Handpicked Wines // Avondale-virtuaalitasting 17.3.2021

Ankan kuva Avondale / Jonty's Ducks

Handpicked Wines järjesti 17.3.2021 eteläafrikkalaisen Avondalen / Jonty's Ducks -viinien virtuaalitastingin. Tastingia isännöi viinitilan omistaja Johnathan Grieve.

Vaikka Avondalen viinitilan mailla on viljelty maata kolmen vuosisadan verran, Avondale on vielä melko uusi viinitila: John ja Ginny Grieve ostivat sen vuonna 1997 ja ensimmäinen vuosikerta valmistui vuonna 1999. Vuonna 2000 tulipalon jälkeen heidän poikansa Johnathan Grieve päätti aloittaa puhtaalta pöydältä ja aloittaa viininviljelyn biodynaamisten ja luomuperiaatteiden mukaisesti sekä yhdistää niihin nykyaikaisen tieteen ja teknologian tarjoamia mahdollisuuksia. Hän kutsuu menetelmäänsä nimellä BioLOGIC(R)

Kuulemma aiemmin viinitilan paikalla oli bed and breakfast ja nytkin siellä pääsee viinisafarille, syömään ja järjestämään erilaisia tilaisuuksia.

Kutsuimme mukaan kaksi eteläafrikkalaista tuttavaamme, joten muistiinpanot jäivät sosiaalisen kanssakäymisen takia hieman vähäiselle. Kokkasimme ruoaksi kokonaisena paistettua naudan entrecôtea, hedelmäistä cheddarjuustosalaattia ja feta-couscoussalaattia.

Jonty´s Ducks Pekin White 2017
WO Paarl, Etelä-Afrikka; Chenin Blanc, Sémillon, Viognier; 14,99 €

Viiniin käytettävät rypäleet puristetaan kokonaisina terttuina. Viini käy omien hiivojensa avulla, pieni osa myös vanhoissa tammitynnyreissä, ja kypsyy sakkojensa kanssa. Suurin osa sekoituksesta on Chenin Blancia, jota muut lajikkeet tasapainottavat.

Viinin tuoksussa oli sitrusta ja trooppisia hedelmiä, aavistus voita, pähkinää, yrttejä ja hieman savua ja hunajaa. Vaikka viini on kuiva, sen maussa oli hedelmäistä pyöreyttä ja se oli miellyttävän runsas ja täyteläinen. Viini oli hapokas ja sen maussa oli tuoksusta tuttuja trooppisia hedelmiä, ananasta, aprikoosia, päärynää ja omenaa sekä häivähdys voita, pähkinää ja pientä paahteista kärtsää.

Myös tämä viini oli monikäyttöisen oloinen ruokaviini. Se voisi sopia kanalle tai äyriäisten kanssa.

Jonty´s Ducks Family Red 2018
WO Paarl, Etelä-Afrikka; Cabernet Sauvignon, Cabernet Franc, Petit Verdot, Malbec; 14,98 € 

Alkoon on saapunut äskettäin Jonty's Ducks -tuoteperheen uusi, varta vasten Suomea varten kehitetty Family Red -viini. 

Viini käy ensin terästankeissa reilun viikon, minkä jälkeen se siirretään vanhoihin ranskalaisiin tammitynnyreihin, joissa se käy malolaktisen käymisen ja kypsyy 12-16 kuukauden ajan. Tynnyrit eivät siis tuo makuun paljoakaan vaniljaisia tai mausteisia aromeita, mutta ne tuovat viinin rakenteeseen ryhtiä.

Viinin tuoksussa oli tummia marjoja, karhunvatukkaa ja mustaherukkaa sekä hieman kahvia ja tummaa suklaata, lisäksi siinä oli eteläafrikkalaisista viineistä usein bongailtavaa paahteisuutta, kumia ja savua. Viinin maku oli hedelmäinen, tumman marjainen ja pehmeän tanniininen. Aluksi siinä tuntui myös vihreää paprikaa, mutta se katosi onneksi pian, jälkimakuun jäi mustapippuria ja muita mausteita.

Viini on ruokaviini (mutta maistuu ruoan jälkeen sellaisenaankin) ja sopi loistavasti entrecôten kanssa. Kannattaa antaa sen ilmaantua jonkin aikaa.

Jonty´s Ducks Pekin Red 2015 14,98 € 
WO Paarl, Etelä-Afrikka; Syrah, Cabernet Sauvignon, Merlot, Cabernet Franc, Malbec; 14,98 €

Viini käy ensin terästankeissa omien hiivojensa avulla, minkä jälkeen se siirretään tammitynnyreihin, joissa se käy malolaktisen käymisen ja kypsyy 14 kuukauden ajan. Sen sekoituksesta lähes puolet on Syrah'ia, kolmannes Cabernet Sauvignonia ja viidennes Merlot'ia, Cabernet Francia ja Malbecia on mausteeksi prosentti tai pari.

Viinin tuoksussa oli yrttejä, hieman lakritsaa ja vaniljaa, paahteisuutta sekä tummia marjoja, mustaherukkaa, hapankirsikkaa ja mustikkaa. Myös viinin maussa oli tummia marjoja ja kevyttä mausteisuutta. Viini oli napakan tanniininen ja hyvä ruokaviini, myös se sopi entrecôten kanssa hyvin. Kannattaa antaa senkin ilmaantua jonkin aikaa ennen nauttimista.

Anima Chenin Blanc 2017
WO Paarl, Etelä-Afrikka; 100 % Chenin Blanc; 22,49 €

Viimeinen viini oli melkoisen huisa. Suurin osa rypäleistä puristetaan kokonaisina terttuina, minkä jälkeen ne käyvät omien hiivojensa avulla ja kypsyvät tammitynnyreissä 12 kuukauden ajan. Noin viidennes viinistä puolestaan tehdään oranssiviinin tapaan eli rypäleet käyvät ja kypsyvät kokonaisina terttuina saviamforoissa (kvevri), minkä jälkeen ne puristetaan ja viini kypsyy amforoissa vielä kahdeksan kuukauden ajan.

Viinin väristä ei erityisesti huomannut oranssiviinin osuutta, mutta se tuli esiin tuoksussa ja maussa - toisin sanoen tämä voisi olla helppo johdatus oranssiviineihin, koska tästä saa jo käsityksen oranssiviinin piirteistä, mutta hillityllä tavalla.

Viinin tuoksussa oli omenankotaa, omena- ja sitruunamarmeladia, hunajaa, kuivattua aprikoosia sekä pähkinää ja mantelia. Sen maku oli täyteläinen ja hapokas, tuoksun aromien lisäksi siinä oli mineraalisuutta ja oranssiviinin osuuden tuomaa pientä funkya fiilistä. 

Tämäkin viini kaipasi ruokaa seurakseen, esimerkiksi savulohi voisi toimia hyvin. Se oli illan viineistä meidän molempien suosikki.

Mutta miksi Jonty's Ducks -viiniperhe on nimetty ankkojen mukaan? Siksi, että viinitarhalla vaeltaa ankkoja syömässä etanoita sen sijaan, että etanoita torjuttaisiin torjunta-aineilla. Ankat ja etanat on kuvattu myös viinipullojen etiketteihin.