kaikkiaan Bio Brut oli luonteikkaampi ja rustiikkisempi siideri kuin Brut, ja molemmat pidimme siitä.
Cidre Rosé (3 %)
Rosé on varsinkin Ranskassa naisten suosiossa - eikä ihme, sen verran helppoa ja mukavaa juotavaa se on ja sen makeus miellyttää varmasti monia. Siiderin oranssiin vivahtava pinkki väri saadaan punamaltoisista omenoista (Rouge Délice/Red Delight).
Siiderin makeassa tuoksussa on omenan lisäksi myös punaista marjaa, vadelmaa ja mansikkahilloa, samoin maussa. Sopiva hapokkuus piti kuitenkin kokonaisuuden koossa. Jussi pitää kaikesta makeasta, niin myös Rosésta.
Cidre Doux (2,5 %)
Doux-siiderin makeus saadaan aikaan valitsemalla siihen makeita omenalajikkeita ja antamalla sen käydä vain lyhyen aikaa, jolloin omenamehun sokeri ei ennätä käydä vielä alkoholiksi.
Siiderin tuoksu on makeahko ja yllättäen jopa hieman viinimäinen. Maku on samoin makea, mutta kuitenkin raikas, mieleen tulevat omenapiirakka ja omenasose. Jälkimaussa on valkeaa kuulasta (joka onkin hyvä hillo-omena). Mieto siideri muistuttaa limonadia ja on helppoa ja kivaa juotavaa.
Cidre & Poire (2,5 % - ei saatavilla Suomesta)
Tastingin viimeinen siideri Cidre & Poire oli (nimensä mukaisesti) maustettu päärynämehulla, joten se oli varsin päärynäinen tuoksua ja lempeän hapokasta makua myöten.
Tämä päärynälimonadia muistuttava siideri jakoi mielipiteet: Marjut tykkäsi kovasti (niin kuin päärynäsiidereistä muutenkin), Jussi ei.
Muita havaintoja
Marjut pitää kuivista stouteista ja hapanoluista, ja niitä osuikin kohdalle muutama mainitsemisen arvoinen. Stouteja oli laidasta laitaan: The London Beer Factoryn kahvinen ja ehkä hieman vetinen - toisaalta siis hyvä kesästout! - Sayers Stout ja Porterhousen ostereilla maustettu, aavistuksen suolainen Oyster Stout (joka muuten on tähän mennessä ollut ainoa miellyttävä tapa nauttia ostereita) olivat helppoja ja mukavia.
Niiden lisäksi miellyttivät islantilaisen Borg Brygghúsin toisessa ääripäässä olleet vahvat ja siirappiset stoutit. Niitä tosin tekee mieli vain fingerporillisen verran kerrallaan, sen verran tuhteja ne ovat. Borg Brygghúsilla oli myös kiva hapanolut Brjánsi Sour Ale Nr. 52.
Huisin kokemus olivat kuitenkin Timmermanin Kriek Lambicus, Oude Gueuze ja Oude Kriek. Kriek Lambicus varmasti uppoaa kirsikkaisten lambicien ystäviin siinä missä muutkin kriekit, mutta kolme vuotta kypsytetty Oude Gueuze ja sekä siitä ja tuoreesta kriekistä sekoitettu Oude Kriek olivat taas mieleenpainuvia oluita. Jotain mystisen kiehtovaa näissä vanhojen lambicien happamassa, maanläheisessä ja funkyssa maussa vain on.
IPA:sta pitävä Jussi puolestaan tykästyi The London Beer Factoryn tarjonnasta hedelmäiseen ja yrttiseen Paxton IPA:an. Porterhouselta sekä karamellinen Red Irish Ale että greippinen Hop Head IPA kutkuttivat makuhermoja.
Gotlands Bryggerin tarjonnasta parhaimpia olivat Great White Bulldog Wheat IPA ja Daredevil Peoples Beer IPA. Great Whitessa viehätti trooppinen hedelmäisyys. Daredevilissäkin oli trooppisia hedelmiä, mutta niiden vastapainoksi aromeissa oli pirteää ananasta ja greippiä.
Myös Bellhavenin Twisted Grapefruit IPA oli nimensä mukaisesti pirteän greippinen. Jos tykkää Twisted Thistlestä, tykkää todennäköisesti tästäkin.
IPA:sta puheenollen - kohtasimme Kaikkien IPA-oluiden Äidin, juuri Sen Oluen, josta IPA-ilmiö on saanut alkunsa - tai ainakin kuulimme (jälleen kerran) hyvän tarinan. IPA-oluidenhan kerrotaan syntyneen niin, että Iso-Britanniasta Intiaan kuljetettavia oluita piti humaloida perusoluita tuhdimmin, jotta ne kestäisivät matkan ajan, ja siitä se sitten lähti. Oli miten oli, ja keksipä IPA:n kuka hyvänsä, Greene King IPA oli Marjutin mielestä riittävän lempeää ja siksi melkein juotavaa ja Jussin mielestä epäipamaista, mutta silti hyvää.
Tapahtumasta löytyi erilaisten IPA-oluiden lisäksi muitakin hyviä oluita. Blanche de Namurin Rosé oli mukavan vadelmainen olut, joka sopii hyvin kesäjuomaksi. Myös The London Beer Factoryn Berliner Heistin marjaisuus viehätti. Hyvästä IPA-tarjonnasta huolimatta illan paras olut oli Jussin mielestä Fuller'sin savuinen ja karamellinen Peat Souper.
Mainittakoon myös Cornish Orchardsin siiderit, jotka olivat maukkaita, mutta joista ei enää ole kuvaa.