Ravintola Murussa huomattiin, että ravintolan kellarissa on paljon juuri nyt hyvässä kunnossa olevia 90-luvun viinejä. Sen kunniaksi Murussa kaivettiin esiin (ilmeisesti) legendaarisessa Palacessa tarjoiltujen ysäriherkkujen reseptejä sisältänyt keittokirja ja suunniteltiin viinien ympärille sopiva menu ja ysärihittejä sisältävä soittolista taustamusiikiksi.
Siispä pukeuduimme Nirvana-t-paitaan, ruutukuosiin ja maihareihin ja investoimme illalliseen, johon opiskeluaikoina ei todellakaan olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Koska keskityimme nautiskeluun, muistiinpanot ovat huonot, oikeastaan olemattomat.
Amuse bouche
Palmer & Co. Collection Vintage 1999 (AC Champagne, Ranska;
Chardonnay, Pinot Noir, Meunier)
Ilta alkoi viineistä nuorimmalla. Kauniin kullankeltainen Palmer & Co.:n samppanja oli parinkymmenen vuoden iästään huolimatta raikkaan hapokas, ja samaan aikan hieman kukkainen, hedelmäinen, paahteinen ja kaiken kaikkiaan kauniisti kehittynyt, tyylikäs viini. Keittiön tervehdyksenä tarjoiltiin mädillä höystettyjä katkarapuja.
Elsassilainen sipulipiiras
Domaine Gresser Moenchberg Riesling Grand Cru 1998 (Alsace, Ranska)
Elsassilaisen sipulipiiraan kanssa oli tietenkin elsassilaista viiniä. Viinin väri oli huikea tumman kultainen ja maku kypsän hedelmäinen. Koko yhdistelmä oli loistava, sillä alsacelaiset rieslingit maistuvat aina, samoin lempeän makeaksi paistunut sipuli ja rapeaksi paistettu kuivattu kinkku.
Riimihärkää ja kurkkua
Château Lascombes Margaux Grand Cru Classé 1990 (Bordeaux,
Ranska; Merlot, Cabernet Sauvignon, Petit Verdot)
Riimihärkä oli maukasta ja Margaux'n alueen punaviini oli kehittynyt miellyttävän pehmeäksi, tanniinit olivat integoituneet hyvin vuosikymmenien varrella. Sokkona viiniä ei olisi osannut arvata lähes 30-vuotiaaksi, niin hedelmäinen, tumman marjainen ja nuoren oloinen se kuitenkin oli. Nyt tuntui, että on jossain ysärin ytimessä, tämän ruokalajin ja viinin olisi voinut niin helposti kuvitella hienolle illalliselle silloin.
Linnunmaksamoussea ja paahdettua briossia
Moulin Touchais Coteaux du Layon 1994 (Loire, Ranska)
Kylläpä chenin blanc voi olla herkullista! Se on pikkuhiljaa hiipinyt lempirypäleiden listalle ja varsinkin näin hyvin ikääntyneen viinin jälkeen se taitaa nousta vielä korkeammalle. Harmahtava linnunmaksamousse ei ulkonäkönsä puolesta houkutellut maksaan muutenkin ennakkoluuloisesti suhtautuvaa Marjutia, mutta kyllä sen söi. Paahdettu briossi oli hyvää ja viini kruunasi kaiken.
Kuha-lohipalmikkoa ja hummerikastiketta
Sylvain Mosnier Chablis Premier Cru Beauroy 1994 (Chablis, Ranska)
Tässä ruoassa on ollut näpertämistä! Kuha-lohipalmikko tarjoiltiin muhennetun pinaatin, viiriäisenmunan ja hummerikastikkeen kanssa. Chablis oli upean väristä ja varsin herkullista, samoin kalat lisukkeineen. Kyllä tässä taas oltiin niin syvällä ysärillä, että melkein tunsi siirtyvänsä takaisin yliopiston luentosaleihin.
Paahdettua kyyhkyä ja tummaa tryffelikastiketta
Bodegas Vega Sicilia Unico 1991 (Ribera del Duero, Espanja)
Unico oli ehkä illan odotetuin viini - ja oijoi, kyllä tempranillo voi olla samettisen hyvää: tummia marjoja, nahkaa, miellyttävät tanniinit... Kyyhky maistui hyvin, varsinkin sen hellyyttävän pieni siipipala, jossa oli herkullinen rapea kuorrutus, vaikka viinin fiilistely jätti ruoan hieman paitsioon.
Juustotarjotin
Dow´s Vintage Port 1997 (Porto, Portugali)
Mitähän juustoja tässä oli? Jussi maistoi niitä kaikkia, Marjut jätti homejuustot (brien ja tuhkajuuston) väliin ja valitsi vain kaksi kovaa juustoa, joista toinen oli cheddar ja toinen unohtui. Lisukkeina olleet kirsikka- ja omenahillokkeet ja pähkinät toimivat myös hyvin - ja Dow's Vintage Port oli niin täyteläistä makeaa herkkua kuin vuosikertaportviini vain voi olla. (Erikoisen muotoiset lasit ovat Lehmannin valikoimasta. Piti kysyä.)
Tuorejuustobavaroise ja lakkakastike
Weingut Mathern Niederhäuser Kertz Riesling Spätlese 1994 (Nahe, Saksa)
Ennen jälkiruokaa tarjoiltiin raparperi-passiohedelmäsorbettia raikastamaan suuta, ja se oli tuhdin portviinin jälkeen varsin paikallaan. Viineissä palattiin rieslingeihin, tällä kertaa kuitenkin saksalaiseen Spätleseen. Sen tuoksu oli mielenkiintoisen maakellarinen ja kyseisestä ominaisuudesta (ei bugista) varoitettiinkin etukäteen. Maussa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa. Viini oli makea, mutta ei kuitenkaan liian makea ja oikein mainio jälkiruoan seuralainen.
Eikä siinä vielä kaikki! Kahvin kanssa pöytään kannettiin valikoima petit fours -herkkupaloja (vaahtokarkkia, macarons...).
Summa summarum
Loistava illallinen! Emme keksi, koska pääsisi maistamaan yhtä hyvää ruokaa tai yhtä hyviä viinikellarin aarteita. Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen 90-luvun nuoruus... Tai reklamoida siitä, että kukaan ei laittanut Haddawayta soimaan. Siitä puheenollen - illan soittolista oli loistava, sillä biisit eivät kaikkein itsestäänselvimpiä valintoja, vaan joskus niitä joutui jopa hieman pähkäilemään. Suurimmat kiitokset pitää antaa Arto Tammisen Neljän ruuhkasta, joka jäi soimaan päähän ja miinukset taas siitä, että listalle ei ollut päätynyt yhtään grungea (Metallicaa kyllä ja Gunnareita).
Ja soi se Haddawaykin viimein.