Grape Tasting Room 🤍 Emrich-Schönleber 9.3.2022

Grape Tasting Room jatkoi tapahtumiaan Weingut Emrich-Schönleber -viinintekijäillalla 9.3.2022. Saksan viinitiedotus oli saanut illan isännäksi viinitalon edustajan Marvin Marxin, ja illan aikana oli tarjolla seitsemän viiniä ja neljä ruokalajia (85 €).

Weingut Emrich-Schönleberin perheomisteinen viinitalo sijaitsee Nahessa Monzingenin kunnassa noin 100 km Frankfurt am Mainista lounaaseen. Ensimmäiset maininnat tilan viininviljelystä ovat jo 1700-luvun puolivälistä peräisin olevissa asiakirjoissa. Viinin lisäksi tilalla viljeltiin maata ja kasvatettiin karjaa. Pelkkään viininviljelyyn talo siirtyi vasta 1960-80-lukujen aikana, jolloin viinitarhojen määrä kasvoi kahdesta hehtaarista kymmeneen hehtaariin. Vuonna 1991 talo pääsi Saksan 100 parhaan viinitalon listalle ja vuonna 1994 se liittyi VDP-järjestöön (Verband Deutscher Prädikatsweingüter).

Nykyisin talolla on noin 20 hehtaaria viinitarhoja, joista 85 % viljellään Rieslingiä ja lopuilla Grauburgunderia ja Weissburgunderia. Talo tuottaa noin 140 000 pulloa viiniä vuodessa.

Perunaröstiä, siianmätiä ja tillivoita

Riesling Brut Sekt

Ilta alkoi ilahduttavasti kuohuviinillä eli sektillä. Perinteisellä menetelmällä valmistettu kuohuviini oli brut eli siinä oli määritelmän mukaan jäännössokeria 0-12 g/l. Samalla meille mainittiin, että jos viini olisikin trocken (eli kuiva), siinä voisi olla jäännössokeria jopa kolmisenkymmentä grammaa per litra eli brut on kuivempi kuin trocken. Ota näistä sitten selvää... Mutta tärkeintä on, että viini maistuu hyvälle. Pullot kuulemma myös käännetään käsin kypsytyksen aikana.

Riesling Brut Sekt oli raikas ja hapokas, sen aromeissa oli runsaasti sitrusta ja jälkimaussa hieman mineraalisuutta. Lisäksi sen aromeissa oli trooppisia hedelmiä, marsipaania ja hillottua sitruunankuorta. Tykkäsimme kovin.

”Lenz” Riesling 2020

"Lenz" tarkoittaa runollisesti kevättä, ja viini olikin nuori ja keväinen. Laatuluokitukseltaan se on Gutswein eli tilaviini, joka on VDP:n neliportaisen asteikon alin taso.

Aloitustason viini oli raikas ja rapsakan hapokas. Se toi jossain määrin mieleen jopa toisen rapsakan hapokkaan viinin eli sauvignon blancin, sillä sen tuoksussa oli passiohedelmää, nokkosmaista yrttisyyttä, herukkaa ja karviaista sekä jossain määrin kukkaisuutta. 

Viinin maussa oli kypsiä trooppisia hedelmiä, mangoa, aprikoosia ja persikkaa sekä hieman makeutta (jäännössokeria 12,5 g/l). Mäti oli sille ehkä hieman liian voimakkaan makuinen pari, mutta vaalean kalan kanssa viini voisi maistua hyvin. Muutenkin se oli oikein kiva arkiviini ja sopisi varsinkin silloin, kun mieli tekee konstailematonta risukkaa.

Kaaliquiche ja rapeaa savukylkeä

”Mineral” Riesling 2020

Myös seuraava viini oli luokitukseltaan Gutswein.

Viinin tuoksussa oli sitrusta, vihreää omenaa ja edellisen viinin tapaan passiohedelmää ja muita trooppisia hedelmiä. Vaikka sekin oli vielä aloitustason viini, siinä oli vähän enemmän kaikkea kuin edellisessä viinissä. Maultaan se oli toki kuivempi (sokeria 5,1 g/l), mutta muuten se oli täyteläisempi ja runsaampi kuin edellinen, lisäksi jälkimaussa tuntui hieman suolaista mineraalisuutta.

Mädin kanssa viini sopi hyvin. Illan viineistä "Mineral" Riesling oli muuten ainoa Alkosta saatavilla oleva (vuosikerta 2019 31,45 €, vaihtunee kohta vuosikertaan 2020), muita viinejä pitää bongailla ravintoloista.

”Frühtau” Riesling 2017

"Frühtau":n myötä siirryttiin laatuluokituksessa pykälää ylemmäs Ortsweineihin eli tarhaviineihin. Niiden rypäleet ovat peräisin yhden kylän parhailta viinitarhoilta. Itse asiassa viinin nimi ("aamunkoitto" tai "aamukaste") viittaa siihen, että se on valmistettu Grosse Lage Frühlingsplätzchen -tarhan rypäleistä.

Viiniä ei kuitenkaan ole nimetty tarhan mukaan, sillä VDP:n sääntöjen mukaan Grosse Lage -tarhan rypäleistä saa tuottaa vain yhtä tarhan mukaan nimettyä kuivaa viiniä. Koska viinitilan valikoimassa oli jo Frühlingsplätzchen GG -viini, ”Frühtau” piti nimetä toisin. 

Viinin tuoksussa oli kypsiä, makeita hedelmiä, sitrusta ja passiohedelmää sekä kukkaisuutta. Sen maku oli hapokkaampi ja kuivempi kuin mitä tuoksu lupaili, ja jälkimaussa maistui rapsakka sitruuna. Kaikkiaan viini oli runsas ja tasapainoinen, oikein miellyttävä.

Pinaattispätzleä ja vuohenjuustoa

Frühlingsplätzchen GG 2017

Seuraavaksi hypättiin VDP-laatuluokituksen huipulle Grosse Lage -tasolle, kun vuorossa oli äsken mainitun Frühlingsplätzchen-tarhan ("pieni keväinen paikka") rypäleistä tehty Grosses Gewächs (GG) -viini. Kuulemma tarhan viinit ovat enemmän naisten makuun, koska ne ovat keveitä ja hedelmäisiä, jos nyt tuollaisen vanhanaikaisen jaottelun haluaa tehdä. 

Jotta taas laatuluokitusten kanssa menisi varmasti sekaisin, GG-viinit taas ovat Grosse Lage -tarhojen rypäleistä tehtyjä kuivia viinejä; Grosse Lage viittaa siis tarhaan ja Grosses Gewächs viiniin. 

Viiniä on kypsytetty rieslingille ei kovinkaan yleiseen tapaan isoissa (3 000 l) tammitynnyreissä 18 kuukauden ajan, josta 6 kuukautta sakan päällä. Tammikypsytys ei kuitenkaan tuntunut kovinkaan voimakkaasti, vaan ehkä vain häivähdyksenä.

Viini oli nuoren ja keveän oloinen, vaikka se onkin tehty vanhojen köynnösten rypäleistä. Tuoksussa oli kukkaisuutta ja runsaasti hedelmäisyyttä, kuten päärynää, aprikoosia ja kypsää ananasta. Maku oli mukavan hapokas, siinä oli makeiden hedelmien vastapainoksi hieman limeä.

Frühlingsplätzchen GG 2017 sopi hyvin juustopastan kanssa. Jos sitä onnistuisi saamaan pullollisen, sen kanssa ei olisi kiire, sillä viinillä on runsaasti kypsytyspotentiaalia.

Halenberg GG 2019

Frühlingsplätzchen GG:tä päästiin vertaamaan talon toiselta Grosse Lage -tarhalta tulevaan viiniin Halenberg GG:n. Tämän sanottiin olevan rotevampi ja enemmän miesten makuun. Viini on saanut kehuja myös viiniasiantuntijoilta, esimerkiksi sen vuosikerta 2020 oli viime vuonna James Sucklingin mukaan maailman 17. paras viini.

Viinissä oli joitakin samoja elementtejä kuin edellisessä, kuten kypsää hedelmäisyyttä. Sen kukkaisuus oli voimakkaampaa. jopa parfyymista. Tuoksussa oli lisäksi sitrusta, passionhedelmää, petroolia, yrttejä ja mineraalisuutta. Tasapainoinen, hapokas maku toisti tuoksun aromeja. Hapokkuus voimistui jälkimaussa, mutta viini ei ollut kuitenkaan liian hapokas, vaan tasapainoinen.

Tämäkin viini sopi pastan kanssa. Se voisi kuitenkin olla parhaimmillaan äyriäisten kanssa.

Vaikea sanoa, oliko feminiininen/maskuliininen sopiva jaottelu, mutta jos GG-viineistä pitäisi valita, niin me kummatkin pidimme Halenberg GG:stä hieman enemmän.

Aprikoosikakkua ja vaniljakermaa

Frühlingsplätzchen Auslese 2019

Jälkiruoan tarjoiltua viiniä luonnehdimme termillä "nestemäinen sitruunahillo". Se ei ollut liian makeaa, vaikka sokeria olikin huisat 113,5 g/l, koska viinin hapokkuus tasapainotti makeutta. Sitruunan lisäksi sen aromeissa oli herukkaa, karviaista ja hunajaa. Viini sopi oivallisesti aprikoosikakun kanssa.

Summa summarum

Hienoja viinejä! Jo Goethe kehui aikanaan Monzingenin alueen viinejä helposti kurkusta alas soljuviksi ja sama perinne on kantanut tähän päivään saakka. Näin rinnakkain maistellessa talon tyylin huomasi selvästi: viinien tuoksusta tuli usein ensimmäisenä mieleen passionhedelmä (eikä esimerkiksi persikka tai omena) ja niiden hapokkuus oli oikein miellyttävää.