Kävimme molemmat Ravintola Basen olutklubissa maistelemassa hapanoluita (25 €). Alunperin klubi-illassa oli tarkoitus tutustua kotimaisten panimoiden hapanoluisiin, mutta suunnitelma oli näköjään muuttunut hieman matkan varrella. Iltaa isännöi ravintola Basen Aki Tiittanen.
Malduguns Bogyó Cranberry Sour Ale (5,1 %)
Sour ale on hapanolut, jossa on käytetty ale-hiivoja ja joka on hapatettu Lactobacillus-maitohappobakteerilla tai Brettanomyces-hiivalla käymisen jälkeen.
Malduguns ("virvatuli") on latvialainen panimo, jonka oluista olemme ehtineet tutustua aiemmin esimerkiksi Ratebeerissä huippupisteitä saaneeseen 1984:n. Tastingissa ollut Bogyó Cranberry Sour Ale on tehty yhdessä unkarilaisen Mad Scientist -panimon kanssa.
Bogyó Cranberry Sour Ale on hapatettu maitohappobakteereilla. Se selittänee oluen jogurttiset aromit, jotka jäivät tuntumaan myös jälkimaussa hieman rahkaisina ja melkeinpä kermaisen, paksuhkon suutuntuman.
Muuten olut oli oikein mainio. Sen tuoksussa on hieman suolaa ja nimen mukaisesti karpaloa, samoin maussa. Myöhemmin maussa tuntuu myös lakkaa (eli hillaa). Mikään kepeä kesähörpittävä olut se ei ole, mutta varsin asiallinen hapanolut.
Ruokajuomana Bogyó Cranberry Sour Ale toimi hyvin, varsinkin parsan ja hollandaisen kanssa. Jos säkä käy, olutta saattaa vielä olla Basen baarissa hanassa.
Hiisi Itse Gooseberry Sour Ale (6 %)
Illan toinen olut olikin kotimainen, jyväskyläläisen Hiiden karviaisella maustettu sour ale. Olut on hapatettu sekä maitohappobakteereilla että Brettanomyces-hiivalla.
Gooseberry Sour Alen tuoksussa oli raikkaita, hapokkaita marjoja sekä karviaista, ananasta ja kiiviä. Oluen maku oli kevyempi kuin edellisen oluen, ja sen hapokkuus toi mieleen melkeinpä raa'an karviaisen. Myöhemmin hapokkuus kehittyi greippiseen suuntaan. Brettan usein tuomaa tallimaisuutta ei oluesta oikeastaan huomannut, karviaismarjaisuus ja happamuus hallitsivat niin voimakkaasti.
Ruokajuomaksi olut sopi kohtalaisen hyvin, parhaiten se kävi sinihomejuuston seuraksi. Se oli myös Jussin suosikki.
...
Fiskarsin Panimo Foeder One Blaufränkish Saison (7,6 %)
Saison on alunperin belgialainen kesäolut eli keväällä pantu riittävän humaloitu, mutta kesän kuumuuteen silti sopivan kevyt olut. Toisaalta saison-nimityksen alle voi nykyisin niputtaa monenlaisia oluita.
Fiskarsin Panimon Foeder One Blaufränkish Saison oli Helsinki Natural Wine -tapahtumasta tuttu eli kyseessä on olut, joka on käynyt villihiivoilla yhdessä Noita Wineryn Blaufränkish-viinistä jääneen kuorimäskin kanssa. Sen jälkeen olut on kypsynyt ranskalaisissa tammitynnyreissä (foeder).
Oluen viinimäisessä tuoksussa oli punaisia marjoja, kirsikkaa ja punaherukkaa, samoin maussa. Aluksi olut maistui kuivalta, mutta mitenkään rapsakan hapokas se ei ollut, ennemminkin jännittävä sekoitus keveää, hapokasta punaviiniä ja maltaisuutta.
Ruokajuomana olut toimi melko hyvin varsinkin salamien kanssa.
Donut Island Brewing Andrea Sour Cherry Berliner Weisse (4,2 %)
Berliner Weisse on saksalainen hapanolut, joka hapatetaan maitohappobakteereilla ja joka on yleensä melko mietoa. Tyypillisesti berliner weissea maustetaan marjasiirapeilla, jotta sen hapan maku ei tunnu niin voimakkaana. Nimestään huolimatta oluttyyli ei ole syntynyt Berliinissä, vaan todennäköisesti Hampurissa.
Punavuorelaisen pienpanimon Donut Islandin Andrea Sour Cherry Berliner Weisse on pantu Hiidellä niin kuin suuri osa panimon muistakin oluista. Se on maustettu hapankirsikalla, mutta yllättäen sen tuoksussa ei tuntunut ensin marjaisuutta, vaan popcornia. Popcornin jälkeen tuoksusta ja mausta huomasi myös kirsikkaa ja vadelmaa. Jossain vaiheessa enin popcornisuus katosi, mutta palasi jälleen ja sen jälkeen siitä ei vain päässyt ylitse - ja kyllä, kaikki klubiin osallistuneet bongasivat saman sen jälkeen, kun yksi osallistuja mainitsi popcornin ääneen. Mielenkiintoinen ilmiö, isäntämme Aki ei muistanut huomanneensa mitään vastaavaa aiemmin.
Muuten Andrea Sour Cherry Berliner Weisse oli kevyt ja raikkaan hapokas, mukavan marjainen kesäjuoma. Ruokajuomaksikin se kävi kohtalaisesti, mutta ennemmin sen nauttisi sellaisenaan aurinkoisella terassilla.
Timmermans Oude Kriek Lambic (6,7 %)
Lambic on yksi vanhinmista oluttyyleistä. Se on belgialainen hapanolut, joka käy spontaanisti villihiivojen avulla. Oude on noin kaksivuotias lambic, jota pidetään jo kypsänä. Kun lambic maustetaan kirsikalla, saadaan kriek. Näin Belgian olutvuosi onkin katettu lähes kokonaan: saisoneita tehtiin keväisin ja lambiceja taas talvisin loka-maaliskuussa, kun käymisprosessi oli viileässä helpommin hallittavissa.
Timmermansin panimo, Brouwerij Timmermans, on yksi Belgian suurimmista lambicvalmistajista. Useilla nimillä toiminut panimo on valmistanut lambicia jo 300 vuoden ajan.
Timmermans Oude Kriek on tuoreiden ja kypsien lambicien sekoitus. 3/4 oluesta on vähintään kaksi vuotta vanhaa kriekiä ja loput uutta. Onhan se huisa olut - kaikkia klubissa olleita se ei miellyttänyt, toisten mielestä se oli liian hapan ja toiset eivät vain pitäneet kirsikasta, mutta Marjutin mielestä se oli kiehtovaa. Täyteläinen, runsas ja hapokas maku oli kirsikkainen, mutta myös maanläheinen ja rustiikkinen, suutuntuma oli samaan tapaan paksuhko kuin ensimmäiselläkin oluella. Lisäksi Oude Kriek oli käynyt uudelleen pullossa, joten siinä on hieman hiilihappoa, mikä kevensi vaikutelmaa.
Ei se oikein ruokajuomaksi sopinut, mutta pieni lasillinen sellaisenaan oli herkkua. Tämä olut oli Marjutin suosikki.
PS. Kattauksessa ei ollut yhtään gosea, mutta sen kanssa saattoi ehkä elää.
Malduguns Bogyó Cranberry Sour Ale (5,1 %)
Sour ale on hapanolut, jossa on käytetty ale-hiivoja ja joka on hapatettu Lactobacillus-maitohappobakteerilla tai Brettanomyces-hiivalla käymisen jälkeen.
Malduguns ("virvatuli") on latvialainen panimo, jonka oluista olemme ehtineet tutustua aiemmin esimerkiksi Ratebeerissä huippupisteitä saaneeseen 1984:n. Tastingissa ollut Bogyó Cranberry Sour Ale on tehty yhdessä unkarilaisen Mad Scientist -panimon kanssa.
Bogyó Cranberry Sour Ale on hapatettu maitohappobakteereilla. Se selittänee oluen jogurttiset aromit, jotka jäivät tuntumaan myös jälkimaussa hieman rahkaisina ja melkeinpä kermaisen, paksuhkon suutuntuman.
Muuten olut oli oikein mainio. Sen tuoksussa on hieman suolaa ja nimen mukaisesti karpaloa, samoin maussa. Myöhemmin maussa tuntuu myös lakkaa (eli hillaa). Mikään kepeä kesähörpittävä olut se ei ole, mutta varsin asiallinen hapanolut.
Ruokajuomana Bogyó Cranberry Sour Ale toimi hyvin, varsinkin parsan ja hollandaisen kanssa. Jos säkä käy, olutta saattaa vielä olla Basen baarissa hanassa.
Hiisi Itse Gooseberry Sour Ale (6 %)
Illan toinen olut olikin kotimainen, jyväskyläläisen Hiiden karviaisella maustettu sour ale. Olut on hapatettu sekä maitohappobakteereilla että Brettanomyces-hiivalla.
Gooseberry Sour Alen tuoksussa oli raikkaita, hapokkaita marjoja sekä karviaista, ananasta ja kiiviä. Oluen maku oli kevyempi kuin edellisen oluen, ja sen hapokkuus toi mieleen melkeinpä raa'an karviaisen. Myöhemmin hapokkuus kehittyi greippiseen suuntaan. Brettan usein tuomaa tallimaisuutta ei oluesta oikeastaan huomannut, karviaismarjaisuus ja happamuus hallitsivat niin voimakkaasti.
Ruokajuomaksi olut sopi kohtalaisen hyvin, parhaiten se kävi sinihomejuuston seuraksi. Se oli myös Jussin suosikki.
 |
| Maistelulautasella oli kahta eri salamia, sinihomejuustoa ja parsaa hollandaise-kastikkeen kera |
...
Fiskarsin Panimo Foeder One Blaufränkish Saison (7,6 %)
Saison on alunperin belgialainen kesäolut eli keväällä pantu riittävän humaloitu, mutta kesän kuumuuteen silti sopivan kevyt olut. Toisaalta saison-nimityksen alle voi nykyisin niputtaa monenlaisia oluita.
Fiskarsin Panimon Foeder One Blaufränkish Saison oli Helsinki Natural Wine -tapahtumasta tuttu eli kyseessä on olut, joka on käynyt villihiivoilla yhdessä Noita Wineryn Blaufränkish-viinistä jääneen kuorimäskin kanssa. Sen jälkeen olut on kypsynyt ranskalaisissa tammitynnyreissä (foeder).
Oluen viinimäisessä tuoksussa oli punaisia marjoja, kirsikkaa ja punaherukkaa, samoin maussa. Aluksi olut maistui kuivalta, mutta mitenkään rapsakan hapokas se ei ollut, ennemminkin jännittävä sekoitus keveää, hapokasta punaviiniä ja maltaisuutta.
Ruokajuomana olut toimi melko hyvin varsinkin salamien kanssa.
Donut Island Brewing Andrea Sour Cherry Berliner Weisse (4,2 %)
Berliner Weisse on saksalainen hapanolut, joka hapatetaan maitohappobakteereilla ja joka on yleensä melko mietoa. Tyypillisesti berliner weissea maustetaan marjasiirapeilla, jotta sen hapan maku ei tunnu niin voimakkaana. Nimestään huolimatta oluttyyli ei ole syntynyt Berliinissä, vaan todennäköisesti Hampurissa.
Punavuorelaisen pienpanimon Donut Islandin Andrea Sour Cherry Berliner Weisse on pantu Hiidellä niin kuin suuri osa panimon muistakin oluista. Se on maustettu hapankirsikalla, mutta yllättäen sen tuoksussa ei tuntunut ensin marjaisuutta, vaan popcornia. Popcornin jälkeen tuoksusta ja mausta huomasi myös kirsikkaa ja vadelmaa. Jossain vaiheessa enin popcornisuus katosi, mutta palasi jälleen ja sen jälkeen siitä ei vain päässyt ylitse - ja kyllä, kaikki klubiin osallistuneet bongasivat saman sen jälkeen, kun yksi osallistuja mainitsi popcornin ääneen. Mielenkiintoinen ilmiö, isäntämme Aki ei muistanut huomanneensa mitään vastaavaa aiemmin.
Muuten Andrea Sour Cherry Berliner Weisse oli kevyt ja raikkaan hapokas, mukavan marjainen kesäjuoma. Ruokajuomaksikin se kävi kohtalaisesti, mutta ennemmin sen nauttisi sellaisenaan aurinkoisella terassilla.
Timmermans Oude Kriek Lambic (6,7 %)
Lambic on yksi vanhinmista oluttyyleistä. Se on belgialainen hapanolut, joka käy spontaanisti villihiivojen avulla. Oude on noin kaksivuotias lambic, jota pidetään jo kypsänä. Kun lambic maustetaan kirsikalla, saadaan kriek. Näin Belgian olutvuosi onkin katettu lähes kokonaan: saisoneita tehtiin keväisin ja lambiceja taas talvisin loka-maaliskuussa, kun käymisprosessi oli viileässä helpommin hallittavissa.
Timmermansin panimo, Brouwerij Timmermans, on yksi Belgian suurimmista lambicvalmistajista. Useilla nimillä toiminut panimo on valmistanut lambicia jo 300 vuoden ajan.
Timmermans Oude Kriek on tuoreiden ja kypsien lambicien sekoitus. 3/4 oluesta on vähintään kaksi vuotta vanhaa kriekiä ja loput uutta. Onhan se huisa olut - kaikkia klubissa olleita se ei miellyttänyt, toisten mielestä se oli liian hapan ja toiset eivät vain pitäneet kirsikasta, mutta Marjutin mielestä se oli kiehtovaa. Täyteläinen, runsas ja hapokas maku oli kirsikkainen, mutta myös maanläheinen ja rustiikkinen, suutuntuma oli samaan tapaan paksuhko kuin ensimmäiselläkin oluella. Lisäksi Oude Kriek oli käynyt uudelleen pullossa, joten siinä on hieman hiilihappoa, mikä kevensi vaikutelmaa.
Ei se oikein ruokajuomaksi sopinut, mutta pieni lasillinen sellaisenaan oli herkkua. Tämä olut oli Marjutin suosikki.
PS. Kattauksessa ei ollut yhtään gosea, mutta sen kanssa saattoi ehkä elää.