Vita Vinum // Jewels of Corpinnat Master Class 10.3.2021 ja Llopart Rosé Brut Reserva 2015

Vita Vinum järjesti 10.3.2021 Jewels of Corpinnat Master Classin. Master Classin aikana tutustuttiin Llopartin viinitaloon ja sen kuohuviineihin Xavier Simalin johdolla.

Alkosta Llopartin kuohuviinejä on tällä hetkellä saatavissa kaksi, Llopart Panoramic Gran Reserva Imperial Brut 2012 ja meidän master classia varten hankkimamme Rosé Brut 2015. Niiden lisäksi Alkossa on myös Llopartin muita viinejä.

Master Class on katsottavissa Vita Vinumin FB-sivuilla.



Llopartin viinitalo sijaitsee Kataloniassa Penedèsin alueella noin 40 km Barcelonan kaupungista länteen. Tilan historia on pitkä: vuodelta 1385 peräisin olevan dokumentin mukaan suvun esi-isä Bernardus Leopardi sai viinitarhoja Can Llopart de Subiratsin alueelta. Muutaman vuosisadan ajan suku viljeli alueella vehnää, oliiveja ja viiniä, kunnes päätti 1800-luvun lopulla keskittyä viininviljelyyn. Talon ensimmäinen kuohuviini pullotettiin vuonna 1887.

1950-luvulta alkaen talo on keskittynyt yhä enemmän laatuviinien tuotantoon. Viime aikojen merkittävä käänne oli, kun joukko viinintuottajia perusti oman Corpinnat-laatuluokituksen ja lopulta vuoden 2019 alussa erosi DO Cava -laatuluokituksesta, koska sanaa "Corpinnat" ei saanut käyttää yhdessä DO Cavan kanssa. Llopart oli yksi kuudesta laatuluokituksen perustajajäsenestä, ja sen jälkeen mukaan on liittynyt vielä neljä uutta viinitaloa.

Eron taustalla oli se, että viinintuottajat olivat tyytymättömiä cavan massatuotantoon ja siihen, että kuluttajien oli hankala erottaa artesaanicavaa ja halpaa massatuotantocavaa toisistaan. Cava sinänsä on laaja käsite, sillä se ei viittaa maantieteelliseen alueeseen, vaan viininvalmistustapaan. Cavaa voidaan valmistaa kymmenen maakunnan alueella Espanjassa, toisin sanoen cavaksi voidaan kutsua näillä alueilla perinteisellä menetelmällä (pullokäymismenetelmällä) valmistettua kuohuviiniä. Toki noin 95 % cavasta valmistetaan Penedèsin alueella.

Laatuviinintuotttajien aloitteesta syntynyt Corpinnat on eurooppalainen rekisteröity tuotemerkki. Nimi muodostuu katalaanin sanoista cor ("sydän") ja nat ("syntynyt") sekä Penedèsin alueen latinankielisestä nimestä Pinnae. Sillä halutaan kertoa, että luokituksen saavat viinit ovat syntyneet Penedèsin sydämessä ja ne heijastavat alueen syvintä olemusta.

Corpinnat-viinien rypäleet viljellään Penedèsin ydinalueella (noin 23 000 hehtaaria). Rypäleet ovat luomusertifioituja ja käsin poimittuja, ja lajikkeet ovat paikallisia: vähintään 90 prosenttia on oltava Macabeota, Xarel·loa, Parelladaa, Malvasiaa, Garnachaa tai Monastrellia. Chardonnayta, Pinot Noiria ja Trepatia saa käyttää sekoiteviineissä enintään 10 % - tai ilmeisesti 100 % lajikeviinit olisivat kuitenkin sallittuja. Corpinnat sallii myös kaksi punaista rypälelajiketta, jotka DO Cava kieltää eli Sumollian ja Xarel·lo Vermellan.

Viinit kypsyvät hiivasakan päällä vähintään 18 kuukautta, kun DO Cavan minimi on 9 kuukautta. Lisäksi tulossa ovat myös vähintään 30 kuukautta ja vähintään 60 kuukautta kypsyneet kuohuviinit.

Llopart Rosé Brut Reserva 2015
DO Cava, Espanja; Monastrell, Garnacha, Pinot Noir; 25,38 €

Jos tarkkoja ollaan, vuosikertaa 2015 oleva roseekuohuviini ei vielä ole saanut Corpinnat-laatuluokitusta, vaan se on DO Cava.

Llopartin Rosé Brutissa ei ole käytetty cavasta tuttuja Xarel·loa, Parelladaa ja Macabeota, vaan muita Penedèsin alueen lajikkeita, Monastrellia, Garnachaa ja Pinot Noiria. Viini on kypsynyt vähintään 18 kuukautta ennen myyntiin tuloaan.

Huomasimme samalla, kuinka kehitys kehittyy: master classissa esitellyn vuosikerran 2017 etiketissä näkyi jo Corpinnat-teksti. Vuosikerran 2015 tapaan myös 2017 on sekoitus, 60 % Monastrellia, 20 % Garnachaa ja 20 % Pinot Noiria.

Kuohuviinin väri on kirkas, kohtalaisen voimakas lohen- tai persikanpunainen. Viinin tuoksussa on punaisia marjoja, mansikkaa ja karpaloa, sekä punaista omenaa ja lemon curdia. Viinin maku on kuiva ja hapokas, mutta hedelmäinen, sitä hallitsevat tuoksusta tutut punaiset marjat ja pirteä sitruksisuus. Viini on ryhdikäs, jopa roteva ja sopii hyvin ruokapöytään esimerkiksi tapasten tai tartarin kanssa. Se maistuisi myös aperitiivina ja miksei myös jälkiruokienkin kanssa.

Jos Llopartin cava oli jo näin hieno ja tyylikäs, niin kiinnostuneina odotamme, mitä Corpinnat-aika tuo tullessaan.