Maxin kalan juomat: Dr. Wehrheim Max Trocken Weissburgunder Organic 2019 & Lonkero-olut

Maxin kala on Espoon Kauklahdessa vuonna 2016 perustettu kalakauppa, joka saavutti nopeasti lähes legendaarisen maineen tuoreiden ja laadukkaiden kalojensa ansiosta. Vuonna 2019 kauppa muutti K-Supermarket Lasihytin yhteyteen ja tänä vuonna se avasi toisen kaupan Kauniaisiin. Mainetta emme ihmettele hetkeäkään, sen verran loistavaa kaupan palvelu on.

Tämän vuoden maaliskuussa kauppa lanseerasi nimikkoviininsä, Dr. Wehrheim Max Trocken Weissburgunderin. Länsiväylän mukaan viini jäi saksalaiselta kolmen Michelin-tähden ravintolalta käyttämättä koronakriisin takia ja se oli nyt meidän onnemme. Huomasimme kalaostoksilla käydessämme, että valikoima on äskettäin laajentunut myös italialaisen roseen verran. 

Nappasimme samalla verkkoihimme pullon Olarin Panimon keväällä panemaa kaupan omaa gosea, jonka nimi on hassunhauskasti Lonkero. (Viime vuoden lopulla pantu Turpa kii -red ale ei nyt uinut pyydykseen.)

Dr. Wehrheim Max Trocken Weissburgunder Organic 2019
Pfalz, Saksa; Weissburgunder; 19,90 €

Tuottaja Weingut Dr. Wehrheim

Etiketin mukaan "Paras kala ui kolme kertaa: vedessä, voissa ja viinissä."

Rypäleen mukaan
Weissburgunder (Pinot Blanc): hedelmäisyyttä, omenaa, päärynää, melonia, aprikoosia, sitrusta, kukkaisuutta, jonkin verran mineraalisuutta ja hapokkuutta, joskus myös pähkinää ja mantelia, mausteita ja savua

Maxin kala Lonkero
Olarin panimo, Suomi; raparperilla ja sitruunaruoholla maustettu gose; 5,1 %; 4,70 € Maxin kalassa

Oluttyypin mukaan gose on alunperin Saksan Goslarin kaupungista peräisin oleva suodattamaton, mieto (4-5 %) hapanolut, johon on käytetty 50-60 % mallastettua vehnää ja loput ohraa. Humalaa on käytetty vähän, mutta maustamiseen on voitu käyttää esim. korianteria. Siihen voidaan myös lisätä suolaa tuomaan oluelle tyypillinen suolainen maku - alunperin suolan maku tuli jo paikallisesta vedestä.

Ruokana kaupan suositusten mukaan ahvenfileitä ja varhaisperunaa voisulan kera

Kommentit 

M: Lonkerossa on käytetty vehnän ja ohran lisäksi kauraa sekä mausteena sitruunaruohoa ja rapaperia. Se ei siis ole aivan perusgose niin kuin ennen spekseihin tutustumista ajattelin, mutta mainio olut kuitenkin. Väriltään se on samean keltainen, tuoksu on kirpeä ja toisaalta siitä aistii vehnän ja toisaalta kauran (olettettavasti) tuoman pehmeyden ja runsauden. Maku on sitruksisen kirpeä, mutta ei kovinkaan suolainen, mikä on varsin passeli asia monen kalaruoan kanssa - ja ruoan kanssa olut maistuikin ihan hyvin.

Dr. Wehrheim Max Trocken Weissburgunder Organic on väriltään vaaleankeltaista. Sen tuoksussa on kypsiä trooppisia hedelmiä ja sitrusta sekä hieman mineraalisuutta ja aavistus yrttisyyttä. Maku on tuoksun tapaan kypsän hedelmäinen, mutta hapokas ja raikas. Suutuntuma on täyteläinen, jossain määrin jopa kermainen.

Ruoan kanssa viini sopi hyvin: se ei ollut liian raskas ahvenien seuraan ja hapokkuus kevensi voisulan rasvaisuutta. Sellaisenaankin se maistui, mutta parhaimmillaan se on ruokaviininä. Viiniä voisi harkita myös lohen ja mausteisienkin kalaruokien kanssa. Arvosanaksi se saa +.

J: Samean, kellertävän Lonkero-oluen tuoksussa on sitrusta, korianteria ja raparperia. Maku ei ole kovin hapan, se toistaa tuoksun aromeja. Vehnäoluelle tyypillistä banaania on aavistuksen verran. Suutuntuma on täyteläinen, mikä johtunee kaurasta. Ruoan kanssa olut sopi kohtuullisen hyvin.

Dr. Wehrheim Max Trocken Weissburgunder Organic on kirkasta ja väriltään vaalea sitruunankeltainen. Tuoksussa on kypsää sitrusta, vihreää omenaa, mineraalisuutta ja limettiä. Maku on raikas ja hapokas, sitä hallitsevat sitrus ja trooppinen hedelmäisyys. Tuoksun aromit toistuvat myös maussa, mutta tuoksua miedommin. Pitkä jälkimaku on sitruksisen hapokas.

Ahventen kanssa viini kävi hyvin ja se leikkasi kunnolla voisulan rasvaisuutta. Hapokkuutta on niin roimasti, että viini sopisi hyvin rasvaisemmankin kalan kanssa ja se voisi sopia myös äyriäisille. Seurustelujuomaksi hapokkuutta on kuitenkin liikaa, viini tarvitsee ruokaa seurakseen. Arvosanaksi annan +.