Yhden päivän liput tarjosi Helsinki Natural Wine
Helsinki Natural Wine -tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran Kulttuuritehdas Korjaamolla 22.-23.3.2019. Kävimme paikalla molempina päivinä.
Sisäänpääsy ovelta maksoi 15 € (ennakkoon 13 €) per päivä ja siihen sisältyi Riedelin Ouverture-lasi. Juomat ja ruoat maksettiin Seamchip-kortilla, jonka lataaminen onnistui myös kännykkäappilla. (Jälleen kerran kysymme vaan, miksei mobiilitunnistautuminen toimi muuten niin näppärän appin kanssa? Siinä olisi tuotekehityksen paikka.) Juomia sai maisteluannoksina (alkaen 3-6 €), lasillisina ja kokonaisina pulloina.
Tapahtuma jakautui kahteen saliin: viinit ja ravintolat olivat vaunusalissa, oluet ja siiderit taas kulmasalissa.
Late Night Tasting with Three Winemakers
Perjantaina mainostettiin, että klo 21 alkavassa Late Night Tastingissa (35 €) olisi vielä tilaa. Hetken aikaa pohdittuamme päätimme ostaa paikat, sillä tastingissa olisi tilaisuus istahtaa hetkeksi ja maistella viinejä kaikessa rauhassa asiantuntevassa ohjauksessa. Kalle Naatulan vieraina oli kolme viinintekijää: itävaltalaisen Martin & Anna Arndorferin Martin Arndorfer, ranskalaisen Domaine Étienne et Sébastien Riffault'n Sébastien Riffault ja pressitilaisuudessa ollut kreikkalaisen Kamara Wineryn Dimitrios Kioutsoukis. Jokainen esitteli kaksi viiniä, ja niiden parissa kului leppoisasti reilut puolitoista tuntia.
Arndorfer Riesling Handcrafted
Tastingin ensimmäisenä viininä oli samea ja lempeän omenainen riesling. Aluksi sen tuoksussa tuntui pullataikinasta tai omenapiirakasta muistuttavaa hiivaisuutta, mutta se katosi viinin ilmaantuessa. Viini oli hedelmäinen eikä kovinkaan hapokas, sitruksen lisäksi sen aromeissa oli kypsää ananasta. Jussille tuli rieslingistä mieleen myös gose, mikä ei Marjutin mielestä ollut ollenkaan huono asia. Hyvä avaus.
Sébastien Riffault Les Quarterons Sancerre 2016
Toisen viinin tuoksussa oli makeaa persikkaa ja hunajaa, ja sokkona sitä olisi hyvinkin voinut veikata makeaksi rieslingiksi. Kyseessä ei kuitenkaan ollut riesling, vaan Sancerre (eli sauvignon blanc). Makeisiin rieslingeihin ajatukset johdatteli niistä usein tuttu ja tämänkin viinin valmistuksessa hyödynnetty Botrytis-jalohome, jonka ansiosta tuoksu oli hyvin samanlainen. Viinin maku ei kuitenkaan muistuttanut makeaa rieslingiä, vaan se oli hapokas ja kypsän hedelmäinen. Lisäksi ilmaantumisen myötä viiniin ilmaantui lisää sauvignonblancmaisia aromeja, nokkosta ja karviaishilloa. Tämä viini oli Jussin suosikki.
Kamara Pure Nimbus Ritinitis
Kamaea Wineryn oranssi retsina oli meille tuttu jo lehdistötilaisuudesta ja se oli edelleen varsin mielenkiintoinen. Pihkan lisäksi tuoksussa oli makeaa omenaa, jopa tarte tatinin tapaan karamellisoitunutta omenaa. Viinin maku oli kuiva ja hapokas ja edelleen lempeän pihkainen.
Arndorfer Anina Verde
Arndorferin tyttären ja hänen toisen lempivärinsä mukaan nimetty Anina Verde on valmistettu Grüner Veltlineristä, mutta se on käynyt rieslingin kuorien kanssa. Viinin tuoksu oli omenainen ja sen sitruksisuus kallistui toisaalta greipin, toisaalta kirpeiden sitruunakarkkien suuntaan. Hillityn hapokkasta viinistä tuli mieleen greippi-Jaffa. Samaan aikaan viini oli myös kukkainen ja jopa aavistuksen suolainen, jälkimaku taas oli Grüner Veltlinerille tuttuun tapaan mausteinen. Tämä viini oli Marjutin suosikki.
Kamara Pure Nimbus Russus
Tastingin ainoa punaviini, lehdistötilaisuudesta myöskin tuttu Nimbus Russus oli edelleen marjainen ja nahkainen, pippurisen mausteinen ja maukas, eli hyvää.
Sébastien Riffault Akmèniné Sancerre 2013
Viimeinen viini tuoksui houkuttelevalta varsinkin, kun karkkihammasta kolotti jonkin verran. Makean hunajan ja persikan lisäksi tuoksussa tuntui kirpeää karviaista, mutta siihen viinin makeus jäikin. Viinin maku oli yllättävästi kuiva ja hapokas, ja ryhdikkäästä viinistä maistoi talon toisen viinin tavoin sauvignonblancmaista valkoherukkaa ja karviaismarjaa. Tuoksun ja maun mielenkiintoinen kontrasti piti myöhäisestä ajankohdasta huolimatta hyvin hereillä tastingin loppuun saakka.
Viinibongauksia
Noita Winery
Fiskarilaisen Noita Wineryn viinit - tai siis miedot käymisteitse rypäleistä valmistetut juomat - kiinnostivat, sillä Noita Winery on Suomen ensimmäinen urban winery. Sen taustalla ovat Fiskarsin panimosta tutut tyypit, ja kaupunkilaisviinitalo (-tila? -viinimö?) on juuri tuottanut ensimmäiset viininsä, Rieslingin ja Blaufränkischin. Itse asiassa Riesling on tehnyt niin hyvin kauppansa, että tapahtumassa olivat tarjolla erän viimeiset pullot eli nyt viiniä ei enää saa mistään, ellei onnistu bongaamaan yhtä Alkon harvoista pulloista. Täpärälle meni odottelun kanssa.
Viinien rypäleet ostettiin Itävallan Burgenlandista ja itse viinit valmistettiin Fiskarsissa. Eikä siinä vielä kaikki - Blaufränkischistä jäänyt rypälemäski käytettiin Foeder One Blaufränkish Saison -oluen panemisessa mausteena ja oluenpanon jälkeen mäskistä tislattiin pontik... grappaa, Moonshine Grape Pomace. Niin, ja sen jälkeen mäski päätyi biopolttoaineen materiaaliksi.
Pullossa olleiden juomien lisäksi tarjolla oli hanasta Sparkling Blaufränkisch ja Pét Nat eli pétillant naturel, luonnollisesti kupliva, ranskalaisella methode ancestral -menetelmällä valmistettu kuohuviini. Kaikkien hienojen ranskalaisten sanojen jälkeen juttu on yksinkertainen: viini pullotetaan kesken käymisen, jolloin käyminen jatkuu pullossa ja viiniin muodostuu kuplia.
Olivatko viinit odottamisen arvoisia? Kyllä, ne olivat varsin mielenkiintoisia ja aromikkaita. Marjut tykkäsi erityisesti Pét Natista, vaikka koko Blaufränkisch-sarja kuohuvasta olueen saakka oli kiinnostava. Lisäksi pitää mainita, että grappa oli oikein miellyttävää, pehmeää ja lempeää.
Muita viinejä (ja vähän ruokaa)
Tapahtumassa iski tuttuun tapaan valinnan vaikeus. Siksi otimme käyttöön hyväksi havaitun taktiikan: jokaisella tiskillä ei pitänyt tiedustella hyvää tai parasta viiniä (koska "kaikki on hyvää"), vaan viiniä, "joka tältä tiskiltä pitäisi ehdottomasti maistaa" tai "jonka maistamatta jättäminen harmittaisi eniten".
Ja jotain piti syödäkin.
Way Bakery & Wine Barin Reuben-leipä houkutteli, joten päätimme testata pastramilla, juustolla ja hapankaalilla täytetyn hapanjuurileivän (12,50 €) heti perjantaina. Ruokajuomaa päädyimme etsimään Charivari Winesin tiskiltä, jossa meille suositeltiin Le Fruit Défendua ("kielletty hedelmä"), vanhoissa tammitynnyreissä kypsynyttä chardonnayta ja L'Amour Fragilea ("hauras rakkaus"), amforassa kypsytettyä sauvignon blancia.
Vaikka ensifiilis olikin, että lihaisan leivän kanssa pitäisi saada punaviiniä, molemmat valkoviinit toimivat mausteisen leivän kanssa mainiosti. Le Fruit Defendusta huomasi tammikypsytyksen, mutta se ei häirinnyt, vaan toi viiniin kermaisen suutuntuman, L'Amour Fragile taas oli sitruksinen ja greippinen. Sauvignon blancille tyypillistä karviaista oli viinin aromeissa vain häivähdys.
Itse asiassa Reuben-leipä oli niin hyvää, että emme muuta tapahtuman aikana syöneetkään - lauantaina olisi voinut tietysti kokeilla muitakin ruokia, mutta olimme menossa kaverille syömään, joten säästelimme nälkää ja kahvin & välipalan aikaan päädyimme tylsästi hyväksi havaittuun Reubeniin.
Testailumme jatkuivat aivan vahingossa niin, että Marjut keskittyi valkoviineihin ja Jussi punaisiin.
Valkoisista Marjutin mieleen jäivät mm. Domaine Mosse Le Rouchefer, herkullinen ja puhdaspiirteinen chenin blanc, Stefan Vetter Sylvaner, joka osoitti, kuinka hienoja viinejä aliarvostetusta Sylvanerista saakaan tehtyä ja Odinstal Riesling Basalt, tyylikäs ja selkeä, jopa jonkin verran mineraalinen riesling.
Mielenkiintoinen tuttavuus oli slovenialaisen Milan Nestarecin Love Me Hate Me, gewürztraminerista tehty oranssi viini, jolle kuukauden mittainen kuorikontakti antoi upean värin. Hunajainen ja aprikoosinen viini jakaa varmasti mielipiteet, me kallistuimme loven puolelle. Lasiin päätyi myös samppanjaa: viime vuoden samppanjaristeilyltä tuttu Jacques Lassaigne Les Vignes de Montgueux ei kaikkien natuviinien keskellä tuntunutkaan niin funkylta kuin aiemmin.
Jussin lasiin päätynyt sisilialaisen Arianna Occhipintin SP68 Rosso 2017 oli kypsän marjainen, lakritsainen ja mausteinen. Maussa oli tuoksun aromien lisäksi kevyttä luumuisuutta.
Aikaisemmin Santini Frères -nimellä tunnettu Santini Collective valmistaa viiniä Burgundissa Côte d'Orista etelään sijaitsevassa Côte Chalonnaisessa. Heidän Pinot Noirinsa Bourgogne Côte Chalonnaise oli mehevän punamarjainen ja mukavan tanniininen. Rhônelainen Herve Souhaut Syrah kallistui aromeiltaan enemmän tummien marjojen suuntaan. Tuhdin marjainen, lakritsainen ja hieman savuinen Dard & Ribo Saint-Joseph Syrah 2016 oli maistetuista punaviineistä eniten Jussin mieleen.
Olut- ja siiderilöytöjä
Kakola
Turkulaisen Kakola Brewingin Sumee DDH Pale Ale (5,0 %) oli trooppisen hedelmäinen, appelsiininen, ananaksinen ja mangoinen. DDH nimessä tarkoittaa double dry-hopped eli tuplasti kuivahumaloitu. Kuivahumaloinnissa humalaa lisätään olutvierteeseen sen jäähdyttyä ja double tarkoittaa joko että prosessi tehdään kahdesti tai että humalaa käytetään enemmän kuin normaalisti. Myös Kakolan Riviera IPA (6,5%) oli aromeiltaan trooppisen hedelmäinen, mutta katkerampi. Hedelmäisten IPA-oluiden ystävä Jussi tykkäsi molemmista.
Vautsi Raspberry Sour Ale taas oli nimensä mukaan vadelmainen ja lempeän hapan, Marjutin mielestä oikein piristävä vapauttava olut viinien keskellä.
Stadin panimo / Cantillon & Hanssen
Hapanoluista puheenollen... Stadin panimo oli tuonut paikalle hapanoluita, joista maistoimme Rosé de Gambrinusin ja Hanssens Lambic Experimental Raspberryn, joista molemmat olivat kovin vadelmaisia - Cantillon ehkä hieman lempeämmällä tavalla kuin huisa Hanssens.
Kimito
Kemiöläisen Kimito Brewingin Archipelago Pale Ale (5,5 %) oli hedelmäinen, karamellinen ja hieman havuinen. Myös Turku Craft Beer Festival -tapahtumaa varten pantua uusiseelantilaisilla humaloilla maustettua NZ Pale Alea (5,5 %) oli vielä hieman jäljellä. Aromeiltaan olut muistutti NEIPA:a. Molemmat olivat hyviä pale aleja.
Kimiton oluista mielenkiintoisin oli British Rye Ale "Rose Wine Edition" (6,5 %), joka on nimensä mukaisesti maustettu roséviinillä. Viini ei tosin kovin paljoa maistunut, lähinnä se toi olueen hedelmäisiä aromeja.
Kuura Cider
Noita Wineryn tapaan Fiskarsissa vaikuttava Kuura Cider oli paikalla edustavan kattauksen kanssa. Vanhat tuttumme Finskin, Normannin ja Baskin jätimme väliin, sillä tarjolla oli uusia, vasta työn alla olevia natural-siidereitä, joita ei ole vielä pullotettu niiden varsinaisiin pulloihin.
Vanha tuttumme oli samppanjamenetelmällä tehty Kuura Cuvée Brut, josta oli tarjolla vuosikerta 2016. Uusia tuttavuuksia taas olivat natural-sarjan vielä pullotusta ja kuplia odotelleet Single Orchard Pét-Nat eli pétillant naturel -menetelmällä yhden omenatarhan eri omenalajikkeista tehty siideri ja It was meant to be Rosé, myös pétillant naturel -menetelmällä tehty siideri, johon omenoiden punainen hedelmäliha toi hitusen punertavaa väriä. Kyllähän näitä omenaisia herkkuja maistelee mielellään jo tässä vaiheessa, mutta pitää mennä tutustumaan niihin uudelleen, kun ne ovat valmiita.
For Fox Sake on taas mustikoilla, vadelmilla ja pihlajanmarjalla maustettu siideri. Sekin odottaa vielä pullotusta ja pullokäymisen tuomia kuplia, mutta muikean marjaisa siideri se oli jo nyt, kuplien kanssa todennäköisesti vielä parempi.
Jääsiidereitäkään emme malttaneet jättää väliin. Talviomenalajikkeista valmistettu mehu on saanut jäätyä ulkona pakkasessa ja kevään myötä sen ensimmäisenä sulaneesta osuudesta on tehty makeaa ja täyteläistä siideriä. Jääsiiderin toinen vuosikerta Ice Cider 2016 on saanut seurakseen vielä makeamman Ice Prestige 2016:n, jota pitänee lähteä ostamaan heti, kun Kuura Ciderin myymälä taas keväämmällä avautuu.
Tori Siidritalu
Tori Siidritalu sijaitsee Virossa noin 70 km Pärnusta. Omenoiden lisäksi tilalla kasvatetaan rypäleitä, ja Rondo-omenasiideri onkin maustettu niillä. Aiemmin olemme bongailleet talon isoja siideripulloja Tallinnassa käydessämme varsinkin niiden viehättävien etikettien takia, joten nyt oli mukavaa päästä tutustumaan talon tuotteisiin niin, että jokaista ei tarvitse ostaa 0,75 litran verran.
Koivunmahlaviini KaSecco oli mietoa myös alkoholiprosenttinsa (2 %) puolesta. Koivunmahla tuntui maussa lempeän kesäisenä, ja tällainen raikas juoma oli mukavaa vaihtelua täyteläisen omenaisten siiderien väliin.
Suomessa kettu sanoi pihjalanmarjoja happamiksi, mutta Pihla-Õunasiider Brut 2017:n etiketissä marjoja hamuaa vironsusi. Pihjalanmarjan happamuus tuli esille sekä tuoksussa että maussa, mutta ei kuitenkaan liian voimakkaasti.
Puolikuiva Demi-Sec 2017 oli kepeän hapokas ja puolikuiva. Se voisi sopia vaikka alkumaljaksi kuohuviinin sijaan. Õunasiider Tori Rondo eli viinirypäleillä maustettu omenasiideri oli sekä omenainen että viinirypäleinen ja mukavan hapokas, varsin mainio yhdistelmä. Torin perinteisellä menetelmällä tehty raparperiviini oli tuttu jo viime kesän Tallinnan-matkalta eikä nyt tarjolla ollut Raparber Sparkling tuottanut pettymystä sekään. Raparperi on hyvää, ei siitä mihinkään pääse.
Ice Cuvee/Jää oli varsin maukas, jopa hieman mausteinen. Jälkiruoan sijaan se toimisi aperitiivina tai vaikkapa juustojen seurana.
Fruktstereo
Ruotsalainen Fruktstereo eli kahden sommelierin perustama siiderimö esitteli siidereitään Let me winen tiskillä.
Definitely Cider oli ehdottomasti siideriä, siis erinomaisen tyylikästä siideriä. Se ei ollut siidereistä jännin eikä haastavin, mutta päätyi Marjutin suosikiksi - eikä vähiten Oasis-henkisen etikettinsä ansiosta. Definitely Cider on myös valittu Ruotsin parhaaksi siideriksi vuonna 2017.
F.W.A. Straight Outta Grönby on hylätyn gotlantilaisen omenatarhan omenoista tehty maukas siideri, jota saa vain muutamasta ravintolasta - harvinaista herkkua siis. Cider Revolution taas oli hedelmäinen ja mukava omena- ja päärynäsiideri.
Siihen "ne tavalliset siiderit" sitten jäivätkin. Yellow Cidermarine on maustettu tyrnillä eikä siinä ollut grammaakaan jäännössokeria, mikä teki siitä hedelmäisen happaman ja mukavan kirpeän. First we take a Manhattan, then we take a Berliner Weisse, päärynäsiiderin ja vehnäoluen sekoitus taas oli vastaus tutun ravintoloitsijan haasteeseen. (Nimi tulee siitä, että ensin otetaan Manhattan-cocktail, sen jälkeen Berliner Weisse -olut.) Se oli toisaalta hapan, toisaalta päärynäinen, oikein kiinnostava tuttavuus.
Mr. Plūme
Latvialaisen Mr. Plūmen siidereissä ei nimestä huolimatta ole luumua, vaan omenaa. Nimi on peräisin siidereitä valmistavan pariskunnan Dacen ja Mārisin sukunimestä (joka siis tarkoittaa luumua). Dabinett & Pepiņš on heidän ensimmäinen vuosikertasiiderinsä, jota tehtiin vain 149 pulloa. Siiderin nimi tulee siihen käytetyistä omenalajikkeista. Dabinett & Pepiņš oli kepeä ja kuiva, jopa hieman samppanjamainen.
Kraken
Paraisilla sijaitseva Skärgårdscider on kehitellyt uuden juomatyypin - tai ainakaan me emme olleet tästä aikaisemmin kuulleet. Kraken (4,5 %) on Gin Spritzer, jossa ginin ja omenan aromit yhdistyvät herkullisella tavalla. Tämä sopii erinomaisesti kesäjuomaksi.
Summa summarum
Viinien ja oluiden/siiderien jakautuminen eri saleihin hämäsi aluksi, mutta onneksi opasteet opastivat ja pieni reippailu raittiissa ilmassa teki hyvää. Jakautuminen kahteen saliin helpotti myös väenpaljoutta, missään vaiheessa perjantaina tai lauantaina alkuillasta ei ollut kovinkaan suurta ruuhkaa. Lisäksi on vaikea sanoa, kummassa salissa loppujen lopuksi viihtyi paremmin - toisaalta viinipuolella oli kaikkea uutta ja mielenkiintoista, joiden parissa pääsi haastamaan itseään ja toisaalta taas olut/siideripuolella taas oli enemmän tuttuja juttuja, joiden parissa saattoi hengähtää hetken.
Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli hieno ja uusia viinejä niin paljon, että oli vaikea päättää, mistä aloittaa ja minne suunnata, koska kaikkea ei ehdi eikä kykene. Vielä hienompi tapahtuma olisi kesällä, kun viinejä saisi nautiskella Korjaamon pihalla (toivottavasti) auringon paisteessa ja lämmössä... Ehkä ensi vuonna sitten.