Ravintola Basen viiniklubi // Tuhdit, täyteläiset punaviinit 11.2.2020

Ravintola Basen viiniklubit jatkuivat tuhtien ja täyteläisten punaviinien parissa. Niitä esitteli meille viiniklubia ensimmäisen kerran emännöinyt Hartwallin Wine Ambassador Sari Ayre.

Marqués de Cáceres Vino Ecológico 2018
DOCa Rioja, Espanja; 88 % Tempranillo, 12 % Graciano; 12,45 €

Illan ensimmäinen viini oli nuori riojalainen, johon luonnetta toi se, että rypäleet on käytetty kokonaisina terttuina. Viiniä ei myöskään ollut kypsytetty tammitynnyreissä.

Viinin tuoksussa oli punaisia marjoja, kirsikkaa ja herukkaa sekä hieman tummempia marjoja, karhunvatukkaa ja mustikkaa. Lisäksi tuoksussa tuntui pientä mausteisuutta ja nahkaisuutta. Maultaan viini oli yllättävän kevyt ja marjainen, toisaalta myös jossain määrin pippurisen mausteinen, ja sen hillityt tanniinit tuntuivat pitkään. Ilmaantumisen myötä viinin tuoksuun ilmaantui myös mansikkajogurttia... Mukavasti lämmittävä viini todettiin hyväksi seurusteluviiniksi.

Maistelulautaselta sen kanssa sopivat chilipossu ja juustot ja voisi sitä harkita myös riistan seuraksi. Seurueestamme kukaan ei äänestänyt viiniä suosikikseen.

Porta 6 Tinto 2017
Vinho Regional Lisboa, Portugali; 50 % Aragonez, 40 % Castelão, 10 % Touriga Nacional; 10,99 €

Illan toistakaan viiniä ei ollut kypsytetty tammitynnyrissä. Odotetusti sen tuoksussa oli tummaa, makeaa marjaisuutta, kirsikkaa ja mustaherukkaa sekä sen lisäksi mausteita ja suklaata. Viinin maku oli tuoksun tapaan marjainen, mutta marjaisuus kääntyi punaisten marjojen, vadelman ja karpalon suuntaan. Niiden lisäksi maussa oli lempeän pippurista mausteisuutta ja aavistus lakritsaa, kahvia ja yrttejä. Tanniinit olivat pehmeät. Portugalilaiset viinit ovat useimmiten miellyttäviä, niin tämäkin, kaiken kaikkiaan viini oli helppoa juotavaa eikä edes kovin pahan hintaista.

Maistelulautaselta viinin kanssa sopivat juustot ja possu, lisäksi se voisi käydä burgerien kanssa. Se oli Marjutin suosikki.

Maistelulautasella pecorino-, gruyere- ja mustaleimaemmental-juustoja, chilipossua ja kurkkua

B.io Nero d'Avola Cabernet Vino Biologico 2018
IGP Terre Siciliane, Italia; 55 % Nero d'Avola, 45 % Cabernet Sauvignon; 13,80 €

Kolmas viini oli sekä luomu että vegaaninen! Sen ujossa tuoksussa oli tummia marjoja ja mausteita sekä lakritsaa, tupakkaa, yrttejä ja jonkin verran nahkaa, jopa hieman paahteisuutta. Myös tämä viini oli helppoa juotavaa, sen tanniinit olivat pehmeät ja pieni hapokkuus piristi yleisvaikutelmaa. Hallitsevimmiksi aromeiksi jäivät punaiset marjat, kirsikka ja punainen karviainen sekä yrtit.

Maistelulautaselta viinin pariksi kävivät juustot, ja sitä voisi nauttia myös munakoison, sienien, pastan ja jopa mausteisen ruoan kanssa. Se sai seurueeltamme kaksi ääntä.

Peter Lehmann Layers Red 2014
Barossa, Australia; 64 % Shiraz, Tempranillo, Mourvedre, Grenache; 14,75 €

Euroopan jälkeen siirryimme Australiaan. GSM (+ Tempranillo) -viinin tuoksussa oli kypsiä marjoja, luumua ja mustaherukkaa ja pirteää yrttisyyttä, minttua ja eukalyptusta sekä aavistus savua. Viinin maku oli kuivahko ja sen pehmeät tanniinit toivat samettisen vaikutelman, tasapainoisessa maussa tuntui runsaasti mustaherukkaa ja jonkin verran lakritsaa.

Maistelulautaselta sen kanssa sopivat Marjutin mielestä kaikki, myös kurkku, Jussi ei lämmennyt juustoille. Viini oli Jussin suosikki ja sai seurueeltamme toisenkin äänen, lisäksi se oli koko klubin suosikkiviini.

Kuvat Hartwall (koska nolosti unohdimme kuvata pullot)

Coppola Diamond Collection Zinfandel 2017
Kalifornia, USA; 75 % Zinfandel, 25 % Petit Sirah; 19,98 €

Illan viimeinen viini vei Kaliforniaan. Sitä on kypsytetty 12 kuukauden ajan ranskalaisissa tammitynnyreissä, joten sen tuoksussa oli odotetusti vaniljaa, tosin ei kovinkaan hallitsevasti. Ennemminkin tuoksussa oli mausteita ja makeita marjoja, karhunvatukkaa ja luumua sekä kahvia ja nahkaa. Viinin maku oli pehmeä, mausteinen ja marjahilloinen, tanniinit tuntuivat jonkin verran. Lisäksi maussa oli tummaa suklaata. Mikään supertuhti hillopommi tämä zinfandel ei onneksi ollut, vaan varsin mukava viini, joka kelpaisi varmasti Kummisedällekin.

Maistelulautaselta viinin seuraksi sopivat juustot, ja se voisi olla passeli liharuokien kanssa. Se sai seurueeltamme kaksi ääntä.